Voi surku!

Voi surku!

Morjens! Vai sanoisko: ”Lätsis”… Itku meinasi aamulla päästä, kun kävin pihalla.

Kävin poimimassa maljakkoon yllä olevan kuvan kukat keittiöön. Kuljeskelin yöpaidassa keittiösakset mukanani. Kukkien poiminta kestikin pari tuntia. Silloin ei vielä satanut. Näin surkeutta joka puolella ja pysähdyin aina kohentamaan. Nypin parvekelaatikoitten homehtuneet kukat ja harvensin lehtiä. Leikkasin pari kasvia alas ja niistä vapautuneet tukiraudat kiikutin tarvitseville kasveille. Puuhailin kilpaa uhkaavan sateen kanssa.

Myöhemmin kävin talleilta hevosenlantaa ja pistin sitä kesäkukkien ruukkuihin. Viikolla on luvattu hyviä ilmoja, josko kasvit toipuisivat.

Sen verran oli satamatta, että mieheni ehti leikata nurmikon. Viimeiset nurmet menivät jo sateessa, mutta homma tuli hoidettua.

Eilen illalla heittelin kymmenen kiloa kotilorakeita tontin rajoille ja kukkapenkkeihin. Pari elävää oli ilmestynyt rouskuttamaan kurpitsojen lehtiä. Eivätköhän taas tokene. Tuhkaakin levittelin ja kahvinporoja. Täällä ovat yöt olleet pääosin sateettomia ja päivisin sataa. Huomenna on viimeinen lomapäivä. Tiistaina menen töihin. Tämä kesä meni kesää odottaessa. Ei sitä tänne kaakkoon oikeastaan koskaan kunnolla tullut. Jossain päin Suomea on ilmeisesti ollut oikein aurinkoinen kesä. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

42 thoughts on “Voi surku!

  1. Voi kaatosadetta minkä teki puutarhalle! Kauniitahan nuo ovat maljakossakin mutta ymmärrän tuskasi. Toivotaan, että kotilot saadaan kuriin. Mukavaa alkavaa työviikkoa. Palaan itsekin kolmen viikon kesälomailun jälkeen sorvin ääreen ahertamaan… 🙂

  2. Aika sateista se on ollut täällä Keski-Suomessakin…riittäisi jo vähäksi aikaa tuo sade 😉

  3. Vettä on saatu riittämiin täälläkin. Nyt lupasivat vähän parempaa. Sääkarttoja katsellessa tuntuu, että helteet ovat osuneet Lappiin. No, ei muuta, kuin uutta kesää odottelemaan.
    On sinulla sentään lohtuna aivan ihanat kukkakimput.
    Toivotan mukavia työpäiviä. Usein niiden myötä tulee myös lämpö ja aurinko.

  4. Ihania kimppuja olet saanut kuitenkin tehtyä!

    Ei ole kesää tullut tänne Pirkanmaallekkaan. Onneksi silloin kesäkuussa kun lomailtiin, oli vähän poutaa. Lämmintähän tosin ei ollut!

    Mukavaa työhönpaluuta sinulle!

  5. Kauniita kuvia♥ voi kun saataisiin vielä niitä kauniita kelejä!! Tainnut olla koko suomessa aika surkea kesä noiden säiden suhteen.. Mukavaa töihin paluuta:)

  6. Teidän puutarhasta varmasti saakin todella upeita kimppuja <3
    Meillä on mielestäni ollut ihana kesä mutta osa täälläkin valittelee että oli surkea kesä. Itse olen kyllä sitä mieltä että oikein oli ihanat ilmat vaikka välillä satoikin.

  7. Ei ole säät täällä Pohjois-Pohjanmaallakaan suosineet. Tänään ei onneksi ole satanut, mutta taivas on ollut pilvessä ja kylmä koillistuuli on puhaltanut. Oikein syksyinen tuntu. Puistakin oli ruohikolle lentänyt keltaisia lehtiä. Kesää minäkin olen odottanut koko ajan. Ehkä rupean nyt odottamaan syksyä ja räntää, niin ei tarvitse pettyä 🙂
    Mukavaa työhönpaluuta sinulle.

  8. Nyt on meilläkin jo sentään saatu sadetta tosi pitkän kuivan kauden jälkeen.
    Tuosta hevosenlannasta kysyisin, että laitoitko sen heti suoraan kukkien multaan? Eikö sen pidä antaa "palaa" ennen käyttöä?
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ja kivaa töihin paluuta!

  9. Kesä on mennyt tosi nopeasti, täällä Tornionjokilaaksossa viimeiset pari viikkoa ovat olleet aurinkoisia ja paikoin helteisiäkin.
    Lomaa vielä pari viikkoa jäljellä, sitten alkaa arki täälläkin.

    Upeat kukkaset, tsemppejä arjen aloitukseen Satu <3

  10. Käväästihin viikonlopulla pääkaupunkiseurulla. Tullen mennen ajettihin kaatosatees. Jos se saret oli teilläki, ei ihime, että kaikki lakos. Ihanat kukkakimput sait kuitenki kukista tehtyä. Mukavaa ensimmäästä tyäviikkua!

  11. Minulla ei ollut paljon kukkia, ja nyt benin vähäiset on kuolleet näissä sateissa. Kyllä harmittaa.
    Mukavaa viimeistä lomapäivää!

  12. Keskipohjanmaalla on ollut muutamia aurinkoisia ja lämpimiä päiviä.
    Enimmäkseen kuitenkin sitä kesän odottelua.
    Olen silti yrittänyt nauttia jokaisesta päivästä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

  13. Keski-karjalassa vettä tullut oikein roimasti. Yöpaidassa koiran kaa huuhailin miekin ulukona…sai tehny pahhaa jäläkee. Ensin kasvatti huimasti ja nyt kaato maahan – maljakkokokukkia riittämiin. Pionitkin kärsivät pahasti.

  14. Samanlaista on meilläkin ollut. Harmittaa kun torstaina on meille tulossa aika iso ryhmä tutustumaan puutarhaan ja tuntuu että kaikki kasvit ovat kaatuneet veden voimasta. Mukavaa töihin paluuta sinulle!

  15. Aivan ihania kukkakimppuja kuitenkin! Ei tullut kesää tännekään. Vähän väliä on satanut, tuullut ja ollut liian kylmä kesäksi.

  16. Jospa saataisiin vielä loppuelokuuksi hieman kesäisempää säätä! Onneksi kimppujen avulla saa tuotua vähän kesää sisälle, vaikka ulkona olisi miten kurja sää. Mukavaa töihin paluuta! 🙂

  17. Vähän jo olen luovuttanut kelien suhteen. Tänään viitsi edes yrittää mennä pihalle. Lähden kaupungille. Tsemppiä töihin, Marjo!

  18. Niin riittäisi. Helteet varmaan alkavat nyt, kun koulukin alkaa..

  19. Juu, meikä odottaa jo. Nyt on syksy. That's it. Onneksi saa noita kukkia sisälle. Kiitos. Varmasti tulee!

  20. Joo, lehdestä luin, että Pirkanmaalla ja kaakossa on ollut kesän surkeimmat kelit. Kiitos, Marketta.

  21. Aika paljon tosiaan valinnanvaraa kukissa on. Onneksi. Meillä on ollut enemmän sadepäiviä kuin sateettomia. Sanoisin, että 1:10.

  22. Joo, kun ei paljoa odota, ei pety. Milloinkohan siihen oppisi. Kiitos, Leena. Kivaa viikkoa!

  23. Kai sen pitäisi antaa. Olen noin tehnyt jo monta kertaa tänä kesänä kesäkukille (lähinnä pelargoneille) ja ruusuille. Kovasti ovat kukkineet. Paitsi nyt, kun sade hakkasi. Kiitos. Mukavaa viikkoa!

  24. Oi, sinä onnekas. Meillä oli pari lämmintä ja sateetonta päivää. Helteistä en kuitenkaan puhuisi. Kiitos. Mukavaa viikkoa, Sari!

  25. Kaatosade oli monena päivänä. Kiitos. Mukavaa viikkoa!

  26. Erilaisella menestyksellä täälläkin on nautittu. Jotenkin vain eilen meni hermo, kun näin, mitä pari viimeistä päivää ovat tehneet kukille. Kivaa viikkoa!

  27. Tukea tarvitsevia löytyy täältäkin, rankat sateet koettelevat kasveja. Upeita kimppuja kuitenkin löysit puutarhastasi. Nyt taitaa kesäsäätoiveet jo hiipua, mutta tuleepa sieniä 🙂

  28. Sama juttu. Ensin sade kasvattaa viidakon ja sitten kaataa sen. Kiva, että muitakin yöpaitahaahuilijoita löytyy!

  29. Oi ei. Jospa sää poutaantuisi ja kasvit toipuisivat. Kiitos. Mukavaa viikkoa!

  30. Kiitos. Joo, pettymyt on nämä kelit olleet. Kivaa viikkoa!

  31. Kiitos. Kimput lohduttavat. No, ei totisesti tarvitse kastella puutarhaa. Kivaa viikkoa!

  32. Mutta mikä onkaan tuo ihana vaaleanviolett kukkanen, joku ruusu, mitä lajiketta. Ihana. Kauniita kimppuja.

  33. Joo, sieniä luulisi tulevan. Sade on ihan jees, jollei se ole tauotonta.

  34. Kiitos! Tuo lila ruusu on Lidlistä. Lajiketta en tiedä valitettavasti.

  35. Viikonloppu oli todellakin karmiva, mutta onneksi kasvit toipuvat nopsaan, jos sää poutaantuu ja kasvua ja nuppuja on vielä jäljellä… Onneksi on vielä joitakin lajeja avautumattakin! Mukavaa työsyksyä sinulle, toivotaan, että kuntosi pysyy hyvänä!

  36. Kysyn nyt tyhmänä, mihin tarkoitukseen tuhka ja kahvinporot menee? Niitä kun löytyis omastakin takaa. Kovasti yritän kohentaa puutarhaamme, mutta oon sillä saralla melko aloittelija 🙂 Tuo leivontapuoli on enemmän omaa alaani 🙂

  37. Ovat nuo kukat jo vähän toipuneet, mutta syksy näkyy puutarhassa. Mukavaa viikkoa, Sirkku!

  38. Kahvinporoja ja tuhkaa käytän kotiloitten torjuntaan. Tuhka käy myös keväällä vähän kuin kalkista.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: