Terapeutin terveiset, ennen ja jälkeen -kuvat IIIK!

Terapeutin terveiset, ennen ja jälkeen -kuvat IIIK!

Heisulivei! Kuluneella viikolla kävin ravitsemusterapeutilla ja esittelin siellä ruokapäiväkirjaani neljältä päivältä. Niinhän siinä kävi, kuten ajattelinkin. Saan proteiinia ja hyviä rasvoja liian vähän. Aamupuurooni täytyy lisätä maitoa ja auringonkukansiemeniä. Raejuustokin olisi hyvä ja että voisilmän sijaan lisäisin Becel-silmän. No, voisilmää en vaihda miksikään. Ja raejuusto ei aamulla maistu. Maitoa lisään ja noita siemeniä. Pitäisi myös syödä täysjyväleipää 3 – 4 palaa päivässä. Ihan noin paljon ei onnistu, mutta pyrin syömään kaksi palaa Realia päivässä. Siinä tulee sitä Beceliäkin leivän päällä ja lisukkeena menee raejuusto. Kalaa syön riittävästi, mutta kosken syö lihaa, pitäisi syödä lohta kahdesti päivässä. Kerta saa luvan riittää tai lohi tulee korvista. Pitänee keksiä jotain muuta, esim. rahkaa ja kananmuna päivässä. Lohesta tulee hyvin ja helposti proteiinia, mutta rajansa kaikella. Kasviksia syön riittävästi. Tulin kyllä siihen tulokseen, että ihan älyttömästi pitäisi päivässä syödä täysjyväleipää, hyvää rasvaa ja tuota proteiinia. Ei kuulemma olisi tarpeen enää laihtuakaan. Haluaisin silti vähän painoa vielä pois. Mittasin vyötäröni ja on 82 cm. Suvussani on kakkostyypin diabetestä ja vyötärön olisi suotavaa olla alle 80 cm. Hyvin siis vielä joutaa pois muutama sentti. Liikuntaakaan en saa päivittäin tulehtuneitten jäsenteni vuoksi.

huhtikuu 2016 kahdeksan kiloa pulleampana
marraskuu 2016

Hih, laitoin tuohon ylle vertailukuvat viime keväältä ja nyt. Olinkin jo aika pullukka! Syytä oli jotain alkaa tehdäkin. Ei meikäläisen nivelet kestä ylenmääräisiä lasteja. Johan tuosta naamasta on lähtenyt kilo! Nyt olen voinut aika hyvin, kun kivut on ”huumattu” jo puolitoista viikkoa pois tulehduskipulääkkeellä. Olen kävellyt lähes normaalisti. Iltaisin tosin huomaan, kun kipulääkkeen vaikutus alkaa ehtyä. Rintalastaa ja kantapäätä kirvelee ja lonkkaakin jomoo. Tiukassa on tulehdus. Tuli kutsu luuntiheysmittaukseen joulukuulle. Pitäisi myös tilata aika vitamiiniverikokeisiin ja fysioterapeutille. Olen fysioterapeutin kauhuasiakas. Jos jotain inhoan, niin jumppaa. Monesti olen käynyt fyssarilla ja saanut nipun monisteita kotiin tuomisiksi. Siellä ne on lipaston laatikossa. Ei toimi. Pitäisi olla järjellistä liikkumista. Tajuan kyllä, että tiettyjä lihaksia pitäisi jumpata, mutta tuntuu turhalta huhkimiselta, kun sen energian voisi käyttää johonkin hyötyliikuntaankin. Esim. puutarhatöihin tai muuhun motivoivaan. Nyt vaan on piha lumen alla. Oonks mie ihan höpö? Ja tiedätkös, mitä olen ajatellut opetella talven iloiksi? Ompelemaan! En enää pupuja. Reilut 50 pupua saavat riittää. Pupumitta on täynnä.

Haluan oppia ompelemaan vaatteita. Aion hankkia sovitusnuken. Onko suosituksia, millaisen? Pitäisi saada omat mitat siihen nukkeen. Joku kun vielä opettaisi mut ymmärtämään kaavoja… Mulla on suuret suunnitelmat, mitä haluaisin ommella itselleni. Ihania, romanttisia pellavatunikoita, puutarhavaatteita. Kaikkea kivaa, mitä en kaupasta löydä. Siinäpä tavoitetta. Voipi olla, ettei onnistu. Aion kuitenkin yrittää oppia. Kynnyskin on korkealla. Vaatteitten pitäisi onnistua, sillä mitä tahansa en päälleni pistä. Hetken jo ajattelin jotain ompelukurssia, muttei taida olla mun juttu. Tulee vilunväreitä jo ajatuksesta. Vielä on mielissä koulun kässätunnit. Kaikki himputin hulpiot, päärmeet, harsimiset yms. Joo, ei. Tiedättekö jotain hyviä nettisivustoja, joilla neuvotaan kaavojen lukua, ompelua yms.? Tällaisia sunnuntai-illan mietteitä pyörii päässä. Aiotko sinä opetella jonkin uuden taidon? Aloitatko tai oletko aloittanut jonkin uuden harrastuksen näin talven tullessa?

62 thoughts on “Terapeutin terveiset, ennen ja jälkeen -kuvat IIIK!

  1. Netistä kannattaa katsella sellaista sovitusnukkea, olen kuullut, että on säädettäviä versioita näistäkin.
    Kaavoista en tiedä mitään, teen aina hyvän vanhan vaatteen mukaan kaavat. Kristallikimaran M on todella hyvä ompelija, kysäisepä häneltä neuvoja.

  2. Oletpa hoikistunut!!!! Ei kukaan pysty pidemmän päälle syömään lohta kahta kertaa päivässä. Rahka ja kotitekoinen hillo on hyvä yhdistelmä. Syön sitä iltapalaksi. Raejuustoa syön kasvissosekeiton kaverina, sellaisenaan se ei oikein tahdo maistua.

    Vaatteiden ompelu on mukavaa puuhaa. Aloita kuitenkin helposta ja yksinkertaisista malleista. Hyviä ohjeita löytyy punomo.fi/teeitse sivustolta. Alkuun ei kannata olla liian kriittinen omille ompeluksille, jokainen tekee virheitä. Purkaminen ja täydellisyyden tavoittelu vie ompeluinnon. Unohda koulukäsityön traumat ja liity esim. FB:n Ompeluelämää -ryhmään, siellä näet kivoja ideoita ja saat ompeluvinkkejä. Voin yrittää neuvoa tarvittaessa, vaikka juuri viime viikolla sainkin todeta, että kaikkia ompeluohjeita ei minunkaan aivoni ymmärrä.

  3. Voi hyvänen aika! Jos ompelun oppia mietit, niin varmasti kannattaa mennä kursseille. Itse olen opiskellut useampia vuosia kansalaisopiston ompeluryhmissä, ja kaikkihan siellä ovat aikuisia, saat varmasti juuri sellaista oppia, mitä puuttuu, kun vaan ilmaiset selkeästi. Nyt ei silmät enää anna myöten, joten olen haikein mielin jäänyt pois pari vuotta sitten. Ja muilta opiskelutovereilta saa myös vertaistukea ja hyviä neuvoja. Kaavoja voi itsekin tehdä, ja ainakin meidän kussien opettajilla oli liuta hyväksi havaittuja suomalaiseen vartaloon sovitettuja. Kurssilaisen käytössä on myös hyviä työvälineitä, kuten saumuri tai kunnon ompelukone. Rohkeasti mukaan vain!

  4. Itsekin haluaisin ommella, mutta oma saumuri ja ompelukone ovat jo niin vanhoja ajoilta, jolloin ompelin lapsilleni eli kaksikymmentä vuotta sitten. En raaski enää uusia ostaa, nyt neulon mielummin, vaikka todellakin, itse tehden saisi juuri sellaisia vaatteita kun haluaa. Ja aina kannattaa opetella uusia juttuja, aivot tykkäävät.

  5. Hienoa kun olet aloittamassa ompelemisen. Olit hyvä jo pupujen kanssa, joten siitä on hyvä jatkaa. Onnea Satu ruokavalion kanssa!

  6. Mielestäni olet sievä kuvassa myös pyöreämpiposkisena, ehkä hymykin kaunistaa kasvot 🙂 Raejuustosta en tykkää kuin ananaksen kanssa. Ananas vie hyvin ylimääräistä nestettä kropasta. Ompelusta en ymmärrä yhtään, mutta jotain käsitöitä tekisi mieli näin talvella alkaa näprätä, kun muuten pureksin vaan sormia sohvalla maatessa.

  7. Jos sinulta tulee puput korvista niin minulta kohta tontut! Vaihdetaanko ompelu-juttuja ja vinkkaamulle toi pupukaava, saat paluupostissa tontun ohjeet 😉
    Vaatteita varmasti osaat ommella jos tuollaisia pupuja teet. Itse ompelin lasten ollessa pieniä niiden vaatteet ja kaikki juhlamekkoni olen joutunut itse tekemään, kun kaupasta on niin vaikea löytää sopivaa ja mieleistä.
    Jos pystyt syömään pähkinöitä ja juustoja niin tee ruokaisia salaatteja. Rahkasta, puuroaineista ja marjoista/hedelmistä voit tehdä 'smuuteja'. Raejuuston sekaan avoadoa ja esim kurpitsan siemeniä, niin maistuu tai sekoita se juusto siihen puuroon aamulla 😉
    Vaikka kalaa rakastanakin, niin en voisi syödä sitä edes jokapäivä! Hatunnosto sinulle!
    Tsemppiä ja yritä sitä 'jumppaa', kroppasi parhaaksi se on <3
    Nimimerk. Talvi toi tullessaan kylmyyden ja nivelkivut… 🙂

  8. Monta vuotta minäkin ompelin, niin omat kuin lasteni vaatteet, mutta nyt se harrastus on jäänyt. Käsityökerhon lehdestä sain hyviä kaavoja ja mielestäni ne olivat todella selkeitä.
    Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle Satu ♥

  9. Minä syön raejuustoa marjojen kanssa ja joskus sekoitan siihen vielä rahkaakin. Myös appelsiini-raejuusto on mun herkkua, mutta sehän ei sulle käy. Lohta meillä syödään 1-2 kertaa viikossa, mutta tuo määrä päivässä on aika hurja…
    Minäkin suosittelen työväenopiston ompelukursseja, niissä oppii ja on kivaa muiden muijien kanssa. Pitäisi itekin mennä jollekin kurssille, se piristäisi.

  10. No et sinä kyllä aiemminkaan minusta mikään pullukka ollut. Kaunis nainen on kummassakin kuvassa! 🙂 Mutta niinhän se on, että jokainen kokee oman painonsa eri tavoin. Minuakin alkaa heti ahdistaa, jos tulee pari kiloa lisää…

    Onpelu kuulostaa ihan huippuidealta! Se on semmoinen asia, jonka minäkin haluaisin oppia. Mutta siihen liittyy niin monta vaikeaa elementtiä kaavojen piirtämisestä kankaan valitsemiseen, että se itse ompelu tuntuu oikeastaan vain pieneltä osalta ompelua. Sekavasti selitetty, mutta ehkä ymmärsit. Että loppujen lopuksi mulla ei taitaisi kuitenkaan hermo eikä kärsivällisyys riittää. Peukutukset sinulle!

  11. Tsemppiä tuohon ruokavalioon, onhan siinä ihmisellä opettelemista, jos täytyy kovasti muuttaa omia ruokailutottumuksia.. mutta tietysti hyväähän nuo terapeutit tarkoittavat, kun vaativat jumppaamaan ja kalaa syömään.. Ompeleminen ei ole miun juttu, suorat verhonsaumat ja housunlahkeet onnistuvat, siinä kaikki. Mutta sanotaan, että kerran vuodessa ihmisen pitäisi tehdä/aloittaa jotain, mitä ei ole koskaan tehnyt. No mie aloitin tän blogin ja siinä onkin haastetta! Aloita vaan pukuompelu, nuo puput ovat niin hienoja, että kyllä sie ihmisten vaatteistakin saat sieviä!!

  12. Pidätkö pavuista tai linsseistä? Niistä saa lisäproteiinia helpostii. En ymmärrä, kuka ikinä voisi syödä lohta kaksi kertaa päivässä ja itse pidän kalasta todella paljon! Meillä syödään viikottain erilaisia papuja lisukkeena, salaateissa ja marinoituna. Papuja, kikherneitä ja linssejä voi myös lisätä keittoihin, patoihin, pihveihin, lämpimiin kasvislisukkeisiin… Pähkinöistä ja erilaisista siemenistä (seesam, auringonkukka, kurpitsa jne.) saa myös lisäproteiinia. Paahdan niitä salaatteihin ja lisään leipiin sekä teen siemenkastiketta. Marinoitu tofu on mielestäni myös hyvää, kun sitä oppii maustamaan ja valmistamaan. Lehmänmaitotuotteista saan kipuja, joten käytän pääasiassa vuohenmaidosta valmistettuja juustoja ja kalsiumrikastettuja kasvimaitoja sekä kaurapohjaisia kerman/fraichen/tuorejuuston korvikkeita ruoanvalmistuksessa. Nivelet kyllä tarvitsevat myös voita ja laadukkaita, kylmäpuristettuja öljyjä 😉 Ruokajutut ovat niin yksilöllisiä, että kaikki menee minulla ainakin ihan kokeilun kautta ja uudet käytännöt vaativat totuttelua. Tsemppiä!!! Toivottavasti löydät myös kaipaamaasi ompeluoppia, multa onnistuu hyvin suora sauma :))

  13. Upealta näytät tuossa 'vanhassa' kuvassa. En löydä siitä mitään kritisoitavaa!

  14. Täällä on jaettu jo paljon hyviä neuvoja.
    Jumppaaminen ei ole minun juttuni ollenkaan. 😉
    Tsemppiä sinulle!

  15. Hienosti teet kaikkea oman hyvinvoinin eteen. Olen nuorena ommellut paljon, mutta nykyään teen vain lasten vaatteiden paikkailua tai lyhennän omia housujen lahkeita, kun kaupan housut tuntuvat olevan aina liian pitkät. Huippuidea tuo sovitusnuken hankinta! Kyllähän sinä teen itsellesi vaatteita, kun nuo puputkin olet tehnyt. Ei se ole sen vaikeampaa. Minusta isoja vaatteita on helpompi ommella, kun on pitkiä saumoja. Mallinukkeen vaan laitat kuule hameen nurin päin ja nuppioneuloila justeeraat vyötärön sisäotot sopiviksi niin johan alkaa syntyä kukkamekkoa ensi kesäksi 🙂

  16. Vois kyllä elevyttää tuan ompelun. Oon siihe koulukki käyny, joskus aikojen aluus ja silloon ompelin kaikki vaatteet ittelle ja kersoolle. Kaavoja otin kässäleheriistä ja ku löytää hyvän, nii piänillä muutoksilla saa aikaaseksi vaikka mitä. Samoonku sä muuntelit pupuja.
    Meikälääne tarttis ruakavaliomuutosta ihan kertyvien kilojen takia.
    Hyvä, että pahimmat kolotukset on pysyny pois ja toivottavasti tuloo näiren elämäntapamuutosten johorosta pian pitempi paree jakso.

  17. Hienoa, että innostut ompelusta. Minä osaan tehdä suoran saumankin vinoon. En siis neuvo siinä asiassa.
    Tylsät osuudet ruokailuista on minun mielestäni helppo ujuttaa töihin, lyhyellä tauollakin ehtii syödä yhden palan leipää. Siis jos leivän vaan muistaa ottaa mukaan.

  18. Kylläpä olet hoikistunut kasvoista! Hienoa tulosta!

    Täällä lisäillään liikuntaa nyt talvena ja halutaan eroon pulleista poskista! Saa myös vähän lisäenergiaa pimeään aikaan ja makeanhimoa hellitettyä..

  19. Minä en osaa tehdä mitään käsitöitä, niin että neuvoa en osaa.
    Mutta mun sisko on nyt saanut päähänsä että kyllä mä osaan tehä käsitöitä, joten pakko kai yrittää ja näyttää sille , että en osaa. Tai mitä jos sittenkin osaisinkin…
    Tsemppiä sulle!

  20. Olet hoikistunut. Meillä odotellaan kutsua ravitsemusterapeutille myöskin. Minä olen opetellut uusia taitoja liukuhihnalta. Aikaa vapautui kun ilta- ja viikonloppuopinnot loppuivat vihdoin. Opettelin himmelin teon ja lähiviikkoina huovutetaan ja neulotaan. Meidän ompeluseura kokoaa naiset yhteen aina tiistai-iltaisin. Yhdessä tekeminen on parhautta. <3 Mukavaa päivää sinulle.

  21. Onpas tullut kasvonpiirteisiin muutoksia! Vau! 😀
    Hihii, tuo jumppaaminen on itsellenikin niin vastenmielistä! Normaalissa arjessa saan melko paljon hyötyliikuntaa päivitäin juurikin pihahommia tehdessä ja hevosia hoidellessa ja niitä liikuttaessa. Nyt, kun nuihin en kykene, niin pitäisi jumppailla ja lihaskuntoa harjoittaa. Kyllä sitä nyt jotain joka päivä yrittän tehdä, mutta kaipaisin jonkun ruoskimaan viereen ja pitämään tehoa yllä.. Minusta ei kyllä olisi yksin kuntosalilaitteitakaan kiertämään! :,D

  22. Hoikistunut olet, mutta hoikka olet ollut kuvien perustella aina…mistähän ne kilot lähti, luistako? Melkoinen ruokaremppa tosiaan ja jos tuo määrä lohta pitää syödä niin pyrstöhän siinä jo alkaa kasvamaan ja kidukset…!! Pavut ovat ihania, monella tapaa laitettuna, jos vain massu kestää!

    Ompelu on tosi kivaa, voisinpa hissuksiin ottaa singerin esille, kaikkea kivaa voisi surautella 😀

  23. Paras oppimispaikka on kurssi, jossa jämerä opettaja pitää komentoa.Kaiken uuden oppimisessa on edessä tylsiä osia, joita ei opi muuten kuin puoliväkisin. Kun ne ylittää, pääsee hauskojen asioiden kimppuun.Ehdotukseni kuulostaa varmasti kamalalta, kun on kokenut kässätuntien kurjuuden. Aikuiselle se on helpompaa kuin oli kouluaikana.

  24. Niin arvasinkin että jotain margariiniä vaan suosittelevat. Tottuuhan tietty siihenkin, vaan en luopusi ite ainakaan voista ja oliiviöljystä. Ei sitä kyllä lohta menis kahdesti päivässä, vaan vaihdellen erilaisia kaloja. Kait jostain löytyy kotimaisiakin. Nythän on taas kananmunienkin syönti "sallittua". Ite syön joka päivä raejuustoa, turkkilaisen jugurtin ja marjojen+omenan kanssa, siihen voi sekoittaa pähkinä/siemensekotusta ja kauraryynejäkin. Vielä en ole kyllästynyt siihen.
    Löytyiskö joku proteiinijauhe, jota voisi lisätä ruokavalioon, jotain mauttomia olen ajatellut itekin kokeilla. Riittää pähkäilyä ruokavalioissa ja neuvojia riittää, on vaan löydettävä oma tie.
    Kyllähän sulla ompelu varmaan onnistuu kun olet jo niin paljon tehnyt pupuja.(Vilma Violetti lähettää terveisiä 🙂 Jonkun kivan vaatteen voi vaikka purkaa ja saada siitä kaavan. Mulla on ompelu ollut tauolla pitkään, lapsille ompelin kaikki vaatteet kun olivat pieniä. Käsityölehdistä otin kaavat ja ohjeet. Tsemppiä!

  25. Hienoa! Mä en olekaan nyt käynyt vaa'alla…luulis, että olis muutama kilo lähtenyt, kun noitten koirien kans on meuhtonut menemään kuin heikkopäinen.

  26. Aika lailla tuttua tietoa ravintoterapeutti sinulle antoi. Lohi on hyvää, mutta ei sitäkään ylenmäärin pysty syömään. Kaipa se on niin, että kohtuus kaikessa. Menneet kilot näkyvät kuvissasi selkeästi. Nätti olet kummassakin.

    Lasten ollessa pieniä ompelin paljon. Niin lapsille kuin itsellekin. Nyt ompeleminen on satunnaista ja lähinnä se tarkoittaa verhojen lyhentämistä tai jotain pientä korjausompelua. Työväen/kansalaisopistoissa näyttää olevan paljon hyviä kursseja ja myös netti on oiva apuväline, kuten täällä moni on kertonutkin. Kansalaisopistojen kursseissa on sekin hyvä puoli, että sieltä tutustuu myös kivoihin ihmisiin. Pupusi ovat niin hienoja, että kyllä sinulla perustaidot ja vähän enemmänkin jo on hallussa. Kouluaikana tuli voimakas inho kaikkiin käsitöihin, mutta hyvin niistä on yli ja eroon päässyt.

    Jumpasta en minäkään tykkää. Puutarhassa touhuaminen on minusta monipuolista ja hyvää jumppaa, mutta talvikaudeksi on aina keksittävä jotain muuta. Kävelen mielelläni pitkiäkin lenkkejä ja välillä on sauvat mukana. Sauvakävely tekee hyvää hartioille, jotka jumittuvat villasukkia kutoessa ja tietokonetyössä.

  27. Kiitos vinkeistä! Pitää mennä tuonne Punomoon. Ompeluelämään kuulunkin jo.

  28. Pitää vielä harkita noita kursseja, jollei omin päin onnistu.

  29. Kiitos, Huopalintu. No, ehkä pyöreämmällä naamalla näyttää vähän nuoremmalta..

  30. Hih, kiitos kaima. Meikä ei taida valitettavasti olla yhtään joulu- tai tonttuihminen. Yritän vaan aina lusia joulut alta pois. Ne sun tontut on kyllä hienoja! Joo, kylmyys tuli ja nivelkivut tulivat takaisin myös.

  31. Pitää tutkailla käsityölehtiä. Ovat jääneet lukematta..

  32. Kurssilla voisi oppiakin. Olen vaan kamalan laiska lähtemään sosiaalisen työpäivän jälkeen enää yhtään minnekään…

  33. Totta. Ompeluun liittyy monta juttua. Yritän kuitenkin.

  34. Kiitos, Sirkku. Haluaisin kyllä oppia niitä tunikoita ompelemaan!

  35. Jep, tykkään! Syksyllä tulikin omia härkäpapuja popsittua. Vuohenjuusto on ihan parasta!

  36. Sitä hyvää jaksoa tässä odottelen. En tiedä, söinkö eilen jotain väärää vai tekikö pakkanen. Viikko alkoi säryllä joka tapauksessa.

  37. Niin, se leipä pitäisi tosiaan ottaa mukaan. Yleensä mukaan tarttuu jokin hedelmä.

  38. Kiitos, Tiina. Jotenkin mulla arki-illat menee tuossa sohvalla röhnöttäessä. On sen verran actionia päivällä töissä. Viikonloppuisin olisi kiva puuhata jotain.

  39. Minä olen myös hyötyliikunnan ystävä. Puutarhassa sitä liikuntaa tulee kesäisin oikein reilusti. Nyt talvella on vähän heikompi tilanne, vallankin, kun jäsenet reistailee.

  40. Heh, on minussa ollut mitä lähteä. Joo, pyrstö kasvaa…

  41. Minusta niissä ompeluopinnoissa tehdään niin hitaasti. Ensin neulat, sitten harsi jne. Eiku suoraa toimintaa vaan!

  42. Kiitos, Emilie! Joo, kyllä tuota ompelua aion kokeilla.

  43. Kävelystä minäkin tykkäisin, mutta se ei nyt onnistu. Jumppaamaan en kyllä ala. Siinä menee raja.

  44. Mun pitäisi saada painoa pois ja olenkin kulkenut pt.n kanssa salilla ja vitsi miten hyviä treenejä hän vetääkin mutta ruoka, voih tuo intohimoni ja varsinikin leipä. Huoh

  45. Moi! Täältä löydät paljon mielenkiintoista: tehtaamo.blogspot.fi/

  46. Aika outoa minusta, että suositteli lohta kahdesti päivässä. Kalaa pitäisi kuitenkin syödä monipuolisesti, lajeja vaihdellen. Jos tarvitset ruokavalioosi lisää proteiineja ja vältät lihaa, oletko kokeillut näitä uusia kadviproteiineja? Nythän on mistä valita: nyhtökaura, härkis, mifu… Noilla saisi helposti vaihtelua ruokaan. Ja papuja ja linssejä suosittelen myös, jos vaan vatsa kestää.

    Liikunnan suhteen olen samanlainen. Hyötyliikunta houkuttelee enemmän kuin fyssarin antamat jumppaohjeet. Vino pino mullakin jumppaohjeita laatikon pohjalla odottamassa aikaa parempaa.

  47. Toivottavasti ruokaremppa onnistuu ja helpottaa elämää!
    Minullakin on nota fyssarin ohjeita jossain. Teen niitä yleensä viikon verran akuutin tilanteen aikana ja sitten ne jää kun tilanne helpottaa. Ei vain pysty 🙂

  48. Arvostan kovasti sitkeyttäsi ruokavalion suhteen ja tulos näkyy, vaikka sopii sinulle pyöreätkin posket ☺.
    Minä aloitin uudelleen vanhan harrastukseni virkkaamisen. Siihen vaikutti monet blogit ja facebook-ryhmät. Ihmiset tekevät ihan uskomattoman hienoja käsitöitä.

  49. Olen itse löytänyt yllättävän kivoja ja helppoja kaavoja ihan Eurokankaan myymälästä! 🙂 Haaveilen myös, että raksan päätyttyä ja uuden työtilan käyttöönoton jälkeen voin taas viritellä ompelukoneen käyttövalmiiksi, ja palautella mieleen noita kaavoituksien saloja. Edes lapsille ei ole tullut aikoihin ommeltua mitään vaatteita – taisi pienemmän pojan verhot alkuvuodesta olla viimeisin kerta, kun olen koneeseen koskenut…! 🙂

    P.s. Blogissani on sinulle haaste! 😉

  50. Itse sain nivelkivut pois jätettyäni gluteeniviljat ja maidon kokonaan. Syön kuitenkin kauraa ja hapanmaitotuotteita. Suosittelen kokeilemaan!

  51. Oletpa hoikistunut. Täytyy ihmetellä, että pitäisi syödä lohta kaksi kertaa päivässä. Huhhuh. Minä olen luullut, ettei se kalan yltiöpäinen syöminenkään ole terveellistä. Ompeleminen on kivaa, mutta sekin on jäänyt vuosien mittaan aika vähäiseksi. Mukavaa viikonloppua Satu!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: