Ahneus iski!

Ahneus iski!

Hei! Tänään oli hyvä päivä jälleen! Istutin samanlaisen satsin kukkasipuleita kuin eilen. Piti ajaa Plantsuun heti puoliltapäivin, kun aukesi. Jäi nääs kaivelemaan mieltä, etten istuttanut yhtään sipulia ruukkuihin. No, nyt on kuusi ruukullista odoteltavaa. Ja ei se kukkasipulien shoppailu tietenkään ruukkusipuleihin jäänyt. Sekosin taas ihan täysin! Alla kollaasit tämän päivän ostoksistani. Kaikki on jo istutettu, mistä hyvästä tuli etusormeen mojova vesirakkula ja varvasniveltä kirvelee, kun jouduin kyykkimään. No, nyt on aikaa parannella. Välillä pitää uhrautua hyvän ja kauniin asian edessä. Ai niin. Vielä minulla on pari pussia leinikkejä tuolla jemmassa. Aion istuttaa ne ruukkuihin. Milloin ne kannattaa istuttaa?

 

 Nyt riittävät sipulit tältä syksyltä. Enää ei jäänyt vaivaamaan mikään. Kaikkea on ja runsain mitoin! Jos onni on myötä, kerron ensi postauksessani, mitä noista sukista tulee. Saatat yllättyä. Yllätyn minäkin, jos onnistun!

Mukavaa sunnuntaita ja isänpäivää!

37 thoughts on “Ahneus iski!

  1. Hih…olen saanut pidettyä itseni kuosissa ja ollut hakematta lisää vaikka eilen meinasin kurvata kaupan kautta. Onneksi poika viivytteli lähdössä ja aikatauluni ei antanutkaan periksi 🙂

    Ihanaa uutta viikkoa!

  2. Voin van kuvitella miten ihanalta pihasi näyttää keväällä! Syksyn ahkeruus palkitaan. Ihanat!

  3. Joskus mietin, että voi kun joku olisi pistänyt mua puutarha (tai sisustusgeenillä). Olen ollut jossain kun noita geenejä on jaettu. Aivan mielettömän ihania kukkia. Rakastan kukkia yli kaiken, mutta en osaa itse kasvattaa <3

  4. Samoilla mennään täälläkin, himo iski ja juurikin sopivasti ja edullisesti ilman muuta. Nyt sattuu, mutta keväällä kaiken on peittänyt unohduksen lumet. Nautitaan kevään kukinnasta – sitten aikanaan.

  5. Minä en pystynyt hillitsemään itseäni. Mentävä oli! Kivaa uutta viikkoa!

  6. Vau, mikä määrä sipuleita sinulla on nyt maassa. Keväällä ja kesällä on väriä.

  7. Vielä ruukut täynnä sipuleita maasta kasvavien lisäksi – mahtavaa! Vaikka tuota vesikelloa saat jonkun aikaa parannella.
    Lämmin marraskuu innostaa meitä sipulihulluja panemaan parastaan.

  8. Mielestäni tuo oli hyvin tervettä sekoilua ja keväällä se vasta mukavalta tuntuu.

  9. Ihania kukkasipuleita olet hamstrannu, ja yvä määrä!itsellä vielä kanssa kesken istutukset, oneksi suurimman osan jo olen pistänyt maahan.on ensi keväänä/kesänä komeaa väriloistoa!

  10. No oho, on tuossa ollutkin istutettavaa. Vitsit jos kaikki sipulit onnistuu kukkimaan, niin ensi kesänä teidän puutarha on entistä kukikkaampi.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa Satu <3

  11. voin jo kuvitella, miten kaunista puutarhassanne on jo heti keväällä. itse istutin tuosta määrästä varmaan kymmenesosan. täälläkin Kukkatalosta saa hyvillä tarjouksilla näin myöhemmin syksyllä sipuleja, eihän niitä voi silloin ohittaa.
    Miehesi sai ihastuttavan kimpun, olet todella taitava Satu!

  12. Kiva kun saitte sipulit istutettua, onpas jännä nähdä mitä noista sukista tulee:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

  13. Oi mitä ostoksia! Ethän laittanut kruunuvuokkoja maahan? Odota niiden kanssa kevääseen kun maa on sula. Ne eivät kestä talvea kuin ykkös- ja mahdollisesti kakkosvyöhykkeellä (poikkeuksiakin on toki).

  14. Nyt kyllä veti hiljaiseksi. Positiivisessa mielessä. Hyvää alkavaa viikkoa.

  15. Huh, on noissa ollut istuttamista, mutta keväinen kukkarunsaus kyllä palkitsee.

  16. Voi mahdoton, nyt kyllä sulla lähti ns lapasesta 🙂 Mutta työnsä tuloksista voi sitten nauttia 🙂 On sinulla ollut hommaa noiden mukuloiden kanssa. Mistä löysit leinikin mukuloita. Olen löytänyt niitä vain viherpeukaloiden nettikaupasta. Minä olen esikasvattanut ne toukokuussa ja sitten siirtänyt ulos. Tosin eka vuonna istutin ne liian paahteiseen paikkaan, sillä ne kuolivat. Viime kesä meni jo paremmalla tuloksella.

  17. No, minä taasen en osaa askarrella. Se on kaiketi se sinun juttu? Kukat ovat ihania. Kivaa viikkoa, Maiju!

  18. Juu, innolla odotan kevättä ja kukkaloistoa. Ja sitten nautitaan!

  19. Pakko oli istuttaa heti, jotta ehdin ennen maan jäätymistä.

  20. Kerrankin ruukkuja. Yhden kerran aiemmin olen ruukkuihin istuttanut, mutta siirsinkin ne sitten maahan. Yritän nyt malttaa pitää ne sipulit ruukuissa.

  21. Toivottavasti kukkivat keväällä ja myyrät pysyvät loitolla. Kevättä jo odotan.

  22. Oli tuossa ihan hommaa. Mutta toivottavasti lopputulos palkitsee. Kivaa viikkoa, Outi!

  23. Kun halvalla saa, ei voi ohittaa. Vallankaan kukkia. Kiitos!

  24. Hih, saatat yllättyä. Jep, sipulit on mullissa. Kivaa viikkoa!

  25. Kruunuvuokot ovat ruukussa viileässä ja pimeässä. Odottelevat siellä kevättä.

  26. Oli noissa pientä puuhaa, mutta nyt ovat maassa. Odotan ja toivon värikästä kevättä.

  27. Minulla lähtee aina lapasesta kukkien kanssa. Hommaa oli. Leinikit tilasin hollannista. Odottelevat tuolla paperipusseissa. Kiitos vinkeistä. Kahtena keväänä olen niitten kanssa yrittänyt ja flopannut on. Ensin maahan ja toisella kerralla ruukkuun. Yritänpä jälleen.

  28. Mahtavat määrät sipuleita? Minulla pysyi jollain lailla hallinnassa tänä syksynä?

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: