Hyvää alkanutta viikkoa! – Have a great week!

Hyvää alkanutta viikkoa! – Have a great week!

Tänä aamuna kävimme kävelyllä Mikin ja mieheni kanssa. Sitten lähdin poikani kanssa vaateostoksille. Ostimme pojalle keltaiset farkut, sinisen ruutupaidan ja sen alla valkoisen t-paidan. Ihme on tapahtunut! Poika huoli itselleen farkut. Tähän asti ei ole niitä halunnut, koska ovat epämukavat. On kävellyt koko talven epämääräisissä lökäpöksyissä. Nyt saatiin tyylikäs poika. Parturiin en heppua kuitenkaan saanut. Kasvattaa pidempiä hiuksia. Ei kai auta kuin alistua… Huoh! Poitsu on nyt 12 ja kovasti odottaa jo ensi syksynä yläkouluun siirtymistä. Kohta heppuli on minun pituinen. Oli 166 cm, kun mitattiin kouluterveydenhuollossa. Minä olen 170cm. Huomenna menen itse kampaajalle. Leikkautan hiukset samalla mallilla kuin joulukuussa. Ovat jo aivan ylikasvaneet. Otan myös väriä, sillä harmaita on etujakauksessa luvattoman paljon! Mieheni ja poikani pystyttävät Ikeasta tulleita pukkipöydänjalkoja. Torstaina saadaan taso. Massiivipyökkitaso, jonka puuseppä tekee. Jalat ovat myös pyökkiä. Näin se mun työhuone alkaa syntymään pikku hiljaa…Ikeasta olisi saanut massiivipyökkitason 79 eurolla, mutta oli sen verran iso, ettei Matkahuollon kuljetus käynyt. Kotiinkuljetus olisi maksanut 100 euroa. Niinpä teetämme tason puusepällä samaan hintaan. This morning we had a nice walk with Mickey. Then I went to buy some clothes for my son. We bought him dark yellow jeans, blue shirt and white t-shirt. This was a miracle! My son dislikes jeans. He’s been going in jogging pants the whole winter. Now, I have a stylish boy! Well, I didn’t get him to the hairdresser’s. He wants to have a longer hair. My son is now twelve and he’s almost as tall as I. I’m 170 and he’s 166 cm. Tomorrow, I’ll go to the hairdresser’s. I’ll have a haircut. I’ll have some color too, because I’m getting more and more grey hair. Now, my husband and son are building me my working table. I got the table legs from Ikea today. A carpenter will make the table top. The table is made of beech. I’ll have a room of my own where I can paint and so on…

33 thoughts on “Hyvää alkanutta viikkoa! – Have a great week!

  1. A sweet picture from Mickey.The snow is gone here and we have a lot of sun.It feels a bit like spring!!Love your tullips.Have a great week.
    Elisabeth

  2. Hieno kuva Mikistä, eikä tulppaaneistakaan mikään huono kuva ole:)!
    Mukavaa tätä viikkoa!

  3. Muistuu mieleen oma poika tuossa iässä, vaateostoksille lähtö oli kuin "teuraaks vientiä". Nuo tei pojan uudet vaatteet kuulostaa kivoilta, keltaiset farkut on varmasti hienot.

  4. Kaunis kuva Mikistä ja tulppanit kyllä piriristää kovast.Hyvää alkavaa viikkoa:)

  5. Mikki on kasvanut kovasti:)

    Tulikin mieleen, että itsekin pitäisi mennä kampaajalle…

  6. Ihana kuva Mikistä. Poikasi on pitkä ikäisekseen.

    Lomanjatkoa

  7. Beautiful tulips and Mikki is, as always, adorable. Sounds like you had a busy day! How long are the children on winter holiday?

  8. Itse en taida koskaan tottua siihen, että jälkikasvu on minua huomattavasti pidempi… Taisivat kasvaa ohi juuri tuon ikäisinä. Mikkikin kasvaa silmissä. 🙂

    T. Sari

  9. Mikki kasvaa silmissä, mutta niinhän pitääkin. Todella ennakkoluuloton on poikasi, kiva ! Meillä ei onnistuisi teinille keltaiset farkut. Vähän myöhemmin sitten teilläkin värivalikoima supistunee, kunnes taas sitten aikuisempana ymmärtänevät värien päälle.

  10. Mikki vaikuttaa myös kohta "nuorukaiselta" 😉 Musta on nuo tulpaanit ihanat, voimakkaan värisiä. Kivaa viikoa teille.

  11. Tulips are my favorite flowers, lovely photos. Thak you !
    Olympia

  12. Luulen, että nykyinen opiskeluympäristö on vähän avartanut nuoren miehen sielunelämää. Kulosaaressa pojat panostavat muotiin eri lailla kuin täällä Itä-Suomessa…

  13. Joo, luulen, että kesällä poitsu voi taputella minua päälaelle…

  14. Kyllä, se kasvaa nopeasti. Omaa tahtoakin jo tuntuu olevan.

  15. They have holidays for a week. Have a great week, Peter!

  16. Onko? Mikki kasvaa porskuttaa ja tahtoakin alkaa löytyä..

  17. I haven't seen sun for three weeks! Lucky you! We have a lot of snow..

  18. Joo, punaisia farkkuja lähdettiin etsimään, mutta tummankeltaiset tuli ostettua.

  19. Pikkuhiljaa se nuoriso sieltä miehistyy 🙂

    Näistä sinun kuvistasi huomaa niin selvästi kuinka hurjaa vauhtia koiranpennut kasvavat. Ensi kesä tulee olemaan Mikille ensimmäinen kesä;ajatella kuinka hienoa.

  20. Eikö olekin mukavaa kun nuoriso karttuu ja jopa aikuistuu;)! Nuorelle 'hepulle' pitkä tukka voi olla oikein hieno!(Mutta krro hänelle että kun ollaan 60+ ja kaljupäisiä muuten niin ei se pieni rotanhäntä ole ollenkaan pukeva siellä niskassa…;)))!…niinkuin muutamat vaikuttavat luulevansa)
    Mikki sen kun vaan kasvaa – kohta saatte ostaa sille oman sohvan niin että koko perheelle riittää istumispaikka;)Meillä Maija ja Wille sanoo kylmästi että palveluhenkilökunta saa istua silloin kun 'herrasväki' on ulkona tuulettamassa turkkia:)!! /Anja

  21. Joo, alunperin Mikin ei pitänyt olla sohvalla. Jotenkin se pujahti kainaloon…Akulla oli oma virallinen sohva ja salasohva. Salasohvalla se oli salaa, kun ketään ei ollut kotona. Sen tiesi olleen sohvalla merkiksi jääneistä karvoista..

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: