Miten ne kilot lähtivät?

Miten ne kilot lähtivät?

Hei! Aurinkoista maanantaita! Täällä kaakossa aurinko paistaa ihanasti ja on kaunis pakkaspäivä. Huomenna ilmeisesti kaikki muuttuu ja sataa vettä ja loppuviikolle on luvattu plusasteita. Liittyen edelliseen postaukseeni sain viestejä, joissa kysyttiin, miten sain painoni putoamaan nuo 13 kiloa. Ihan yllättävän helposti, osan vahingossa. Ja mistä sain motivaation ruokavaliomuutokseen? Pelko on paras motivaattori! Kävin syksyllä keskivaikean mahakatarrini vuoksi mahalaukun tähystyksessä. Edellinen tähystys oli viisi vuotta sitten ja seuraava on taas reilun kahden viikon kuluttua. Mahalaukun pinnalla oli solumuutoksia, dysplasia levis, lieväksi syövän esiasteeksi tuota sanottiin. Siinä se. Voin myös kertoa, että tuo tuleva tähystys pelottaa jo nyt. Olen parina yönä nähnyt painajaisia, mutta ei auta itkut näillä markkinoilla. Parhaani olen kuitenkin tehnyt, että masu olisi kunnossa. Ei sitten harmita, etten edes yrittänyt. Masulääkärini tosin syksyllä sanoi, että ihan sama mitä teen, muutokset etenevät kuin juna, jos ovat edetäkseen. Pahimmassa tapauksessa poistettaisiin mahalaukku. Tällainen puhelu oli erään syksyisen perjantai-iltapäivän ratoksi. Siinäpä olikin miettimistä. Turhaa tai ei, päätin, että nyt muuttui tämän rouvan syömiset ja juomiset. Ja se muuttui puhelun jälkeen jo samana iltana. Ulkonäöllisistä syistä tämä muutos ei siis alkanut. Jos nyt näytän vähän paremmalta, se on pelkkää bonusta! Tästä lähdettiin.. Ihan karmealle omaan silmään näytän…Pöhössä. Valokuva kertoo enemmän kuin peilikuva..

Kuvasta näkee, että hyvää oli tullut nautittua muittenkin puolesta ja vaatteilla sitä yritin verhoilla. En minä aina noin pullea ollut. Tuossa kohdin olin jo vähän luovuttanut. Sehän on fakta, että satunnaiset laihikset, jotka ovat erittäin tuttuja minulle, eivät tuo pysyvää muutosta, vaan kaikki palaa korkoineen takaisin. Nyt minulla on ehkä toivoa pysyä näissä mitoissa, koska terveyden vuoksi minun on pysyttävä tällä ruokavaliolla.

Ja yllä oleva kuva on otettu toissapäivänä, reilun puolen vuoden ruokavaliomuutoksen jälkeen. Toivon vakaasti, että nuo housut eivät enää täyty. Jo ihan terveyteni vuoksi. Ei minulla kyllä ole aikeita palata entiseen. Mitä jätin pois? Leivän, sokerin, gluteenin. Ihan ablosolutisti noitten em. juttujen suhteen en ole. Syön esim. aamulla Nalle-kauraruispuuroa, mikä on herkkuani. Leipää syön ehkä palan kuukaudessa, jos tulee hillitön mieliteko. Vähän kun joustan, ei tule hepuleita, että pakko saada jotain. Saatan myös syödä palan kakkua, jos on vaikka syntymäpäivät, mutten entiseen tapaan joka viikko. Lihaa en syö lainkaan. Ollut lihattomalla ruokavaliolla jo puolitoista vuotta. Kalaa ja äyriäisiä syön. Alla kuva mieheni aamupalasta. Se on vähän erilainen kuin omani. (Kuvaa ei omastani ole, koska söin sen ja unohdin ottaa kuvan!) Minä en käytä mustikkakeittoa. Puurossani on nokare voita, ruokalusikallinen turkkilaista jogurttia ja marjoja. Joo, tiedän outo yhdistelmä, mutta maistuu minulle. Jogurtti on proteiinin vuoksi. Puuroon lisään proteiinin vuoksi myös auringonkukansiemeniä. Hedelmiä on sama satsi kuin miehellä. Mehuna minulla on Gefilus-mehua. Mustaa, vahvaa kahvia juon kupin. Yritin jättää sen, muttei onnistunut. Ravitsemusterapeuttikin sanoi, että voin kaksi kahvikupillistani pitää. Jotain nautintoa saa olla siis vielä…, kun suklaa vietiin.

Aamupalan syön puoli seitsemän aikoihin. Jos olen töissä, syön siellä usein jonkin hedelmän puoliltapäivin. Kotona syön lounaan kahden tai kolmen aikoihin töitten jälkeen. Usein jotain kasvisruokaa, vettä ruokajuomana. Jälkkärinä on kuppi kahvia ja hedelmä.

Tänään olisi tarkoitus syödä juureskeittoa bataatista, porkkanoista, kurkumasta ja inkivääristä. Joukkoon kookosmaitoa ja ehkä juustoa. Ja tietty valkosipulia. Pinnalle jotain tuoretta yrttiä. Illalla kuuden aikaan, kun katson Emmerdalea ;O), syön kaksi gluteenitonta keksiä (yläkuvan paketti), päällä fetaa. Lisäksi pähkinöitä, joitten joukossa on aika makeita kuivahedelmiä. Juon myös varmaan puoli litraa vihreää teetä. Joskus iltapalalla voi olla kalaa lisänä.

Noilla mennään. Ruokavalio sopii minulle. En ole ikinä syönyt kahta lämmintä ateriaa päivässä, enkä aio syödä vastedeskään. Tuosta ruokavaliosta joustan. En ole ehdoton, koska sellainen ei vaan toimi. Suurena linjanani on välttää gluteenia ja sokeria, koska ne edistävät tulehduksia ja niitä mulla riittää reumani vuoksi. Kalaa, vihanneksia, hedelmiä ja pähkinöitä menee lähes joka päivä. Maitotuotteena on juustoa ja turkkilaista jogurttia. Maitoa en ole juonut yli 40:een vuoteen. Vasta mitattiin luustontiheys ja hyvä oli. Nälkää en ole nähnyt. On hyvä olo, ei koske mahaan ja ei turvota. En tajua, miksen tehnyt näitä muutoksia jo aiemmin. No, parempi myöhään. Sitruksia, happamia ruokia, virvoitusjuomia, kaaleja joudun välttämään kokonaan, koska ne aiheuttavat mahakipua. En myöskään nauti mitään alkoholia. Perunaa syön todella vähän, koska minusta se ei maistu miltään. Muu perhe syö perunaa ja kaikkea muutakin. Riisiä syön silloin tällöin. Miehenikin on keventänyt ruokavalionsa ja on laihtunut 11 kiloa. Ei huono. Hän syö vähän enemmän, koska lenkkeilee Mikin kanssa yms. Minähän en juurikaan liiku muuta kuin pakolliset, koska jalka ei kestä. Kerran viikossa käyn Reumayhdistyksen vesijumpassa ja kohta on toiveissa saada hyötyliikuntaa puutarhassa. On ollut muutamia kohtia, joita olen etukäteen vähän pelännytkin, että miten menee. Esimerkiksi joulu. Ihan hyvin meni. Kalaa ja salaatteja söin. Muukaan perhe ei halunnut kinkkua, suklaata laatikkotolkulla tms. Laatikoita meillä oli myös. Ja toisaalta, jos joinain poikkeuspäivinä lipsuu, ei se ole niin vaarallista, kun arkena palaa entiseen. Noudatatko sinä jotain tiettyä ruokavaliota? Loppuun pari kuvaa keittiöstä. Ompelin eilen uudet verhot keittiöön. Mies pesi ikkunat. Meille tuli siis kevät kyökkiin!

Jep. Lomaviikko edessä. Jospa tänään taas ompelisin jotain. Illalla on vesijumppakin. Mitäpä aiot tehdä tällä viikolla?

55 thoughts on “Miten ne kilot lähtivät?

  1. Aivan ihanalta näyttää, terveellinen ruokavaliosi ja keväinen keittiönne!
    Minusta kyllä näytät upealta myös ennen-kuvassa. Älä sano että näytät karmealta. Jollekulle pahasti ylipainoiselle painosi tuossa kuvassa olisi unelmien täyttymys. 🙂
    Mukavaa lomaviikkoa!

  2. Kiitos, Sara. No, joo, mutta en oikein mieltänyt, miten pullea jo olin. Koska en päässyt liikkumaan tulehdusten vuoksi ja söin kuten ennenkin, kilot vain kertyivät. Valokuva kuitenkin aina yllättää. Peilikuva ei aina kerro totuutta, kun sitä tuijottaa joka päivä. No, ulkonäkö ei kuitenkaan ollut se motiivi tässä, mutta hyvä plussa, jos sekin nyt koheni.

  3. Kiitos myös kommentistasi, joka tuli samaan aikaan kun olin kirjoittamassa omaani tänne. 🙂 Minulla meni kirjoituksessa pitkään, kun välillä kävin katsomassa onko meillä vihreää teetä. Tämä postauksesi on erittäin motivoiva… niin terveyden kuin ulkonäönkin kannalta.

  4. Hih, kommentointiin ristiin. Toivottavasti kukaan, ei nyt loukkaannu tuosta mun karmea- lauseesta. Yritin sitä vähän pehmentää. Mutta faktahan on, että peilikuva ei kerro totuutta. Siihen tottuu. Sitten kun näkee valokuvan.. Huoks. Ja mun nivelet eivät saisi kantaa ylimääräistä..

  5. Erittäin hyvä ruokaremontti ja tehoaa koko elämään!
    Tiedän tunteesi, olen ollut viisi kertaa vatsan tähystyksessä ja itsekin ruokatapani joutunut muuttamaan vuosia sitten.
    Nyt ajattelet vain sitkeästi koko ajan että massu on ihan terve ja puhdas, joka päivä, aamuin illoin!
    Ihmeitä tapahtuu kun ajttelee ne todeksi!

    Blogissani on kiva arvonta meneillään, ehkä pidät siitä! Kukkia tulvillaan..

    Lempeää uutta viikkoa ja kevään odotusta sinulle!

  6. Juu, ei ole kivaa tuo tähystys. Yritän psyykata itseäni, että tehdään mun parhaaksi ja ei kestä kauan, mutta silti. Siinä on pääkopan kanssa tekemistä, ettei saa hepulia, kun letku menee suun kautta mahaan. Aurinkoista viikkoa, Susanna.

  7. Tsemppiä tähystykseen, en ole koskaan ollut joten voin vain kuvitella miten inhan tuntuista se on. Hienon kilomäärän olet saanut tippumaan!

  8. Satu, otan sekä osaa sairauteesi, että kehun: Hyvä sinä<3 Sisarellani on 3 autoimmuunisairautta, Crohnin tauti, keliakia ja sitten vielä yksi muu ja hänelle tuo letkujuttu on myös taas kerran tehty, eikä suolinukka ollut palautunut, vaikka hän on todella karsinut kaikki kielletyt listalla. Mutta ehkä se vain ottaa aikaa. Hän saa syödä kauraa, mutta jos tuo nukka ei palaudu, en tiedä, mitä sitten…

    Minä olen viime kesän sairauntei jälkeen taas saanut lisäkiloja 7. Ennestään niitä oli 5, joten yhtälö on masentava, mutta kun toisella puolella oli kuolema melanoomaan, en nyt aio surra itseäni kuoliaaksi. Sen sijaan, koska en usko dieetteihin, olen muuttanut muutamaa juttua, mistaen, että ehdottomat kiellot vievät suohon, vaikka kerran elämässäni yhden iltapuvun takia vedinkin sokeritonta 3-4 kuukautta! Liikuntaa en voi vieläkään harrastaa kuin kävelyä, sillä sen verran iso leikkaus oli, mutta voin kävellä vaikka kuinka paljon. Punainen liha on pudotettu jo puoleen ja sikaa en enää syö. Mitään pihviä en kyllä syö, mutta pe nautimme ravintolassa poroa, joka on saanut elää vapaan elämän edes. Kalaa on kerran kaksi viikossa, sitten on puuropäivä ja silloin mustikkasoppaa. Se on tietysti haudutettua riisipuuroa, sillä kaurapuuro ei sovi vatsalleni. Minulla on IBS, joten kaikki on löydettävä kokeilun kautta. Mitään ei ole ehdottomasti pois paitsi nyt tuo sika sekä eettisistä syistä että ei muutoinkaan maistu. Se vei sitten makkaratkin talosta, vaikka ei niitä enää paljoa ollut. Pidän rusileivästä, mutta senkin olen pulittanut. Lääkärini kielsi lopettamasta leipää kokonaan ja parhaaksi iltamyöhäpalaksi on nyt tullut kakis hapankorppua, joista toisen päällä on juustosiivu. Ostan kerran viikossa 5 juustoa, josta sisätautilääkärini kiitteli: Yksi ns. kovajuusto (nyt Ritari) ja se nautitaan rypäleiden kanssa, valkohomejuusto lauantai-iltoihin rypäleiden kanssa, tavallista Oltermannia pienin pkt munakkaaseen etc, Creme Bonjour tai raejuustoa ja nämä eri tarkoituksiin eli jompi kumpi, sinihomejuusto, salaattijuustoksi tai mozzarella cpareseen eli maailman terveellisempään salaattiin.

    Nautin joka päivä ruoan kera kapselin, jossa on kurkumaa, inkivääriä ja C-vitamiinia. Aamulla on omat vitamiininsa, joista D- on tärkein monelta kannalta, jotka tiedän, mutta en ehdi niitä kaikkia syitä tähän nyt listata. Nyt nivelet pelittävät ja leposärkykin niistä on kadonnut. Mitään hoikistumista ei ole vielä tapahtunut, mutta yllättäen farkut eivät vyötäröltä enää purista. Jogurtti on laktoositonta ja lisäaineetonta, siihen laitan joka aamu hasselpähkinämysliä ja se pitää hyvin nälkää. Tuma suklaa ja hasselpähinät olivat minulle lääkärin määräys!

    Ihmettelen, että sinua on uhattu vatsalakun poistolla…Se on aika julmaa. Ystävältäni löytyi suolesta syöpäpoluuppeja ja hänelle tuli rankka viime kesä eli avanne, mutta nyt hän on juuri sairaalassa toipumassa avanteen sulkemisleikkauksesta ja taitaa olla lomamatkakin jo tilattuna.

    Olisi ihanaa mathua kaikkiin kotelomekkoihin, mutta sen on tapahduttava ilman dieettejä, vain puolittamalla herkut ja lisäämällä etenkin hedelmiä, joista pidän paljon enemmän kuin kasviksista lukuunottamatta munakoisoa ja tomaattia. Lautasella on yleensä jotain wokattua kasvisjuttua kaupan pakastealtaasta ellei ole tuoresalaattia, sillä asumme saarella ja kauppapäivä vie oikeasti päivän!

    Vihreä tee ei käy minulle, sillä se ärsyttää paksusuolta, mitä monikaan ei tiedä. Minun on tiedettävä tästä nyt kaikki. Juon mustaa teetä sitruunalla ison mukillisen joka iltapäivä

    Hyvää jatkoa sinulle!<3

  9. Olen iloinen puolestasi että ruokavalion muutosten myötä voit paremmin. On niin totta, että peilikuva ei näytä samalta mitä ihminen valokuvassa näyttää. Itsekin melkein pelästyn kun näen itseni valokuvissa ja tällä hetkellä vältän sokeria ja iltasyömistä kello 18 jälkeen. Tällaista ruokavaliota pystyn helposti pitämään. Vasen jalka on minulla limapussin tulehduksen takia kipeä, enkä ole voinut päivittäisiä kävelylenkkejäni tehdä. Yksi kortisonipiikki on annettu, mutta ei vielä ole auttanut , joten toinen ainakin vielä tarvitaan. Hyvää kevättä sinulle <3

  10. Hienoa kyllä ruokavaliolla saa paljon aikaiseksi. Mukavaa viikkoa:)

  11. Hienoa! Pitäisi kans jonkinlainen kunto-ja ruokakuuri aloittaa…on niin pöhöttynyt olo.

  12. Kiva kuulla, että olet saanut elämäsi takaisin ja voit hyvin. Ruokavalion muutoksilla saa paljon aikaan, kannattaa kuunnella omaa vatsaansa 🙂

  13. Hienoa että olet saanut painoa pudotettua;-) Minulla on joulukuusta lähtenyt 5kg. Isännältä 6kg. Olen hirveän ruoka-aine allerginen. Juomana on vesi. Soija, pähkinät ja maito ehdoton kielto niille. Kasvipuoli ja hedelmät on todella vaikeita. Minulla ei saatu astmaa hallintaan, testeissä ilmeni nämä voimakkaat ruoka-aine allergiat, jotka mm. vaikuttaa astman hyvinvointiin.

  14. Olipa kiva lukea ruokaremontistasi, sain postauksesta monta hyvää vinkkiä omankin
    ruokavalioni kohentamiseen. Näytät niin kauniilta ja hoikalta, onnittelut vielä upeasta
    muodonmuutoksesta!

  15. Keittiösi on todella kaunis. Ikkunatkin jo pesty.
    Sellainen rukavalio, joka vähentää kipuja ja pudottaa painoa, on paras mahdollinen. Minulle tehtiin suolistoleikkaus, joka vei vaivat mennessään. Paino vain nousee, kun nyt voin syödä melkein kaikkea.

  16. Minä en syö kalaa allergian takia ja possua en syö uskonnon takia. Muuten kyllä syön mitä sattuu ja se kyllä näkyy myös. Minun pitäisi lisätä veden ja teen juontia ja jättää leipä kokonaan pois. Hyvä kun tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en vaan tee 🙂

  17. Onnittelut laihdutuksesta! Kyllä ruokavaliolla on väliä. Itsekin olen syömisiäni joutunut säätämään, sillä jotenkin vaan kaikki ei enää sovi kuten ennen.

  18. Tämä postaus oli tosi koskettava! Luin sen monta kertaa 😀 😀

    Tätä samaa täälläkin touhutaan! Ei ruokavaliota vaan elämäntapamuutosta, joka toivottavasti helpottaa nivelvaivoihin ja keventää ja tottakai keventää kun kelkasta ovat jääneet punainen liha ja suuri osa gluteenista, rasvoja käytän mutta niidenkin valikoima muuttunut. Oli upea kirjoitus, toivottavasti ruokavalio myös edistää terveyttäsi! …samaa toivon omasta ruokavaliostani – ruokaremontistani. Olen ihastunut smoothieihin suunnattoman paljon. Laiduttamisen jojoilu on aika epätervettä, ruokaremontin kautta terveellisempään elämään ja hyvään oloon on tähtäimessäni.

    Kaikea hyvää upealle Sinulle!

  19. Aivan mahtavaa Satu, minäkin sain hyviä vinkkejä jutustasi, kiitos niistä.
    Oikein rentouttavaa ja mukavaa lomaa <3 ja verhot on kauniit!

  20. Kiitos, Katja. Tsemppi on tarpeen, vallankin tuloksia odotellessa.

  21. Kiitos, Leena. Huh, sinulla on myös säätämistä noitten syömisten kanssa. Fodmap-ruokavalion pitäisi sopia ibs:ään? Googlettelin sitä, kun kaveri puhui siitä ja ibs:stä. Mutta ainahan on yksilöllisiä eroja.

    Minäkin lihoin kuutisen kiloa, kun söin entiseen malliin ja en päässyt jalan takia liikkeelle. Ei se kivaa ollut. Nyt olen hoikempi kuin naimisiin mennessämme 1998. Kiva bonus tämä hoikistuminen on! Pääasiallinen syy muutokseen on kuitenkin terveys ja pelko. Alkuun syksyllä tuon tähystyksen jälkeen tuli fiilis, etten uskalla syödä tai juoda mitään. No, toki söin ja join. Nyt tämä ruokavalio on vakiintunut ja tuntuu omalta. En joudu miettimään joka suupalaa, ei koske ja ei turvota.

    Joo, julmilta tuntuivat lääkärin sanat. Ei osaa yhtään pehmentää niitä, koska on ulkomaalainen. Ei sitä onneksi 21-vuotiaana reumaan sairastuessaan tiennyt, että saa samalla muutakin autoimmuunipaketista. Onneksi en tiennyt. Ihan riitti selkärankareumassa nieleskelemistä.

    Minulta meni yksi kesä piloille pelätessäni suusyöpää. Hammaslääkäri huomasi erikoista kielessäni ja jouduin koepalaan. Palanottoa ja tuloksia odotellessa meni yksi kesä. Löytyi autoimmuunitauti punajäkälä. Tää on tätä. Ei saisi stressata, ettei näitä puhkea vielä lisää. Kolme riittäisi vallan hyvin. Tosin saattaa mulla olla tuo nivelpsori neljäntenä.

    Tsemppiä meille, Leena! Toivottavasti saat jalkasi entiselleen.

  22. Nuo limapussitulehdukset voivat olla sitkeitä. Kannattaa lepuuttaa jalkaa. Sain kymmenisen piikkiä jalkaan syksyllä samaan vaivaan ja en pääse lenkille vieläkään.

  23. Välillä yuntuu, että pöhötyksen määrä on vakio..

  24. Tuo onkin hankala yhtälö. Toivottavasti saat astmannhallintaan.

  25. Kiitos, Teija. Kun terveys menee, niin ulkonäkö tulee.. Heh!

  26. Söisin varmaan minäkin entiseen maliin, jollei pelottaisi.. Hienoa, että sait avun leikkauksesta.

  27. Huomasin, että minun kohdallani tuo leipä on ratkaiseva. Ennen saatoin syödä yhdeltä istumalta puolikkaan leivän, jos oli lämmintä ja tuoretta. Alkuun en voinut istua samassa pöydässä, jos muu perhe söi hyvää leipää ja mulla oli vain pahvinmakuisia keksejä. No, kaikkeen näemmä tottuu..

  28. Kiitos. Minäkin ihmettelin vuosia, miksi turpoan koko ajan ja kaikki puristaa vyötäröltä. En tajunnut, että on sairaus. Kannattaa kokeilla, mikä käy ja ei.

  29. Kiitos, Sari. Kiva, jos sait vinkkejä. Mukavaa viikkoa!

  30. Kaunis kevätkeittiö ja reipas keittiön emäntä. Minäkin olen vuosien mittaan keventänyt ruokavaliota. Kestävä muutos on parasta. Oli kiva lukea ruokavaliostasi. Sain siitä uusia vinkkejä.

  31. Pakko nyt jatkaa, sillä mikä ihme tuo nyt on, että jokaikinen saa hammaslääkäriltään kauhieta diagnooseja: Mun kolmea ystävää on nyt uhattu koko alapuruhampaiden siiroolla ja paras ystäväni esim. on vasta 47 vee. Jokainen on kieltäytynyt, mutta kaikille tulee vähintäin yökiskot. Oma hammaslääkärini vammauti urheilussa ja joutui lopettamaan. Uusi lääkärini keksi heti, että ikenissä on jotain, että 'pitäisi mennä suukirurgille', johon minä aloin nauramaan, silläkampaajani oli saanut kuulla samalla asemalla ihan saman, kun hänen hammaslääkärinsä oli vaihtunut. Nyt kävin tarkastuksessa, eikä ollut reiän reikää, eikä ikenissäkään mitään vikaa:)

    Minä nautin just Emmerdallella punaisia rypäleitä ja Ritari -juustosta tehtyjä 'tikkuja' kera veden. Tykkäämme syödä ilta-aterian vasta klo 19 jälkeen, joten teemme niin.

    IBS-kirjassa, jossa oli se Fodmap-ruokavalio oli paljon sellaista, joka ei sopisi ehkä ikinä, kuten liikaa raakoja juureksia ja myös sellaista, josta en pitänyt, joten kannattaa muistaa, että syö sellaista terveellistä, josta myös nauttii ja joka tuo hyvän mielen. Se on vähän kuin kuntoliikunta eli paras tulos tulee siinä lajissa, josta pitää.

    Tsemmppiä tosiaankin meille!<3 Se toimii nyt jo aika hyvin, vain tuo mun raju ja himoittu hiihtoni on nyt tosiaan vielä poissa, mutta ei enää turvotusta istuessa, joten taidamme palkita itsemme syksyllä automatkalla alpeille taas kerran. Siellähän kävelen helposti 10 kilsaa päivässä edes huomaamatta. Nyt lumitöihin!

  32. Matka on ihan paras palkinto! Joo, kannattaa syödä itselle sopivaa ja liikkua mieleistä lajia. Meikä köllöttelee nyt. Kävelin äsken keittiöön. Yks kaks yhdellä askeleella sattui oikeaan päkiään ja siihen ilmestyi kipeä patti. Ei taas paljon varoitellut. Tää mun reuma on kyllä niin salakavalaa ja arvaamatonta sorttia, että hermot menee!

  33. Onnittelut onnistuneesta ruokaremontista. Selvästikin olet löytänyt sen itsellesi sopivan.

  34. Voi ei, en tiennyt syytä, ihailin vaan instassa upeaa laihtumista ja näytät upealta ja mun silmiin messuillakin vallan kauniilta. Täällä pöhö terkuttaa ja aikoo huomenna lukea huolella tämän postauksen uudelleen, sillä olisi mukavaa näyttää edes noin puoliksi noin hyvältä, kuin sinä. Mutta se tärkein, hirmuisesti zemppiä tutkimuksiin. <3 Toivottavasti kaikki menee hyvin <3

  35. Onnea onnistumisesta! ♥
    Minullakin alkoi hälytyskellot soida nyt raskauden aikana (en siis enää ole… :D) kun painoahan oli lähes sata jo lähtiissä ja kaikeksi onneksi minulla ei ollut makean himoa vaan teki kaikkea terveellistä mieli… siitä huolimatta, minulla todettiin raskausdiabetes ja käytin insuliinia ja lopulta vielä verenpainelääkettä. No, painoa ei tullut raskauden aikana kuin lopussa 11kg ja siitäkin suurin osa oli turvotusta ja lapsen painoa sun muuta. Mutta, kyllähän se kuitenkin herätti että HALOO EMÄNTÄ! Tarttis tehdä jotain!

    Siihen asti, kun vauvaa imetin 4kk (lopetti imemisen, kun aloin antamaan kiinteitä) niin paino tippui aivan itsekseen ja kuvittele! Olin kevyempi kuin edes alkuraskaudessa. Painoa tippui yhteensä 20kg! No, joulu tuli ja meni ja nyt sitten ollaan tilanteessa, että painoa on tullut takaisin 3-4kg, vaihdellen päivästä. Mutta, kyllä se ärsyttää ja tuntuu. Yök!

    Nyt onneksi olen taas saanut itseäni niskasta kiinni ja SYÖN oikeasti kunnolla joka päivä. Tosin välillä on niitä päiviä, että aamusta tuntuu että jes, hyvin menee ja yhtäkkiä huomaan että olen palkinnut (mistäköhän?) itseni taas jollain mitä ei olisi tarvinnut ottaa. Älytön itsekuri pitää olla.

    Mutta, onneksi on aina suunta eteenpäin. 🙂

    Ihan hirmuisesti tsemppiä sinulle! Minä yritän täällä tsempata itseäni.

  36. Ruokavaliosi kuulostaa tosi hyvältä! Järkevältä ja terveelliseltä. Toivottavasti vatsasi pysyy kunnossa ❤️.
    Kaunis keväinen keittiö!

  37. Kiitos, Tiia. Sinä kyllä säteilet ja olet kaunotar. Pöhöä et ole nähnytkään. Joo, tuo tsemppi tulee tarpeeseen!

  38. Kiitos, tämä oli kiinnostava postaus! Olen miettinyt ruoka-asioita viiime aikoina astmani vuoksi. Osa sanoo, että oikea ruokavalio auttaa siinäkin.

  39. Vaikeita asioita nuo ruokavaliomuutokset, mutta hienoa, että olet sillä saanut sekä terveyttä että painon hallintaa, kyllähän se motivoi jatkamaan. Kunhan paino ei sitten laske liian alas. Tsempit jatkoon. 🙂

  40. Upea elämäntaparemontti vaikkakin lähti siitä ikävämmästä syystä eli terveydestä. Terveys on kuitenkin se tärkein ja olet onnistunut satsamaan siihen loistavasti!

    Täällä myöskin alkuvuodesta kiinnitetty enemmän huomiota noihin ruokajuttuihin (juuri niistä postailinkin 🙂 ) ja jos hyvä olo säilyy, kyllä sitä jaksaa jatkaa tervellisellä pohjalla!

    Tsemppiä inhottavaan tutkimukseen, pakkohan se on tutkia!

  41. Kiitos, Anne. Minullakin nousi aikoinaan verenpaineet kaksosia odottaessani ja jouduin osastolle viideksi viimeiseksi viikoksi. Elopaino nousi odotuksen aika 25 kiloa ja kymmenen jäi ylimääräistä. Niistä pääseminen olikin sitten työn takana. Tsemppiä!

  42. Kaipa tuo ruokavalio auttaa vähän joka asiaan. Mulla se on auttanut mahaan ja painoon, mutta nivelongelmat ovat ennallaan.

  43. Kiitos, Satu. Mun kohdalla se tuskin liian alas menee. Aina sen verran menee pöperöä alas!

  44. Upeaa, että olet pysynyt ruokavaliossasi!!!! Tuollainen hyvä, terveellinen ruokavalio on superhyvä ja vielä kun on itselleen armollinen ja eikä kieltäydy aina ja kaikesta, vaan sallii joskus pieniä herkkuja. Toivottavasti tulehduksetkin ovat helpottaneet…
    Minä päätin vuosi sitten, että nyt lähtee paino tippumaan, mutta ei millään laihdutuskuurilla, vaan elämäntapamuutoksella. Liikuntaa lisää ja herkkuja vähemmän, onnistuin 🙂

  45. Kiitos, Kisu. Juu, pitää ajatella, että tutkimus on omaksi parhaakseni.

  46. Kiitos, Kaupunkilaistyttö. Joo, pakko välillä antaa periksi. Käytiin esim. sunnuntaina Raxissa juhlimassa tätini synttäreitä. Olen ähkynä vieläkin. Mutta se oli yksi juhlapäivä ja arki alkoi taas. Hienoa, että olet onnistunut! Minusta ei ehkä olisi ollut tuohon, mutta pystyin nyt, kun oli pakko.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: