Aina ei innosta...

Tämä päivä ei innostanut pihalla oleiluun. Sää oli loppujen lopuksi ihan ok, mutta jokapäiväinen kylmä tuuli tympäisi. Olen pannut merkille, että nykyisin Suomen kesälle on tyypillistä tuulinen sää. Eilenkin etupihan päivänvarjo lähti lentoon, vaikka oli hyvin painoilla tuettu. Piha on täynnä omenapuista irronneita lehtiä ja kaikenlaista tuulen tuomaa roskaa.


Ensimmäinen, valkoinen, alppiruusu on puhjennut kukkaan.


Kirsikkapuut kukkivat myös.



Tulppaanit jaksavat sinnitellä vielä...


Särkynytsydän pistää parastaan.



Nämä etualan liljat kärsivät hieman siirrosta. Tuskin kukkivat tänä kesänä.


Vielä en ole tarennut tässä lekotella. Kiitos kylmän tuulen.


Saadaankohan juhannuksena uusia perunoita? Punasipulit kasvavat lupaavasti taustalla.


Lehti- ja ruusukaalit asustavat harson alla.


Paikoin on jo oikein rehevää.



Amerikanjalopähkinän lehdet ovat kooltaan vasta murto-osa siitä, mitä tulevat olemaan. Pähkinäpuun juurella olevassa kivikkopenkissä on jo kovasti nuppuja.


Kotkansiivet ovat kauneimmillaan.



Samoin Mikki! Mukavaa viikon jatkoa!

48 kommenttia

  1. Melkoinen tuuli on tänään ollut, mutta Sinun puutarhasi kukoistaa kauniisti♫ ja ihana Mikki ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ma-te. Täällä kaakossa sataa kaatamalla ja kamala tuuli jälleen.

      Poista
  2. Komea särkynytsydän, minun on aina vaan piskuisen pieniä. Olen samaa mieltä että nykyään tuulee aina.

    VastaaPoista
  3. Samat fiilikset täälläkin tänään. Lämmin tupa houkutteli kylmyyttä enemmän, vaikka hommia ja puuhasteltavaa olisi ollut vaikka kuinka. Mutta kyllä tuo puutarhasi näyttää niin taivaalliselta, että huh huh. Ei voi muuta kuin ihailla viimeisteltyä ja harkittua kokonaisuutta ja ihania tulppaanien väriläiskiä - vauh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kitkemistä olisi, mutta eipä tuonne kaatosateeseen auta mennä. Minä, hölmö, ostin viime kesänä irtomultaa ja rikkoja riittää. Vastedes pysyn taatusti säkkimullassa.

      Kiitos, Jori. Noita tulppaaneja pulpahteli sieltä ja täältä. Ovat jo vuosien takaa.

      Poista
  4. Tosiaan tuulta on tänä keväänä ollut melkein joka päivä, jo saisi riittää. Pihasi on tosi kaunis ja näyttävä on tuo särkynyt sydän. Mikki........ihana myös.

    VastaaPoista
  5. Kaunista on puutarhassasi. Lämpöä nyt kaivataan, kosteutta on saatu kiitettävästi.

    VastaaPoista
  6. Joka puolella on lupaavaa maastanousua ja nuppuilua. Kyllä se kesä siitä!
    Harmi, että oli tuulinen päivä, täällä lounaassa oli ihan kiva välipäivä kahden myrskyisän välissä, aurinkoakin oli. Nyt sade piiskaa ikkunaan ja huomenna on kai aikamoinen keli tiedossa etenkin sinne itään. Ehkä sisäpäivä...
    Mä katsoin, että teidän naapurin yläkerrasta on kadehdittavan upea näkymä teidän puutarhaan! Olette takuulla nostaneet senkin kiinteistön arvoa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Kumpaahan naapuria tarkoitat? Toinen ei voi sietää meitä. Ei edes tervehdi. Inhosi rotikoittamme ja siinä samalla meitäkin. Tuskin siis arvostaa näkymiään...Täällä on nyt ihan järkyttävä keli!

      Poista
  7. Satu tuo kaikki näyttää niin ihanalle! Tekemisestäsi paistaa rakkaus puutarhaasi ja kasveihisi. Eihän se aina innosta! Se on totta. Minä vaelsin tympääntyneenä pihalla tänään. Vettä tuli kaatamalla vaakatasossa aina iltapäivään asti ja tuolla on niin kylmäkin että inhottaa. Uskon kuitenkin sen lämpimänkin jakson meitä vielä hellivän. En ole vielä koskaan löhöillyt puutarhassamme vaan aina vaan puurtanut. Nyt on ensimmäinen kesä kun olen täysin kypsä ja tympääntynyt. Uskon kyllä että tämä menee ohi....tällaista se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tuo löhöily ole minuakaan varten. Puutarha on pullollaan istumapaikkoja, mutten istuskele siellä koskaan.

      Poista
  8. Välillä vain nautit kättesi töistä, ihanasta, kauniista puutarhastasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsikka. Mulla pitäisi olla aina jokin projekti meneillään tai tympäännyn. Nyt on vähän niin...

      Poista
  9. Täällä myös ollut kovin tuulisia päiviä, ihan kunnon vaatetus saanut olla päällä, että on tarjennut.

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia, kuten aina!
    Huomiosi tuulisista säistä on kiinnostava. Täällä tuntuvat kovat tuulet yleistyneen ympäri vuoden. No, kohta opitaan, ettei mitään kevyttä irtonaista kannata ulos jättää. Saapa nähdä mitä tänään tapahtuu, kun on luvattu voimakkaita puuskia melkein koko maahan.
    Ja sataakin vielä... :)
    Mukavaa keskiviikkoa kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Sara. Täällä on lähes myrskytuuli ja sataa vaakatasossa.

      Poista
  11. Viileää pitelee. Toivottavasti heti kohta ei kuitenkaan ala paahtavat helteet. Sopivia säitä toivotaan ainakin täällä.

    VastaaPoista
  12. Tuuliset säät lisääntyvät ilmastonmuutoksen myötä, näin muistelen lukeneeni. Ei minäkään ole tuulen ystävä. Tänään tuulee eilistäkin kovemmin. Alkukesän kauneus on kuitenkin ihanaa, vaikka sää on millainen hyvänsä.

    VastaaPoista
  13. Ihana piha. Ja Mikki tietysti myös ♥

    VastaaPoista
  14. Sama täällä. Otin lyhdyt pois joskus huhtikuussa roikkumasta, ettei tuuli niitä riko. Sen jälkeen ei niitä ole tairvinnut takaisin laittaa, kun puuskainen tuuli vierailee joka päivä. Leppoisaa kesäkuuta silti :)

    VastaaPoista
  15. Olen miettinyt tuota tuuliasiaa myös. Tuntuu että napakat tuulet ovat lisääntyneet, vaikka muuten olisi lämmintä niin tuuli pitää huolen että maa kuivuu, pöly lentää, kasvit katkeavat eikä pihalla viihdy niin kuin haluaisi. Teillä on ihanan rehevää jo! Meillä on kasvukausi selvästi myöhemmässä eikä auta yhtään että on taas todella kuivaa. Asumme jossain Hämeen Saharassa, ympärillä sataa muttei meidän kylällä. Toisaalta: ei ole kotiloita eikä etanoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se on jo paljon, ettei kotiloita ole! Mulla on nyt tulet kahdessa uunissa, jotta saan tuhkaa kotiloitten niskaan. Yrittävät taas hyökätä sateella tuolta kaupungin puiston puolelta.

      Poista
  16. Sinulla on perunat jo hyvässä vauhdissa. Minun pottuset eivät vielä ole tulleet maan alta esille mutta toisaalta laitoin ne maahan vasta 16.5.15. Mutta ei voi kyllä muuta kuin ihastella tuota sinun puutarhaasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina. Me taidettiin laitta potut multiin vapun tienoilla.

      Poista
  17. Kaunis puutarha sinulla! Saanko udella, mitä sorakokoa sinulla on käytävillä?

    VastaaPoista
  18. Kivasti alkaa rehevöitymään!
    Mikä on tuo rehevä kasvusto tuossa patsaan ympärillä, tulppaaneja ja mitä muuta muuta?
    Meilläkin tuulee jatkuvasti. Ehdinkin jo miettiä muutimme sellaiseen paikkaan jossa on jatkuvasti tuulista;)

    VastaaPoista
  19. ihanalta näyttää! Kasvit ovat kasvaneet hurjaa vauhtia!

    VastaaPoista
  20. Kaunis alppiruusu ja ihania nuo kirsikkapuun kukat <3 Puutarhuri vahti Mikille rapsutus <3

    VastaaPoista
  21. Täällä meilläkin on tuullut tänään todella kovaa. Onneksi aurinko sentään paistaa. Onpa kaunis tuo valkoinen alppiruusu ja upeasti kukkii myös särkynytsydän.

    VastaaPoista
  22. Ei aina tarvikkaan jaksaa tai edes huvittaa. On ihan tervettä antaa itselleen vapaapäiviä ettei pihapuuhat ala käydä töistä. Kyllä se sitten taas alkaa huvittamaan pikkuhiljaa.
    Mun on pitänyt ihan opetella sitä pihalla olemista ja nautiskelua. Sitä ettei kokoajan ole pakko hulluna raataa.

    Mulla on osa perunoista vielä odottamassa maahanpääsyä, ja suurinosa taimista! Kyllä vielä ehtii...Mutta juhannukseksi ei kyllä taideta satoa saada. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehtiihän niitä pottuja syödä vielä juhannuksen jälkeenkin...

      Poista
  23. Näissä tuulissa pitäs olla painot taskussa, sillä tuntuu välillä että lähden lentoon.
    Ihana valkia alppiruusu.

    VastaaPoista
  24. Micky, thank you for the wonderful tour in your garden, you look as if you think this is boring, but I know that you love gardening with your mum.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

20-vuotishääpäivä (1) 2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (19) 50 vuotta (1) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) aamu puutarhassa (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (2) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (8) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (3) Amsterdam (2) anemone (1) anemonet (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (14) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) arat kasvit (1) Arava (1) arkkulaite (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonnan voittaja. messuliput (1) arvonnan voittajat (1) arvonta (127) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) arvontavoitto (1) asetelma (3) asetelma sieneen (1) asetelmat (1) askartelu (3) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoilu (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (4) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (18) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (23) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaaminen (1) bloggailu (1) bloggaminen (1) bloggari (1) bloggaritapaaminen (2) bloggaus (1) Blogger (1) blogi (66) blogiarvonta (2) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (109) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) boheemi (2) Bon Bon (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (4) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bulbs.se (1) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) Charlestown (1) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Color Me Floral (1) Colosseum (1) combisystem (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Cornwall (11) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daaliat (4) daaliatilaus (1) daffodils (1) dahlia (1) dahliat (1) David Austin -ruusut (3) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (71) Doc Martin (1) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (11) eläinten viikko (1) elämänmuutos (1) ensilumi (1) ensimmäinen (1) epäonnistuminen (1) epäreilu kohtelu (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) espanjalaiset (1) Etelä-Saimaa (1) etupiha (4) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) Falmouth (2) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) filosofointi (1) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (32) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floral course (1) florist (1) floristeria (1) floristi (1) floristiikka (1) floristiikkakirja (1) floristimestari (12) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (21) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) Frida Steiner (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) Gardena (2) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haastattelu (1) haaste (3) haasteita (1) haave (1) haaveet (4) haaveet murskana (1) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (4) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (18) Harju (6) Harjun oppimiskeskus (13) harkinta (1) harvest (10) hautaseppele (1) Havu- ja rodolannoite (1) Havu- ja Rodomulta (2) havukasvit (2) havut (10) Hay Barton (1) Hedelmä- ja marjalannoite (1) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) Heligan (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihto (1) hiihtoloma (5) hiihtolomasuunnitelmat (1) hiihtomuistot (1) hiihtotraumat (1) hoks (1) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hopeaputous (1) hops (1) hortensiat (2) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) Husqvarna (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) hypetys (1) hyvä elämä (1) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (4) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) hääkimppu (2) hääkimput (1) häämessut (2) hääpäivä (1) I love your blog (1) idea (1) Ideapuutarha (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (5) ikkunahylly (1) ikäkriisi (1) ilo (2) iltavalo (1) image mode problem (1) Imatra (2) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (4) inspiration (5) Instagram (1) interview (1) iPhone6s (2) Iso-Britannia (2) istutukset (26) istutukset Mikki (1) istutus (21) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (3) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (31) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukoristeet (1) joulukoristelut (1) joulukortit (3) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (8) joulukuusi (5) joulumyyjäiset (2) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (9) juhla (4) juhlapostaus (1) Juhlapuutarha (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) junamatka (1) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurakkotilaus (1) juurakot (3) juurrutus (1) jäniksenä olo (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) kartano (1) karviainen (2) kastelu (2) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasviale (1) kasvihuone (47) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) kasvitentti (1) Kasvitieteellinen puutarha (6) kasvohoito (1) kasvusammal (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) katharine hodgkin (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) Kensington Gardens (1) Kensingtonin puisto (1) keramiikka (6) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) keskustelu (2) kesä (25) kesä 2013 (1) kesä2017 (1) kesäkukat (5) kesäkukka (2) kesäkuu (7) kesäloma (1) kesänodotus (1) ketjusaha (1) ketutus (7) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (114) kevät 2017 (1) kevät mielessä (1) kevätfiilis (1) kevätkimppu (1) kevätkukat (3) kevätkukkijat (1) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) Kevätmessut 2018 (3) kevätpesu (1) kevätpuuhat (2) kevätpuutarha (1) Kew Gardens (2) Kiana Underwood (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kiire (1) kiitos (1) kimppu (3) kimppujen salat (1) kimput (3) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjaesittely (1) kirjat (2) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kissa (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) kohupostaus (1) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) kommentit (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristekasvit (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotitehtävät (1) kotkansiipi (1) kotoilu (2) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) koulutus (1) kranssi (21) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (2) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kruunuvuokot (2) kuivakukat (2) kukat (198) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka- ja puutarha-alan koulutus (2) kukka-amppelit (1) kukka-asetelma (11) kukka-asetelmat (14) kukkahousut (2) kukkahulluus (2) kukkahurahdus (1) kukkahöperö (1) kukkaiselamaa (1) kukkaiselämää (13) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) kukkakauppa (3) Kukkakauppa Haakana (8) Kukkakauppa Tolvanen (11) kukkakimppu (30) kukkakimput (22) kukkakirja (1) kukkakirjat (1) kukkakollaasi (2) kukkakori (1) kukkakranssi (1) kukkakurssi (1) kukkaloisto (15) kukkamania (1) kukkamatka (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasato (1) kukkasidonta (13) kukkasidontakoulutus (2) kukkasidontakurssi (3) kukkasipuli (3) kukkasipulit (16) kukkatilaus (1) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia omasta puutarhasta (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (138) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kun halvalla sain (1) kuningasprotea (1) kuolema (1) Kuopion puutarhaseura (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (5) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kurssi (3) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kuvauspaikka (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (8) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyykytys (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (3) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) Lamorran (1) Lanhydrock (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenrannan Ravintola Upseerikerho (3) Lappeenrannan Upseerikerho (6) Lappeenranta (5) lapset (1) lapsuus (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (7) leijona (1) leijonareliefi (2) leikkokukat (1) leinikit (2) leipominen (2) lelu (1) lemmikki (2) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) letkukela (1) Lidl (1) Lidlistä (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) Liisa Ihmemaassa (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (5) Lillevilla (7) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (7) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (10) London (1) Lontoo (2) Lontoon (1) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lukio (1) lumi (3) lumikello (2) lumityökalut (3) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luomusiemenet (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (2) luopuminen (1) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (3) Lychnis chalcedonica (1) lymfooma (2) Lysimachia punctata (2) lähikuvat (1) lämpö (1) Länsipolku (2) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) macro (2) magazines (1) magnolia (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) maksaruohot (1) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) manor (1) mansikat (1) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (3) marjakuusi (3) marjapensaiden leikkaus (1) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (14) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) merileväuute (1) messuesitelmä (1) messufiiliksiä (1) messulippuarvonta (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (162) Microgreen & Babyleaf (1) microgreens (1) mid summer (1) Midsummer (2) miekka-ateria (1) mielipaha (1) Mikin seuraaja (1) Mikki (396) Mikki lomafiilis (1) Mikki työkalut (1) miljoona käyntiä (1) milk tooth (1) Mini Cooper (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) muistot (2) mukavuus (1) mullanvaihto (2) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (3) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (19) MycoForce (1) Mykorritsa (1) mylläys (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) myyjäiset (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (8) Natria Etanarae (4) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (2) Natria Luujauho (3) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (3) nelkytplusblogit (138) nelkytplusbogit (5) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nimittely (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoret (1) nuoruus (1) nuput (3) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenankerääjä (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuiden leikkuu (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasato (1) omenasämpylä (1) omenat (1) ompelu (51) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettele (1) opettelu (11) opetussuunnitelma (1) opiskelu (9) opportunismi (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orkidearavinne (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (5) oxalikset (1) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkanen (1) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) palmusunnuntai. pääsiäinen (1) paniikki (1) Panos (1) paralleeli asetelma (1) Paratiisin Taimitarha (1) Parhaat Kotiblogit -lehti (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (2) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) pensasangervot (2) pentu (1) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) perennakylvöt (1) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (4) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) perhe (1) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (2) pihaprojekti (1) pihapuuhat (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinterest (15) pioni (1) pionit (3) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (3) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) Poldark (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) Poppy Cottage Garden (1) Port Isaac (1) Port Wenn (1) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (15) Provado Care (1) puisto (3) pukeutuminen (1) pukuhuone (1) pullokoriste (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (526) puutarha-apulainen (2) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (2) puutarhakanava (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatka (2) puutarhamatkailu (11) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhaprojekti (2) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatubetus (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) puutarhuriksi (1) puutarhuriopinnot (15) puutrha (1) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (6) pääsiäiskoristelut (1) pääsiäiskukat (1) päätös (1) pöytä (1) pöytäasetelma (2) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) rakas (3) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (8) Rautjärvi (1) Ravijoki (1) ravinneneste (1) ravinnepuikot (2) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) rodot (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (2) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Room32 (1) Rooma (3) Roope (3) Rosa poppius (1) rose (5) roses (14) roskaposti (1) rottweiler (8) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (4) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (4) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) ruusula (5) Ruusulannoite (1) ruusuprojekti (1) ruusut (30) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) rönsyansikka (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (5) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salkoruusu (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (2) Sampo (8) satama (1) sato (15) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (18) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenarvonta (2) siemenet (30) siemenkasvatit (1) siemenkylvöt (4) siemenluettelo (1) siementilaus (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sigma 105 mm (2) sign (1) siili (1) siisti piha (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) siperiankurjenmiekat (1) sipuliale (1) sipulikukat (3) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sirkku (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) Sisustusliike Dreams (1) sisustusmyymälä (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (152) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) SnowXpert (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormivaleangervot (1) sormustinkukka (1) Sperli (3) spiraali (6) spiraalikimppu (1) spiraalit (1) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (2) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) suru (1) surulaite (2) surusidonta (2) Susanne Hatwood (4) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) suviruusu (1) swan (1) sydän särkyi (1) syende (1) syksy (59) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (9) syntymäpäivät (1) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (3) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (3) syyskuu (6) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysleimut (1) syysloma (10) syyspuuhat (1) syyssyrikkä (1) syystyöt (1) syöpä (1) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (7) Tallinna (1) talventähti (3) talvetus (2) talvi (9) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) tenttitulos (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Blue Carrot (2) The Botanical Garden (3) The Lost Gardens of Heligan (1) The Queen Mary's Garden (1) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaongelma (1) tilaus (2) tilauspuput (4) tillandsiat (1) timanttituija (1) timanttituijat (1) tiput (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (3) tour (1) toy (1) traktorilla ajon opettelu (2) travelling (1) Trebah (1) tree (1) tree felling (1) Tregony (1) Tregrehan (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trug (1) Truro (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubekanava (1) tubetus (15) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaaniloisto (1) tulppaanit (31) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) turistina (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (3) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) työssäoppiminen (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) täyttä (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (3) unelmat (2) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uudistukset (2) uudistus (1) uurna (1) uurnakoriste (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (3) v-tutus (1) vaatteet (2) vaihtelu (1) vaihto (1) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (8) valokuvauskurssi (1) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhat (1) vanhoja leluja (1) vanhojenpäivä (1) vanhojentanssit (1) vappu (8) vappukukat (1) vappulounas (1) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegaanihaaste (2) vegetable plot (3) vegetatiivinen asetelma (1) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) vetohiihto (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (3) Viherpeukalot (1) Viherpiha (1) viidakko (1) viidakkotunnelma (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viimeinen päivä (1) viinitila (1) viktoriaaniset kasvihuoneet (1) viljelykate (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (23) voittajat (11) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) wedding designer (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (1) work space (1) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yllätyksiä (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (34) yritystä (1) Yrttilannos (2) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) yöpaitasosiaalisuus (1) yöpakkanen (1) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (4) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)