24.4.2015

Pihatöitä ja kompurointia - Gardening


Ihanaa, kun valoisa aika on lisääntynyt. Iltaisin ehtii tehdä pihalla jo kaikenlaista töitten jälkeen.


Tuon portin köynnösruusu Lavinia näyttää selvinneen talvesta hyvin. Tällä viikolla tuli tilaukseni Viherpeukaloilta ja lastissa oli yksi Lavinia lisää. Oli mukana myös vaaleanpunainen New Dawn.


Heh, menin hakemaan toimituksen tuosta lähipostista kävellen. Olihan tuossa kantamista. Hyvä, kun eteeni näin.


Tilaamani köynnösruusut pääsivät kasvamaan noita uusia ruusukaaria vasten. Ruusut istutin, kärhöjä en vielä.


Tänä vuonna en jaksa esikasvattaa dahlioita. Iskin vanhat juurakot multiin tuohon oikean laidan dahliapenkkiin. Penkin reunassa on nousemassa palloesikoita.


Mieheni teki tänään kevätlannoituksen. Minä kärräsin pikkukasvarin vanhoja multia kukkapenkkeihin. Meni noihin penkkeihin myös pussimultaa. Viime vuonna tilaamani irtomulta oli lähinnä hiekkaa, joten nyt on paranneltava maata. Pitäisi kyllä olla jokin direktiivi, mitä saa myydä multana! Ravinnottoman mullan (ja kylmän kesäkuun myös) takia kasvimaan ja pikkukasvarin sato oli kaikkien aikojen surkein.


Jonkin verran näyttää tulppaaneja nousevan. Sieltä ja täältä. Uusia ja vanhoja.


Istutin tuoksumiekkaliljojen sipulit tuohon kyltin juurelle.





Tuo punainen saavi oli täynnä hevosen lantaa. Haimme kaksi saavillista tuosta läheiseltä hevostallilta. Lantaa meni ruusuille, kasvimaalle ja kompostiin.

Kasvimaan siistiminen on vielä kesken. Perunat, sipulit ja parsat on istutettu.


Myyrä mylläsi tämän kivipolun talven aikana aivan kuopille. Nyt on kohtia, joissa vesi seisoo. Samoin veden mukana tullut multa.


Jahas, se on viikonloppu edessä taas. Tarpeeseen tulee.

Se on niin, että kun "kissa" on viikon poissa niin, "hiiret hyppii pöydillä". No, tarkemmin muutama "hiirulainen". Olen kurin ja järjestyksen ihminen ja pidän kiinni siitä, mitä sanon. Välillä joudun oppilaitani muistuttamaan tästä ja muutamalta tämä seikka oli täysin unohtunut lomaillessani viikon Roomassa. Nyt ollaan taas palattu kaikkien osalta päiväjärjestykseen.

Onhan se ihan tervettä, että rajoja kokeillaan. Ja ne rajat pitää näyttää. Se on elämää. Voimia se vaan välillä vie ja ei viitsisi "painia" turhasta.

Koekausi koulussa on kiivaimmillaan ja korjattavaa riittää. Tänään minulla oli kiire pitämään koetta. Käytävän lattialla oli vettä ja meikäläinen liukastui siihen oikein kunnolla. Lensin ihan selälleni. Onneksi en lyönyt päätäni mihinkään. Oppilaat olivat kyllä ihania ja myötätuntoisia. Ei ollut mitään vahingoniloista naurua, vaan yksikin poika kysyi, sattuiko minuun. No, en sitä siinä kiireessä huomannut, että sattui, mutta päivän mittaan yksi sun toinenkin paikka on kipeytynyt.

Olkavarteni, jonka päälle kaaduin, näyttää nyt tältä...


Kokoa mustelmalla on vajaat kymmenen centtiä. Pipi on.

Taidanpa lähteä kaivelemaan jääkaapista jotain herkkua ja ryhtyä katsomaan nauhoitettuja saippuasarjoja. Mitä sitä ihminen muuta perjantai-iltana tarvitsee... Kivaa viikonloppua!

Happy weekend!

49 kommenttia:

  1. Puuhakasta viikonloppua! Sitä se on täälläkin, on vain muitakin juttuja kun mikään vuosi ei muista että tähän aikaan vuodesta kalenterin pitäisi olla puutarhalle pyhitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Muu elämä rajoittaa harrastusta...

      Poista
  2. Huh miten mojova mustelma, onneksi ei sattunut pahemmin!! Minäkin juuri mussutin karkkia ja katsoin Katsomolta viimeisimmän Suomen kaunein piha jakson! Mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. On se mainiota että iltaisin on jo näin valoisaa, vielä kun saataisiin ilmat lämpeämään, täällä satoi koko päivä räntää. Ihania suunnitelmia sinulla, niin upea puutarha!

    VastaaPoista
  4. Auts! Harmillinen kompastuminen. Pihatyöt on siellä jo hyvällä mallilla, ja olette ehtineet tehdä vaikka mitä. Rentouttavaa viikonloppua, vaikka pihalla puuhaillen!

    VastaaPoista
  5. Ihania pihakuvia ja järkky mustelma, hui. Ruusukaaret tulee olemaan varmasti viehättävät ruusujen kukkiessa!

    VastaaPoista
  6. Onneksi ei käynyt pahemmin. Auts kuitenkin. Onneksi on noin monta paikkaa istuttaa ruusuja ja köynnöksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaupoilta tarttui eilenkin kärhö matkaan.

      Poista
  7. Ihana piha, mutta musrelma on hurja, puuuuuuh!

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia☺
    Hui onpa pahan näköinen sun olkavarsi.
    Siitä huolimatta hyvää viikonlppua ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei katkennut luita. Muuten olisi saanut sanoa pihatöille hyvästit.

      Poista
  9. Auts, muista vähän hidastaa vauhia :)
    Ihana piha, ei voi kuin ihastella ja ootella mitä kaikkea kaunista kasvaa. Mä niin tahdon kyltin mun pihaan, piirsin jo mallia millasta ja oottelen kun olis aikaa tehdä.
    Mukavaa ja rentoa viikonloppua sinulle Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Marika! Milloin se hauveli tulee?

      Poista
  10. Oi oi, kaame mustelma, onneksi et murtanut kättäsi.

    Puutarhassanne on näköjään jo täysi tohina päällä.
    Istuttamiset, lannoittamiset, kaikki on hoidettava ajallaan.
    Puutarhanne on kyllä kaiken ton tekemisen väärti,
    kauniimpaa ei olekaan!
    Noista lavakauluksista yksi kysymys. Onko yksi kaulus liian
    matala kasvualusta tillille, persiljalle, salaatille yms.?
    Ollaan perustamassa tänne möksälle pientä lavakauluspuutarhaa ja
    asia mietityttää just nyt.

    Aurinkoa viikonloppuusi Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yksi riittää. Tietty ei tartte kyykkiä niin paljon, jos on kaksi päällekkäin. Kivaa sunnuntaita, Teija!

      Poista
  11. Aivan ihania puutarhakuvia! Auringonpaiste tuo jo keväistä tunnelmaa.
    Hauska kuvitella sinut kantamassa aarrearkkuja postista kotiin.
    Mutta kaatuminen ei ollut hauskaa; onneksi ei käynyt pahemmin!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Upealta näyttää pihallasi saati sitten kun kukkaset kukkivat, pahan näköinen mustelma:)

    VastaaPoista
  13. Auts, mikä muistelma! Mutta niin on jo ihanan näköistä siellä teidän pihalla.Meillä tuo näkymä, että kasvit alkavat kasvamaan on vielä haavetta....lunta on sen verta paljon mutta ihanaa viikonloppua Satu

    VastaaPoista
  14. Ihania puutarhakuvia ja juttuja <3 Pikaista paranemista olkapäällesi, näyttääkin tosi pipiltä :( Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
  15. Kyllä pihasi näyttää jo hyvältä. Toisin kuin mustelmat. Kyllä se monesti on näin, ettei heti tunnu missään, mutta sitten vähän myöhemmon kipeytyy. Olkapää onkin aika hankala paikka paranemaan jos kipeytyy. Toivottavasti olet jo parantumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä mustelma ole kipeä, jollei siihen koske. Onneksi.

      Poista
  16. Häijyn näköinen mustelma, onneksi ei ilmeisesti kuitenkaan käynyt pahemmin.

    Puutarha näyttää valmiilta puskemaan lämmön tullessa vaikka mitä ihanaa ylös.

    VastaaPoista
  17. Kyllä tämä teidän puutarha on upea ja niin huolella laitettu. Näitä kuvia on todella kiva katsella;)
    Tänne tuli lunta viime yönä ja maa on valkea, huraa!! :(
    Auts! Ikävän kipeän näköinen mustelma. Ihana kuulla, että lapset on olleet empaattisia! Toivottavasti selviät kaatumisesta enemmiltä kivuilta. Monesti tuollaisten ilmalentojen jälkeen kannattaisi ehken käydä lääkärissä siltä varalta, jos tuleekin jotain myöhemmin. Varsinkin, jos töissä sattunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, lunta! No, oli sitä täälläkin viime viikolla. Joo, olisi varmaan pitänyt kättä jossain näyttää. Se näyttö on vaan tehty niin vaikeaksi, ettei huvittanut lähteä.

      Poista
  18. Oi mikä mustelma, pois pipi, pois :)
    Mie en koskaan esikasvattanut daalioita laitoin aina suyoraan maahan ja harson päälle, näin niistä tulee vahvempia, mutta nyt olen luopunut daalioista, en enää jaksa sitäistutus, poisotto ,säilytys rumbaa. Vanhalla pitää olla helppo piha, sanoo hän joka kuokkii taas uutta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Joo, helppouteen minäkin pyrin ja siksi mulla ei alunperin ollut mitään talvetettavia tai poisnostettavia juurakoita lainkaan.

      Poista
  19. Auts! Toivottavasti mustelma ei ole kovin kipeä enää.
    Teillä on pihassa niin ihanan järjestelmällistä ja siistiä. Meillä taitaa olla enemmänkin sellainen pöllähtänyt piha :).

    VastaaPoista
  20. Auts, mustelma näyttää todella kipeältä. Toivottavasti se ei estä puutarhassa puuhailua!!!

    VastaaPoista
  21. Onneksi et loukannut kaatuessa päätäsi! Mutta kipeältä kyllä mustelmakin näyttää.

    Jestas kun sulla on siistit rajaukset pihassa! Vaikka itse en jaksa panostaa pihan ulkonäköön, niin osaan kyllä nauttia siististä ja jämptistä tyylistä. Siihen kauniit rajaukset on todella tärkeitä.

    VastaaPoista
  22. Oops! Sorry you had a fall. I'm sure that will not stop you from enjoying your new plantings.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Rosemary. The bruise isn't stopping me from gardening.

      Poista
  23. Apua, miten ihanan keväiseltä teidän pihalla jo näyttää! :D Satu, mistäs ostit nuo uudet ruusukaaret, ovat niin kauniit?! Meillä on puutarhamyymälässä myynnissä yksi malli, mutta siinä on kiekuroita minun makuun vähän liiaksi ;D Haluaisin mahdollisimman yksinkertaisen :D
    Hupsis, onneksi ei käynyt pahemmin kaatuessasi, mutta mojovan mustelman muistoksi sait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusukaaret ovat K-Raudasta. 69 euroa maksoivat kappale.

      Poista
    2. Kiitos, se onkin työpaikan naapurikauppa...käyn salaa siellä kurkkimassa ;-P

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...