Aika hiljentyä

Aika hiljentyä

Hei! Joululoma alkoi eilen. Kaksi viikkoa aikaa tehdä vaikka puutarhuriopintojen etäopintotehtäviä, joita on rästissä enemmän, kuin laki sallii. Viimeiset viikot ovat menneet joulumyyjäisissä valvontaluokkani kanssa ja Mikistä toipuessa. Tuntuu, että en ole nähnyt Mikkiä ikuisuuksiin, vaikka vain kaksi viikkoa on kulunut. Edelleen kuvittelen yöllä kuulevani sen tassuttelevan yms. Jotenkin olo on epäuskoinen. En oikein ymmärrä menetyksen lopullisuutta, kunnes ikävä iskee kuin märkä rätti vasten kasvoja.

Tänään tein joulukukkakimppuja. Yhden äidilleni, toisen tädilleni, kolmannen tutulleni ja muutaman kotiin. Muille tein joulunpunaiset, mutta kotiin tein valkoisen kimpun. No, tein muutaman muunkin. Joulukuusikin on koristeltu. Siinä on kolmisensataa palloa, vaaleanpunaisin, harmain/hopeisin ja valkoisin värein.

Joulu voi puolestani tulla. Kaikki on valmista. Olemme joulun kotona.

Joulun hengähdystauko tulee tarpeeseen. Syksy oli erittäin kiireinen ja lopuksi surullinen. Aion vain olla kotona ja  ladata akkuja. Josko kevään aikana saisin taas vauhtia puutarhuriopintoihini. Heti tammikuussa alkaa morsiussidontaopinnot Harjussa. Mielenkiinnolla odotan.

Kahden viikon kuluttua tutustun kuvan pikkuiseen. Siitä alkaa uusi elämän mittainen ystävyys. Nimeksi olemme kaavailleet Morttia. Ankkalinna-teema siis jatkuu.

Toivotan sinulle hyvää ja onnellista joulunaikaa!

59 thoughts on “Aika hiljentyä

  1. Kaunis postaus ♫
    Lämmin osanotto Mikin poismenon johdosta♥
    Tiedän tunteen, kun lemmikistä pitää luopua.

    Rauhaisaa Joulua Sinulle Satu ♥

  2. Ihania kuvia ja siellä on niin kaunista? Varmasti on kova ikävä Mikkiä? Tuo Mortti on hauska nimi ja sopii hyvin suloiselle pennulle! Kauniita kimppuja! Ihanaa ja Tunnelmallista joulun aikaa sinne teille??

  3. Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa koko teidän perheelle ❤️

  4. Joulun aika on toivon mukaan rauhallista ja levollista! Puhdasta nautintoa! Hyvää ruokaa, seuraa ja aikaa läheisille ihmisille! Hyvää Joulua!

  5. Almost Christmas….two days to go…our shop is open tomorrow and monday …but after That i have also 2 weeks for doing nothing yeahhhh!!!….lovely Christmas ….?❤️??❤️??❤️

  6. Levollista ja rauhaisaa joulunaikaa teille!
    Mortti on hyvä nimi uudelle lemmikille, pianhan se aika kuluu ja kohta tuo uusi asukas on luonanne ja siitä vasta se säpinä sitten alkaa.

  7. Ihanaa ja levollista joulua teille! <3 Ja Mortti on hyvä nimi pikkuiselle! =D

  8. 300 palloa! Mortti kuulostaa hyvälle. Nyt vain hyvillä mielin odottelet Mortin saapumista!

  9. Thank you, Ria. Happy Christmas and holidays. Thank you for stopping by.

  10. Kiitos, Molley. Juu, äkkiä aika kuluu. Tosin tuntuu, että Mikin lähdöstä on ikuisuus. Ihan kuin kaikki olisi ollut unta. Onneksi tallessa on paljon kuvia ja videoita. Tosin halia ja nuuskutella en Mikkiä enää voi. Pienen karvatupsun otin muistoksi. Kun oikein paha ikävä valtaa, kosketan sitä.

  11. Juu, onneksi on mukavaa odottamista. Muuten voisi epätoivo vallata. Olo on vieläkin epäuskoinen, kun kaikki kävi niin äkkiä.

  12. Ihana määrä palloja kuusessa! Wau! On kyllä kaunis! Kuten myös Mortti on niin söötti! Mukavaa Mortin odotusta! Ihanaa ja tunnelmallista joulunaikaa! T. Jankkuliini

  13. Ilman surullisia tapahtumiakin joulualusaika on raskasta vaihetta. Olen huomannut, että ihmiset ovat vihaisia ja äyskivät kiireittensä keskellä. Vältän levottomia paikkoja. Joulunpyhät ovat kuin saareke levottomuuden jälkeen

    Rauhallista joulua sinulle ja perheellesi.

  14. Kiitos samoin sinulle ja perheellesi hyvää ja rauhallista joulunaikaa.❤️?

  15. Hyvää joulua ja levollisia hetkiä. Kaikkea kivaa on tulossa tuon pienen koirulin kera kohta. Meilläkin vielä vanha koirulimme tassuttelee ja hyvä niin. 🙂

  16. Niinhän se taitaa olla. Ruuhkaa ja kireyttä joka puolella. Kiitos, eilamar. Hyvää joulua.

  17. Luin vasta nyt Mikin poismenosta. Surullinen uutinen, osanottoni. Rauhaisaa joulua, hiljentymistä ja yhdessäoloa!

  18. Kiitos. Surullista on ja ikävä on kova. Ei ollut mitään tehtävissä. Rakas ystävä lähti ihan liian varhain. Hyvää joulua.

  19. Onneksi on Mortti?, jota odottaa.
    Upeat asetelmat olet taas tehnyt!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: