Menee jo kuin elävissä kuvissa!

Hei!

Dodii... Tämä puutarhuriksi opiskelu Harjussa alkaa käynnistyä. Olen saanut jo aika paljon aikaan!

Talvetettavien kasvien varasto / Harju
Tänään sain suoritetttua kasvinsuojelukortin. Jee!

Olen palauttanut kaksi sähköistä kotitehtävää: Kasvin rakenne (lehdet ja kukinto) sekä siemenkylvötehtävän, jossa piti kuvailla kylvö, välineet, koulinta ja kasvin istutus ulos. Toivottavasti tuo siementehtävän vastaus kelpaa. Kaivelin sen materiaalit täältä blogistani. Kyllä siinäkin aikaa meni, kun etsin ne materiaalit.

Kolmas kotitehtävä on vetämässä. Siinä haastatellaan alan toimijaa asiakaspalveluun liittyen. Haastattelen floristimestari Anna Uttia. Kuinkas muuten? ;O)

Kivitöiden harjoitushalli
Tässä touhussa alkaa olla ihan hyvä pöhinä. Jahka pääsen kotiin, hankin kirjat, joita voi tenttiä sähköisesti. Aion myös opetella kukkakaupan kasviluettelon kesäkuun alkuun mennessä. Se kuuluu valinnaisiin opintoihin, mutta teen sen alta pois, mikäli ehdin. Elokuussa on sitten lisää kasvilistoihin liittyviä tenttejä.

Miten toissapäivän murheen alho on voinut kääntyä tähän hypetykseen? Enpä tiedä. Sain ajatukset selkiytettyä ja nyt mennään tavoitteita kohti kympillä.

Huomenna pistän "pellepuvun" päälle ja turvakengät jalkaan. Pääsen ensimmäistä kertaa Harjun puutarhurin oppiin. Jänskättää!

38 kommenttia

  1. Hieno juttu että asiat selkenivät, ei muuta kuin innolla eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onneksi sain "moodini" käännettyä. Vielä tämä riemuksi muuttuu!

      Poista
  2. Hei jee, vähänkö oon onnellinen sun puolesta. Ihanaa kun sait tuulta purjeisiin!

    VastaaPoista
  3. Mukava kuulla että kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kääntyi, onneksi. Tiukkaa kyllä teki.

      Poista
  4. Hienoa, ettet lannistunut täysin silloin ekana päivänä, kaikki kääntyikin parhain päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheltä piti, etten lyönyt hanskoja tiskiin. Nyt kyllä aion tsempata ja yrittää hoitaa homman kotiin.

      Poista
  5. Upea juttu Satu, että kaikki järjestyykin! Hyvä sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo! Piti vähän mietiskellä ja tsempata itseäni.

      Poista
  6. Ihana kuulla, että homma selkiytyi! Uutta kohti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna. Nyt tuntuu, että voi tästä jotain tullakin.

      Poista
  7. Kylläpä olet saanut jo monenlaista tehtyä! Ihana kuulla, että opintokuviot selkiintyivät🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni. Kun kerran jotain teen, teen sitten kympillä.

      Poista
  8. Hyvä ku rupiaa hommat luistamahan!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuulumisia! Hienosti lähti opiskelut menemään. Paljon onnea opiskeluihin!

    VastaaPoista
  10. Voi miten mahtavaa! Olipa mukavaa luettavaa:) Antoisia opiskeluhetkiä ja Ihanaa alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivikki! Pihalle ajattelin mennä toteuttamaan oppeja ja ehkä opiskella jotain kirjallisestikin.

      Poista
  11. Jee hyvä Satu <3 Tästä se lähtee kuule. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia! Lähteepä hyvinkin! Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  12. Mukava kuulla hyviä uutisia. :))
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Aikamoinen muutos parissa päivässä! :-D Hyvä sie, niin se laiva lähti taas kulkemaan, ja vauhti vain kiihtyy. :-)

    Tarmokasta viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meikä on sellainen tuuliviire, että vireet vaihtuvat vauhdilla. Nyt on kokka kohti opintoja. Kiitos, Satu. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  14. No toUDellakin on alkuun päästy, ei vauhti päätä huimaa kun osaa :)

    VastaaPoista
  15. Hienoa, että optimismi on päässyt takaisin pintaan :-)

    Takapakit kuuluvat kuvioon, kun lähtee toteuttamaan unelmiaan. Jos niitä ei tule, on ihan väärillä jäljillä :-)

    Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pakkohan sieltä montusta oli kaivautua ylös. Kiitos, Susanna. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  16. Arvasin, että asiat selkeytyvät, hyvä niin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vähän mietiskellä, mitä oikein haluan. No, puutarhuriksi!

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (19) 50 vuotta (1) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (1) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (3) Amsterdam (2) anemone (1) anemonet (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (13) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonta (125) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) arvontavoitto (1) asetelma (3) asetelma sieneen (1) asetelmat (1) askartelu (2) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (4) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (17) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (20) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaaminen (1) bloggailu (1) bloggaminen (1) bloggari (1) bloggaritapaaminen (2) Blogger (1) blogi (66) blogiarvonta (1) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (98) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) boheemi (2) Bon Bon (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (3) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bulbs.se (1) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Color Me Floral (1) Colosseum (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Cornwall (1) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daaliat (2) daaliatilaus (1) daffodils (1) dahlia (1) dahliat (1) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (70) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (7) elämänmuutos (1) ensilumi (1) ensimmäinen (1) epäonnistuminen (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) espanjalaiset (1) Etelä-Saimaa (1) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) filosofointi (1) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (31) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) florist (1) floristeria (1) floristi (1) floristiikka (1) floristiikkakirja (1) floristimestari (11) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (20) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) Frida Steiner (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haastattelu (1) haaste (3) haasteita (1) haave (1) haaveet (4) haaveet murskana (1) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (2) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (17) Harju (1) Harjun oppimiskeskus (6) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja Rodomulta (1) havukasvit (1) havut (10) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihto (1) hiihtoloma (5) hiihtolomasuunnitelmat (1) hiihtomuistot (1) hiihtotraumat (1) hoks (1) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hops (1) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) hypetys (1) hyvä elämä (1) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (3) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) hääkimppu (2) hääkimput (1) häämessut (2) I love your blog (1) idea (1) Ideapuutarha (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (4) ikkunahylly (1) ikäkriisi (1) ilo (2) iltavalo (1) image mode problem (1) Imatra (2) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (3) inspiration (5) Instagram (1) interview (1) iPhone6s (2) istutukset (25) istutukset Mikki (1) istutus (20) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (2) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (31) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukortit (1) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (8) joulukuusi (5) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (8) juhla (3) juhlapostaus (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurakkotilaus (1) juurakot (1) juurrutus (1) jäniksenä olo (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) karviainen (2) kastelu (1) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasvihuone (46) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) Kasvitieteellinen puutarha (5) kasvohoito (1) kasvusammal (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) keramiikka (6) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) keskustelu (2) kesä (25) kesä 2013 (1) kesä2017 (1) kesäkukat (4) kesäkukka (2) kesäkuu (7) kesänodotus (1) ketjusaha (1) ketutus (6) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (104) kevät 2017 (1) kevätfiilis (1) kevätkimppu (1) kevätkukat (3) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) Kevätmessut 2018 (3) kevätpesu (1) kevätpuuhat (2) kevätpuutarha (1) Kiana Underwood (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kimppu (2) kimppujen salat (1) kimput (3) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjat (2) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kissa (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) kohupostaus (1) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) kommentit (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristekasvit (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotitehtävät (1) kotkansiipi (1) kotoilu (2) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) koulutus (1) kranssi (18) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kruunuvuokot (2) kukat (168) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka- ja puutarha-alan koulutus (1) kukka-asetelma (9) kukka-asetelmat (8) kukkahousut (2) kukkahulluus (1) kukkahurahdus (1) kukkaiselamaa (1) kukkaiselämää (12) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) kukkakauppa (3) Kukkakauppa Haakana (7) Kukkakauppa Tolvanen (10) kukkakimppu (29) kukkakimput (21) kukkakirja (1) kukkakirjat (1) kukkakollaasi (2) kukkakori (1) kukkakranssi (1) kukkakurssi (1) kukkaloisto (11) kukkamania (1) kukkamatka (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasidonta (11) kukkasidontakoulutus (2) kukkasidontakurssi (3) kukkasipuli (3) kukkasipulit (13) kukkatilaus (1) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (117) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kuningasprotea (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (4) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kurssi (2) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (8) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (3) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenrannan Ravintola Upseerikerho (1) Lappeenranta (4) lapset (1) lapsuus (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (7) leijona (1) leijonareliefi (2) leikkokukat (1) leinikit (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) Lidl (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) Liisa Ihmemaassa (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (3) Lillevilla (4) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (7) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (9) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lukio (1) lumi (3) lumikello (2) lumityökalut (3) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luomusiemenet (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (1) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (1) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lämpö (1) Länsipolku (1) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) macro (2) magazines (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (2) marjakuusi (3) marjapensaiden leikkaus (1) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (6) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) merileväuute (1) messuesitelmä (1) messufiiliksiä (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) Microgreen & Babyleaf (1) microgreens (1) mid summer (1) Midsummer (2) mielipaha (1) Mikki (351) Mikki työkalut (1) milk tooth (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) muistot (1) mukavuus (1) mullanvaihto (2) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (2) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (10) MycoForce (1) Mykorritsa (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (6) Natria Etanarae (4) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (2) Natria Luujauho (2) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (3) nelkytplusblogit (138) nelkytplusbogit (5) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nimittely (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoret (1) nuoruus (1) nuput (2) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuiden leikkuu (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasämpylä (1) ompelu (51) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettele (1) opettelu (11) opetussuunnitelma (1) opiskelu (5) opportunismi (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orkidearavinne (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (4) oxalikset (1) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkanen (1) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) palmusunnuntai. pääsiäinen (1) paniikki (1) Panos (1) paralleeli asetelma (1) Paratiisin Taimitarha (1) Parhaat Kotiblogit -lehti (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (2) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) perennakylvöt (1) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (2) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (1) pihapuuhat (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinterest (15) pioni (1) pionit (1) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (2) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (12) puisto (3) pukeutuminen (1) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (462) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (1) puutarhakanava (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatkailu (4) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatubetus (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) puutarhuriksi (1) puutarhuriopinnot (5) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (6) pääsiäiskoristelut (1) pääsiäiskukat (1) päätös (1) pöytä (1) pöytäasetelma (2) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (7) Rautjärvi (1) Ravijoki (1) ravinneneste (1) ravinnepuikot (2) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (1) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Rooma (3) Roope (3) rose (5) roses (14) roskaposti (1) rottweiler (8) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (4) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (3) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) Ruusulannoite (1) ruusut (26) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (5) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (1) Sampo (8) satama (1) sato (14) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (13) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenarvonta (2) siemenet (29) siemenkylvöt (4) siemenluettelo (1) siementilaus (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sigma 105 mm (2) sign (1) siili (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) sipuliale (1) sipulikukat (2) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sirkku (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) Sisustusliike Dreams (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (60) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) SnowXpert (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormustinkukka (1) Sperli (3) spiraali (5) spiraalikimppu (1) spiraalit (1) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (1) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) surulaite (1) Susanne Hatwood (2) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) swan (1) syende (1) syksy (48) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (8) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (1) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (1) syyskuu (5) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysloma (10) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (6) Tallinna (1) talventähti (3) talvetus (2) talvi (9) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Blue Carrot (1) The Botanical Garden (3) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaongelma (1) tilaus (2) tilauspuput (4) tillandsiat (1) timanttituija (1) timanttituijat (1) tiput (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (2) tour (1) toy (1) travelling (1) tree (1) tree felling (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trug (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubekanava (1) tubetus (15) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaanit (27) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (2) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) täyttä (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (3) unelmat (2) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uurna (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (3) v-tutus (1) vaatteet (2) vaihto (1) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (8) valokuvauskurssi (1) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhat (1) vanhoja leluja (1) vanhojenpäivä (1) vanhojentanssit (1) vappu (7) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegaanihaaste (2) vegetable plot (3) vegetatiivinen asetelma (1) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) vetohiihto (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (1) Viherpeukalot (1) Viherpiha (1) viidakko (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (23) voittajat (10) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) wedding designer (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (1) work space (1) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (34) yritystä (1) Yrttilannos (2) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) yöpaitasosiaalisuus (1) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (3) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)