Vinkkejä puutarhapolun rakentamiseen

Ajattelin vielä tiivistäen kertoa puutarhapolkuprojektimme vaiheet. Toivottavasti joku saa tästä vinkkejä polkuprojektiinsa.

Keväällä päätimme tehdä etupihalta alkavan puutarhapolun, joka johtaisi sivupihan kautta takapihalle.

Tältä polun alku näyttää tänään ja alla kerron polun rakennusvaiheet vinkiksi, jos joku aikoo rakentaa vastaavaa.


Tästä etupihan kivetykseltä suunnittelimme polun alkavan. Aloitimme polku-urakan huhtikuussa.


Mieheni merkitsi ensi tulevan polun reitin kalkilla ja sitten vielä valkoisella ruiskumaalilla, koska kalkki häviää sateessa.


Ja eiku kaivamaan! Laadunvalvonta vieressä pelaa.. ;O)


Seuraavassa vaiheessa levitettiin maapeitekangas torjumaan rikkaruohoja ja sen päälle karkeaa soraa.


Polku kasteltiin ja tasoitettiin täryllä.



Sitten aseteltiin reunanauhus ja -kivet paikoilleen estämään istutusalueen multien valuminen polulle. Mullan alla on myös maanpeitekangas.


Lopuksi soran päälle kärrättiin ja leviteltiin kivituhkaa. Pystytimme polun alkuun romanttisen kaariportin ja multa-alueet istutimme kasveja täyteen. Kaariportin kahta puolta istutimme köynnösruusun ja kärhön.


Syvennyksen polkuun teimme romanttista istuinryhmää varten.


Ulkoreunankin kivien alla ja etupuolella on maanpeitekangasta ja kivituhkaa.


Polku johtaa takapihan kasvihuoneen polulle.




24 kommenttia

  1. Käyn ehdottomasti äänestämässä :)

    VastaaPoista
  2. Täältä tulee ääni sulle Satu<3
    Ihana piha!!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos seikkaperäisistä ohjeista! Meilläkin on sama homma edessä, kunhan käsivarret vähän toipuvat edellisestä urakasta...

    Ääni annetaan heti kun teksti ilmaantuu palvelun sivuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari. Vetäydyin kisasta, sillä rautakaupan pään toiminta oli sen verran saamatonta...

      Poista
  4. Äänestetään heti, kun tulee sivuille :)

    VastaaPoista
  5. Ihana tulee,kyllä äänestetää.)

    VastaaPoista
  6. Oh, what a hard work Satu! Your hubby is a man "with hands" making very nice path.
    I see Mikki helped him every second!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Nadezda. Yes, my hubby does good work and Mickey is checking the quality of the work.. ;O)

      Poista
  7. Kävin jo kurkkaamassa ja ääni on tulossa kun palvelun sivu on valmis☺

    VastaaPoista
  8. Such an incredible transformation and a lot of work!

    VastaaPoista
  9. Polku on kyllä toooosi hieno,kun kivet on noinkin isoja.Samoin tuo ihana kaariportti ja valkoiset pienet kalusteet siellä.Niin ja kukista puhumattakaan.Ja karvatassusta,joka siellä vahtii työn sujumisesta=)

    VastaaPoista
  10. Johan on huikea muutos! :) Kiitos vinkeistä, polkua pitäisi palstallekin tehdä, joten tuli tarpeeseen.

    VastaaPoista
  11. Todella iso muutos, ja hämmästyttävää miten äkkiä jo näyttää valmiilta, niin kuin olisi kauanki ollut siinä jo ! Äänetyssivu ei tosiaan vielä toiminut tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla sivustolla on niin hidasta toimintaa, ettei ole mun juttu. Olen toiminnan enkä ihmettelyn nainen! Vetäydyin siis kisasta.

      Poista
  12. Kuvista näkee hyvin, kuinka pitkä polku on. On siinä ollut työtä! Ja lopputulos on todella upea!

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (20) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (1) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (2) Amsterdam (2) anemone (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (1) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonta (114) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) asetelma (2) askartelu (2) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (3) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (16) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (18) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaritapaaminen (2) blogi (66) blogiarvonta (1) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (82) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (3) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Colosseum (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daffodils (1) dahlia (1) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (68) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (7) elämänmuutos (1) ensilumi (1) epäonnistuminen (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) Etelä-Saimaa (1) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (29) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floristeria (1) floristimestari (1) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (20) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haaste (3) haasteita (1) haaveet (2) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (2) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (11) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja Rodomulta (1) havukasvit (1) havut (10) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihtoloma (4) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (2) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) I love your blog (1) idea (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (4) ikkunahylly (1) ilo (1) iltavalo (1) image mode problem (1) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (3) inspiration (5) Instagram (1) iPhone6s (2) istutukset (24) istutukset Mikki (1) istutus (20) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (2) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (29) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukortit (1) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (3) joulukuusi (4) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (8) juhla (3) juhlapostaus (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurrutus (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) karviainen (2) kastelu (1) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasvihuone (46) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) Kasvitieteellinen puutarha (5) kasvohoito (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) keramiikka (5) keramiikki (1) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) kesä (24) kesä 2013 (1) kesäkukat (4) kesäkukka (2) kesäkuu (5) ketjusaha (1) ketutus (6) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (96) kevät 2017 (1) kevätkukat (3) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) kevätpesu (1) kevätpuuhat (1) kevätpuutarha (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kimppu (2) kimput (3) kipsi (1) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjat (1) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotkansiipi (1) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) kranssi (17) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kukat (133) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka-asetelma (6) kukka-asetelmat (4) kukkahousut (2) kukkaiselämää (7) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) Kukkakauppa Haakana (1) Kukkakauppa Tolvanen (4) kukkakimppu (25) kukkakimput (14) kukkakollaasi (2) kukkakranssi (1) kukkaloisto (11) kukkamania (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasidonta (1) kukkasipuli (3) kukkasipulit (13) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (115) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (4) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (6) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (1) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenranta (4) lapset (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (6) leijona (1) leijonareliefi (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) Lidl (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (2) Lillevilla (4) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (6) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (9) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lumi (3) lumityökalut (1) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (1) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (1) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lämpö (1) Länsipolku (1) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) magazines (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (2) marjakuusi (3) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (6) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) messuesitelmä (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) mid summer (1) Midsummer (2) mielipaha (1) Mikki (335) Mikki työkalut (1) milk tooth (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) mullanvaihto (1) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (2) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (10) MycoForce (1) Mykorritsa (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (6) Natria Etanarae (3) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (1) Natria Luujauho (2) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (5) nelkytplusblogit (168) nelkytplusbogit (7) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nivelpsoriasis (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoruus (1) nuput (2) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasämpylä (1) ompelu (50) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettelu (4) opetussuunnitelma (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (4) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) paniikki (1) Panos (1) Paratiisin Taimitarha (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (1) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (2) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinteres (1) Pinterest (14) pioni (1) pionit (1) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (2) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (12) puisto (3) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (449) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatkailu (4) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (4) pöytä (1) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (7) Rautjärvi (1) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (1) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Rooma (3) Roope (2) rose (5) roses (14) rottweiler (7) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (3) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (3) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) Ruusulannoite (1) ruusut (24) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (3) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (1) satama (1) sato (14) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (11) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenet (22) siemenkylvöt (2) siemenluettelo (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sign (1) siili (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) sipuliale (1) sipulikukat (2) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (11) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormustinkukka (1) Sperli (2) spiraali (3) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (1) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) swan (1) syende (1) syksy (48) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (7) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (1) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (1) syyskuu (5) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysloma (10) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (6) Tallinna (1) talventähti (1) talvetus (2) talvi (6) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Botanical Garden (3) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaus (2) tilauspuput (4) timanttituija (1) timanttituijat (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (1) tour (1) toy (1) travelling (1) tree (1) tree felling (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubetus (14) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaanit (23) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (2) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (1) unelmat (1) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (1) v-tutus (1) vaatteet (2) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (5) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhoja leluja (1) vappu (7) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegetable plot (3) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (1) Viherpeukalot (1) Viherpiha (3) viidakko (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (21) voittajat (7) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (2) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (33) Yrttilannos (1) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (3) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)