Syksyinen puutarha ja vähän muutakin – Autumnal garden..

Syksyinen puutarha ja vähän muutakin – Autumnal garden..

Käppäilin tänään kameran kanssa pihalla. Vielä kukkii kaikenlaista ihmeen paljon, vaikka syksy on jo pitkällä. Here are some autumnal pics I took today in our garden.

Syysmyrkkyliljat kukkivat.

Näistä soihtuliljoista minä tykkään!

Syysssyrikkäkin ehti lopulta kukkaan.

Kurpitsaa pukkaa! Biolanin kasvusäkit toimivat paremmin kuin hyvin!

Tämä jättikurpitsa alkaa olla jo kivankokoinen…

Isommassa kasvarissa kasvaa Biolanin kasvusäkissä jonkin sortin melonia. Lajia en tiedä. Sain taimen äidiltäni.

Tällaisia veijareita… Mitä lienevät?

Paprikoitakin tulee – useamman ruukullisen verran.

Kasvarissa kukkii myös. 

Ovatko nämä sitruunakurkkuja? Näitä kasvaa pikkukasvarissa.

Ensimmäiset päärynät! Tämä puu on jököttänyt paikallaan yli kymmenen vuotta. Tänä vuonna saamme ensimmäisen kerran satoa. Vau!

Munakoisoja tulee enemmän kuin koskaan. Viiden ruukullisen verran. Mitähän niistä vaan tekisi?

Operaatio sammalen kasvatus etenee hyvin. Sivelin nämä kivet aiemmin kesällä luonnonjogurtilla, jossa oli sammalta seassa.

Aloin kuvata oman puutarhan kukkia maljakossa ja kukas siihen eteen tupsahtikaan.. Kaunein kukkanen, Mikki.

Kukkasipulivuori kasvaa… Taas hamstrasin pari kiloa.

Eilen kävin lohtushoppailemassa. Ostin Ritva Fallan tunikan ja Taifunin housut. En olekaan kohta vuoteen ostanut itselleni vaatteita. Jo oli aikakin.  Ja miksikö lohtushoppailin? Jalka on sökö edelleen. Kuvassa ei ole kenkiä, koska voin pitää vain Crockseja tai sandaaleja. Voipi tulla kohta vilu varpaille… Luulin jalan jossain vaiheessa jo parantuvan. Luulo oli turha. Tällä viikolla sain kymmenennen kortisonipiikin. Yhdellä iskulla pistettiin varpaan kahteen niveleen ja yhteen jänteeseen. Tämä oli nyt eri kortisonia kuin aiemmin. Tämän sivuvaikutuksena voi olla rasvan kuivuminen pistoalueilta. Enpäs huomannut pyytää samaa ainetta muuallekin… esim. peppuun, jos kerran rasva sulaa. Heh, heh. Pakko ottaa tämä asia jo huumorin kannalta, kun ei itkukaan tunnu auttavan. Rattoisaa perjantaita!

43 thoughts on “Syksyinen puutarha ja vähän muutakin – Autumnal garden..

  1. Paljon on vielä iloa ja väriä puutarhassasi. Meillä nyt muutama kova kaatosade vuorokauden aikan teki tuhoisaa jälkeä, mutta vielä ei ole alkanut se luvattu mysrskytuuli, on aika tyyntä.-Eipä tuota kyllä kaipaakkaan.
    Kyllä olet lujilla sen jalkasi kanssa.

  2. Aina vaan yhtä kaunista, on vuodenaika mikä tahansa!
    Kurpitsasatosi näyttää olevan todellakin hyvä. Taisi satoni jäädä kahteen kesäkurpitsaan, myskikurpitsa vain kukki, ei yhtään kurpitsan alkuakaan. Munakoiso kukki ja tiputti sitten kukkansa, peppino sentään yllätti ja siitä löysin yhden suuren hedelmän. Munakoiso on ihanaa kun ensin leikkaa ohuiksi siivuiksi, itkettää suolalla nesteet pois, pyöräyttää munassa ja jauhoissa ja sitten grillaa. Olen laittanut sitä myös tomaatin, kesäkurpitsan ja mozarellan kanssa uunivuokaan ja uunissa hautonut pitkään ja hyvää on ollut. Tänä vuonna nämä herkut sitten jäävät väliin, en periaatteesta viitsi kaupasta ostaa….

  3. Täälläkin satoi äsken kaatamalla, mutta nyt paistaa aurinko.

  4. Ok. Kiitti ohjeesta. Tänä viikonloppuna syödäänkin grillattua munakoisoa. Olenkin nyt viettänyt kasvisruokaviikkoa.

  5. Mahtavan kokoiset kurpitsat! Meillä on sellaisia keltaisia pingispalloja… Eikä tullut meloneistakaan mitään tänä vuonna.

  6. Onpa teillä vielä paljon kukassa. Kannattaa kyllä satsata sekä kevät- että syyskukkijoihin, sillä niiden puutteen aina huomaa kun aika on käsillä.
    Upeat syysmyrkkyliljat! Tuollaisena massana ne tulevat hyvin esiin ja pysyvät hiukan paremmin pystyssäkin.
    Hienosti kukkii myös syyssyrikkä! Kokeilin sitä kerran, mutta ei meillä menestynyt. Pitäisiköhän yrittää uudelleen …

  7. Kylläpä teillä näyttää puutarhassa tosi upealta, vaikka syksy jo kolkuttelee ovella! Ja mikä sato! Meloni näyttää minusta ihan kaupan hedelmätiskillä myytävän Piele de Sapon näköiseltä. Se on hyvänmakuinen ja mehukas meloni. Täällä vain edelleen huokailen ja ihastelen. 🙂

  8. Vau tuota soihtuliljaa, ja puutarhaa muutenkin. Ihanan kaunista.
    Mikki on niin suloinen, mietteliäs ilme kukkien edessä.
    Toivottavasti jalkasi nyt pian paranisi!

  9. Onnittelut pääsynäsadosta! Hedelmät näyttävät niin meheviltä.

  10. Viime vuodet olen satsannut juuri näihin syyskukkijoihin. Aiemmin tuntui, että kaikki oli kukkinut jo heinäkuun lopulla. Syyssyrikän talvetan autotallissa ruukussa.

  11. Kiitos, Päivi. Tuo on varmaan juuri ko. meloni. Äitini kasvatti taimet jostain kaupan melonista.

  12. Nuo soihtuliljat ostin kevään puutarhamessuilta. Tykkään niistä kovasti! Vähän erilaisia. Mikki on linssilude. Siihen se vain änkesi kameran eteen ihan pokkana. Kyllä mulla alkaa nyt usko mennä tämän jalan kanssa. Olen nyt ontunut neljä kuukautta. Nyt tämä on itse asiassa aika pahana. Koskee koko ajan. Pitäneekö vielä leikata..?

  13. Onpa Sulla vielä kaunista puutarhassasi ja päärynöitä omasta puusta nam ☺
    Voi että, kun jo luulin jalkasi parantuneen.
    Siitä huolimatta mukavaa viikonloppua Sinulle ~♥~

  14. Paljon kaunista vielä ja sato näyttää hyvältä!
    Syksyistä ollut tänään, sateista hämärää.

  15. Heippa! Syysmyrkkylilja ja soihtuliljat minulle ihan uusi tuttavuus.
    Palaan kihta kommentoimaan edellistä postatustasi, mutta sitä ennen: Siis olen kesällä lukenut jalastsi. Nyt sait lukemaan uudelleen ja kaikki 90 kommenttiakin. Vaivasi alkoi kuulostamaan niin samalta mitä siskollani on ollut koko kesän. Hänellä vielä lopullinen diagnoosi saamatra.
    Tsemppiä jalallesi ja itsellesi myös. Hyvät viikonloput ja nyt vielä edelliseen postatukseesi.

  16. Paranemisia!
    Minusta munakoiso on todella hyvää suppilovahveroiden kanssa. Paistaa munakoison, sipulin ja suppikset pannulla, vähän suolaa ja pippuria ja sekaan smetanaa. Tai täytetyt munakoisot (esim, pesto, aurinkokuivatut tomaatit sisällä), nam.

  17. Kiitos! Kävin vastaamassa kysymykseesi edellisessä. On kallionauhus. Puolivarjossa viihtyy. Joo, ei tämä selkärankareuma näine oireineen herkkua ole.

  18. Ihana Mikki! Se on ku meijän Roosa-koira, tekee ihan samaa. 🙂 Ne on sulosia otuksia. Puutarhasi on vielä kauniissa kukassa.
    Harmi kun se jalka niin vaivaa, inhottavaa.. Toivottavasti se pian jo paranisi!

  19. You can still harvest lots of interesting things from your garden Satu, and at last you have pears, sometimes we have to wait a long time for a good crop. Nice picture of Mickey and you in your pretty new tunic.

  20. Sitruunakurkuilta vaikuttaa 🙂
    Upeat kasvustot ja sato!

  21. Hianosti kukkii syysmyrkkylilijat. Mullaki kasvatti leheret keväällä, mutta kukkia ei oo viälä näkyny. Ookko kaivanu soihtulilijat maaha, vai talavetatko autotallis?

  22. Melkoisesti on satoa tulossa. Nuo soihtuliljat ovat niin kauniita! Yritin viime vuonna niitä kasvattaa, mutta taisivat Lidlin juurakot olla hiukan huonolaatuisia, sillä maan pinnalle ei tullut mitään.

    Toivottavasti kortisoni auttaa!

  23. Your pears look lovely, and yes that is a lemon cucumber. I am sorry that you are still suffering with pain – have you also lost some weight as well. Get better soon Satu.

  24. Pitääpä kokeilla tuotakin ohjetta. Meillä on kuivattuja suppiksia.

  25. En oikein tiedä, miten noitten soihtuliljojen kanssa toimia. Ovat ekaa kesää. Pitäisikö kaivaa yläs ja siirtää ruukussa autotalliin?

  26. Kiitos, Pinuski. Ostin juurakot kevään puutarhamessuilta.

  27. Thank you, Rosemary. In opposite, I've got some extra kilos, because I just eat and sit…

  28. Autumn is my favorite season. I know people say that we don't have seasons in Southern California, but we do 🙂 I agree that Mikey is a beautiful flower, but you look great in your new outfit!! Love seeing the picture of your rottweilers in the photo!! Be well!!

  29. Kaunista teidän pihalla edelleen vaikka onkin jo syksy ja vautsi miten hienosti olet saanut kasvatettua kaikkia kurpitsoja,paprikoita,munakoisoja jne 🙂 Ihana Mikki <3 rapsutus <3 Hyvää viikonloppua 🙂

  30. Onpa muhkeat kurpitsat ja kivasti on sammal lähtenyt kasvamaan.

    Mukavaa syksyä ja tsemppiä!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: