Karmea paljastus! Ja saha soi!

Karmea paljastus! Ja saha soi!

Heips! #Natria Hyönteisten torjunta-aine saatu blogiin Scheteligiltä

Tässä postauksessa raotan puutarhamme todellisuuden karmeaa verhoa. Miltä kauniin pionikulissin takana näyttääkään? Yleensä en julkaise kuvia puutarhani rumista kohdista, mutta menköön tämän kerran, kun olen tuota kohtaa niin monessa postauksessa parjannut.

Ensimmäisessä kuvassa sama kohta siltä puolen, jolta sen kuvaan. Ja alemmassa sama kohta kasvihuoneelta katsottuna. Tuo näkymä saa minut epätoivoon. Pitääkö tuota näkyä sietää seuraavat viisi vuotta? Alan totisesti katua päätöstäni tehdä suuri unelmien pionipenkki. Näky on kaukana unelmasta ja miten tällä luonteella jaksan odottaa unelman toteutumista monta vuotta…?

Kasvaripolun varteen olen istuttanut tuon karmeuden reunaan erilaisia hortensioita. Toiveena on, että kasvavat suht nopsaan ja ilahduttavat kukillaan pionien kukinnan päätyttyä. Metsästin tuohon mm. safiirihortensian, johon ihastuin Cornwallissa viime kesänä.

Ja tuokin vielä! Kauan haaveilemani Coral Charm -pioni on ottanut jostain nokkiinsa. Lakastutti jo kaksi nuppuaan, eikä tuo viimeinenkään toiveita herätä. Muut voivat ympärillä suht hyvin. No, itse asiassa ei. Kaksi puupionia murjottaa myös. Hermot menee! Ja, jottei liian nättiä olisi, on koko pionipenkki täynnä mitä erilaisimpia tukirautoja. Koska Mortti!

On ilonaihekin. En edes muistanut hankkineeni keltaista hybridipionia. Se kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Perhoangervoita istutin kymmenen viime viikolla lievittämään mustan mullan ankeutta. Saattavat olla väliaikainen tai pysyvä ratkaisu. Saa nähdä.

Riippuu pionien tarvitsemasta kasvutilasta.  Täytyy sanoa, että minulla on nyt puutarhakriisi! Ja huvittavinta on, kun miehelle eilen valitin, että puutarhamme ei ole ikinä ollut niin ruma kuin tänä kesänä, hän totesi: ”Joo, on liian rehevää ja viidakkomaista.” Siis, mitäh?! Juuri niin ei ole! On liian kukatonta, multaisaa, ankeaa! Miten mies ja nainen voivat nähdä saman asian näin eri tavoin?

Ja kun epätoivo on suuri, ovat keinot järeitä!

Huomaa, miten tarkkana työnjohtaja Mortti on. Kirsu kuitenkin säästyi lähietäisyydestä huolimatta.

Ja huomaa sahurin ilme! Säästyivät minunkin raajani… Joo, ei ollut turvakenkiä tai muutakaan sellaista. Pitäisi olla.

Avot! Unkarinsyreenipusikosta tuli pikkupuusto. Syreenit olivat kasvaneet leveyttä joka suuntaan pari metriä ja keskellä oli vain kuivia oksia. Olin joskus nähnyt ruotsalaisessa puutarhaohjelmassa syreeneistä tehtyjä  puita ja päädyin samaan ratkaisuun.

Enpä tiedä, jätänkö juuret noin, vai istuttaisinko jotain maanpeitekasvia. Mitä sinä tekisit?

Tuntuu, että koko puutarha kasvoi, kun tuo pusikko pieneni. Paviljongista näkymät puutarhaan päin paranivat kummasti.

Länsipolun pihasyreenistä jäi vain kannot jäljelle. Leikkasin sen kokonaan alas, koska lumi oli murjonut sen täysin muodottamaksi. Uutta kasvua odotellaan muutaman kesän verran. Ankea on näky nyt.

Tuota näkyä on odotettu! Köynnöskaari alkaa täyttyä kukkivista köynnöksistä. Mutta jottei olisi täydellistä, patsasympyrän paraatikohdan sammalleimut sanoivat sopimuksensa irti ja kivet loistavat rumina ja karuina muuten hyvässä näkymässä. Argh!

Austin- ruusut alkavat kukkia pienen vastoinkäymisen jälkeen. Kirvat ja vihreät madot ehtivät jo iskeä.

Onneksi blogiyhteistyökumppanini Schetelig tuli apuun. Sain blogiini testiin Natria Hyönteisten torjunta-ainetta, joka on luomua. Muuta en käyttäisikään, sillä en pidä myrkyistä. Teksti lainattu Scheteligin sivuilta: Natria Hyönteisten torjunta-aine on luonnon pyretriiniä sisältävä tuhohyönteisten torjunta-aine. Sitä käytetään kirvojen, kilpikirvojen, villakilpikirvojen, jauhiaisten ja ripsiäisten sekä kehrääjäpunkkien torjuntaan hedelmäpuista, vihanneksilta avomaalla ja kasvihuoneessa sekä koristekasveista avomaalla, kasvihuoneessa ja sisätiloissa. Se tehoaa niin hyönteisiin kuin niiden toukkiin ja muniin. Ainetta ruiskutetaan niin, että kasvit tulevat kauttaaltaan, myös lehtien alapinnalta, käsitellyiksi. Natria Hyönteisten torjunta-aineet soveltuvat luonnonmukaiseen viljelyyn. Hih, ja tuotehan onkin nyt kaupoissa uudella nimellä Solabiol. Sama tuote, mutta uusi tuotemerkki. Nappasin käteeni varastosta tuon  ruskean pullon, joka on viime vuodelta ja vanhassa kuosissa. Hyvin toimii siis vuodenkin päästä! Jos nyt haluat tuota tuotetta kaupoista, on se vihreässä pullossa Solabiol-nimellä.

Samoin kävi puutarhamme muillekin ruusuille ja lisäksi kärhöille. Kuivuus kai aiheutti vihreiden matojen ja kirvojen joukkohyökkäyksen.

Onneksi Flammentanz-köynnösruusunkin kukinta pelastui Natrian ansiosta.

Loppuun vielä kuva hyvästä kuvakulmasta. Tosin se vähän näkyä häiritsee, että altaassa ei ole vettä lutraaja Mortin vuoksi. Mortti sai itselleen pahan ihottuman vesileikkien vuoksi ja on nyt täysin maakrapu.

Minulla on siis puutarhakriisi. Sen voi tästä postauksesta päätellä. Mikä hoidoksi ja neuvoksi? Kuten olen aiemmin todennut, maltti ei ole valttini. Onko sinulla kriisikohtia puutarhassa? Mukavaa keskiviikkoa!

35 thoughts on “Karmea paljastus! Ja saha soi!

  1. Heh heh meidän puutarhassa on vain kriisikohtia, onneksi minulla on hyvä mielikuvitus ja näen sen voimalla jotain ihan muuta kun mitä todellisuus on 😀 Ei muuta kuin malttia Satu!

  2. Kriisikohtia on paljon minun puutarhassani. Niistä ei vain voi ottaa paineita, koska aika ja raha eivät anna aina periksi uudistuksille.

    pioni.fi/tietoa-pioneista/pakinoita/mihin-ovat-mummon-pionit-hävinneet/

    Pioneja ei paljon kannata hoitaa. Aika nopeasti osa pioneista kasvaa kokoa, osa hitaammin. Minä kyllä laitan pionit toisten kasvien sekaan, kun niitä varten en pysty tekemään omaa penkkiä. Silloin aina on vaarana, että vahingossa sohaisen myös pionien juuria.
    Pari pionin kukkaa menetin jalkapallolle. Kuivahtivat, kun varsi sai osumaa.

  3. Tulipa muuten kivan näköiset syreenit, kun leikkasit! Ihana muutos.
    Onneksi olen maailman hitain ihminen enkä pode kriisejä. Puutarha on jatkuvasti rakennustyömaata, eikä se haittaa. Tykkään siitä, että on projekteja, en halua valmista.
    Voi maakrapu-Morttia 😀 ♥

  4. Tuli tässä mieleeni eräs nopea ja rehevä kasvaja, millä on myös vahva tautienvastustuskyky: suomenköynnösruusu 'Pohjantähti'. Voisiko siitä olla pelastajaksi johonkin kaljuun kohtaan? Luen blogiasi nyt ekaa kertaa, joten jos olet aikaisemmin tästä köynnösruususta jotain kommentoinut, niin en ole vielä ehtinyt sitä nähdä…

  5. Kyllä löytyy kriisikohtia, vaikka kuinka monta. Niille on vain suljettava silmänsä, kun ei kykene yksin hoitamaan niitä.
    Kauniisti kukkii ruusukaari ja kaunistahan pihallasi on ylipäätään. Auttaisiko noihin aukkopaikkoihin kesäkukat? Nyt niitä alkaa saada alesta edullisesti, tarvitset kumminkin ison määrän 😉

  6. Kriisikohtia ja rytöpaikkoja löytyy minultakin. Luultavasti kaikilta muiltakin. Jossain vaiheessa ne aiheuttivat päänvaivaa, mutta nykyisin annan paikkojen olla. Jossain vaiheessa päässä syntyy idea ja silloin rytöpaikoille löytyy ratkaisu.
    Pionieni taustalla on aronia-aiata ja edessä liljoja ja muita perennoja, jotka aloittavat kukinnan yleensä pionien jo lopetettua. Oletko ajatellut jotain maanpeitekasvia pionien väleihin? Jotain, jonka voisi halutessaan myöhemmin riipiä pois.

  7. Kaunista on. Itse sitä huomaa kaikenlaista, mitä muut eivät huomaa lainkaan. Eihän sille mitään mahda, että aina on jotakin korjattavaa eikä kaikki kasva niin kuin soisi tai pitäisi. Ihana tuo köynnösruusu.

  8. Joskus tuntuu siltä, että koko piha/puutarha on kriisin kohde ja varsinkin täällä kesäkodin pihapiirissä.
    Täällä on vuohenputken juhlat ja sen juhlan pysäyttäminen käy tosi työstä ja tavallaan myös turhauttavalta.
    Ilon aiheitakin on, täällä ei ole ainakaan vielä lehtokotiloita.
    Uskon tuon pionipenkin muutamassa vuodessa rehevöityvän ja silloin voit huoletta kuvata penkkiä puolelta jos toiselta.Pionien kanssa pitää olla pitkämielinen eli malttia.
    Pihallasi on monia hyvin kauniita kohtia, mitä tekisit jos kaikki olisi ihan täydellistä ja mitään ei tarttis tehdä!

  9. Upeat pionit ja tuo keltainen pioni aivan huikea!
    Köynnösruusu ihana ja muutenkin teidän piha näyttää kauniilta ja nätiltä. Ongelmakohtia löytyy meiltäkin, niiltä on vain suljettava silmänsä, joka paikkaan ei ehdi, eikä jaksakaan.

    Mukavaa kesänjatkoa Satu <3

  10. Välillä tuntuu ettei mitään muuta olekaan kuin kriisikohtia 😀 Tällä hetkellä kriisinä on kanttaukset jotka pitäisi saada kuntoon avoimiin puutarhoihin. Rutikuivaa maata on karmea kantata. Syreeneistä tuli hyvät, minulla on pihasyreeniä kasvamassa juuri noin että alhaalta on kaikki pois. Juurella kasvaa pieniä kevätkukkijoita ja paikan on jo ennen meidän tässä asumista valloittanut suikeroalpi. En ole kitkenyt sitä pois koska meillä on sitä vähän joka puolella eikä ole pahasti haitaksi.

  11. Tiedän täysin millaista puutarhaa havittelet, sellaista runsauden sarvea <3
    Kaikki peitekasvit ovat kivoja minun mielestä, joten sellaista vaan joka paikkaan!
    Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle Satu <3

  12. Hei, me ollaan Suomessa, meillä joko sataa ja tulee kotiloita tai piha kärsii kuivuudesta ja tulee kirvoja… Sinulla on niin kaunis piha, kukkijoita vaikka millä mitalla, hienot pionit ja upeat ruusuiset köynnöskaaret! Noista syreeneistä tuli kivat, laita vaan jokin maanpeitekasvi, revit sitten pois sieltä, mihin ei saa levitä. Olet muuten aika metsuri:) Pionien kanssa kun jaksat odottaa tovin, on vehreys taattu. Laitat johonkin kohtaan liljan sipuleita, sieltä nousevat pionin lehtien yläpuolelle. Minun Coral Charmilee kävi samalla tavalla, yhden kukan jaksoi avata. Mukavaa viikkoa!

  13. näet vain Satu itse nuo kriisikohdat, puutarhasi on upea! ihastuin tuohon safiirihortensiaan. kuinka korkeaksi se mahdollisesti kasvaa? kyl kannatti tarttua moottorisahaan. minustakin unkarinsyreenit ovat kauneimmillaan puuvartisina. isäni jo aikoinaan leikkasi aina juhannuskesällä kesäkotimme unkarinsyyrenit. olen jatkanut samaa perinnettä.
    voi pikkuista Morttia kun joutui maakrapujen kastiin!
    ps meidän pihat ovat niin erilaisia kuin Sinun hyvin hoidettu puutarhasi, minne katseensa suuntaakin, niin aina löytyy "kriisikohtia". itselleni ne ovat kuitenkin uusien projektien mahdollisuuksia ja siksi en niistä lainkaan harmistu…

  14. Syreeneistä tuli kivan näköiset, hieno muutos!
    Voi, meiltä löytyy kriisikohtia vaikka muille jakaa ja pystyn hyvin samaistumaan myös tuohon malttamattomuuden tunteeseen. Tein viime syksynä puutarhaan pionipenkin, eikä se tietenkään ole ensimmäisenä kesänä niin rehevä kuin unelmissani näin 🙂
    Upeasti kukkii tuo ruusukaari!

  15. Minulla on sitten oma puutarhani erittäin ruma jos sinä sanot siten omaasi. Sinun puutarhasi on kaunis ja huoliteltu. Minäkin istutin juuri syksyllä kolmekymmentä pionia ja minä olen sinua kaksikymmentä vuotta ainakin vanhempi.

  16. Teki kyllä ihmeitä tuo, todellakin paljon avarampi. Mä ehkä miettisin jotain aluskasvillisuutta, tosin kyllähän tohon silmä tottuu, nyt alussa näyttää karummalta.

    Ihanaa aurinkoista viikonloppua! <3

  17. Ei pitäisi paineita ottaa, mutta minkäs luonnolleen voi. Voi olla, että meillä Mortti on antanut pioneille osumaa. Luultavimmin. Kiitos linkistä!

  18. Kiitos. Minäkin tykkään syreenien uudesta lookista. Osaisinpa minäkin relata.

  19. Pohjantähti minulla oli edellisessä puutarhassani. Kaunis, mutta liian piikkinen makuuni.

  20. Juu, niin on suljettava. Viime kesänä oli kesäkukkia, tupakkanarsissia, mutta en tykännyt niistä tuossa kohtaa.

  21. Viime kesänä suikeroalpi kasvoi tuossa penkissä. Oli liian massiivinen leviämään. Huolestuin pionien juurista.

  22. Vuohenputki on syvältä. Juu, malttia pitäisi olla pionien suhteen. Vaikka olisi täydellistä, riittää tuolla tekemistä aamusta iltaan.

  23. Niinpä! Istutin juurelle suikeroalpia. JOsko se lähtisi hyvään kasvuun.

  24. Jep ja sen pitää kukkia keväästä syksyyn. Mukavaa viikonloppua, Outi.

  25. Harmittaa tuo Coral, sillä olisi niin kaunis. Kiitos, Sirkku. Mukavaa viikonloppua!

  26. Se on "vahvuuteni", että näen vain kriisit. Ei kai se metriä korkeammaksi kasva. Hih, no projekteissa täälläkin riittää!

  27. Kiitos, Heidi. Minäkin tykkään muutoksesta. Jep, monta kesää saa pioneja odotella.

  28. Kiitos, Nila. Minussa on se heikkous, että näen helposti vain ne heikkoudet. Pitäisi nähdä kaunis. Oih, sinulle on luvassa pionimeri. Onhan minulla ikää jo yli 50 vuotta.

  29. Tavallaan tykkään karusta kohdasta tuossa. Tulee välimerellinen karuus mieleeni. Istutin kuitenkin keltaista suikeroalpia karuutta peittämään. Mukavaa viikonloppua, JOnna!

  30. Oi kun olet ankara itsellesi ja pihallesi. Höllää hiukan❤rumia eli keskeneräisiä kohtia kuuluukin olla.
    Näkisitpä meidän ison pihan ongelmat, huoh.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: