Arvaa mikä!

Arvaa mikä!

Heips!

Pari päivää vierähti mukavasti Harjussa kukkasidonnan parissa. Tiistain tehtävänä oli tehdä hautaseppele. Siinä olikin yllättävän paljon työtä. 

Ensin seppelpohjasta irrotettiin kangas. Sitten olkipohja vahvistettiin rautalangalla, jolla kieputettiin koko pohjan ympäri tiukasti. Sitten kangas rullattiin takaisin. Pohjapuoli pohjustettiin salalin lehdillä myötäpäivään. Päällipuoli peitettiin pihdan havuilla myötäpäivään. Lehdet ja havut kiinnitettiin metallihakasilla.

Seuraavaksi kukkasieni kiinnitettiin telineessä rautalangalla kiinni seppeleeseen ja vihdoinkin pääsin koristelemaan kukilla! Kukat meille oli valittu valmiiksi.

”Satumaiseen tyyliin” kukat olivat seppeleessäni pääosassa havuseppeleen sijaan. No, siitä tuli vähän noottia ja muutoksia piti muutoinkin tehdä. Alla kuvat ennen opea ja jälkeen… Hih.

Meikäläisen näkemys
Open ohjaama näkemys

Tänään oli läksynä viedä koululle pullo. Eipä ole ennen sellaista läksyä ollutkaan! Pullo piti koristella. Pullon värityksen mukaan piti miettiä somisteet. Minun pulloni väritys oli sellainen, että jouduin värimaailmassa epämukavuusalueelle. 

Arvaatko, mikä pulloista on koristelemani? Vastaus löytyy alempaa…

Piti myös tehdä koristelu pikkuruiseen kukkasieneen. Sienen pohjassa on tarra, jolla koristeen voi kiinnittää vaikka lahjapakettiin.

Ja tässä se koristelemani pullo. Ei mennyt ihan putkeen…

Jahas. Loppuviikko menee taas normitöissä ja viikonloppuna ajattelin levätä, jos ehdin. Työpaikan pikkujoulut jätän tänä vuonna väliin. Sellaiset olisi ollut tarjolla perjantaina. Onko sinulla tiedossa pikkujouluja?

Kivaa loppuviikkoa!

31 thoughts on “Arvaa mikä!

  1. Upea seppele ja ei pullokoristeessakaan ole mielestäni mitään vikaa.
    Tsemppiä kiireiseen arkeesi ja muista myös hengähtää välillä!
    Olet kyllä mahdottoman aikaaansaava ihminen. <3

  2. Tosi kaunis tuo kukkasieni-viritys! Eipä open ja sinun seppeleessä mitenkään ratkaisevan suurta eroa ole.

  3. Ihania töitä olet tehnyt, seppele on ihanan herkkä ja tuo pieni sienikoriste suloinen. Ja pullokoristelu on juuri sopivan pikkujouluinen ?
    Täälläkin passataan työpaikan pikkujoulut, on sen verran vauhdikasta tämä joulunalusaika että joskus pitää jättää jotain väliin. Ja tässä tapauksessa menee perhe juhlimisen edelle ?
    Ihanaa joulunalusaikaa Satu!

  4. Kaunis on seppeleesikin, mutta ihastuin kyllä ihan täysillä tuohon pikkuiseen kukkakoristeeseen. Ihana <3 Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

  5. Mä kyllä tykkäsin tosta enemmän kukkaisesta. 😀 Joten jos asiakas pyytää kukkia enemmän niin varmaan tehtäisiin. :p

  6. Hih, väärin meni mulla tuo pullokoristelun arvaus. Olisin veikannut vasemmanpuolimmaista, kun siinä oli niin paljon kukkia. 🙂

  7. Vähänkö olen hyvä, arvasin heti mikä on sinun koristelema pullo!
    Ihana tuo havu seppele <3

  8. Eipä sitä ole tullut koskaan ajatelleeksi kuinka moninaisia sidontoja kukista voikaan tehdä. Hautaseppeleitä olen vuosien varrella joutunut liian monta laskemaan haudoille mutta tärkeintä niissä on ollut se asiakkaan valinta. Poisnukkuneelle kuuluu saada juuri oman näköinen seppele tai vihko, olkoonkin vaikka kuinka kukkainen <3

  9. Mielenkiintoista seurata mitä kaikkea opiskeluun kuuluu.
    Havupohja on kaunis ihan ilman koristeitakin.

  10. Kaunis oli havuseppele ilman muutoksiakin. Turhaa pilkun viilausta.
    Ja muutkin tehtävänannot saavat peukutuksen 🙂

  11. Hieno hautajaisseppele! Kiinnityksenkö takia opettaja paikkaili työtäsi? Molemmat ovat kauniita. Pohdin vain, että miksi muutos.
    Pullon koristelu olisikin hauskaa! ..ja maljakoiden. Arvasin ensimmäisen vähän romanttisen sinun pulloksi. Tuo 'oikeasti sinun' on tyylikäs.

  12. Kiitos, Riina. Tänä viikonloppuna huilin. Olen vain ja teen, mitä huvittaa. Pakko levätä välillä.

  13. Kiitos, Virpi. Jep, välillä pitää huilia ja olla perheen kanssa. Kivaa viikonloppua!

  14. Nuo minun kukat olivat liian muhkeina ja isolla alalla. Itsellä nuo kukat tuppaavat aina olemaan pääosassa. No, säännöt on tehty noudatetfaviksi ja niihin pitää kukkahöperönkin taipua.

  15. Se vasen on tyyliäni. Nyt jouduin ihan vieraille vesille tuon pullon värimaailman vuoksi.

  16. Kiitos, Outi. Olin kyllä ihan vierailla vesillä tuon punaisen värin kanssa.

  17. Juu, laaja on kukkatöiden kirjo. Niinhän se on, että asiakkaan toiveista lähdetään.

  18. Totta. Tuollainen muhkea havuseppele olisi ihana vaikka ulko-ovessa sellaisenaan. Monessa olen tuolla ollut mukana ja harmittavan paljosta olen työn takia jäänyt paitsi.

  19. Kiitos. Hyvähän sen on, että opetetaan, miten tulee tehdä. Voi vähän irroitella sitten, kjn osaa.

  20. Kiitos, Ninnu. Kukkani olivat liian muhkeina ja toisellekin puolelle piti lisätä sinistä. Yksi iiris poistettiin, samoin heinälenkit. Heinät aseteltiin pitkinä ja suorina. Kukkia pitiä lyhentää matalammiksi ja pari vihreää lehteä lähti pois myös. Romanttinen pullo oli eniten näköiseni omastakin mielestä.

  21. Jee, arvasin pullon oikein! Hyvä veto levätä välillä, olen huomannut, että ilman pikkujouluja pärjää ihan hyvin.

  22. Mietinkin että mikä seppeleessä oli vikana mut sehän selvis kommenteistasi. Säännöt ovat tietysti sääntöjä.
    Ei pullostakaan moitittavaa löydy?

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: