Kevät ja kesä mielessä!

Kevät ja kesä mielessä!

Ajatukseni ovat jo kovasti keväässä ja kesässä. Puutarhaamme ei taida tulla ensi kesänä enää yhtä isoja muutoksia kuin aiempina. Varmaan jotain kasvien siirtoja tai uusia kasveja, mutta tuskin mitään sen suurempia mullistuksia.

Kasvihuoneemme olen kyllä ajatellut sisustaa uusiksi. Enemmän kauniita, kukkivia kasveja. Jos kasvarin nykyiset kalusteet mahtuisivat terassille, siirtäisin ne sinne. Pitää mittailla keväällä.

Kasvarista puheenollen alkaa Kevätmessujen Blogikylän kasvarini sisustus jo jäsentyä päässäni. Alunperin ajatuksenani oli tehdä romanttinen, valkovaaleanpunaharmaa sisustus. Nyttemmin kuvio on muuttunut. Olisi liian riskaabelia tyytyä vain noihin väreihin. Kukat, jotka saan käyttööni kasvarin ja terassin sisustukseen hyödetään kukkiviksi messujen aikaan. On riskittömämpää, että otan kaikenvärisiä kukkia. Jos kävisikin niin, että juuri ne vaaleanpunaiset kukat eivät kukikaan silloin tms., olisin pienoisessa pulassa. Ja toisaalta onhan omassanikin puutarhassa kaikki maailman värit. Tykkään kukkien väriloistosta ja ehkä se ei kuitenkaan olisi ominta tyyliäni tyytyä vain muutamaan väriin. Saattaisi tulla valju lopputulos. Niinpä väreillä mennään – ihan varmasti! Oletkos tulossa messuille 7. – 10.4.2016 Helsinkiin? Olen siellä paikalla jokaisena messupäivänä ja olisi kiva tavata teitä blogikavereita. Tulin juuri lumitöistä pihalta. Lunta oli ihan älyttömästi. Manasin tätä talvea taas kerran, kun en talvesta tykkää yhtään. Nyt pitää lohduttautua ja toipua tuosta lumiurakasta kesäisin kuvin. Kohta se kesä taas on täällä, eikö niin? Ja muistutuksena, jos kuulut johonkin puutarhaseuraan, Marttoihin tms. ja suunnittelette kesäretkeä, otamme ryhmiä vastaan vierailulle puutarhaamme. Tästä linkistä löydät lisätietoa.

Ja pupuisa loppukevennys:

Iida ja Mari-puput. Siskokset. Iida on vapaana vielä, mutta Mari muuttaa Etelä-Eurooppaan. Kukkaiselämää-puput ovat aloittaneet maailman valloituksen! Oujee! ;O) Kivaa sunnuntaita! P.S. Ylhäällä sivupalkissa oikealla on pari linkkiä blogini arvontoihin…

39 thoughts on “Kevät ja kesä mielessä!

  1. Näistä kuvista ei voi kuin tulla hyvällä tuulelle… kevät tulkoon :-()

  2. Oi miten ihanan kesäisiä ja vehreitä kuvia!
    Messuille en tänä vuonna ehdi, mutta on kiinnostavaa seurata alueesi suunnittelua… ja toivoa näkevänsä paljon valokuvia sieltä.
    Upein kuva oli kuitenkin tuo viimeinen. Aivan ihania pupuja. Ja mitkä vaatteet! <3

  3. Minusta nämä ovat blogisi hienoimmat kuvat. Muotojen ja värien kauneutta.

  4. Kesä on täälläkin jo vahvasti mielessä vaikka ulkona sataa aina vaan lisää lunta. Minusta puutarhassasi on mahtava värien loisto, olis tylsää jos kaikki kukat olisivat samaa väriä.

  5. Voi että mitä väriloistoa, ihanaa että räväytät messuillakin pirteillä ilosilla väreillä harmaan talven jälkeen, niillä on mukava maalailla tunnelmaa ja antaa palaa 😀 Ajattelin etten tule Helsingin messuille…no nyt en enää ole ihan varma ollenkaan 😀 😀

    Nuo puput ovat niiiin ihaia!

  6. Ei ihme, että kevät ja kesä on mielessä, kun puutarhanne on noin kaunis. Sitä on varmasti ikävä –siis kesäisessä asussa :).
    En ole vielä päättänyt tulenko messuille, mutta jos, niin ehdottomasti tulen katsomaan kasvihuonettasi.

  7. Ainakin tällä hetkellä tarkoituksena tulla messuille, joten tulen kyllä moikkaamaan. Mies joutuu pieneen leikkaukseen ja siitä toipuminen ratkaisee. Luulen että on jos silloin kunnossa:)

  8. Ei valakovaalianpunaharmaa sisustus kuvaasi yhtää sun omaa puutarhaa, eikä sun räväkkää luannetta. Ei muutaku kunnon tykitystä pelihin… Kauhiasti tekis miäli tulla messuulle, mutta nähtäväksi jää, kuinka käy.

  9. Toki tulen messuille ja katsomaan sinunkin kasvihuonettasi! Marttojen vuosisuunnitelma on meillä jo tehty, mutta taidan kuitenkin ehdottaa ylimääräisenä ohjelmana vierailua puutarhaasi. Katsotaan kuin käy. Mukavaa tulevaa viikkoa, terkuin Suska Koivulasta.

  10. When I see your wonderful summergarden pictures I´m even longing more to spring and summer.

  11. Ihanan kesäisiä kuvia. Olisipa kiva tulla messuille, mutta ei taida tällä kertaa onnistua. Kiitos vierailukohdevinkistä! Mukavaa viikkoa.

  12. Tästä se kohta taas lähtee. keväty ja kesä meinaan. Ihanaa! Enää tarttis päästä eroon puolen metrin lumikerroksesta, mutta äkkiäkös se siitä.

    Ja en kestä, mitkä ihanat minikokoiset koritkin noilla sun aurinkoisilla pupuilla <3

  13. Ihanaa, että luot värirunsautta messukasvihuoneeseen, odotan messuja jo kovasti. Mieluusti tulen sinua tapaamaan 🙂

  14. Olisihan se ihana poiketa siellä messuilla ja tulla moikkaamaan, mutta nuo pitkät matkat on aina se suurin hankaluus.Olen minäkin nyt niin kyllästynyt tähän lumeen, että odotan, että kaikki lähtisi pois. Tuota kolaamista on ollut jo ihan riittämiin. Ihanaa, että pupusi ovat aloittaneet maailman valloituksen. Mukavaa alkanutta viikkoa tv Liisa

  15. Juu, lunta tulee lisää joka päivä. No, norppa kiittää!

  16. Joo, kotona mulla on valkovaaleanpunaharmaata aika pitkälti, mutta voisi olla vähän valjua kukissa. Tykkään värikkäistä istutuksista, joten niillä mennään!

  17. Thank you, Janneke. You almost have spring there, don't you?

  18. Hyvä kattaus puutarhastasi noissa kuvissa, hyvät kuvakulmat ja loistavat kukat pääosissa 🙂 Mikkikin vilahti.
    Mukavaa messuilua, harmi että on niin kaukana.
    Mites muuten varpaasi voi?

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: