Muutoksen tuulia

Muutoksen tuulia

Hei! Still alive! ;O) Jälleen viikonloppu edessä. Aloitin sen kahden tunnin päiväunilla töitten jälkeen. Tällä viikolla sain ihan huippua postia blogiyhteistyön merkeissä. Unelmien yhteistyö alkaa ajatellen tulevaa puutarhakautta ja sitä, mihin jo aiemmin kerroin panostavani tänä tulevana kesänä puutarhassamme. Aloitan blogiyhteistyön Plantinavian taimiston kanssa. Plantinavia myy huippulaadukkaita, hollantilaisia kasveja Skandinavian markkinoille. Kasvit toimitetaan suoraan taimistolta kotiovellesi, ilman välivarastointia. Plantinavian taimisto sijaitsee Alankomaissa Noord Brabantin provinssissa.

Kuva lainattu Plantinavian sivuilta

Taimisto on erikoistunut ikivihreisiin ja aitakasveihin. Kasvivalikoimiin kuuluvat erilaiset tuijat, marjakuuset, valkopyökki ja likusteri.

Kuva meidän puutarhastamme syksyllä 2016

Nytpä rakkaat blogikamut tarvitsisin teidän apuanne ja tietotaitoanne! Minulle nuo havut ovat aika uusi juttu, sillä hurahdin niihin enemmän tai vähemmän vasta viime kesänä. Haluaisin puutarhaamme ryhtiä ja näyttävyyttä ikivihreillä siten, että puutarha näyttää hyvältä kaikkina vuodenaikoina – muulloinkin kuin kesällä. Alla pohjapiirros puutarhastamme. Otin kuvan Viherpiha-lehdestä, jossa oli joulukuussa iso juttu puutarhastamme. Viherpiha teki kuvan mieheni pohjapiirustuksen mukaan. Täydensin nyt vähän kuvaa lisätekstillä. Ajattelin, että jonkinlainen tuijaryhmä sopisi hyvin tuohon Länsipolun ulkomutkaan etupihalta lähtiessä. Siinä kasvaa tällä hetkellä ränsistynyt pensasruusu, joka kukkii huonosti ja leviää holtittomasti.

Kuvaan olen merkinnyt jo olemassa olevat havukasvit ja isoimmat puut. Mihin sinä sijoittaisit ikivihreitä tuomaan ryhtiä ja vehreyttä? Apusi olisi nyt kullanarvoinen! Millaisia ikivihreitä sinulla on ja millaisia ovat? Oletko muotoillut pensaitasi? Millaisia yhdistelmiä sinulla on? Oletko käyttänyt pensaita puksin tavoin? Alle olen tiivistänyt tietoja Plantinavian sivuilta heidän välittämistään kasveista, joista minun on mahdollista valita sopivia. Likusteria voi käyttää puksin tapaan. Ruotsissa näin tehdäänkin. Likusteri menestyy 2-vyöhykkeelle asti. Meidän puutarha on kakkosella. Talvisuojaus kannattaa. Likusteri kestää voimakastakin leikkausta ja muotoilua. Likusteri on kapeakasvuinen ja voi saavuttaa jopa neljän metrin korkeuden. Likusteri kukkii toukokuussa valkoisilla, tuoksuvilla kukkatertuilla. Alla pari likusterikuvaa Pinterestistä. Tein Pinterestiin ikivihteille oman kansion, jos kiinnostuit.

Evergreen Privet Ligustrum ovalifolium is a very strong hedge that stays green in a mild winter and thrives almost anywhere. The Evergreen Privet is suitable for any type of soil and is easy to clip into shape. For a beautiful dense hedge, you need to plant 5 per metre. Height supplied 40-50 cm.:
Via Pinterest
got one for Lisa's new spruced up yard:
Via Pinterest

Valkopyökki ei ole yhtä tiheäkasvuinen kuin likusteri, mutta siitäkin saa suht tiheän leikkaamalla. Valkopyökki pudottaa lehtensä talveksi. Valkopyökki kasvaa nopeammin kuin tavallinen pyökki, mutta sen kasvu parimetriseksi vie useamman vuoden. Jollei valkopyökkiä leikkaa, se kasvaa monikymmenmetriseksi puuksi.

CARPINUS betulus En rideau Tige:
Via Pinterest

Yllä on kuva valkopyökistä säleikköpuuna. Tuollainen säleikköpuurivistö olisi mahtava etupihalla hillitsemässä liikenteen pölyä ja ääniä. Mahtaako olla realistinen haave? Tuollainen aitapensaitten vieressä. Vähän kyllä arveluttaa nämä meidän 2-vyöhykkeen talvet ja pyökin pakkasensieto. Tuijissa olisi vaihtoehtoina kultatuija, timantti- ja kartiotuija. Tuija kestää jonkin verran kalkittuakin maata ja ei ole yhtä ehdoton maaperän happamuuden suhteen kuin moni muu ikivihreä. Tuijat olisi hyvä istuttaa puolivarjoon tms., ei paahteeseen.

Mixed border with  Buxus - Box and Chamaecyparis topiary. Berberis thunbergii 'Atropurpurea Nana', Eleagnus, Nepeta grandiflora 'Dawn to Dusk', Phlox paniculata 'Monica Lynden-Bell', Sambucus nigra 'Black Beauty', Sedum 'Purple Emperor', Stachys byzantina 'Big Ear', S. byzantina 'Silver Carpet' and Thuja occidentalis 'Smaragd'
Via Pinterest
In Detail: SWD-LDBLL-4609                             LL2 - Louise del Balzo Garden Design:
Via Pinterest
#Fresh Garden with Sun Raising:
Via Pinterest
puutarha:
Via Pinterest

Smaragd-tuija on vaaleamman vihreä, kasvaa hitaammin ja on kartionmuotoinen. Kasvu on hyvin tiheää. Brabant-tuija on nopeakasvuisempi ja edullisempi. Soveltuu hyvin neliönmuotoiseen aitaan. Joittenkin mielestä se on harvempikasvuinen, mutta tiheys riippuu leikkauksesta. Euroopanmarjakuusi soveltuu tiheäksi, neliskanttiseksi, ikivihreäksi aidaksi, jolla on säännöllinen ulkomuoto. Marjakuusen voi istuttaa toisen puun alla ilman ongelmia. Marjakuusi on hidaskasvuinen, mutta siitä tulee kaunis ja kestävä aita. Marjakuusi ei siedä jatkuvaa märkyyttä. Kartiomarjakuusi Hillii on tiheä, ikivihreä, kestää kylmyyttä ja helppo hoitaa. Tämä marjakuusi on marjaton.

Immergrüne Gartenpflanzen, Sträucher und Hecke für frische Landschaft:
Via Pinterest

Pinterestistä löytyy kyllä vaikka mitä ihanaa! Inspiraatiota pullollaan. Tässä linkki syksyllä tekemääni blogijuttuun havujen istutuksesta puutarhaamme. Kuvista saat jonkinlaisen käsityksen nykyisestä havutilanteestamme, mikäli ovat vielä talven jälkeen kunnossa. Lisäksi Länsipolun varrella on kolme valkokartiokuusta. Alla muutama kuva puutarhastamme syksyllä.

Yllä olevan Länsipolun varteen haluaisin havuja, etenkin tuonne mutkaan, jossa Mikki näkyy. Lisäksi havut toisivat näyttävyyttä rakenteilla olevan puutarhamajan luo takapihalle. Haluaisin myös rajata jonkin alueen pensailla tai havuilla ikään kuin ”huoneeksi”. Onko ideoita mitä, minne?

Tällaisia suunnitelmia. Ikivihreät pitää istuttaa hetimmiten toukokuussa, joten suunnitelmat pitää olla silloin valmiina. Apu tulisi tarpeen! Oikein mukavaa viikonloppua!

61 thoughts on “Muutoksen tuulia

  1. Tuossa suunnittelussa en osaa auttaa, mutta tuijista tykkään. Itselläni kasvaa 4 kartiotuijaa takapihalla ja ne on kyllä upeita.
    Onnea uudesta yhteistyökumppanista <3

  2. Ihania puutarhakuvia. Olisipa vielä voimia tehdä jotain tälle omalle pihapiirille.

  3. Ihailen kyllä kauniita havuja puutarhoissa. Suunnittelun suhteen olen kyllä todella aloittelija. Olen itse istuttanut yhden marjakuusen kokeeksi. Kun marjakuusia on kehuttu Suomen oloihin sopiviksi esim. aidoiksi tms, koska kestävät leikkaamista hyvin.

  4. Kiitls, Outi! Olen kyllä mielissäni tästä kumppanista. Tarvittaessa voin saada myös neuvoja kasvien hoitoon ja leikkaamiseen.

  5. Havut ovat kyllä kauniita, ja varsinkin näin talviaikaan sitä herää huomaamaan, ettei haittaisi, vaikka olisi enemmänkin. Miä tykkään erilaisista havuista, varsinkin matalammat maanpeittäjät sekä tiiviskasvuiset tuijat, marjakuuset ja kartiovalkokuuset ovat mieleeni. Samoin riippalehtikuuset ovat aivan ihania, kannattaa niitäkin miettiä, jos haluaa jotain vähän erikoisempaa.

    Teilläkin matalat maanpeitehavut voisivat soveltua polkujen reunuksille, mutta en osaa sanoa, mihin muualle havuja ymppäisin – nuo viime vuonna laittamasi havut tuovat jo kivasti näköä puutarhan keskiosaan. Talvikuvista sen varmaan parhaiten huomaa, mikä kohta kaipaisi näkösuojaa tai huonemaisuutta.

  6. Ihania kuvia. Olen kyllä tosi huono neuvomaan toisia, kun omassakin pihassa on miettimistä miten minkäkin kasvin laittaa. Toivottavasti saat hyviä neuvoja.
    Mukavaa viikonloppua.

  7. En lähde neuvomaan, mutta onhan se hienoa kun olet taas bongannut uuden yhteistyökumppanin. Itse kyllä luotan kotimaassa kavatettuihin taimiin.

  8. Kiitos. Meillä useimmissa polkujen reunoissa kasvaa ajuruohoa, sammalleimua ja hopeahärkkiä. Pitäisi löytää näyttävä paikka, jossa ei tarvitsisi hajottaa jotain hyvin toimivaa istutusta.

  9. Mun entisetkin havut ovat hollantilaisia ja oikein laadukkaita. Alankoilla lienee pidempi kokemus tuijista kuin kotimaisilla. Meillä menee ilmastokin koko ajan hollantilaisedn suuntaan. Kyllä tässäkin tapauksessa blogini bongattiin ja otettiin yhteyttä. Harvemmin olen itse aloitteellinen.

  10. Ihania puutarha kuvia havupuista ei ole tietoa. Hyvää viikonloppua.♥

  11. Huikea mahdollisuus toteuttaa uusia puutarhaunelmia. Onnea uudesta yhteistyöstä. En osaa antaa neuvoja, mutta olen tosi iloinen puolestasi.

  12. Kauniisti muotoiltuja ja leikattuja havuja.Ja on niin ihanaa,kun tuo kevät on tulollaan.

  13. Kiitos, Ansu. On ihana mahdollisuus. Aiemmin, kun en ikivihreitten päälle ymmärtänyt, en olisi tajunnutkaan, miten upeaa jälkeä niillä puutarhassa voi saada aikaan.

  14. Havukokemuksia kuulisin minäkin mielelläni, vasta viime vuonna istutin ekat havut, yhden tavallisen katajan ja kolme serbiankuusta. Nekin vaativat pitkän pohdinnan ja runsaasti rohkeutta vaikka eivät havut kai vaikeita ole.
    Pyökkikokemuksia tulee keväällä, istutun arboretumiin tavallisen pyökin ja punapyökin, katsotaan ovatko kumpikaan hengissä sillä en tarkoituksella suojannut niitä muutoin kuin verkolla etteivät jänöt syö.

  15. Onnea uudesta yhteistyöstä!
    Minä olen kasvattanut noita pikkuhavuja ruukuissa terassilla, joten siinä on minun kokemukset niistä.
    Mutta kauniiita ovat ja tuovat kivasti vihreyttä kukkien sekaan 😉

  16. Asun niin metsän reunassa, ettei sen vuoksi minullakaan ole kokemusta juurikaan noista havuista, vaikka komeita ne ovatkin. Nykyään lähes kaikki havut tuotetaan Alankomaissa tai Saksassa johtuen juurikin niiden korkeista tuotantokustannuksista kotimaassa, laatua pitää olla että pysyy markkinoilla!

    Toivotan onnea yhteistyöllenne ja jään odottelemaan lisää postauksia tämänkin asian tienoilta! Talvenkestävyys ja muotoiltavuus ovat tosiaankin valtteja havuillakin!

