Uudenvuodenpäivänä - New Year's Day


Jahas, vuosi vaihtui. Meikäläisen vuosi alkaa aina virallisellla "rupsahduspäivällä". Viisikymmentä on jo reippaasti lähempänä kuin neljäkymmentä. Huoks! Synttärin kunniaksi katoin teille kahvipöydän - ilman herkkuja.

Minulla on nyt toinen päivä menossa kevyemmän elon merkeissä. Jo reilun viikon ajan olen lisännyt liikuntaa oikein rutkasti ja nyt vähenivät jo pöperötkin. Toivottavasti jaksan sinnitellä houkutuksia vastaan.



Tulevalle vuodelle minulla ei ole ihmeempiä odotuksia. Kesää ja puutarhakautta tietysti odotan! Keväällä puutarhamme vilahtaa tv:ssä ja se vähän jännittää. Se ohjelman teon jälkeen tosin takapihamme on jo kokenut täydellisen mullistuksen.

Sitä toivoisin, että läheiset ja minä saisimme olla terveinä. Viime kesänä sain kokea kunnon säikähdyksen. Puoli kesälomaa meni pelätessä pahinta. Ei kiva. No, onneksi mitään pahaa ei löytynyt.

Hammaslääkäri lähetti minut suupolille ja kielestäni otettiin koepala. Ensin piti odottaa polille pääsyä reilu kuukausi ja sitten vielä tuloksia reilut pari viikkoa. Lähes koko kesä meni epävarmuudessa eläen. Jos puhun siinä tv-ohjelmassa tavallistakin oudommin, se johtuu siitä, että kielessäni oli neljä tikkiä pari päivää aikaisemmin otetun koepalan vuoksi.


Eihän sitä tiedä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Jos hyvin menee, lapset pääsevät kesällä ripille ja juhlimme sitä toivottavasti auringon paisteessa puutarhassa. Siitä on hyvä haaveilla.

43 kommenttia

  1. Kerrohan sitten kun täytyy istua sohvalla ruudun ääressä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sitten, kun olen jo itse nähnyt sen ;O) Joka jakso taitaa näkyä ruudussa kolmesti viikossa.

      Poista
  2. Hi Satu,
    I just love your gorgeous pics! The tea set is so elegant with the roses! Happy New Year! karen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Karen. Happy new year to you as well!

      Poista
  3. Bongasinkin yhden puutarhaohjelman ennakkomainoksesta tutun näköisen puutarhanne :-)
    Vai on sinulla rupsahduspäivä tähän aikaan, minulla vasta kuukauden päästä... olen kyllä ajatellut, että me naiset vaan parannutaan koko ajan!
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mun iässä tää elo alkaa olla pelkkää alamäkeä.. ;O) Hyvää uutta vuotta, Saila!

      Poista
  4. Onnea Satu! Täytyykin istua tiiviisti telkkarin ääressä, kun tulee puutarhaohjelmia :)

    VastaaPoista
  5. aahh, the white roses are so pretty, and the tea set with the gold rim is gorgeous. Nel just got an antique silver tea pot from her husband for Christmas. You always set up your home pictures with the nicest background scenes (the pearls and the gold watch.) I'm so glad I found your blog this year, it is lovely with many creative ideas. Your translation isn't working for me today, but I want to wish you peace and lots of love in the new year.

    ~Sheri

    VastaaPoista
  6. paljon onnea, ihana kattaus, tuo taskukello tuo monenlaisia ajatuksia ajan kulusta
    tääl tehty saman suuntaisia lupauksia uudelle vuodelle, kävelylenkkejä lisätty ja pidennetty, viel kun sais herkutteluja vähennettyä
    sinulla onkin ollut aikamoinen kesä, varmaan perheesi tuki ja kaunis puutarhasi on antanut Sinulle voimia selvitä kaikesta kertomastasi. kaikkea hyvää Sinulle tälle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ilona. Onneksi tällä kertaa selvisin säikähdyksellä.

      Poista
  7. Happy new year....in good health...lots of love joy and peace....love Ria...!!

    VastaaPoista
  8. Onnea ja hyvä, että selvisit pelkällä säikähdyksellä viime kesänä! Aivan ihana astiasto sinulla. ♥ Kaikkea hyvää vuodelle 2015 ♥

    VastaaPoista
  9. Tunnistin pihasi heti esittelyjaksosta. Odotin vain milloin itse julkaiset asian :) Onnea ja menestystä.

    VastaaPoista
  10. Happy New Year, Satu! Wishing you health, happiness and more wonderful photos for 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Rosemary! Happy new year to you as well!

      Poista
  11. Onnea! Täytyy muistaa katsoa se sitten kun tulee telkusta.

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea!
    Vinkkaahan kun, ohjelma on tulollaan ulos.

    (Tuo tulosten odottaminen on piinaavaa aikaa, säikähdyksellä selvittiin täälläkin.)
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  13. Onnea paljon! Mulla oli sama juttu tuon rinnan kanssa syksyllä, ei kiva. Onneksi selvisimme säikähdyksellä molemmat! Muista kertoa milloin ohjelma näkyy :)

    VastaaPoista
  14. Minäkin toivon, että kerrot, kun on aika istua tv:n äärelle.

    Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  15. What an expericence this must have been. For 2015 I wish you a good health and hope your dreams will come true.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Marijke! Happy new year to you as well!

      Poista
  16. Onnea Satu niin kaunis kattaus:)

    VastaaPoista
  17. No tuskin jää se ohjelma näkemättä, kaikki puutarhaohjelmat tallennan ja katson ne sit myöhemmin.
    Onneksi selvisit säikahdyksellä kesällä!
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle

    VastaaPoista
  18. Onnittelut Satu ja terveyttä vuodelle 2015. Pyydän myös, että vinkkaat ajoissa ohjelman esiin tulosta, jotta en missaa sitä. terv Liisa

    VastaaPoista
  19. Onnea ja kiitos kauniista kattauksesta. Täytyykin sitten muistaa katsoa kun tulee ulos, sinä sitten muistutat meitä :)

    VastaaPoista
  20. Ihanat posliinit ja niin kauniisti olet asetellut helmet ja taskukellon. Samoin ruusut, niin ihania valkoisia. Oikein silmä lepää. Oletko itse maalannut posliinit?

    Minäkin haluan tietää koska ohjelma tulee ulos, kerrothan? Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  21. Onnea Satu. Minäkin toivon, että kerrot koska tv ohjema tulee☺
    Kiitos kauniista kattauksesta ☺
    Hyvää Uutta Vuotta 2015 ♥

    VastaaPoista
  22. Syntymäpäiväonnittelut! Herkullinen kahvipöytä, ei tule ylimääräisiä kaloreita kun syö vain silmillään.
    Jännittävää nähdä puutarhanne tv:ssä, vinkkaathan sitten missä ohjelmassa sitä voi ihailla.

    VastaaPoista
  23. Lämpimät Onnen halaukset syntymäpäiväsi johdosta. Kiitos kauniista kattauksesta ja kyllähän tätä erittäin kaunista kahvikalustoa katselee ilman herkkujakin.
    Jos muistat tulehan minullekin hihkaisemaan ohjelma numero, sillä en katso juurikaan tv:tä ja ei meillä sellaista olekaan, mutta tietsikan kautta katsoisin.
    Onnea ja iloa 2015!

    VastaaPoista
  24. Onnea Satu<3
    Ompa kiva nähdä puutarhanne tv.stä, ehottomasti kattelen ja ilmottelen viherpeukalo äidillenikin asiasta:)
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  25. Onnittelut syntymäpäiväsi johdosta. Kaunis kattaus kera ruusujen. Onneksi selvisit säikähdyksestäsi neljällä tikillä. Kiva nähdä pihasi tv.stä.

    Hyvää alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  26. Onpas sulla ollut inhottava alkukesä viime vuonna. Onneksi ei löytynyt mitään.
    Ihana uutuus tuo Kauneimmat puutarhat ohjelma, kun taloja ja mökkejä on esitelty aikaisemmin. Koskas se alkoikaan ?
    Hyvää Synttäriä Satu !

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (20) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (1) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (2) Amsterdam (2) anemone (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (1) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonta (114) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) asetelma (2) askartelu (2) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (3) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (16) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (18) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaritapaaminen (2) blogi (66) blogiarvonta (1) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (82) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (3) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Colosseum (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daffodils (1) dahlia (1) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (68) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (7) elämänmuutos (1) ensilumi (1) epäonnistuminen (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) Etelä-Saimaa (1) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (29) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floristeria (1) floristimestari (1) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (20) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haaste (3) haasteita (1) haaveet (2) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (2) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (11) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja Rodomulta (1) havukasvit (1) havut (10) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihtoloma (4) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (2) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) I love your blog (1) idea (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (4) ikkunahylly (1) ilo (1) iltavalo (1) image mode problem (1) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (3) inspiration (5) Instagram (1) iPhone6s (2) istutukset (24) istutukset Mikki (1) istutus (20) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (2) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (29) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukortit (1) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (3) joulukuusi (4) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (8) juhla (3) juhlapostaus (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurrutus (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) karviainen (2) kastelu (1) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasvihuone (46) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) Kasvitieteellinen puutarha (5) kasvohoito (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) keramiikka (5) keramiikki (1) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) kesä (24) kesä 2013 (1) kesäkukat (4) kesäkukka (2) kesäkuu (5) ketjusaha (1) ketutus (6) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (96) kevät 2017 (1) kevätkukat (3) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) kevätpesu (1) kevätpuuhat (1) kevätpuutarha (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kimppu (2) kimput (3) kipsi (1) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjat (1) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotkansiipi (1) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) kranssi (17) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kukat (133) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka-asetelma (6) kukka-asetelmat (4) kukkahousut (2) kukkaiselämää (7) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) Kukkakauppa Haakana (1) Kukkakauppa Tolvanen (4) kukkakimppu (25) kukkakimput (14) kukkakollaasi (2) kukkakranssi (1) kukkaloisto (11) kukkamania (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasidonta (1) kukkasipuli (3) kukkasipulit (13) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (115) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (4) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (6) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (1) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenranta (4) lapset (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (6) leijona (1) leijonareliefi (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) Lidl (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (2) Lillevilla (4) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (6) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (9) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lumi (3) lumityökalut (1) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (1) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (1) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lämpö (1) Länsipolku (1) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) magazines (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (2) marjakuusi (3) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (6) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) messuesitelmä (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) mid summer (1) Midsummer (2) mielipaha (1) Mikki (335) Mikki työkalut (1) milk tooth (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) mullanvaihto (1) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (2) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (10) MycoForce (1) Mykorritsa (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (6) Natria Etanarae (3) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (1) Natria Luujauho (2) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (5) nelkytplusblogit (168) nelkytplusbogit (7) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nivelpsoriasis (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoruus (1) nuput (2) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasämpylä (1) ompelu (50) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettelu (4) opetussuunnitelma (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (4) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) paniikki (1) Panos (1) Paratiisin Taimitarha (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (1) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (2) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinteres (1) Pinterest (14) pioni (1) pionit (1) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (2) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (12) puisto (3) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (449) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatkailu (4) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (4) pöytä (1) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (7) Rautjärvi (1) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (1) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Rooma (3) Roope (2) rose (5) roses (14) rottweiler (7) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (3) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (3) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) Ruusulannoite (1) ruusut (24) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (3) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (1) satama (1) sato (14) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (11) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenet (22) siemenkylvöt (2) siemenluettelo (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sign (1) siili (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) sipuliale (1) sipulikukat (2) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (11) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormustinkukka (1) Sperli (2) spiraali (3) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (1) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) swan (1) syende (1) syksy (48) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (7) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (1) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (1) syyskuu (5) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysloma (10) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (6) Tallinna (1) talventähti (1) talvetus (2) talvi (6) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Botanical Garden (3) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaus (2) tilauspuput (4) timanttituija (1) timanttituijat (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (1) tour (1) toy (1) travelling (1) tree (1) tree felling (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubetus (14) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaanit (23) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (2) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (1) unelmat (1) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (1) v-tutus (1) vaatteet (2) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (5) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhoja leluja (1) vappu (7) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegetable plot (3) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (1) Viherpeukalot (1) Viherpiha (3) viidakko (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (21) voittajat (7) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (2) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (33) Yrttilannos (1) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (3) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)