Kylvöjä - Seedlings

En jaksanut kylvää rairuohoa tai ohraa pääsiäiseksi. Miksikö? No, koska talo on täynnä kylvöksiä muutenkin.

Kerroinkin teille aimmissa postauksissani käyväni Kevätmessuilla blogiyhteistyökumppanini www.puutarhasielamaan.fi -messuosastolla. Mukaani sain sieltä kokeiltaviksi JiffyEasy-kasvualustoja ja valtavan määrän erilaisia ihania siemeniä. Esittelen niitä teille tässä postauksessa.

Olen tehnyt ekat kylvöni jo helmikuussa. Eilen seisoin neljä tuntia keittiössä koulimassa ja kylvämässä. Jälleen kerran multa loppui kesken. Kaksi säkillistä sitä meni taas. Tänään on ostettava lisää.


Multapulaan helpotusta toivat tosi kätevät JiffyEasy-kasvualustat. Kennoissa on turvenapit. Kennon pohjalle lisätään vettä ja napit turpoavat. Napin keskelle siemen ja kennon kansi kiinni. Voila! Onpa siistiä. Ja kennot mahtuvat hyvin ikkunalle, koska ovat kapeita.


Tällaisia kennoja hankin ehdottamasti ensi keväänä lisää. Tykkään! Ei tarvitse hiki päässä kantaa multaa ja jatkossa kouliminenkin on siistiä ja helppoa. Ennen kaikkea taimen juuret eivät vahingoitu, kun siirtää vain turvenapin sisältöineen suurempiin multiin.


Minulla on kokeilussa näitä turvenappikennoja kahdenlaisina. Toisessa JiffyEasy 12 -kasvualustassa on 12 turvenappia ja JiffyEasy1 -kasvualustassa on yksi iso turvenappi. Tuo yksi iso nappi turpoaa ja leviää astian täyttäväksi, kun lisäät neljä desiä vettä. Molemmat ovat käteviä, mutta erityisesti tykästyin tuohon JiffyEasy12 -kasvualustaan.


Näitä siemeniä en kylvänyt vielä, vaan kylvän ne sitten suoraan kasvimaalle ilmojen lämmettyä. Erityisesti minua jännittää palmu- ja lehtikaalin kylvö. Yhtenä keväänä esikasvatin ruusukaalista lähtien kaikkia ihania kaalia ja auta armias, ne kaikki syötiin reille jo pieninä taimina ulkosalla. Jokin koiso kävi niitten poloisten kimppuun. Sain totaalihepulin ja revin kaikki kaalit kasvimaalta pois ja ilman satoa jäimme.

Tänä keväänä pitää suojata taimet jollain harsolla tms. Joskus kun saisin mieheni tekemään pariin kasvilavaan kennokannet...


Näistä osan kylvin, osan suorakylvän. Huomaattekos, miten paljon "Kukkanaisella" on hyötykasvin siemeniä? Hmm.. Mies on onnellinen...

Mutta huomatkaa! Töttöröö! Valkoisia idänunikon siemeniä. Iik! En ole koskaan ennen nähnyt. Mulla on tuota unikkoa punaisena, vaaleanpunaisena ja oranssina ja nyt VALKOISENA. Yritän myös kasvattaa vaaleanpunaista maitokelloa. Sinisenäkin yritän...


Tuon valkoisen idänunikon lajike on Royal Wedding, kuninkaalliset häät. Toivottavasti kukkaloistosta tulee kuninkaallinen!


Jos hyvin käy, ensi kesänä meillä syödään tomaattia jos jonkinlaista. Päärynätomaattia,...


sydämenmuotoisia tomaatteja,


paprikatomaatteja, kirsikkatomaatteja, pihvitomaatteja jne. Nam!


Taimia lannoittelen, jahka ohittavat sirkkalehtivaiheen, Bayer Gardenin Natria-verijauholla. Se on täysin luomua.


Nuo ylläkertomani olivat siis uusia kylvöjä, jotka tein eilen ja osa jäi vielä tekemättä mullan loppumisen vuoksi. Tässä jo aiemmin kylvettyjä. Mies joutui eilen rakentamaan väliaikaisen taimipöydän, koska paikat taimille loppuivat. Pitänee kohta alkaa lämmittää kasvaria ja siirtää taimet sinne.


Perennoja, chilejä, kesäkukkia. Samettikukkien suhteen olen tänä kesänä omavarainen. Meillä on satoja pikkusammareita ikkunoilla. Istutan niitä polkujen reunoille tuomaan väriä.


Vielä on muuten tsinniatkin kylvämättä... Tuli juuri mieleen! Näissä kuvissa on vain murto-osa taimista ja lisää on siis tulossa. Enemmän kuin koskaan! Ja meinasin alunperin olla kylvämättä.. Just joo.

56 kommenttia

  1. On siinä siemen poikineen ja taimia lisäksi :) Nuo turvenapit kuulostaa kätevälle, pitää muistaa kokeilla ensi vuonna! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. vaikutti tosi käteviltä, arimmille kasveille noita vois vaik kokeilla. meil tehdään paljon edelleen perinteistä hajakylvöä ja koulitaan vahvimmat taimet sit varsinaisiin kasvuastioihin, halpaa, mut toki työlästä, kuten tiedät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuo kouliminen välillä ihan työstä käy.

      Poista
  3. Meinasit alun perin jättää kylvöt väliin :-D
    Ei tainnut suunnitelma IHAN onnistua ;-) Mahtava määrä taimia, kukkaloistoa ja herkkuja!

    VastaaPoista
  4. Kylläpä olet ahertanut! Erilaisia tomaatteja on hauska kokeilla. Noita turvenappeja pitää minunkin hankkia ensi kevään kylvöjä varten, tai ehtisihän vielä jotain laittaa tänä keväänäkin, mutta meikäläisen ikkunalaudat alkavat olla tupaten täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aherrettu on! Vielä ehtii hyvin kylvää..

      Poista
  5. Niin kyllä ihanaa seurata näitä kukka/istutuskuvia ja innostuneisuutta. <3 Kukat eivät ehkä ole auenneet, pahan siitepölyallergian takia, mutta oikein kadehdin tuota intoa. <3 Sinun pihasi on niin uskomaton ja jään innolla odottamaan mitä taasen syntyy. <3

    Upeaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
  6. On sulla siinä taimi poikineen! Ja et aikonut mitään laittaa :D

    VastaaPoista
  7. Nuo valkoiset unikot näyttivät tosi komeilta. Mä olen jo useana vuonna etsinyt sinivaleunikon taimia, mutta en ole harmikseni löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tilasin Korpikankaalta sinivaleunikon siemeniä ja jostain tilasin myös taimia.

      Poista
  8. Ihan kun jollain muullakin lähtee kylvöt lapasesta :D
    Mun mielestä Saaripalstan Saila on joskus postannut oman puutarhansa Royal Wedding-unikosta. Se on upea!

    VastaaPoista
  9. Mikä määrä taimia - vau :) Iski hetkellisesti inspiraatio, että jos löytäisin noita 12 kappaleen turvenappisettejä, niin voisin jotakin kylvääkin :) Tosin voi olla, että meikäläisen omistautumisen asteella taimiraukat eivät pääse pihalle saakka, koska kiinnostus saattaa kohdistua muualle kesken prosessin ;)

    VastaaPoista
  10. Oih, olet ollut taas niin ahkerana! Mieletön setti erilaisia taimenalkuja pilkistää
    jo mullan alta. Tuollaiset turvenapit kuulostaa kyllä käteviltä. Täytyypä tsekata,
    jos puutarhat myyvät moisia kennoja myös tällä Turun suunnalla. Ollaan tänään
    maalattu lavakaluksia täällä mökillä, tarkoitus olisi perustaa pieni keittiöpuutarha.
    Sovittiin muksujen kanssa, että kukin maalaa oman kauluksensa ja saa päättää
    itse mitä viljelee. Tytsy haluaisi kokeilla vesimelonien kasvatusta, edessä taitaa
    olla aikamoiset haasteet :) Vai mitä mieltä Satu olet? Onnistuuko näillä leveysasteilla
    meloninviljely?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meloniviljely onnistuu. Alkukesällä pitää vain suojata hyvin, ettei kylmety.

      Poista
  11. Det ser ut som om det kommer bli fullt i både växthus och i rabatterna med all frösådd!!
    Glad påsk
    Mariana

    VastaaPoista
  12. Pieni varoituksen sana...tomaatteihin hurahtaa helposti...jokos Sinulla oli mustia tomaatteja tai valkoisia...tämä se on hifistelyn tanner vallankin, kokemusta on ja kasvihuoneen laajennus on silloin edessä! Ihania taimia ihanan paljon! Samettikukkia pitää olla paljon. Tomaatti ja samettikukka ovat hyviä kavereita keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä kasvatin Tigerellaa ja mustia tomaatteja, mutta eivät oikein iskeneet...Eniten olen tykännyt keltaisista kirsikkatomaateista. Antavat hyvin satoa ja ovat makeita.

      Poista
  13. Voi valtava mitkä määrät siemeniä ja taimia :) Upeaa! Monia olen kokeillut, keltaista päärynätomaattia ja lehtikaalia, tuo palmukaali vois olla kiva kokeilla.
    Noita turpoavia turvepalleroita haeskelin eräänäkin keväänä kaupoista, mutta eihän niitä silloin ollut, jotta olisin kokeillut. Mutta täytyy katsastella tänä keväänä uudelleen, jos nyt tulee vielä sopivia siemeniä vastaan :) Vaikka en ole tänä keväänä kyllä vielä paljoa panostanutkaan näihin kylvöihin.

    VastaaPoista
  14. Upeat taimiviljelmät. Itse en vielä päässyt alkuunkaan. Hyvä vinkki nuo turvenapit.

    VastaaPoista
  15. Ihanat taimiviljelmät! Ne ovat niin lupaavan näköisiä, kevät on oikeasti kohta täällä. Tänään aurinko jopa hetkittäin pilkahti pilven takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin aurinko näyttäytyi välillä. Huomenna pitäisi olla jo lämpimämpääkin.

      Poista
  16. Oh my goodness, you've been very busy and have planted many varieties of tomatoes! I planted six varieties of tomatoes this year, the first time I've started seed in years!

    VastaaPoista
  17. Wau mikä määrä taimia tulossa! Oot vielä pulassa niiden kanssa:) Ei vaiskaan, onhan sulla kasvari jonne voi kohta siirtää kasvamaan. Lupailivat nimittäin jossain ennusteessa lämpenevää ensi viikon lopulle.
    Jiffyn turvenapit on kyllä käteviä ja ei tartte sen mullan kanssa ähertää niin kovasti. Huomasin, että pistokkaita niissä oli todella kätevä juurruttaa ja kasvattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kerran noita nappeja kokeilen ja täytyy sanoa, että tykkään!

      Poista
  18. Näyttää ihan puutarhahurahtaneen touhuilta :) Minäkin kylvin tuota valkoista Royal Wedding unikkoa, on tosiaan kaunis. Verijauhosta ja luujauhosta on hyviä kokemuksia!

    VastaaPoista
  19. I am delighted with your seeds and rozsadami. You have a lot of different seeds.
    They are wonderful.
    An interesting variety of tomato Jellow Suffer and white flour - Royal Wedding.
    Your seedling looks great and healthy.
    Have a great celebration.
    Greetings ♥ ♥ ♥
    Lucia

    VastaaPoista
  20. Onpahan todella runsaat taimikylvökset sinulla. Ilo havaita innostuksesi kaiken kauniin ja hyödyllisen kasvattamiseen itse siemenistä. Työtä se kyllä teettää, mutta taimien kasvun ja kehityksen seuraaminen korvaa moninkertaisesti niiden eteen nähdyn vaivan.

    Hyvää pääsiäisen jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on. Työtä riittää, mutta ilo on iso, jos lopputulos onnistuu. Kivaa pääsiäistä!

      Poista
  21. Mulle käy aina niin, että päätän että nyt malttia, ihan vähän vaan - ja sitten huomaan jo hukkuvani siemeniin ja taimiin. Mutta se on niin kivaa! Ja oma sato palkitsee.
    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sille voi mitään, kun noihin siemeniin ja taimiin vaan hurahtaa!

      Poista
  22. Wau, mitä puutarhaenergiaa :-)
    Tästä se varmaan vain paranee - sitä odotellessa :-)

    VastaaPoista
  23. Heh, hee sun kanssa :D Minäkin päätin etten sitten tänä keväänä anna valtaa sille kasvattamis hullaannukselle ja kuinkas kävikään...neljä tuntia taisin minäkin tänään koulia ja uusia siemeniä multaan piilottaa, olen toivoton :D Onneksi en ole ainoa ;-P
    Päärynätomaatteja kasvatin viime kesänä ja ne olivat kyllä todella makoisia ja satoisia!
    Kasvihuoneeseen on pakko saada lämpöä kohta ja Kivikankaalta onkin jo tilauksessa sähkölämmitin termostaatilla ja haistelijalla :)
    Turvenapeista sanon sen verran, että sitten kun ne laittaa multaan, siis sisällä, jos laittaa isompaan ruukkuun, pitää muistaa kastella sitä nappia, koska se kuivuu herkemmin siellä mullan keskellä, olen saanut taimia kuolemaan kuivuuteen, kun en tätä ole hoksannut tarpeeksi ajoissa. Ulkona ei sitten niinkään haittaa, siellä on maassa kosteutta keväisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Kivikankaan sähkölämmitin. En ole uskaltanut sitä käyttää, kun en tiedä, millainen lasku siitä pamahtaisi.. Kiitti vinkistä tuon napin suhteen.

      Poista
    2. Sähkölämmittimestä vielä, juttelin siellä messuilla siitä lämmittemestä edustajan kanssa ja kyselin et kumpi tulee edullisemmaksi: sähkö- vai valopetrooli ja hän sanoi et sähköllä toimiva, jossa on se termostaatti, joka pitää lämpötilan haluttuna. Valopetroolilämmitin on kallis käyttää ja se on tarkoittettu vain hallan torjuntaan väliaikaisesti. Sähkölämmitin toimii myös kesähelteellä tuulettajana, jos kasvihuone menee liian kuumaksi!
      Kertoi myös että sähkölämmitin on edullinen vaihtoehto pitää vaikka autotallia pikkulämmöllä talvi-aikaan. En sit voi vannoo, että onko vain myyntipuhetta, mutta... katsotaan :)

      Poista
  24. Voi valtava, sanon minä. Aikamoinen työmaa. Nuo turvenapit kuulostavat kivoilta, niitä voisin kokeilla. Minä en edes tiennyt että on noin paljon erilaisia tomaatteja - sydämenmallisiakin...
    Mutta kiva katsoa sinun puutarhaasi, miltähän se ensi kesänä näyttää. Tai tiedän, upealta!

    VastaaPoista
  25. Voi mitä kaikkea ihanaa oletkaan kasvattamassa ❤️ Tuossa onkin kesäksi mukavasti puuhaa noiden parissa sitten :) Tomaattia ja joitakin yrttejä itsekin ajattelin ulos laittaa kesäksi....Nuo turvenapit kuullostavat hyviltä!Mukavaa pääsiäisen jatkoa ❤️

    VastaaPoista
  26. Sinulla onkiin hyvällä alulla kaikkea kivaa :D
    Minä vuorostaan en kylvänyt muuta kuin sitä pääsiäisruohoa :)
    Ihanaa kevättä sinulle ja kiitos, olit käynyt sivuillani ♥

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (19) 50 vuotta (1) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) aamu puutarhassa (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (1) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (3) Amsterdam (2) anemone (1) anemonet (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (13) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonnan voittaja. messuliput (1) arvonta (126) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) arvontavoitto (1) asetelma (3) asetelma sieneen (1) asetelmat (1) askartelu (2) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (4) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (18) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (23) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaaminen (1) bloggailu (1) bloggaminen (1) bloggari (1) bloggaritapaaminen (2) Blogger (1) blogi (66) blogiarvonta (1) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (104) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) boheemi (2) Bon Bon (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (4) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bulbs.se (1) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Color Me Floral (1) Colosseum (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Cornwall (1) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daaliat (2) daaliatilaus (1) daffodils (1) dahlia (1) dahliat (1) David Austin -ruusut (1) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (70) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (7) elämänmuutos (1) ensilumi (1) ensimmäinen (1) epäonnistuminen (1) epäreilu kohtelu (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) espanjalaiset (1) Etelä-Saimaa (1) etupiha (1) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) filosofointi (1) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (31) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floral course (1) florist (1) floristeria (1) floristi (1) floristiikka (1) floristiikkakirja (1) floristimestari (11) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (21) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) Frida Steiner (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) Gardena (1) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haastattelu (1) haaste (3) haasteita (1) haave (1) haaveet (4) haaveet murskana (1) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (2) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (17) Harju (1) Harjun oppimiskeskus (9) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja rodolannoite (1) Havu- ja Rodomulta (2) havukasvit (2) havut (10) Hedelmä- ja marjalannoite (1) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihto (1) hiihtoloma (5) hiihtolomasuunnitelmat (1) hiihtomuistot (1) hiihtotraumat (1) hoks (1) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hops (1) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) Husqvarna (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) hypetys (1) hyvä elämä (1) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (4) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) hääkimppu (2) hääkimput (1) häämessut (2) I love your blog (1) idea (1) Ideapuutarha (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (5) ikkunahylly (1) ikäkriisi (1) ilo (2) iltavalo (1) image mode problem (1) Imatra (2) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (4) inspiration (5) Instagram (1) interview (1) iPhone6s (2) istutukset (25) istutukset Mikki (1) istutus (20) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (2) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (31) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukortit (1) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (8) joulukuusi (5) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (9) juhla (3) juhlapostaus (1) Juhlapuutarha (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurakkotilaus (1) juurakot (2) juurrutus (1) jäniksenä olo (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) karviainen (2) kastelu (2) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasvihuone (47) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) kasvitentti (1) Kasvitieteellinen puutarha (5) kasvohoito (1) kasvusammal (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) katharine hodgkin (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) keramiikka (6) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) keskustelu (2) kesä (25) kesä 2013 (1) kesä2017 (1) kesäkukat (5) kesäkukka (2) kesäkuu (7) kesäloma (1) kesänodotus (1) ketjusaha (1) ketutus (7) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (114) kevät 2017 (1) kevätfiilis (1) kevätkimppu (1) kevätkukat (3) kevätkukkijat (1) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) Kevätmessut 2018 (3) kevätpesu (1) kevätpuuhat (2) kevätpuutarha (1) Kiana Underwood (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kimppu (2) kimppujen salat (1) kimput (3) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjaesittely (1) kirjat (2) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kissa (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) kohupostaus (1) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) kommentit (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristekasvit (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotitehtävät (1) kotkansiipi (1) kotoilu (2) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) koulutus (1) kranssi (18) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kruunuvuokot (2) kukat (185) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka- ja puutarha-alan koulutus (1) kukka-amppelit (1) kukka-asetelma (9) kukka-asetelmat (11) kukkahousut (2) kukkahulluus (2) kukkahurahdus (1) kukkahöperö (1) kukkaiselamaa (1) kukkaiselämää (13) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) kukkakauppa (3) Kukkakauppa Haakana (7) Kukkakauppa Tolvanen (10) kukkakimppu (29) kukkakimput (21) kukkakirja (1) kukkakirjat (1) kukkakollaasi (2) kukkakori (1) kukkakranssi (1) kukkakurssi (1) kukkaloisto (15) kukkamania (1) kukkamatka (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasidonta (11) kukkasidontakoulutus (2) kukkasidontakurssi (3) kukkasipuli (3) kukkasipulit (13) kukkatilaus (1) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia omasta puutarhasta (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (128) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kun halvalla sain (1) kuningasprotea (1) Kuopion puutarhaseura (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (4) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kurssi (2) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (8) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyykytys (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (3) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenrannan Ravintola Upseerikerho (2) Lappeenrannan Upseerikerho (2) Lappeenranta (4) lapset (1) lapsuus (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (7) leijona (1) leijonareliefi (2) leikkokukat (1) leinikit (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) letkukela (1) Lidl (1) Lidlistä (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) Liisa Ihmemaassa (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (3) Lillevilla (6) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (7) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (9) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lukio (1) lumi (3) lumikello (2) lumityökalut (3) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luomusiemenet (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (2) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (1) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lähikuvat (1) lämpö (1) Länsipolku (1) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) macro (2) magazines (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) mansikat (1) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (3) marjakuusi (3) marjapensaiden leikkaus (1) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (6) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) merileväuute (1) messuesitelmä (1) messufiiliksiä (1) messulippuarvonta (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) Microgreen & Babyleaf (1) microgreens (1) mid summer (1) Midsummer (2) mielipaha (1) Mikki (377) Mikki lomafiilis (1) Mikki työkalut (1) milk tooth (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) muistot (1) mukavuus (1) mullanvaihto (2) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (3) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (11) MycoForce (1) Mykorritsa (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (6) Natria Etanarae (4) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (2) Natria Luujauho (3) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (3) nelkytplusblogit (138) nelkytplusbogit (5) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nimittely (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoret (1) nuoruus (1) nuput (3) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuiden leikkuu (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasämpylä (1) ompelu (51) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettele (1) opettelu (11) opetussuunnitelma (1) opiskelu (6) opportunismi (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orkidearavinne (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (4) oxalikset (1) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkanen (1) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) palmusunnuntai. pääsiäinen (1) paniikki (1) Panos (1) paralleeli asetelma (1) Paratiisin Taimitarha (1) Parhaat Kotiblogit -lehti (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (2) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) perennakylvöt (1) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (2) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (2) pihaprojekti (1) pihapuuhat (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinterest (15) pioni (1) pionit (2) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (3) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (15) Provado Care (1) puisto (3) pukeutuminen (1) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (495) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (2) puutarhakanava (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatkailu (4) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhaprojekti (2) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatubetus (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) puutarhuriksi (1) puutarhuriopinnot (9) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (6) pääsiäiskoristelut (1) pääsiäiskukat (1) päätös (1) pöytä (1) pöytäasetelma (2) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (7) Rautjärvi (1) Ravijoki (1) ravinneneste (1) ravinnepuikot (2) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) rodot (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (2) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Rooma (3) Roope (3) Rosa poppius (1) rose (5) roses (14) roskaposti (1) rottweiler (8) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (4) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (3) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) ruusula (5) Ruusulannoite (1) ruusuprojekti (1) ruusut (30) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (5) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salkoruusu (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (1) Sampo (8) satama (1) sato (14) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (16) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenarvonta (2) siemenet (30) siemenkasvatit (1) siemenkylvöt (4) siemenluettelo (1) siementilaus (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sigma 105 mm (2) sign (1) siili (1) siisti piha (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) sipuliale (1) sipulikukat (3) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sirkku (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) Sisustusliike Dreams (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (96) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) SnowXpert (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormustinkukka (1) Sperli (3) spiraali (5) spiraalikimppu (1) spiraalit (1) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (1) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) surulaite (1) Susanne Hatwood (3) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) suviruusu (1) swan (1) syende (1) syksy (48) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (8) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (1) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (1) syyskuu (5) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysloma (10) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (6) Tallinna (1) talventähti (3) talvetus (2) talvi (9) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) tenttitulos (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Blue Carrot (2) The Botanical Garden (3) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaongelma (1) tilaus (2) tilauspuput (4) tillandsiat (1) timanttituija (1) timanttituijat (1) tiput (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (3) tour (1) toy (1) traktorilla ajon opettelu (2) travelling (1) tree (1) tree felling (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trug (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubekanava (1) tubetus (15) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaaniloisto (1) tulppaanit (31) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (2) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) täyttä (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (3) unelmat (2) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uudistus (1) uurna (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (3) v-tutus (1) vaatteet (2) vaihtelu (1) vaihto (1) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (8) valokuvauskurssi (1) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhat (1) vanhoja leluja (1) vanhojenpäivä (1) vanhojentanssit (1) vappu (8) vappukukat (1) vappulounas (1) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegaanihaaste (2) vegetable plot (3) vegetatiivinen asetelma (1) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) vetohiihto (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (2) Viherpeukalot (1) Viherpiha (1) viidakko (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) viljelykate (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (23) voittajat (11) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) wedding designer (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (1) work space (1) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (34) yritystä (1) Yrttilannos (2) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) yöpaitasosiaalisuus (1) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (4) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)