  17. Sain saman yhteistyöehdotuksen Plantinavialta, mutta elämäntilanne ei nyt salli ylimääräisiä sitoumuksia. Kävin tututustumassa Plantinavian kotisivuihin. Mielenkiintoinen ja vähän erilainen palvelukonsepti.

    Harmittelen, etten ole käyttänyt havukasveja enemmänkin. Monet niistä ovat sen verran hidaskasvuisia, että näyttävyyttä joutuu odottelemaan. Tuijat on siinä mielessä käytännöllisiä, että niitä saa edullisesti jo valmiiksi kookkaina. Ne myös kasvavat nopeasti. Istutin muutama vuosi sitten tuija-aidan rajaamaan näkyvyyttä tieltä talolle. Nyt se alkaa olla sen verran korkeaa, että harkitsen ensimmäistä kertaa myös latvojen leikkaamista. Nykyisellä tietämyksellä istuttaisin kartiomarjakuusia muotoonleikattaviksi, pärjäävät meidän oloissamme hyvin. Lontoossa näin monissa paikoissa hienoja muotoonleikattuja kartiomarjakuusiaitoja, samoin Berliinissä. Myös kartiovalkokuusesta pidän paljon, mutta pieninä hankittuina niiden kasvu kestää iäisyyden ja isona hankittuna budjetti paukuu välittömästi.

  18. Onnittelut uuden, todella mielenkiintoisen blogiyhteistyön johdosta!
    Enpä minäkään osaa ohjeita antaa. Meillä on iso, melko luonnonmukainen piha, jonka ympärillä kasvaa paljon suomalaisia havupuita. Vuorimäntyjä on istutettu… ja huomattu että jänikset/rusakot käyvät syömässä niiden versoja. Tuijatkin kasvavat ruukuissa ja nostetaan talvehtimaan sisätiloihin.
    (Italiassa meillä oli puksipuuta mm. portaita reunustamassa ja pidin kovasti. Kukatkin tuoksuivat niin hyvälle.)
    Aurinkoista viikonloppua!

  19. Kyllä varmasti itse parhaiten löydät paikan uusille havuille, mutta tuon puutarhamajan nurkille jotain talvivihreää voisin minäkin istuttaa. Mitenkä talosi päädyt ja etupiha, onko siellä aukkopaikkoja ainavihreälle? Kiva, kun olet saanut uuden yhteistyökumppanin!

  20. Ihana yhteistyökumppani!
    Tuo pihasi on kyllä ihan unelma.<3
    Facebookissa on noita puutarha ja piha ryhmiä. Sieltä löytyy paljon tietoa ja apua noihin havukasveihin.

  21. Herttinen! Tämähän on todellinen paratiisi! Niin paljon kaunista joka puolella.

  22. Hei vaan!
    Olet oikeassa tuijat ja tuiviot eivät tarvitse sitä hapanta maata. Tässä on hyvä muistaa että meillä pohjoisessa jossa kasvaa luontaisesti kuusia ja mäntyjä on maa happamanpaa kuin Euroopassa jossa on hieman erilaisiakin havuja.
    Tuijat ovat hyviä Suomen oloihin ja varsinkin sinne puolivarjoon, sillä sinne tuskin kevätaurinko porottaa suuressa määrin. Tuijia on kuitenkin hyvä suojata parina ekana kevättalvena, mikäli aurinko paistaa niihin ennen maan sulamista.
    Itse viherakentajana koen kestävimmiksi tuijat, tuiviot ja pesäkuuset (ok, muutkin esim vuorimännyt,yms männyt, marjakuuset, erilaiset kuuset) mutta nuo ekat ovat suosikkeja.
    Tuivio on tosi kaunis matala havu, joka kestää missä vain (auringossa pitää olla hyvä multasyvyys ja siihen tulee ruska, joten ei aina vihreä) Pesäkuusi (jolle sekoitetaan istutusalueeseen rhodomultaa) on tosi kiva maanpeitekasvien kanssa, minulla rentoakankaalia alla (oma suosikki, sopii mielestäni mökille kuin kaupunkipihalle)Pesäkuusi käy upesti alppiruusujen kaveriksi. Tuijilla saa korkeutta, valinnan mukaan.

    Suomessa ei ehkä kasvateta juuri havuja, vaan meillekin töihin tulevat havut ovat alunperin juuri Hollannista. Toki niissä on vyöhykesuositukset.

    Kovin olen kuitenkin skeptinen säännöllisisti muotoonleikattavien "uutuuksien"onnistumisista, mutta toki voi kokeilla (ei kokemusta siis)

    Itse olen luonnollisen tyylin ja kasvutavan kannattaja, joten olen ehkä huono muotoonleikkaamiseen ottamaan kantaa 😉

    Olikohan tästä apua…

  23. Minä olen arastellut havujen kanssa koiran vuoksi. Onneksi Mikki on antanut havujen olla suht rauhassa.

  24. Kiitos, Saila. Juttua tulee lisää, kun päädyn johonkin ratkaisuun. Istutus on toukokuulla. Jänskättää!

  25. Harmi, sillä vaikuttaa kivalta yhteistyöltä. Totta, erilainen toimintamalli. Minäkin olen arastellut noita havuja ja varmaan ihan turhaan. Totta, kartiovalkokuuset ovat hidaskasvuisia ja kalliita, jos on kokoa.

  26. Kiitos, Sara! Meille ei jänöt pääse, sillä koko tontti on aidattu. Harmi, että puksi ei näin pohjoisessa pärjää.

  27. Etupiha on etelään päin ja paahteinen. Länsipuolella ajattelin noita ikivihreitä lisätä. Mukavaa viikonloppua, Sirkku!

  28. Kiitos, Hanne! Juu, kuulun moneen ryhmään. Kyselin apua yhdessä, mutta vielä ei kukaan ole kommentoinut.

  29. Kiitos, Pirjo. Oli apua. Kovasti minua houkuttaisi kokeilla jotain uutta, mutta sitten harmittaa, jos talvi vie. Tykkäisin kovast tuollaisista palloiksi leikatuista ja matalista suorakaideaidanteista. Pitää tuumitella. Tuijia haluaisin tuomaan korkeutta ja vehreyttä.

  30. Ihania, inspiroivia kuvia! Meidän puutarhassamme on havuista pilarikatajia laakasinukatajia, kääpiövuorimäntyjä, kartio-, timantti- ja pallotuijia ja tuivioita. Tuijia meillä on ruukussakin terassilla tuomassa vihreyttä ympäri vuoden. Nämä kaikki ovat aika helppohoitoisia, kääpiövuorimännyistä olen typistänyt vuosikasvaimia juhannuksen tienoilla ja tuijia muotoillut. Onnea uudesta blogiyhteistyöstä!

  31. Kuulostaa ihanalata projektilta. Auttaa pystyn vain tsemppaamalla ja seuraamalla 'kehitystä' 🙂 Havukasvit on kyllä kauniita ja itsekin niistä aina haaveilen….

  32. Upea projekti tiedossa. Itse en ole mikään havuihminen, mutta muutama tuija oli pakko hankkia viime kesänä tuomaan ryhtiä. Minä valitsin 'Smaragd'ia, koska se kasvaa luonnostaan tiheämmäksi kuin 'Brabant'. Minä kun en aio leikellä niitä…

    Tuo likusteri kuulostaa kiinnostavalta, koska haaveissani on saada muotopuutarhaan "puksiaita"

  33. Minä tykkään kovasti myös havuista. Omat lempparini ovat kartiovalkokuuset ja marjakuuset. Marjakuuset eivät kauheasti pidä auringosta, puolivarjo tai varjo on niille mieluisampi. Kataja on minusta paras kuivaan aurinkoon, se ei ole moksiskaan. Ja hopeakuuset ovat ihania! Tuon taimiston kasvit vaikuttavat hieman aroilta meidän ilmastoon, itse istutin likusteriaidannetta viime syksynä ja nyt jännityksellä odotan selvisikö se talvesta. Uskon, että saat varmasti upean ja mieluisan havunurkkauksen itsellesi kun menet vain fiiliksellä ja oman innostuksesi mukaan!

  34. Kiitos, Tiiu. Sulla onkin paljon erilaisia ikivihreitä!

  35. Kiitos, kaima. Jep, havut tuovat kauneutta ympäri vuoden.

  36. Kiitos, Samettihortensia. Tuijat ja marjakuuset lienevät varmimpia meidän vyöhykkeelle. Olisi kyllä jännä kokeilla tuota valkopyökkiä ja likusteria myös. Jahka lumet sulaa, pitää katsastellä pihalla sopivia paikkoja.

  37. Onnea uudesta yhteistyökumppanista; kuulostaa erittäin kivalta! 😀

    Tykkään ikivihreistä kovasti. Rivitalossa asuessamme mieheni suunniteli koko taloomme yhtenäisen näköisen etupihan kivetyksillä ja havuasetelmilla, jonka sitten yhdessä kaikkien asukkaiden kassa toteutimme. Siitä tuli kyllä koko kadun siitein rivitalo. Ihanaa, että näitä tekemiämme pihoja edelleen vaalitaan ja asukkaat ovat yhdessä sopineet, että sooloilemaan ei ruveta ja julkipiha pidetään siistinä ja kaikkien läntit saman näköisinä. 😀 Meillä oli kyllä harvinaisen ihanat ja sopuista naapurit koko talossa. <3
    Oman takapihamme pistimme myös uusiksi. Teimme porrastusta ja sinnekin havuistutuksen kivikatteella katettuna. Se oli hirmuisen hyvän näköinen ympäri vuoden.
    Nykyinen pihamme on niiin valtava, että tarvitsen vielä harkinta-aikaa mitä minnekin haluan, mutta havuistutuksia ehdottomasti ainakin haluan! Nyt meillä kasvaa vain japaninmarjakuusta isoina pensaina talon vieressä. <3

  38. Likusteri kuulostaa minusta kiinnostavalta vaihtoehdolta, samoin marjakuusi. Tuijaa käytetään Suomessa paljon, mutta nuorena sekin vaatii suojausta keväällä.

  39. Kiitos, Jenspa! Olen kyllä mielissäni tästä yhteistyöstä. Tuli kuin tilauksesta. Havut tuovat ryhtiä ja ympärivuotista kauneutta puutarhaan. Pihanne rivitalossa kuulostaa hienolta!

  40. Juu, tuolla takapihalla meillä nyt kummittelee tuija poikineen, kun on aurinkosuojaus. Likusteria olisi kiva kokeilla.

  41. Onnea uusista kuvioista! Jään odottamaan, mitä kivaa keksit 🙂 Luotan näkemykseesi <3

  42. Auttaa en osaa, mutta hurjasti onnea ihan mahtavasta yhteistyöstä. <3

  43. Tuo likusteri on varmasti hyvä vaihtoehto. Itselläni on pihassa pihaorjanlaakeria, japaninorjanlaakeria, 2 puksipuuta ja aika paljon murattia ja asun siis 3-vyöhykkeellä Jyväskylässä. Aion nyt ensi keväänä istuttaa lisää pihaorjanlaakereita ja kokeilla uutena lajina laakerikirsikkaa. Aion myös istuttaa lisää puksipuita ja murattia. Ajattelin itsekin kokeilla tuota plantinavian likusteria ja muuten valkopykki on jonkin verran kylmää kestävämpi kuin euroopanpyökki.Rakastan noita kaikkia Keski-ja Länsi-Euroopassa tyypillisiä lajeja ja ehkä ilmastonlämpenemisen myötä noiden arempien lajien käyttö yleistyy Suomessakin ainakin toivon niin.

  44. Meidän 400m2 rivaripihaa rajaa Tuija-aita ja tykkään kovasti, on mukava ympäri vuoden. En koskaan ole taimia suojannut, muutamia alkuvuosina jouduin korvaamaan. Me leikataan aitaa joka vuosi, sekä kavennusta että madallusta. Lisäksi löytyy rohtokatajia, marja kuusi ja kartiokuusi, kaikista pidän kovasti ja leikkaan sekä marjakuusta että rohtokatajia.

    Onnea uudesta yhteistyöstä.

  45. Enpä juuri osaa neuvoa. Joitakin tuijia on pihallamme ja viime keväänähän istutimme n 80 tuijaa aidaksi tien varteen. Toivottavasti säilyivät hengissä talvesta. Pitäisi jo kovaa kyytiä antaa niille peitot aurinkoa vastaan. Kiva, että sait uuden yhteistyökumppanin. Liisa

  46. Kiitos, Kati. Kyllä jotain ideaa varmaan syntyy, jahka lumet sulaa.

  47. Oi, sulla on kaikkea ihanaa ja vieläpä kolmosvyöhykkeellä.

  48. Tuija on kiva ympärivuotinen vihreys. Vaikkakin aika yleisesti käytetty, mutta uudella ja erilaisella tavalla ryhmitettynä siitä saa persoonallisemman. Tuijat kestää myös napsimista, kerään niistä kranssi yms. tarpeita ympäri vuoden 🙂

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: