Nyt joku saattaisi vaikka hikeentyä..

Nyt joku saattaisi vaikka hikeentyä..

Hei! Voihan Mortti, sanon minä!

Mortti on tykästynyt daalioihini. Ihan liikaa! Alusta asti on hoivannut niitä omalla tyylillään. Klik!Oli täysillä istuttamassa mukana ja on kiskonut juurakot kasvulavoista muutamaan otteeseen tarkistaakseen kanankakkatilanteen juurakon juurelta.

No, selvisipä nyt ainakin, että turhaan odottelen daalioitten nousevan muutamista juurakoista. Ihan ovat kuolleet ja kuivuneet. Tavallaan Mortti teki hyvän työn. Ne, joista vihreää oli jo noussut, oli jättänyt rauhaan.

Menenkin tänään ostamaan muutaman tuoreen juurakon, jos löydän. Lavoissahan on nyt tilaa.

Aion myös virittää kanaverkon juurakoitten suojaksi.

Ja pitäähän multahommien lomassa käydä uimassa! Ei se Morttia haittaa, jos siinä jokunen kasvi, kuten kuunlilja, vähän ottaa siipeensä. Vedenlaatukin on nyt, mitä on.

Tänään aion jatkaa kitkemisurakkaa, vaikkakin hellettä on luvattu noin 30 astetta. Otin tänä aamuna muutaman kuvan puutarhasta.

Jep! Meikä menee kohta pihalle. Mitä suunnitelmia sinulla on hellepäiville? Lämmintä torstaita!

42 thoughts on “Nyt joku saattaisi vaikka hikeentyä..

  1. Kaunistahan tuolla pihalla näyttää olevan (Mortin avusta huolimatta) :)))
    Joku koirallinen on kertonut ettei voi käyttää kanankakkaa ollenkaan lannoitteena, kun koira kaivaa ne hyvin tuoksuvat pallerot parempaan käyttöön 😀 juu, ei se naurata sitten.
    Täytyis lähtee pyöräilemään ja tapaamaan vapaaehtoisystävää. Voi tulla pikkusen lämmin!

  2. Voi Morttia 🙂 Hianosti kukkivia atsaleeoja ja laukkakisaki näyttää olevan.
    Ensin viän vintiltä kasvia ja taimia pihalle, terassille tottumahan ulukoelämähän ja sitte siivuan. Yritän ainaki.

  3. Ne kuolleet juuret haisivat varmaan nenään, siksi tonki ne pois 😉 On siellä sulla tomera kaveri, ei lopu tonkimiset noihin vielä, mutta ensi kesänä helpottaa…kenties. Kaunista kukintaa taas ympäri pihaa.

  4. Ihan kuin meidän Riku istutettujen perunoiden kanssa. Voi apureita:)

  5. Voi Morttia <3 hän on vain yrittänyt auttaa sinua!
    Ja täytyyhän sitä käydä välillä vähän viilentäytymässä
    uima-altassa – vai eikös se ollutkaan uima-allas 😀
    Eihän noin söpölle apulaiselle voi olla vihainen.
    Kauniilta näyttää puutarha joten pari daaliaa sinne tai tänne.
    Tsemppiä <3

  6. Voi ei! Mortti on kyllä hyvin innokas apuri 🙂 Komea on kukkaloisto pihallasi, ihania kuvia.

  7. Mortti puutarhakoira on taas ollut vauhdissa. Sinulla ei ainakaan työt lopu tuolla kun Mortti "auttaa" aina 😀
    Hellepäivää vietin töissä, johon kävin ostamassa tuulettimia!
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu <3

  8. Mortilla taitaa olla osuutensa sinun kauniiseen puutarhaasi ☺ ☺

  9. Pahoittelen, mutta nauroin ääneen hyvin onnellisen näköiselle koiranuorukaiselle 😀 Ei kanankakkaa (tai puolivalmista kompostimultaa) passaa meilläkään koiran nähden edes maahan kaivella tai käy heti penkomassa aarteet suuhunsa kun silmä välttää. Silloin ei älyä, jos ei ole ollut näkemässä kun levitän kanankakkaa ja ne on tarpeeksi syvälle piilotettu. Kyllä se Mortiltakin ajan mittaan vähenee tuo auttamisinto… ehkä 😉

  10. Voihan Mortti! Kovasti yrittää näyttää viattomalta, mutta tassut paljastavat, että daaliapenkissä on käyty. 😀

  11. Voi Mortti. Toinen on niin tyytyväisen ja onnellisen oloinen. <3
    Meidän Kisu-kissa on kans ottanut mun unikko sekä liljapenkin päiväuni paikoikseen. Niissä on kukkien keskellä tallaantuneet makuupläntit. xD
    Jälleen niin ihania kuvia. <3

  12. Oi Mortti, että oot söpö, vähän hassu ja ehkä vähän hassusti tuhma. ???

  13. Nyt on Mortti tehny törtöntöitä! En tiennykkään koirien kanankakasta tykkeevän. Kauniisti kukat kukkii puutarhassasi. Istutushommia meillä on näinäpäivinä.

  14. Mutta Mortti?kanankakka on namia. Meillä maistui myös luujauho, jolla lannoitin purkkisipuleiden kasvualustaa.

  15. On niin kaunista Mortin avusta huolimatta! Koitin eilen kastella ja istuttaa taimia, että pärjäisivät kun olen monta päivää pois. Ihan en luota muun perheen kasvienhoitointoon…

  16. Voi ihana Mortti <3
    Joskus on vaikea ymmärtää, miten osallistua sillä tavalla positiivisesti 🙁

  17. Your garden looks wonderful….but the most wonderful is your sweeeeeet doggie ….love Ria ???

  18. hauska kuvasarja, kyl Mortti näyttää tietävän sen, mitkä juurakot pitää nostaa ylös! olet onnistunut valitsemaan kukat niin, et kukintaa riittää heti aikaisesta keväästä alkaen. mul suurin osa perennapenkeistä viel kovin vihreitä, joskin reheviä.
    heleää Helluntaita Sinulle ja Mortille viilentäviä pulahduksia, ettei pakahdu tähän helteeseen!

  19. Voihan Mortti 😀 täydellistä koiranelämää ihan kaikilla "mausteilla".

  20. Hih, kiitos. En ole minäkään voinut lannoittaa kasveja normaaliin tapaan juurikin Mortin vuoksi. Lämmintä on nyt riittänyt!

  21. Niin,ja en arvosta apua ollenkaan. Ei kai voi. Kiitos, Marjo.

  22. Mortilla tuota vauhtia riittää ja minulla hommia riittää. Kiitos, Outi. Mukavaa viikkoa!

  23. Nooh, Mortti tekee kaikkensa, jottei kauneutta olisi liikaa.

  24. Juu, ei. Ja kompostiheräte on pahin! Silloin toimii nimittäin koiran komposti. Ehkä..

  25. Mortti oli vähän etuajassa juurakoiden nostossa. Kiitos! Mukavaa viikkoa!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: