Ihan ensimmäiset macroni…

Ihan ensimmäiset macroni…

Heisulivei! Posti toi tänään mukavan paketin. Ihkaensimmäisen macro-objektiivini! (Sigma 105 mm F2.8 EX DG Macro os) Ja eiku kokeilemaan!

Miten sattuikin, että kotona oli sopivasti kukkia maljakossa. Kaikista kuvista ei tullut ihan niin tarkkoja, kuin olisin halunnut, mutta ihan kohtuullisia ensimmäisiksi otoksiksi.

Eilen iski pitkästä aikaa ompeluinspiraatio. Yritin ommella kissaa. Enpä tiedä, näyttääkö kisulta vai ei… Teen tuolle vielä vaatteet. Aikamoista vääntämistä tuo kisun ompelu oli. Ei ollut valmiita kaavoja, vaan ihan omasta päästäni tuon tein.

Miten sinun viikkosi on sujunut? Oletko kuvannut macrolla? Olisiko sinulla antaa minulle hyviä kuvausvinkkejä? Kivaa keskiviikkoa!

49 thoughts on “Ihan ensimmäiset macroni…

  1. Kivoja lähikuvia. Minunkin kamerassani Canon G9X on macrokuvaus ominaisuus, mutta en ole sitä käyttänyt. Tulee otettua lähinnä automaattiasetuksella suurin osa kuvista.
    Ihana kissa. Olet taitava.
    Mukavaa viikon jatkoa Satu.

  2. Onnittelut Sigman macro putkesta! Hyvin teillä yhteistyö näyttää alkaneen, hienot kuvat. Ei muuta kuin harjoitusta harjoituksen perään…:)

    Täällä yksi macroiluun hurahtanut ja Sigman macro putki minullakin on käytössä:)
    Mukavia kuvaushetkiä!<3

  3. Kauniita kuvia!
    Minun pitäisi alkaa opettelemaan kameran säätöjen käyttöä. Laiska olen ollut ja automaattiasetuksilla olen kuvannut.
    Suloinen kisu <3

  4. Hienoja kuvia. Olen kuvannut Canonin 60-senttisellä macrolla. Vaatii vähän harjoittelua, enkä vieläkään ole riittävän oppinut, mutta oppia ikä kaikki.

    Hauska kissa, jossa kyllä selkeitä piirteitä niistä sinun pupuistasi. Odotan uutta aluevaltaustasi kissojen ompelun parissa. Pitäisikö asettua jo tilausjonoon?

  5. Onnea hyvästä objektiivista! Jonkin aikaa kestää ennenkuin oppii ottamaan upeita makrokuvia. Vaikka objektiivisi on hyvin valovoimainen (suurin aukko f.2.8) niin ei kannata sitä käyttää välttämättä kukkakuvissa, vaikka kieltämättä se antaa joustovaraa etenkin hämärässä sisällä kuvatessa. Nosta sen sijaan rohkeasti kameran ISO-arvoa, -uskon että sinulla on hyvä kamera eivätkä kuvat mene ihan rakeisiksi heti? Jalustalla tietysti aina saa myös terävyyttä lisää, mutta harva meistä sen kanssa jaksaa leikkiä (en minäkään…) Iloa kuvauksiin!

  6. Upeita yksityiskohtia!<3 Nuo liljat jotenkin hurmasivat yllättäin minut, sillä anemoneja ja tulppaaneita on tullut kuvattua runsaasti itsekin, liljoja mulla ei ole ollut aikohin maljakossa, sillä usein niissä on liian voimakas tuoksu.:/
    Minä sain makrolinssin vuosi sitten jouluna, ja tuntui, että valo ei mitenkään riitä talvella sillä kuvaamiseen. Kesällä homma sitten jotenkin unohtui. Täytyy kevään tullen alkaa taas harjoittelemaan!
    Tuo kisu on minusta oikein mainion mallinen!<3

  7. Siis tarkoitin ei kannata sitä suurinta aukkoa käyttää -koska silloin syväterävyysalue kuvassa on tosi pieni eli se tarkka alue. Suurella aukolla kuvatessa kukasta on siis vain yleensä terälehden kulma tm terävänä. Pienennä aukkoa sen mukaa kuinka paljon syväterävyyttä haluat lisää -ja nosta sitä ISO -arvoa sen mukaan 🙂 (toivottavasti ymmärsit sekavan sepustukseni, hih!)

  8. Onnittelut makrosta. Minulla on ollut makro alusta alkaen ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Kauniita kuvia olet saanut heti alkuun. – Mukavaa viikon jatkoa!

  9. Kauniita kuvia 🙂 Kurssi on selvästi innostanut ja opettanut paljon 🙂

  10. Onnia uuren putken johorosta! Macrolla ei oo tullu aikoohin kuvattua. Juu-u, vaatii tarkemman kären tai jalustan tai ainaki pitempää pinnaa ja vaatii jonku verran hariootusta. Mutta uusia juttuja on kiva kokeella.

  11. No on kyllä hurjan hyviä ja tosi tarkkoja kuvia, wau! Ihana kisu ja ihan siis kisulta näyttää.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa Satu <3

  12. En tiedä mikä tuo sininen kukka kolmannessa kuvassa on, mutta kuva on upea. Tärkeimmät vinkit taisit jo saadakin. Itse painotan vielä hyvän valaistuksen ja jalustan/muun tuen tärkeyttä.

  13. Minä haluaisin ostaa makron, mutta enpä ole vielä toteuttanut haavettani. Kisu on hauska ja persoonallinen. Laita sitten kuvia, kun vaatteet ovat valmiit.

  14. Oi miten upeita kuvia ja tuo kissa on kyllä suloinen:)♥ Onnea uudesta putkesta ja antoisia kuvaushetkiä! Mukavaa viikon jatkoa♥

  15. Kauniit kuvat ja niin söpö kisu!
    Makrolla saa ihan kivoja pihakuviakin, ei pelkkiä lähikuvia. Tykkään yleensä kuvista, joissa näkyy enemmän kuin pari terälehteä 😀 Kannattaa kokeilla tarkentamalla eri kohtiin, kun ottaa kuvaa kauempaa, siitä sitten voi päätellä, millaisista kuvista itse tykkää tai tulee onnistuneita. Mukavia kokeiluhetkiä!

  16. Todella kauniita yksityiskohtia! Macrolinssillä tulee ihania kuvia kukista 🙂

  17. Onnea uudelle macrollesi, taas uutta kivaa tähän puutarhaharrastukseen.

  18. Matkatar tuolla yllä jo kommentoikin hyvillä vinkeillä. Makrokuvaus on haastavaa käsivaralla. Tarkennus on tosiaan pieni suurella aukolla, joten siinäkin on pointtinsa mihin tarkentaa (osa kuvasta terävä)
    Mukavaa harjoittelua!

  19. Kiitos, Kruunu Vuokko. Jahka valon määrä lisääntyy, pitää harjoitella tuota macrokuvailua kunnolla. Mukavaa viikonloppua!

  20. Kiitos, Sirpa. Sain kuvausvinkkejä työkaverilta. Nyt vain pitää harjoitella ja kokeilla. Kivaa viikonloppua!

  21. Kiitos, Susanne. Automaattiasetuksilla minäkin olen tähän asti kuvaillut. Pitää nyt yrittää opetella.

  22. Kiitos, Between. Jep, harjoitella pitää. Hih, pitää opetella uutta, tosin en tiedä, näyttääkö kissalta. Tuo oli ensimmäinen kokeilu.

  23. Kiitos! Juu, pitää kokeilla ja harjoitella. Pienensin aukkoa, käytin jalustaa ja automaattilaukaisua. Kiitos vinkeistä. Pitää kokeilla!

  24. Kiitos, Taina. Joo, valoa ei oikein vielä ole. Mutta koko ajan lisääntyy! Kiitos kisutsempistä.

  25. Kiitos! Vasta olin yhden illan luennolla kuvien sommittelusta yms. Varsinainen kurssi alkanee huhtikuussa, mutta saattaapi käydä niin, etten pääsekään sinne. On tullut jo vähän muuta suunnitelmaa…

  26. Kiitos! Jalustaa käytin. Pinnaa ja harjoittelua taitaa tosiaan vaatia. Jep, uutta on kiva oppia.

  27. Kiitos, Outi. Ei nuo tarkennukset ihan menneet kohdilleen, mutta siedettäviä kuvia ensimmäisiksi. Hih, kyllä jotkut kaverit haukkuivat tuon kisuni lyttyyn. Kivaa viikonloppua!

  28. Kiitos, Tuulikki. Olisihan tuolla puutarhassa kesällä kuvattavaa…

  29. Kiitos. Kruunuvuokko on. Juu, valoa pitäisi olla. Ei ihan riittänyt noihin kuviin, mutta odottelen kevään valoa…

  30. Kiitos, Ansu. Otin nyt härkää sarvista ja ajattelin alkaa kehittää tuota kuvaamistani. Saa nähdä…

  31. Kiitos! Jep, nyt ei ole kuvat välineistä kiinni. Mukavaa viikonloppua!

  32. Kiitos, Saila. Juu, minäkin tykkään enemmän yleisnäkymäkuvista. Jahka valon määrä lisääntyy, alkaa vimmattu kuvausharjoittelu.

  33. Juu, jahka opin nuo macroilun salat. Onpa taas haasteita.

  34. Kiitos, Pirjo. Joo, ei ole ihan helppoa tarkentaa juuri oikeaan kohtaan. Lopulta minulla alkoi silmissä siristä, kun olin aikani zoomaillut…Kivaa viikonloppua!

  35. Minulla on kompakti kamera, joten en auta sinua. Uskon, että kokeilemalla ja virheellisellä tavalla saat harjoitella. Pentu on viehättävä. Terveisin.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: