Maniasta toiseen..

Maniasta toiseen..

Heips! Viikot ne vain mennä vierivät. Vasta oli maanantai ja nyt on jo viikko puolessa välissä.

Kun puutarhamania helpottaa, iskee ompelumania. Manian määrä on siis vakio. ;O) Ostin jo keväällä erinäisiä pellavakankaita, mutta sitten puutarha vei ja ompelut jäivät sikseen. Nyt ei kiinnosta mennä puutarhaan, joten ompeluinto nostaa taas päätään. Kaivelin pellavat esiin. Muutama viikko sitten ihailin vaatekaupoilla yhtä tunikaa. Oli aika kallis ja ei istunut selästä. Oli liian väljä ja selkään jäi pussi. Helmakin oli vähän liian lyhyt. Eilen muistelin, miltä tunika näytti ja aloin hahmotella. Ensin tutkailin netistä, miten raglanhiha tehdään. Sitten tein mutu-tuntumalla kaavat ja ompelin. Välillä sovittelin nuken päällä, tein korjauksia, ompelin. Puoliltaöin tuli valmista. Nelisen tuntia meni. Ei edes ärräpäitä päässyt.

Pistin tunikan aamulla töihin. Pellavamaiseen tapaan rypistyy, mutta ei haittaa. On tosi mukava päällä. Minulla on kolmisen metriä samanlaista pellavaa, mutta vedenvihreää. Jonkinlaisen tunikan siitäkin teen. Ostin kankaat keväällä mekot mielessä, mutta ei taida tulla mekot pidetyiksi. Olen enemmän housuihminen. Sitten siihen toiseen maniaan.. puutarhaan.

Nämä kuvat on otettu tasan viikko sitten. Ruusujen nimiä en valitettavasti muista. Jos sinä tiedät lajikkeet, kerro ihmeessä!

Tämä alimmainen ruusu on Fairy, maanpeiteruusu. Tuo toiseksi alin saattaa olla Astrid Lindgren..

Miten sinun viikkosi on sujunut? Vieläkö ruusut kukkivat?

Mukavaa keskiviikkoiltaa!

36 thoughts on “Maniasta toiseen..

  1. Viikko on lähtenyt hyvään vauhtiin anoppilassa. Aloitettiin tekemään pioni penkki mihin tulee 16 pionia. Kotona ompeleminen on jäissä keittiön verhot on pahasti kesken.

  2. Niin kaunis tunika ja ihana tuo väri♥ Nuo ruusut on aivan upeita..ruusu on ihan minun lempikukka:) Kaunista elokuun jatkoa sinne!

  3. Kiitos. Ruusut ovat ihania. Paha vain, että kirvat ovat samaa mieltä kanssani. Mukavaa viikkoa!

  4. Nyt malttaa jo hetkittäin puuhata sisätiloissakin, ja sielläkin vaan ahkeroidaan -kaunis tunika, mitäpä sitä kaupasta ostamaan, kun osaat noin upeita tehdä itsekin! Suloisia ruusuja, kukkisivat nyt jo viileässä kauankin, mutta tuo älytön sade!

  5. Minusta nuo maniasi ovat ihan parhaasta päästä.;D Ihana tunika!<3 Ostin keväällä pari mekkoa sillä ajatuksella, että piirrän niistä kaavat. Saas nähdä, koska sen teen. Nostan hattua sun kaavojen piirtämistaidolle! Monille ei aukene edes ne valmiit kaavat.:)

  6. Kiva tunika! Suston tullu osaava ompelija, vaikka aluus taisikki taitojas epäällä.

  7. Onpa kaunis tunika ja niin upea väri.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu ❤️

  8. Ihan ovat terveitä manioita. Pellava on mahtava materiaali ja nätti pusero…enpä osaisi itse tuosta vaan tehdä.

  9. Ah, tunnistan niin tuon maniasta toiseen fiiliksen 😀 Itselläni se vaan menee niin, että kun puutarhatyöt helpottaa (ja jää rahaa muuhunkin), hurahdan kauneuteen (omat ja lasten vaatteet, kengät, meikit) 😀 Ja toki luen, haaveilen matkoista ja kevätpuollella taas puutarhajutuista.

  10. Käsitöiden tekeminen puutarhoilun vastapainona onkin kivaa. Itse virkkaan pääasiassa, teen toki muutakin. Hyvää loppuviikkoa! Kaunis tunika!

  11. Ootpa tehny kauniin tunikan. Kästyölehessä ol samanlainen hiha mekossa ja ajattelin tehä. Sain hyvän vinkin pellavakankaasta, se on hyvä materiaali pussilakanoissakin, kun mummotauti kuumottaa, on mukavan viliponen. En uskalla ottoo ompelukonetta esille tai jiäp työt tekemättä eläkeläisellä!

  12. Kyllä on hieno tunika. Mitä sitä ostamaan, kun osaa tehdä itsekin =).

  13. Kaunis tunika hyvä väri sopii hienosti sinulle Ja ruusut aivan mahtavia
    Mukavaa torstai päivää Satu!

  14. Kaunis ja ihanan värinen tunika 🙂 Ja kauniita ovat myös ruusut!

  15. Olen samaa mieltä että manian määrän on aina vakio. Minullakin kesäaika vierähtää puutarhahommissa ja syys-lokakuulla vaihtuu kiinnostus käsitöihin ja nukkekotiharrastukseen. Jokavuotinen juttu, sopii mulle.

  16. Kauniin tunikan ompelit – ja vauhdilla!
    Huikean kaunis kuva tuo viimeinen, jossa näkyy laajemmin puutarhaa.
    Muutama ruusu on meilläkin vielä kukassa vaikka parhain kukinta onkin jo ohitettu.

  17. Hauska poseerauskuva, kun on lipaston nupit sävy sävyyn sun uuden kauniin tunikan kanssa 🙂

  18. Meillä sataa taas jatkuvalla syötöllä. Jahka kuivuu, alkavat sakset viuhua!

  19. Kiitos, Taina. No, tuo oli niin yksinkertainen aiha, mistä piirtää. Jäisi vaikka takin kaavat piirtämättä.

  20. Kiitos. Tykkään kovasti pellavasta. On tosi mukava materiaali päällä.

  21. Joo, rahaa jää kummasti enemmän näppiin, kun puutarhakausi loppuu. Kaikkea kaunista minäkin halajan. Lähinnä vaatteita, mutta sisustusjuttuja myös.

  22. Oih, kun osaisinkin ja jaksaisin virkata. Se olisi kivaa puuhaa myös. Kiitos, Vilma. Mukavaa viikonloppua!

  23. Kiitos, Anneli. Ruusut ovat ihania. Harmi, että sade pieksää niitä.

  24. Kiitos! Tuohon kankaaseen ihastuin kovasti keväällä. Jep, ruusut ovat ihania.

  25. Kiitos, Irene! Nämä syyskuvat iltaisin ovat haastavia valon vuoksi. Mikki näyttää ihan lumikoiralta..

  26. Juu, voipi olla, että tämä emäntä tykkää vaaleanpunaisesta. Kun vanhenee, värimieltymykset näemmä muuttuvat..

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: