Totuus on tarua ihmeellisempää...

















Tämä on nyt ihan tautinen postaus. Jollet jaksa kiinnostua, pistän muutaman viikonloppuna napatun kukkakuvan iloksesi!

Kiitos kaikille kivoista kannustuksista ja kommenteista edelliseen postaukseen. Moni luuli kuvien perusteella minun olevan jo täydessä touhussa tuolla puutarhan puolella. Kunpa olisinkin! Olin touhuamassa tasan noitten kuvien verran. Haaveissani hoidin kyllä koko syyslannoituksen tavalliseen tapaan. Onneksi minulla on apuna äitini, joka hoiti homman.

Kävin eilen jälleen lääkärissä reumapolilla. Alkoi lääkäri näyttää jo aika epätoivoiselta suhteeni. No, en ihmettele. Varpaani oli punavalkoinen "nakki" ja jalkapohja turvoksissa. Jalka paheni, kun olin kaksi päivää töissä. Töissä kuitenkin kävelen aika paljon ja jalka on koko ajan alaspäin. Sieluni ja mieleni kuitenkin nauttivat töissäolosta, sillä olenhan tuota jalkaa lukuunottamatta ihan iskussa.














Lääkäri pisti kaksi kortisonipistosta varpaaseen ja yhden jalkapohjan jännetuppeen. Olen tottunut noihin pistoksiin, mutta voin sanoa, että sormiin ja varpaisiin pistäminen sattuu ihan oikeasti. Nyt tuohon jalkaani on pistetty yhdeksän pistosta yhteensä reilun kahden viikon aikana.

Jalkani kuvattiin röntgenissä. Kuvauksella kuulemma selvitetään, ettei jalan luissa ole reuman aiheuttamia syöpymiä. Sain myös uuden lääkityksen. Biologisella lääkityksellä jatketaan, mutta eri merkillä. Tässä lääkkeessä käsittääkseni eri molekyylit vaikuttavat.

Olen taas tämän loppuviikon sairaslomalla. Hyvin ehtii bloggailla...



Tämä selkärankareuma on kyllä "jännä" tauti. Voi mennä monta vuotta, ettei oireita ole lainkaan ja sitten käy taas näin. Jatkuvaa tulehdusta, kipuilua yms. Olen huomannut, että elokuu on pahinta aikaa. Aikoinaan sairastuinkin tähän reumaan elokuussa. Varmaan kosteus ja lämpötilojen vaihtelut altistavat niveloireille.

Selkärankareuma on autoimmuunisairaus. Ihmisellä, jolla on jokin autoimmuunisairaus, on taipumusta saada myös muita autoimmuunisairauksia. Minä taidan oikein keräillä niitä... Minulla on tämän reuman lisäksi mahakatarri ja punajäkälä. Mahakatarrin vuoksi joudun käymään viiden vuoden välein vatsan tähystyksessä. Ei kauhean kivaa niellä sitä letkua, mutta siitäkin selviää. Mahakatarri on riskitekijä vatsasyövälle, siksi tähystellään.



Stressi pahentaa näitten kaikkien sairauksien oireilua. Mun elämän siis pitäisi olla yhtä auvoa ja aurinkoa, niin ei taudit vaivaa.. ;O)

No, tuli tosiaan ihan tautinen postaus! Tervettä ja kivaa keskiviikkoa kaikille!

32 kommenttia

  1. Voi hyvänen aika, voin vain kuvitella miten kipeä on jalkasi ja harmi kun ei lääkäri saa siihen apua ☺
    Mutta Sinun puutarhasi kukkii yhä syksylläkin kauniisti☺
    Toivon että saisit pian avun kipuiluun ~♥~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tähän jalkaan tänään ole sattunut. Kinttu on ollut vaakatasossa lähes koko päivän. Kohta pistän uutta lääkettä eka kerran. Toivottavasti auttaa pian. Kiitos, ma-te.

      Poista
  2. No voihan harmi, että olet vielä noin kipeä. Toivottavasti uusista lääkkeistä on apua. Haluaisin varoittaa sinua tuosta kortisonista, sillä olen kuullut, että pidemmän päälle sekään ei ole hyväksi. Mukavaa alkanutta syyskuuta kuitenkin tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole vaihtoehtoja kuin ottaa kortisonia, jos meinaan vielä kävellä. On vaarana, että tulehdus leviää ympäriinsä niveliin ja jänteisiin. Sen olen kahdesti kokenut. Sitten sängystä nouseminen vasta vaikeaa on ja toipuminen vie todella kauan. Enpä tiedä, jaksaisinko tuota enää kolmatta kertaa.

      Poista
  3. Tsemppiä ja jaksamista Satu! Jaksat ylläpitää ihailtavan positiivista asennetta vaivoistasi huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kesäkukka. Tämä on välillä tällaista. Useimmiten ei.

      Poista
  4. Voi että, voimia.. Tai mikä tähän nyt oikein auttaisi.. Itku kun pitääki ihmisillä olla kaikenmaailman typeriä tauteja, jos sallit minun sanoa näin.. Tyhmää, toivottavasti varvas etes jotenkin alkaisi pian paranemaan ja alkais löytyä selvyyttä. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ei koske. Ehkäpä kaikki pistokset viimein auttavat.

      Poista
  5. Voi tsemppiä ja voimia sairasteluun! Ihanat Dahliasi piristivät minun väsynyttä iltaa! :)

    VastaaPoista
  6. What a doom and gloom Satu, It´s so hard when you just cannot walk. Hope the new medicine provides relief.

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä paranemiseen! Ja toivottavasti se uusi lääke on sinun kehoosi sopiva!

    VastaaPoista
  8. kaunis kukkakimppu oman pihan kukista piristää varmasti, hyvä kuulla et jalka tuntuu rauhoittuneen. ilmanalan vaihdos, alkaneet sateet ja kylmyys, tuntuu taas luissa ja nivelis, kärsin itse nivelrikosta. onneksi meil on puutarhat Satu, iloitaan siitä, et pystytään siel viel touhuamaan:))

    VastaaPoista
  9. Your garden is so beautoful !! I hope you feel better soon !!
    Greetings

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti pian helpottaa eikä röntgen paljasta syöpymiä.
    Minulle puhkesi 1,5 vuotta sitten myös tuo mahakatarri. Silloin se luokiteltiin akuutiksi, mutta kohta diagnoosi muuttunee krooniseksi.

    VastaaPoista
  11. Voi hitsi. Vaikutat niin iloiselta etkä useinkaan mainitse tauteja, niin sitä unohtaa ne kokonaan välillä. Voi kun lämpötilat tasaantuisivat pian, jotta olosi kohenisi. Ei voi kuin toivoa, että joku ihmeparantava lääke keksittäisiin. Voimia taistoon!

    VastaaPoista
  12. I'm so sorry to hear that this disease will not leave you alone. Hopefully this new treatment will improve things so you can get out to enjoy your garden :) Rest well.

    VastaaPoista
  13. Voi harmi, surullista lukea kipeästä jalastasi :-( Kortisonipistokset ei kivoja, olen saanut niitä kymmeniä, olkapäihin, nilkkoihin ja akillesjänteiden lähelle. Hyvä, että olet saanut biologisen lääkityksen. Niistä moni on saanut paljon apua.
    Puutarhasi on upea. Toivottavasti jalkasi paranee pian. Iloista mieltä kivuista huolimatta :-D

    VastaaPoista
  14. Kyllä on harmi. Varmasti mieluummin puuhailisit puutarhassa ja olisit terveenä töissä. Malta nyt levätä. Voimia sinulle syksyn keskelle.

    VastaaPoista
  15. Voi tauti sentään :( Kylläpä nyt koettelee nuo kivut sinua :( Mutta silti toivotan sinulle ihanaa ja leppoisaa syyskuun alkua ja loppuviikkoa <3 HALI <3

    VastaaPoista
  16. Toivon hartaasti, että uusi lääke on sinulle sopiva ja tulehdus helpottaa sen avulla pian :)

    VastaaPoista
  17. Yksi sosiaalisen median hyvistä puolista on se, että täällähän voi valittaa niistä vaivoistaankin. Että anna tulla vaan, kyllä me lueskellaan. <3

    VastaaPoista
  18. Niin annan tulla vaan, jos se yhtään hitusta helpottaa! Tädilläni oli varmaan samantapanen vaiva alkukeväästä. Monta kuukautta toinen jalkapohja ja -terä turposi, nyt taas en ole muistanut kysyä joko on helpottanut, vaan monta kuukautta kesti. Pitää muistaa kysyä kun soittelen seuraavan kerran, jotta mitä kaikkea sille tehtiin. Hänkin sairastaa muuten reumaa. Nimim. yksi autoimmuunisairaus on ja monta reumaatikkoa suvussa

    VastaaPoista
  19. Saisitpa nyt avun uudesta lääkkeestä. Tuttuja nuo vaivat, ei itselläni mutta siskollani jolla on tuo selkäranka reuma, tehden juuri erilaisia kipu kohteita.

    VastaaPoista
  20. Toivottavasti uusi lääke auttaa ja saat pikaista apua vaivaasi.

    VastaaPoista
  21. Kumpa ne kortisoonit alkais jo auttamaan. Totta yksi tauti tuo mukanaan muita, näin miullakin ja monella serkullanikin sama juttu.
    Iso hali

    VastaaPoista
  22. No voihan tuota tautitilannetta. Toivottavasti helpottaisi pikkuhiljaa. Minunkin läheiselläni selkärankareuma ja olemme yhdessä huomanneet, että kasvisruokavaliolla on suotuisa vaikutus reumaan ja erityisesti kipuihin. Voisitko varovasti kokeilla vähentää lihan määrää? Sama juttu mahakatarrin ja kasvisruokavalion suhteen. Silläkin saattaa olla suotuisia vaikutuksia. Jos vaan jaksaa niin kannattaa kokeilla näitä itsehoitomenetelmiä, geeneilleen kun ei mitään mahda :( Punajäkälä on reuman sivuoire usein, kun tulehdus kropassa aktivoituu niin punajäkäläkin riehaantuu. Ihanat kukat maljakossa, onneksi ne lohduttavat. Paranemisia.

    VastaaPoista
  23. Voi kökkö...nyt vaan Satu otat ihan lunkisti ilman mitään stressiä, jospa se tauti siitä vähän hellittäisi. Kurjaa kyllä!
    Kaikesta huolimatta oikein mukavaa ja kuulasta viikonloppua ja voimahaleja!

    VastaaPoista
  24. Siinäpä se onkin, kun harvoin kenenkään elämä menee niin ettei olis jotain hermoiltavaa, huolehdittavaa ja stressattavaa. Toisilla on toiset syyt vain. Mikään luetelluista ei edistä terveyttä, päinvastoin. Itsestä huolehtiminen on nyt a ja o, puutarha ja työt saavat odottaa. Pidä lippu korkealla Satu ja Mikki kainalossa!

    VastaaPoista
  25. Harmillista! Inhottavia nuo sairaudet!
    Ihmeen hyvin olet jaksanut rakentaa ja hoitaa puutarhaasi. Se on säihkyvä.
    Ei kait sitten auta, kun parannella itseään ja ottaa iisisti.
    Onneksi on ihana äiti olemassa.

    VastaaPoista
  26. Voi kurja! Tsemppiä ja voimia!

    Minulla on punajäkälä, pälvikaljuakin olen potenut, ja tiedän hyvin kuinka stressi pahentaa oireita.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (20) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (1) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (2) Amsterdam (2) anemone (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (1) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonta (114) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) asetelma (2) askartelu (2) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (3) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (16) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (18) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaritapaaminen (2) blogi (66) blogiarvonta (1) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (82) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (3) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Colosseum (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daffodils (1) dahlia (1) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (68) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (7) elämänmuutos (1) ensilumi (1) epäonnistuminen (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) Etelä-Saimaa (1) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (29) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floristeria (1) floristimestari (1) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (20) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haaste (3) haasteita (1) haaveet (2) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (2) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (11) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja Rodomulta (1) havukasvit (1) havut (10) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihtoloma (4) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (2) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) I love your blog (1) idea (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (4) ikkunahylly (1) ilo (1) iltavalo (1) image mode problem (1) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (3) inspiration (5) Instagram (1) iPhone6s (2) istutukset (24) istutukset Mikki (1) istutus (20) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (2) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (29) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukortit (1) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (3) joulukuusi (4) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (8) juhla (3) juhlapostaus (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurrutus (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) karviainen (2) kastelu (1) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasvihuone (46) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) Kasvitieteellinen puutarha (5) kasvohoito (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) keramiikka (5) keramiikki (1) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) kesä (24) kesä 2013 (1) kesäkukat (4) kesäkukka (2) kesäkuu (5) ketjusaha (1) ketutus (6) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (96) kevät 2017 (1) kevätkukat (3) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) kevätpesu (1) kevätpuuhat (1) kevätpuutarha (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kimppu (2) kimput (3) kipsi (1) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjat (1) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotkansiipi (1) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) kranssi (17) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kukat (133) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka-asetelma (6) kukka-asetelmat (4) kukkahousut (2) kukkaiselämää (7) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) Kukkakauppa Haakana (1) Kukkakauppa Tolvanen (4) kukkakimppu (25) kukkakimput (14) kukkakollaasi (2) kukkakranssi (1) kukkaloisto (11) kukkamania (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasidonta (1) kukkasipuli (3) kukkasipulit (13) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (115) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (4) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (6) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (1) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenranta (4) lapset (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (6) leijona (1) leijonareliefi (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) Lidl (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (2) Lillevilla (4) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (6) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (9) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lumi (3) lumityökalut (1) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (1) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (1) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lämpö (1) Länsipolku (1) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) magazines (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (2) marjakuusi (3) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (6) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) messuesitelmä (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) mid summer (1) Midsummer (2) mielipaha (1) Mikki (335) Mikki työkalut (1) milk tooth (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) mullanvaihto (1) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (2) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (10) MycoForce (1) Mykorritsa (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (6) Natria Etanarae (3) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (1) Natria Luujauho (2) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (5) nelkytplusblogit (168) nelkytplusbogit (7) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nivelpsoriasis (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoruus (1) nuput (2) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasämpylä (1) ompelu (50) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettelu (4) opetussuunnitelma (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (4) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) paniikki (1) Panos (1) Paratiisin Taimitarha (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (1) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (2) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinteres (1) Pinterest (14) pioni (1) pionit (1) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (2) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (12) puisto (3) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (449) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatkailu (4) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (4) pöytä (1) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (7) Rautjärvi (1) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (1) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Rooma (3) Roope (2) rose (5) roses (14) rottweiler (7) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (3) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (3) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) Ruusulannoite (1) ruusut (24) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (3) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (1) satama (1) sato (14) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (11) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenet (22) siemenkylvöt (2) siemenluettelo (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sign (1) siili (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) sipuliale (1) sipulikukat (2) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (11) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormustinkukka (1) Sperli (2) spiraali (3) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (1) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) swan (1) syende (1) syksy (48) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (7) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (1) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (1) syyskuu (5) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysloma (10) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (6) Tallinna (1) talventähti (1) talvetus (2) talvi (6) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Botanical Garden (3) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaus (2) tilauspuput (4) timanttituija (1) timanttituijat (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (1) tour (1) toy (1) travelling (1) tree (1) tree felling (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubetus (14) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaanit (23) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (2) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (1) unelmat (1) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (1) v-tutus (1) vaatteet (2) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (5) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhoja leluja (1) vappu (7) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegetable plot (3) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (1) Viherpeukalot (1) Viherpiha (3) viidakko (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (21) voittajat (7) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (2) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (33) Yrttilannos (1) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (3) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)