Kukkahommia sateellakin

Kukkahommia sateellakin

Heips! Taivaallinen kastelu toimi erinomaisesti tänäänkin. Meitä se ei Mikin kanssa haitannut. Menimme pihalle kukkahommiin. Jaettiin polkujen reunuskasveja, jotta saadaan liiat kivet piiloon.

Tällainen puutarhapäivä oli tänään. Menetkö sinä sateella pihatöihin vai pysytkö sisällä? Huomenna on jo luvattu aurinkoa..  Mukavaa tiistaita!

24 thoughts on “Kukkahommia sateellakin

  1. Onpa sinun pihasi niin kaunis ja kukkiva! Sateella tietenkin mennään pihahommiin, tosin mieluiten kasvihuoneeseen 😀 Sateen ropinassa on mukava puuhastella ja unohtaa kaikki päivän kurjat asiat. Edellisen postauksen Mikistely oli kaunista katseltavaa 😀

  2. Ihana Mikki 🙂 Meillä ei koirat lähde saatella ovesta ulos kuin pakon edessä, ihan yksin saan pihalla kulkea! Minua ei sade haittaa jos tekee mieli puuhastella ulkona, etanajahti on aina sadepäivän ohjelmassa 🙂

  3. Kiitos, Saila. Me jaettiin taimia ja istutettiin niitä. Multapaikat pois.

  4. Ei Mikkikään yksin lähde ulos sateella. Jos on seuraa, lähtee.

  5. Täällä sade on usein niin tervetullutta, että kun se alkaa, juoksen ulos ja nautin sateesta kasvoilla. Mielellään istutan myös sateella, kun maa on pehmeää. Mutta pari kokonaista sadepäivää putkeen tulee istuttua sisällä, etenkin, jos on töitä rästissä niin kuin tähän aikaan vuodesta usein on – sadepäivistä osaa olla kiitollinenkin. Olen iloinen kahdesta peräkkäisestä sadepäivästä kaikkien vastaistutettujen aitataimien kohdalla, kun niitä ei millään ole ehtinyt kastelemaan kovin usein. On vähän vähemmän mahiksia, että kuolevat kuivuuteen… täällä kun tuulee myös lähes koko ajan, se kuivattaa kasveja ja maan pintaa niin tehokkaasti, että sateen hyvä työ on usein jo nollattu parissa päivässä.
    Ihanat kuvat Mikistä ja puutarhasta!

  6. Sadesäällä (kunhan ei sada kaatamalla) on hyvä tehdä puutarhahommia. Olen siirtänyt, jakanut ja istuttanut uusia kasveja. Kasvit juurtuvat hyvin, kun saavat kunnon kostutuksen. 🙂

  7. Sateella on mukava ajella nurmikkoa tai repiä rikkaruohoja 🙂 Kastelen yleensä sateella, koska ei sitä vettä kovin syvälle mene.

  8. Yleensä menen pihahommiin mielelläni säällä kuin säällä. Sateella on oikeastaan jopa mukavampaa puuhastella kuin lämpimällä säällä. Eipähän tarvitse olla juomassa ja taukoilemassa niin usein! 🙂

  9. Voi että miten kesä teillä on! Ihanat kuvat ja etenkin kukat! Ja tuo muuri on kyllä mahtava elementti pihassa.

  10. Kaunis puutarha ja miten paljon jo siellä kukat kukkivat!
    Taidan olla hienohelma, ja sateella pysyn sisähommissa;)

  11. Pienellä sateella voi tehdä pihatöitä mutta kovemmalla ei. Nyt on satanut lähes kaatamalla kaksi päivää, pihahommat on ollut jäissä mutta toisaalta olen saanut sisällä tehtyä monta rästihommaa ja siivottua. Hyvä sekin.

  12. Kiitos, Saila. Sama juttu täällä. Vaikka sataisi päivätolkulla, on parin sateettoman päivän jälkeen rutikuivaa. Sateella on hyvä jakaa taimia, jos on ulkona, tai sisällä huilia tai tehdä rästihommia.

  13. Näin on. Välillä tänään sade piti taukoa, välillä tuli lähes kaatamalla.

  14. Totta. Vain pinta kastuu. Minä teen jakohommia sateella.

  15. Ainoa haitta sateella on, että likaantuu kamalasti. Joka paikkaan tarttuu multaa.

  16. Kiitos, Kesätuulia. Äkkiä ovat kasvit rehevöityneet.

  17. Juu, jonkin verran jo kukkii. Parin viikon päästä kukkii jo paljon.

  18. Juu, välillä on myös hyvä levätä ja sateella on siihen oiva tilaisuus.

  19. Voi sinulla jo alppiruusut kukkivat. Minulla vasta raottavat nuppujaan. Täällä meillä on satanut kaksi päivää ja pihatyöt ovat saaneet jäädä.

  20. Jos on ihan pakko mennä ulos, niin sitten menen. Tänäänkin ulkoilin 4 tuntia, mutta ikävä kyllä en puutarhassa 🙂

  21. Ihana kuva sinulla on esittelykuvana. Ja kivan värinen akilea sopii muihin väreihin hienosti. Ja kyllä sitä on sateessakin tehty vaikka mitä. Välillä seisty eteisessä saappaat jalassa jos on tullut ihan kaatamalla vettä. Ja ei ku ulos. Ja ei ku eteiseen seisomaan.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: