Luistaako suksi?

Luistaako suksi?

Hellou! Kuis huitoo? Loman jälkeinen ensimmäinen työpäivä on takana. Olipa kiva olla töissä. Teinit ovat ihan parhaita. Heidän kanssaan jutustellessani niitä näitä, sain mieleeni tämän postaukseni aiheen. Tämä juttu ei nyt liity puutarhaan, vaan ihan muuhun. Oli oppilaitteni kanssa puhetta hiihdosta. Kyselin, kuka hiihti hiihtolomalla. Ei tainnut löytyä hiihtäneitä. No, en hiihtänyt minäkään. Ja kerronpa miksi. Minulla on aika traumaattisia kokemuksia hiihdosta. Kouluhiihto oli ihan oma lukunsa. Oli pakko osallistua hiihtokilpailuihin. Olipa niissä kisoissa sitten kiva hiihdellä maaliin viimeisenä tai ainakin viimeisten joukossa. Kerran onneksi nyrjäytin nilkkani ennen tuota vuoden kohokohtaa ja hiihtokilpailut jäivät luvan kanssa väliin. Tuosta se alkoi meikäläisen hiihtoura. Ei niin kivoissa merkeissä.

Hiihtotyyliäni vuodelta 1972

Seuraava muisto on, kun koulun kanssa oli pakko hiihtää ihan jumalattoman pitkä lenkki jonnekin hiihtomajalle, missä odotti peräti lasillinen kuumaa juotavaa. Koulupäivä päättyi sinne jonnekin jorpakkoon ja piti omin neuvoin hankkiutua kotiin. Siis hiihtämällä! Jösses! Meni niin hapoille, ettei heti tehnyt mieli hiihtää. Entäs ne liikuntatuntien hiihtokerrat? Ei meillä kotona kukaan osannut voidella lasikuitusuksia. Koko suku oli hiihtänyt hiihtonsa puusuksilla. (Minulla oli upouudet lasikuituiset Järviset.) Eikä ollut nettiä, mistä etsiä tietoa. Liikunnanopelta kysyin apua, mutta ei häntä kiinnostanut suksieni voitelutaso. Ja, eiku hiihtämään! Kerran menin kaksi metriä taakse ja yhden eteen. Kannustuksena liikunnanopelta sain siellä pöpelikössä, että enkö vielä ole pidemmälle hiihtänyt. Tuli vähän tuhahtelevaan sävyyn tuo kommentti. No, enpä ollut sen pidemmällä…ja hiki oli. Toisella kertaa toin koululle koko ladun suksieni pohjassa. Se oli mielenkiintoista se. Koulun jälkeen meni ehkä viitisentoista vuotta toipuessa noista kouluhiihtotraumoista. Sitten lähdin mieheni ja Roope-rottweilerin kanssa hiihtelemään järven jäälle. Roopella oli vetovaljaat, joista sidottiin köysi vyölle vyötärölleni. Oi, sitä vauhdin hurmaa, kun Roope veti! Mutta kas, kas. Roope vainusi jotain mielenkiintoista oikealla 90 asteen kulmassa. Roope teki tuon käännöksen ja meikä jatkoi suoraan niin kauan, kuin köyttä riitti. Ei ollut kiva loppu sillä tarinalla. Polvet mustina kömysin kotiin.

Roope 1994

Vetoharrastus Roopen kanssa ei suinkaan päättynyt tuohon. Suksilla Roopen vedettäväksi en enää kuitenkaan suostunut. Mieheni sen sijaan tykkäsi hiihtää Roopen vetäessä. No, mikäs rooli suksilla minulle sitten lankesi? Arvaapas vain! Jäniksen! Ei ole todellista, että suostuin! Tämä tapahtui Saimaan jäällä. Meikä lähti hiihtämään hervotonta vauhtia jäniksenä edelle, kun mies odotti Roopen kanssa, että tulee välimatkaa. Sitten mies tuli Roopen vetämänä kuin ”Lentävä hollantilainen” ja eiku jänis uudelleen liikkeelle! Hertsileijaa! Oikeesti! Kuka hullu suostuu tuohon hommaan? Siis jänikseksi? Minä suostuin. Kävelin tuon treenin jälkeen kuin cowboy kahareisin reilut pari viikkoa. Sen verran touhu hapotti. Enpä ole viime vuosina hiihdellytkään, ja tuskin hiihtelen ihan heti tulevinakaan. Ei ole minun juttu. Mites sinä? Tykkäätkö hiihtää? Perinteistä vai luistelutyyliä? Kyllä minä tuon luistelutyylinkin opettelin reilut viisi vuotta sitten. Välineurheilijana hankin välineetkin vimpan päälle. Rankkaa puuhaa on. Niin rankkaa, että olen suosiolla jättänyt touhun terveemmille. Mukavaa hiihtolomaa teille, joilla se alkoi! Aurinkoista viikkoa ihan kaikille!

39 thoughts on “Luistaako suksi?

  1. Hih, mitä muistoja. Itse taisin olla meidän luokan ainut, jolla oli puusukset :). Mutta tykkään hiihtää, kunhan saan mennä jäällä, ilman mäkiä. Kysyin juuri varmuudeksi mieheltäni, että pitääkö suksien olla jotenkin tietyin päin. Mies vastasi, että kärki edellä tietysti :). Hyvin on siis luistanut jäällä, kärjet edellä… Kivaa viikkoa <3

  2. Minulla on jäänyt traumoja koulun hiihtopäivistä. Kerran oltiin kaikki 300 oppilasta tulossa yhtä mäkeä alas. Minä siinä asettelin suksia auraus asentoon, kun joku "kiireinen" kakkapää tönäisi minua ja lensin suoraan piikkilanka-aitaan. Toppahousut juuttui siihen kiinni ja kaverit yritti minua siitä irroittaa. Jalkaan asti teki piikit haavoja. Sen jälkeen en enää suostunut noihin yhteisiin hiihtopäiviin osallistumaan. Hiihto ei ole minunkaan juttu, luistelusta kyllä tykkäsin.

  3. Mulla on koulun hiihtokerroista ihan samantyylisiä muistoja. Kerran pikkutyttöinä eksyttiin hiihtomajan laduilla väärälle ladulle ja päädyttiin jonnekin jorpakkoon, kun opettaja hiihteli edellä nopeampien tahtiin. Oli poliisikin jo meitä etsimässä. Onneksi loppu hyvin ja luultavasti seuraavilla kerroilla opettajakin laski oppilaskatraan vähän tarkemmin. 😀
    Nykyään oon sellainen sunnuntaihiihtäjä. Tykkään mennä hissuksiin ja nauttia maisemista. Nyt siitä nauttii, kun ei ole kukaan hoputtamassa vauhtia.

  4. Aika hurjia muistikuvia on sinulle jäänyt hiihtämisestä!
    Lapsena hiihdin paljonkin ja tykkäsin siitä kovasti, mutta nyt aikuisena hiihtäminen on jäänyt. Ainoastaan Lapissa tyttären luona käydessä olen muutaman hiihtolenkin tehnyt, mutta huomaa kyllä ettei ole aikoihin suksia jalkaansa laittanut. Ja nämä nykyajan sukset ovat niin pahuksen liukkaitakin ettei perässä tahdo pysyä!

  5. Tykkeen hiihellä, kaikessarauhassa. Nyt onkin ollu uppeita hiihtopäiviä. Samanlaisii muistoja on tiälläkin kouluajoilta. Hihittelin ihkseen muistellessa ja lukkiissa siun kokemuksia!

  6. Tulipa mieleen ihan samanlaisia hiihtokokemuksia minullakin… Ei oo minun juttu tuo hiihto(kaan). Sukset jäi vanhalle talolle, kun parikymmentä vuotta sitten rakennettiin uusi. Enkä ole kaivannut, muuta kuin rekvisiitaksi ladon seinälle!
    Kolme vuotta sitten viimeksi kokeilin suksia jalkaan kun veimme siskon pojan Syötteelle kokemaan talven riemuja. Paremmin mää pysyin pystyssä tasasella ladulla, kuin poika joka näki sukset eka kertaa… Onneksi kohta lumet sulaa ja päästään tästä talvesta!

  7. Oon tykänny hiihtää aina ja tänäkin talvena muutama kilsa on hiidetty. Nyt vain on ollut niin kovat pakkaset, ettei oo tarennut suksitella☺
    Mukavaa viikkoa Sinulle Satu ♫

  8. Lapsena ja nuorena en paljoa hiihtänyt, pakolliset ja tykkäsin – isä ei. Olimme kaikki tytöt pikaluistelijoita ja isän mielestä hiihto kangisti eli kun muut menivät hiihtämään niin minä menin luistelemaan. Sitten kun tuli tuo luisteluhiihto, tykästyin siihen kovin ja tekniikka oli hallussa. Enää en ole hiihtänyt, ja luisteluhiihto on kiellettykin polvioperaation jälkeen!

    Melkoiset hiihtokokemukset Sinulla!

  9. Voi elämä..anteeksi minä täällä hihittelin tuota jäniksenä oloa:))♥ Olisipa melkein pitänyt nähdä:) On kyllä harmi että tuo hiihto innostus "tapetaan" jo ala-asteella..minäkin muistan että ala-asteella oli luokalla aina niitä jotka tulivat viimeisinä, oltiin oltu jo maalissa kauan ja vaikka kuinka hurrattiin niin eipä se varmaan ole mukavaa ollut kun jo lähtiessä tiedät että viimeisenä olet maalissa, en edes ymmärrä miksi kaikessa pitää kilpailla! Hiihto on kyllä mukavaa, silloin kun ei ole kiirettä ja aurinko paistaa upeasti..pienet eväät vielä mukana ja Ah!:) Aurinkoista talvipäivää♥

  10. Ai herttinen, narulla kiinni rotweileriin!! 😀 Minä tykkään hiihtää ja suksetkin on aina ollut viimeisen päälle. Mutta silti en ole moiseen hairahtanut, että köyttäisin itseni tuon beauceronin perään 😀 Kelkalla ja suksilla käydään lenkkiä, mutta remmi on aina kädessä, jotta sen voi tarvittaessa heittää irti. Noiden kokemusten perusteella en ihmettele ettet koe itseäsi kovin hiihtoihmiseksi… 🙂

  11. Tuo jäniksenä olo on kyllä mainio juttu, D! Mutta ymmärrän kyllä, ettei sinua silloin yhtään naurattanut.

    Koulun hiihdoista ja liikuntatunneista yleensä minulle on jäänyt kunnon traumat. Lapsena ja nuorena hiihdin yksikseni tosi mielelläni rauhallisissa maisemissa. Nyt on hiihdot jääneet. Välillä hiihtokausi on ollut täällä hyvin lyhyt kelien vuoksi. Toinen syy on laduilla olevat hurjat ja hurmohenkiset hemohessut, jotka jyräävät hitaampien yli.

  12. Minäkään en ole hiihtänyt muutamaan vuoteen. Mökin oston jälkeen ei ole ollut aikaa eikä tarmoa. Talvisin käymme mökillä joka viikko ja siellä on ollut joka vuosi isot puu savotat . Pojat kun oli pieniä käytiin paljon hiihtämässä missä milloinkin . He olivat hyviä hiihtämään ja käytiin kisoissakin lähitienoilla. Mutta tällaista .

  13. Kouluajoilta on ihan kivat muistot hiihtämisestä, niillä puusuksilla, jotka isä tervasi ennen hiihtokisoja. Aikuisiältä ei sitten ollenkaan niin kivat. Muutaman kerran olen yrittänyt, hankkinut uudet välineetkin, mutta se voitelu! Kun ei osaa lähipiirissä kukaan voidella, niin sitä menee todellakin metrin eteen ja kaksi taakse. Nyt olisi ihanat hiihtokelit järven jäällä, mutta tyydyn kävelemään. Aurinkoista pakkasviikkoa!

  14. Heh, mitä juttuja 😀 Eipä ne olleet kummoiset sijat minullakaan koulussa, kyllä minä olin aina siellä häntäpäässä. Meni kanssa vuosia, etten hiihtänyt, mutta sitten hurahdin ja tuli hiihdeltyä vuosittain useita satoja kilometrejä. Hiihtokin jäi, kun löysin lumilautailun.

  15. Harmi, kun sulla on niin huonoja kokemuksia hiihdosta. Lipsuvilla suksilla menee kyllä into koko hommaan. Mä lipsuttelin tänä talvena kuukauden päivät liian jäykillä karvapohjasuksilla, ennenkuin sain ajalliseksi mennä kauppaan valittamaan niistä toistamiseen. En olisi varmaan vieläkään mennyt, mutta onneksi mies kyllästyi mun urputukseen lipsumisesta. Mä nyt vain ajattelin kilttinä tyttönä, että vika on mussa. Noh kaupassa ne vaihdettiin ilman mitään mutinoita löysempiin ja nyt pitää ! Ehdin kyllä saada jo lipsuttelusta limapussintulehduksen lonkkaan, mutta kortisonipiikki vei sen kivun. Nyt taas nautin täysin siemauksin hiihdosta. Olen aina tykännyt siitä. Pikkulikkana hiihdin huvikseni kouluun ja koulun jälkeen hiihtelin pelloilla. Maalla, kun asuttiin. Perinteinen on mun juttu. Luistelua en ole edes opetellut, ei mun paikat sitä kestäisikään. Eikä siinä ehtisi nautiskella kauniista lumisista maisemista. Pysähtelen tämän tästä ja napsin kuvia. Joskus otan termarin mukaan ja paistattelen auringossa jossain kannonnokassa. Hiihto on mulle talven pelastus ja suola <3

  16. Niinpä! Noitten kokemuksieni jälkeen minäkin vaihdoin äitini vanhoihin puusuksiin. Niitte kanssa hiihto sujui. Hih, voipi olla, että hiihto sujuu kärki edellä paremmin… Mukavaa viikkoa, Sari!

  17. Auts! Ei ole ihme, jos traumoja on jäänyt! Luistelusta minäkin tykkäsin. Olin jopa hyvä siinä.

  18. Joo, mikä siinä onkin, että koulussa pitää aina liikkua verenmaku suussa ja sekuntikello ottaa aikaa. Siinä menee monelta liikunnan ilo pois.

  19. Minäkin hiihdin aika paljon ennen koulua ja tykkäsin hiihdosta. Nykyajan sukset ovat jo ihan oma lukunsa.

  20. Totta. Kelit ovat olleet kohdillaan! No, kaikkea on tullut kokeiltua noitten suksien kera vapaa-ajallakin…

  21. Rekvisiitta onkin parasta toimintaa suksille! Jep, lunta en jää minäkään kaipaamaan yhtään. Tulkoon kesä!

  22. Jossain vaiheessa melkein tykkäsin hiihtää, mutta se oli erittäin lyhyt sesonki elämässäni. Juu, ei kiitos. Aurinkoista viikkoa, ma-te!

  23. Vautsi. Sinähän olet ollut ihan urheilija! Minulta tuo urheilupuoli ei ole koskaan sujunut. Joo, meikäläisellä on vähän erikoiset hiihtokokemukset, mutta yritystä on ollut.

  24. Hih, olihan se elämys. Vallankin jälkeenpäin.. Onneksi et nähnyt! Olin punainen kuin paloauto, kun miestä melkein paleli. Minusta on tapettu se olematon urheilija ihan henkitoreisiin tuolla koulupuolella. Joo, voisin kuvitella, että melkein voisi olla mukavaa. Ehkä. Kivaa viikkoa, Päivikki!

  25. Juupelis juu! Hyvin pysyin kiinni! Kokeilepa tuota köyttämistä joskus… On elämys! Jep, sen kyllä ymmärsin, että hiihto ei ole meikäläisen juttu. Ei sitten ollenkaan.

  26. Oli se aika rankkaa ja vähän turhauttavaakin. Vedät verenmaku suussa ja toinen karauttaa perässä ilmaista kyytiä. Ja eiku uusi kierros… Toki olisi voitu vaihtaa vuoroja, mutta kokemusteni vuoksi, en rotikan vedettäväksi enää suostunut. Järvenjäällä voisi hiihtää rauhassa, mutta jätän kuitenkin väliin.

  27. Kyllä minäkin hiihdin perheen kanssa, kun lapset olivat pieniä. Se vauhti passasi minullekin. Mutte ei kyllä ole minun juttuni tuo hiihto.

  28. Suksien voitelu on taitolaji. Meillä ei kukaan osannut voidella ja sitä mukaa ovat hiihtoelämyksetkin. Mieluummin minäkin kävelen. Kivaa viikkoa!

  29. Lumilautailusta en ole edes unelmoinut. Voi hertsileijaa, mitähän siitäkin tulisi. Meikä ihan vain kävelee… Onneksi ei ole enää liikuntatunteja..

  30. Lievästi sanoen aika huonoja. Luisteluhiihto on kyllä tehokas liikuntamuoto koko vartalolle. Älyttömän raskasta – ainakin alkuun. Mutta joo, pärjään erinomaisen hienosti ilman hiihtoa. Pärjäisin myös hyvin ilman talvea. Mielestäni talvessa ei ole muuta hyvää kuin se, ettei koiran tassuja tarvitse pestä.

  31. Karvapohjasuksia ei muuten tarvi voidella ollenkaan, ne pitävät aina, kelillä kuin kelillä. Niiden pohjissa on pitoalueella mohairkarvaa. Aivan mahtava keksintö. Valinnassa täytyy vain olla tarkkana. Kaupassa pitää katsoa pitoalue asiantuntevan myyjän kans. Suksien jäykkyys pitää olla sopiva, liian jäykät ei pidä. Me jouduttiin miehen kans molemmat vaihtamaan löysemmät sukset. Nyt pitää molemmilla. Jos vaikka innostuisit joskus vielä kokeilemaan <3

  32. Täällä vielä yksi, jolta hiihto sujui huonosti. Salpausselältä löytyi sopivia mäkiä, jotka liitelin takamuksillani alas. Onneksi ei käsketty hyppymäkiin. Luulen, että hiihtäminen on taipumuksista kiinni.

  33. Minulla on ihan hyvät muistot koulun hiihdosta. Lukiossa olin varmaan ainoa, joka hiihti vapaaehtoisesti. Olinki sitten luistelijoita ennen käynyt suihkussa ja korjannut meikin ja laittanut tukkani 😀 (siihen aikaa sitä tuli tehtyä tuollaistakin)

    Hiihtelen mielelläni vieläkin. Koska voitelu on aina ongelmana, ostin nanosukset. Tänä talvena on ollut niin kylmää, että nanot eivät toimi lainkaan. Nyt on harkinnassa pitokarvasukset. Minun hiihtelyni on sellaista leppoisaa tasamaahiihtoa. Ihan varmasti menee kaikki muut ohi, mutta minulla ei ole kiire 🙂 Mulla hiihtää 10v kaverina. Hyvää treeniä meille molemmille.

  34. Ensimmäinen muistikuva hiihtämisestä tai suksista paremminkin, sain joululahjaksi alle 10-vuotiaana sukset, niillä sitten pellolle hiihtämään umpihangessa ja ensimmäiseen pellon ojaan tietenkin ja suksi poikki. Isä paikkasi, ei siinä muu auttanut kuin loppuaika hiihtää peltipaikkasuksilla, vaikka uudet olivatkin.
    Alakoulussa tehtiin kevättalvella hiihtoretki, oli eväätkin. Sain ensimmäisen limsani silloin, makuna ananas, se on jäänyt mieleen, muuta en siitä retkestä muista.
    Yläkoulussa hiihtäminen oli pakkopullaa. Välineet olivat mitä olivat ja hiihto sen mukaista, ei kivaa yhtään.
    Jossain vaiheessa nuorena hiihtelin ja olin niin Takaloa ja Riihivuorta olevinani ;))
    Sitten meni vuosikymmeniä etten hiihtänyt lainkaan.
    Nyt olen innostunut uudelleen hiihdosta. Hiihtäminen on huippu mukavaa, jos on toimiva suksi, se voi myös olla täydellisen kamalaa silloin, kun suksi lipsuu tai ei luista lainkaan.
    Kiva on ollut tänä talvena hiihdellä.

  35. Tuollaiset sukset olisivatkin kätevät. Toivottavasti kaikilla lapsilla on tuollaiset, ettei tule hiihtotraumoja. Jotenkin luulen, että meikäläisen hiihdot on hiihdelty, vallankin, kun tuo reuma kiukuttelee aika usein.

  36. No, siellä varmasti onkin mäkiä. Niin minäkin uskon ja ennen kaikkea voitelusta. Mukavaa viikkoa, eilamar!

  37. Hih, sinulle on selvästi ollut motivaatio kohdillaan tuohon hiihtoon. En ole nanosuksista kuullutkaan. Hiihto kunnon välineillä, hyvällä säällä ja hyvässä seurassa omaan tahtiin voisi olla suht ok. Mukavaa hiihtelyä!

  38. Voi ei! Taatusti on harmittanut! Ei retki ole voinut olla paha, kun oli limpparia ja ei jäänyt mitäään kammomuistoja. Yläkoulu viimeisteli hiihtoinhoni. Sai oikeastaan inhoamaan ihan kaikkea liikuntaa. Minulla ei synkannyt yhtään liikunnanopettajani kanssa. Hih, Riihivuori oli suosikkini. Totta. Hiihto on joko todella kivaa tai aivan kamalaa! Nauti, jos voitelut ovat kohdillaan. Säät ilmeisesti ovat. Aurinkoista viikkoa, Maarit!

  39. Hihitys, on sulla jutut 😀 ja todistaa vain suuresta rakkauden määrästä tuo jäniksenä oleminen. Muuta selitystä en moiselle keksi 😉

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: