Helsingissä jälleen – Back in Helsinki

Helsingissä jälleen – Back in Helsinki
Siellä, siellä se Mikki on! – Who’s hiding there?

Lasten koulu alkoi taas eilen. Poikani sai mennä yksin, sillä tyttäreni on ollut flunssainen. Huomenna tyttökin pääsee taas kouluun. Mies meni takaisin töihin. Mikki ja minä olemme kotosalla. Nukutaan, riehutaan ja syödään ja sitten taas em. kierros alusta ;O). Tänään on harmaa sää ja satelee lunta. Kohta lähdetään pojan ja Mikin kanssa kauppareissulle. Mikki on harjoitellut kaupunkielämää. Reippaasti se on mennyt kaiken liikenteen ja hälinän keskellä. Jokaisen porttikongin kohdalla se pysähtyy istumaan kuvitellen ilmeisesti, että menemme siitä sisälle. Mikki on saanut Liisankadulla paljon ystäviä. Kun se odottelee minua kaupan edessä mieheni kanssa, rapsuttajia riittää. Joulun jälkeen olin kuvitellut aloittavani uuden ja reippaan elämän. Ei hiilihydraatteja muuten kuin muutaman hedelmän muodossa, ei viiniä ruuan kanssa jne. Kahtena päivänä olen aloittanut kevyen karppauksen ja samana iltana aina lopettanut. Kesällä on paljon helpompaa. On tuoreita marjoja ja hedelmiä. Minun ”karppaus” on sitä, että jätän viljatuotteet kokonaan pois. Syön päivällä lähinnä pihviä ja salaattia, aamulla turkkilaista jogurttia ja hedelmiä kananmunan ja kinkkusiivun kera. Illalla syön vähän juustoja ja pari palaa tummaa suklaata. Kahvia juon ehkä kaksi kuppia päivässä, siitä en luovu! Punkkuakin nautiskelen lasin tai kaksi, jos sille tuntuu. Tuo minun ”karppaukseni” on siis todella pehmeää mallia. Noudatin em. elämää viime vuonna lähes puoli vuotta ja kahdeksisen kiloa lähtiä. No, nyt vuorotteluvapaalla on takaisin tullut varmaan viisi. Ei hyvä! Keväällä olisi ehkä jonkinlainen matkakin tiedossa ja pitäisi olla ”rantakunnossa” ja saada nättejä vaatteita päälle. Mistä ammentaisin tahdonvoimaa? Onneksi on kasvamassa tuo pieni ”personal trainer”, jonka lenkkeily kasvaa kevään mittaan. Vielä kun saisin syöpöttelyn kuriin!  Onko vinkkejä? Oletko sinä tehnyt uuden vuoden lupauksia? Children’s school started again yesterday. My son had to go alone, because my daughter has had the flu. Tomorrow my daughter gets to school again. My husband went back to work. Mickey and I are together at home. We sleep, play and eat and then that all again ;O). Today the weather is gray and it’s snowing here in Helsinki. Mickey has been practicing in urban life. Mickey has been very brave and got used to all the traffic, noise and lights. Mickey has got a lot of friends on our home street. When he is waiting for me with my husband in front of the food store, he has lots of admirers. After Christmas, I had imagined that I’d start a good and healthy new life. No carbs except a few fruits, none wine with food, etc. For two days I have started this new life and always finished it on the same evening. In summer it is a lot easier. There are fresh berries and fruits. My low carb life is that the cereal products are left out completely. I eat during the day mainly steak and salad,  in the morning natural yoghurt and fruit, egg and a slice of ham. In the evening, I eat a bit of cheese and some pieces of dark chocolate. I drink coffee, maybe two cups a day, that I do not give up! I might have red wine a glass or two, if I feel like it. That’s my ”low cab diet”, I’d call that an easy approach. I followed the above-mentioned life last year, nearly half a year and I lost eight kilos. Well, now I have free time and I’ve got back probably five. Not good! In the spring it might be some kind of trip abroad and I should have a ”beach condition,” and get some pretty clothes on. Lucky me, I’ve got this new tiny personal trainer, Mickey. During the spring he’ll need more exercise and so will I. Do you have any tips, how I would have some more self control? Have you made any promises for the year 2013?

Kuinka fiksu katse! – What a smart look!
Näkymä ikkunasta – A view from our window
Siinä kaikki, mitä Akusta on jäljellä (muistojen lisäksi). – That’s all what’s left of Aku (except memories).

29 thoughts on “Helsingissä jälleen – Back in Helsinki

  1. Luottaisin tuohon personal traineriin 🙂 Kunhan se pääsee kunnolla töihin käsiksi. Itse olen huomannut, että kun on jotain mielekästä tekemistä tulee naposteltua vähemmän välipaloja.

  2. Kyllä täälläkin yritetään karsia turhia hiilareita näin leppoisan joulukuun jälkeen, muuten onkin aika tiukkis ruokavalio. Naisten ongelma on leipä ja suklaa, niillä saa pilattua kaiken. Huolehsi siitä, että saat tarpeeksi proteiinia, pitää nälän loitolla ja vie enemmän energiaa, kun sitä kuluttaa. Se helposti yllättää, miten vähän sitä kuitenkin saa. Muista myös herkutella sopivasti 🙂

  3. Sepä se. Nyt kuljen jääkaapin ja sohvan väliä…

  4. Ihana tuo Mikki 🙂
    Kyllä ne kilot siitä lähtee, kun päästään taas puutarhaan mylläämään. Sulla sujuu hyvin, vielä kun Mikki kasvaa ja tarvii enemmän liikuntaa.
    Jos syö kunnolla ruoka-aikana, ei sitten tule heti mieleen napostella mitään.

  5. I love your new personal trainer idea! I've no helpful ideas about weight loss. Unfortunately, none of the fads seem to work and we are left with eating less and moving more. My round body shows that self-control took a holiday long ago!

    The view from your window looks very cold! How long will the harbor be frozen?

    Dear sweet Aku. Dogs don't live long enough!

  6. Päivällä vetäisin lounaaksi pihvin puolikkaan ja salaatin ja sitten lankesin pestopastaan, jota tein lapsilleni. Tuoksui niin ihanalle!

  7. The harbour will be frozen till April, I guess. I agree with you. Dog live too short time.

  8. Viime vuonna siirryin pikkuhiljaa kasvisruokalinjalle. Ennenkään en ole paljoa lihaa syönyt, kalaa syön edelleen. Sain aika kivasti pois viime vuonna, mutta syksy ja joulu on aina minulle vaikeaa aikaa. Minulla on maitoallergia ja keliakia, joten ruokani on aika ongelmallista mutta silti vaan liikaa tulee talvella syötyä, kun ei ole enää tuona ulos viejää. Meillä on ollut kultainen noutaja, mutta valitettavasti ei ole enää.

    Perunan ja leivän vähentäminen on paras keino sokeritasapainoakin ajatellen. Minulla on sekin sukurasite, vaikka nyt tilanne on hyvä. Oma kasvihuone oli viime vuonna merkittävä tähän siirtymiseen. Tulisipa siis kevät jo pian.

    Valo on paras lääke meille molemmille. Se houkuttelee ulos vielä illallakin ja muutenkin saa aineenvaihdunnan liikkeelle. Kyllä se tästä taas hoituu, usko pois 🙂

  9. Muista pitää leipurinnäppisi visusti irti jauhoista. Hedelmää nassuun aina, kun alkaa tehdä mieli makeaa. Kun on töissä, on helpompi olla mussuttamatta jatkuvasti, joten jotain hyvää töissä käymisestäkin on… 😉

    Mikki kasvaa päivä päivältä, joten varopa, ettei se joku kaunis päivä pudota Akun uurnaa kaapin päältä! Pienet huiskuhännät ovat yllättävän ulottuvaisia ja kekseliäitä (nimim. kokemusta ja kaksi kiloa banaaneja sekä isoja karkkipusseja vaille jäänyt…).

    Harmaalta näyttää teilläkin päivä, täällä sataa lunta. Tietää taas lumitöitä, joita inhoan.

    T. Sari

  10. I don't make promissis to myself anymore,just live life like i use to.Losing weight ? i know i should but i'm not in to do it anymore,done it to many times and it just don't work..I just love the first picture from sweet Mikki,so cute.Cherish the lovely memoris of Aku.
    Elisabeth

  11. Ihana on seurata Mikkiä miten se kasvaa päivä päivältä, kyllä se on niin söpönen
    Kyllä ne sinun kilot putoa kun Mikki viellä kasvaa joudut viellä enemän sen kansa ulkoilemaan.Peruna ja leipä ovat pahe 😉

  12. Pian pääset Mikin kanssa pidemmille lenkeille,niin olet sitten sen ajan poissa jääkaapin houkutuksilta 🙂 Tosin runsas ulkoilu kyllä kohottaakin sitä ruokahalua..

  13. Vo miten ihana Mikki-koiruli 😉 Edellisen menettämisen ikävästä ja surusta selviää paremmin, kun saa kasvattaa toista. Minulla menetyksestä tulee pian vuosi, eikä siitä selviä millään. Kiitos kirjautumisestasi blogiini 😉 Haluan seurata Mikin kasvamista ja kirjaudun myös sulle 🙂

  14. Voi kunpa olisin yhtä luja kuin sinä. Inhottaa, kun syön lihaa. Siis en haluaisi syödä eläimiä, sillä olen suuri eläinten ystävä. Vaan kun tahto on heikko. Kun on oppinut syömään lihaa, on siitä vaikea päästä irti.

  15. Joo, en leivo enää. En ole leiponut yli kuukauteen. Siinä leipomisen huumassa lihoin nyt syksyllä. Joo, Mikki yltää jo korkealle. Tänään vei tv:n kauko-ohjaimen olohuoneen pöydältä ja eilen yllätti Annen, sillä nojatuoli oli jo varattu, kun Anne aikoi istua…

  16. Yes, I cherish all the lovely memories of Aku. For some reason I missed him terribly much yesterday…

  17. Perunaa en juurikaan syö, mutta mausteisiin pastaruokiin retkahdan säännöllisesti ja pizzaan yms.

  18. Tuokin on totta. Mitä enemmän liikkuu, sitä paremmin ruoka maistuu.. Tullut tuokin koettua!

  19. Totesin, etten Akun menetyksestä tokene ihan hetikään, jollen saa koiraa kaveriksi. Oli yhtä tuskaa nähdä koiria kaduilla yms. Hyökkäsin varmaan joka toista koiraa rapsuttamaan ikävässäni. Kun on pikkuinen Mikki, joka tuo iloa ja eloa, on helpompi sopeutua Akun äkilliseen menetykseen. Kaipaan kyllä Akua yhä, päivittäin. Se oli ihana! Millainen koira sinulla oli?

    Kiva, kun liityit lukijaksi! Tervetuloa joukkoon!

  20. Miten on Mikki viihtynyt kaupunki kodissa? Minä olen saanut pudotettua painoa sokerin vähentämisellä. Syön normaalia ruokaa, mutta olen karsinut sokerin syömistä (teestä, kahvista, keksit, jogurtti, pulla) ja olen huomannut, että kun ei käytä ei tee mielikään. Sokeria on yllättävän monessa tuotteessa. Menestystä kilojen pudottamiseen!

  21. Mikki on Hesassa kuin kala vedessä. Saa paljon rapsutuksia vastaantulijoilta. Ainoa, missä mulla tulee sokeria on suklaa. No, hedelmissä tietty niitten sokeria. Jogurttini on turkkilaista, leivonnaiset jätän, kahvin juon ilman lisukkeita. Leipä ja suklaa sekä mausteiset pizzat ja pastat punkun kera ovat mun heikkous..

  22. Toisessa blogikommentissa juuri suosittelin omasta kokemuksestani maustetun teen juomista (ilman sokeria tai hunajaa) silloin kun tekisi mieli makeaa tai mieli jotakin syötävää. Painoharjoittelu on myös hyvä tapa lisätä lihasmassaa (ja siten energiankulutusta).

  23. Koetan viedä makeanhimoa hedelmällä ja sallin itselleni päivässä kolme palaa tummaa 70 – 85 % suklaata. Kyllä se sitten helpottaa, kun saa homman käyntiin, mutta alku on tosi hankalaa. Viisi päivää kun on mennyt, homma alkaa jo sujua.

  24. Olen vajaan vuoden noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota ja karsinut pois perunan, pastan, riisin, ja kaikki kevyttuotteet ja lisännyt kalan, kanan, lihan, vihannesten, juuresten ja salaattien osuutta. Kahvia ja vihreää teetä juon noin pari kuppia päivässä, sillä viimeisimmän tiedon mukaanhan nämä ovat sallittuja. Alkoholia en käytä ja janojuomana on enimmäkseen vesi. Kiloja on lähtenyt hitaasti, mutta varmasti ja koko kroppa on kiinteytynyt uuden ruokavalion ansiosta.
    Liikuntaa olen harrastanut aina ja ykkösliikuntalajini on sisässoutu Concept 2 soutulaitteella, jonka on kuntosalien käyttämä ja tarkoitettu myös kilpasoutuun. Laitteen sain lahjaksi mieheltäni pari vuotta sitten selkävaivojeni vuoksi.(On muuten huippu laite.)
    Sinulla on paras mahdollinen liikunnan aktivoija kotonasi, eli suloinen ja motivoiva Mikki koirasi. Voiko miellyttävämpää liikuntamuotoa ollakkaan, kuin lenkki raikkaassa ulkoilmassa ihmisen parhaan ystävän kanssa. Tsemppiä sinulle ponnisteluissasi.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: