Puutarhaa ja koulukuvia..

Puutarhaa ja koulukuvia..

Heips! Viikko jo töitä takana. Samoin helteitä. Mikäs siinä..

Tänään oli 7. luokkien ryhmäytymispäivä. Olimme koko päivän ulkosalla järven rannalla. Oli oikein kiva päivä ja minulla on tosi mukava, uusi luokka.

Lounaana oli kasviskeittoa, jota oli maustettu currylla. Jälkkärinä oli banaani. Minä onneton söin hyvällä halulla ja otinpa palan leipääkin nälkääni. Senpä taas mahakatarreineni opin, etten syö maustettua, enkä banaania. Oli melkoiset tuskat mahassa parin tunnin ajan. Nyt on jo ihan ok olo, mutta päiväunet maistuivat.

Lokakuussa onkin jälleen puolivuotismahatähystys. Huoks.

Onneksi on mukavaakin odoteltavaa tänä syksynä.

Nyt on vähän sellainen takki tyhjänä -olo puutarhan suhteen. Kaikki projektit ovat pulkassa ja puutarha näyttää jo kovin syksyiseltä. Kaikki kukat eivät ole vielä kukkineet, mutta silti..

Aiotko sinä myllätä puutarhassa jotain uusiksi tänä syksynä? Onko projekteja? Loppuun kerrankin kunnollinen kuva meikäläisestä. Sähköpostiin tuli tänään Kuvaverkon kuvakopiot koulukuvista. (Olen kyllä tiukka ope, vaikka kuva kertoisi muuta.. ;O) Koulun henkilökunnasta otettiin kuvat heti ensimmäisenä työpäivänä ja jo saimme kuvat sähköpostiin. Nopeaa toimintaa.

Mukavaa viikkoa!

38 thoughts on “Puutarhaa ja koulukuvia..

  1. Olet oikein kaunis kuvassa, hyvin onnistunut.
    Kukkaista viikkoa sinulle!

  2. Vaikka vannoisin, etten mitään tee, olen varmasti ennen lokakuuta myllännyt johonkin uuden kukkapenkin – minulla on vielä runsaasti nurmikkoa jäljellä:) Tosi kaunis kuva kauniista naisesta!

  3. Ihania kuvia, kaunis olet! Oikein mukavaa ja rauhaisaa alkanutta kouluvuotta??

  4. Puutarha näyttää vieläkin niin kauniilta!
    Niin se vain kesä taitaa olla pian ohi ja syys saapuu.
    Hyvä kuva sinusta, iloa viikkoosi Satu <3

  5. Hyvä kuva. Projektiksi riittää, kunhan saisi pihan siistittyä ennen lumen tuloa 🙂

  6. Oikein hyvä kuva sinusta! Tiukat opet ovat parhaita, sen huomaa sitten lukiossa ja yliopiston puolella – tiedän kokemuksesta, jatka samaan malliin! Toivottavasti massukipu on hellittänyt, kuulostaa tutulta! Onhan vielä sipulikukkaprojekti 😀 😀 😀

  7. I think your garden still looks nice, lots of colour. And you, you also looks wonderful!

  8. Hyvä kuva keelpaa esitellä. No malli kun on niin luonnollinen niin mikäs kuvatessa ?
    Mukavaa uutta viikkoa !

  9. Kiitos, Sirkku. Niinhän sitä monesti tulee myllättyä. Minä varmaan muuttelen kasvien paikkoja jälleen kerran.

  10. Kiitos, Saila. Minun kaikki kieltenopettajat olivat aikanaan tiukkoja ja en oikein muusta tiedä. Kielet tulikin luettua hyvin. Vielä on maha pöhössä, mutta kyllä se siitä. Jep, sipulit multiin.

  11. Thank you, Janneke. Many flowers have bloomed later than normally. So, there are still bloomers lefe, but anyway it looks like autumn.. Happy gardening, Janneke!

  12. Kiitos, Satu. Kerrankin kuva onnistui niin, ettei ole jotain ihmeilmettä.. Kivaa viikkoa!

  13. Kauniista naisesta kaunis kuva! Voi, minun mieltäni niin lämmittää lukea, miten tykkäät uudesta luokastasi ja välittyy positiivinen tunne siitä, millainen opettaja olet uusille seiskoille. Oma tyttäreni aloitti juuri yläasteen ja tiedän, miten äärimmäisen jännää aikaa se on nuoren elämässä. Opettaja, jolla itsellään on positiivinen meininki, on kyllä tosi tosi tärkeä voimavara myös sille nuorelle ihmiselle, jota jännittää ja joka jo kimpuilee isoksi kasvamisen kanssa.

    Syksy tosiaan alkaa tulemaan. Varmaankin siksi, kun oma puutarhani viettää vasta ensimmäistä kesää (tavallaan), niin kaikki kukinta on vähän myöhässä. Tuntuu, että tällä hetkellä on meidän puutarhan paras kausi meneillään. Syksy on itsestäni masentavaa ku kasvit alkavat lakastumaan ja tietää, kuinka äärimmäisen pitkä odotus taas on seuraavaan kevääseen. Ennen kärsin puutarha krapulasta joka vuosi, enää siitä ei ole tietoakaan 😀

  14. Minusta sun puutarhassa ei näy vielä mitään syksystä.
    Tosi hyvä kuva susta.

  15. Kiitos! Jep, puutarhakrapula on täälläkin… Murkkujen kanssa on kiva olla töissä.

  16. Ihana, ihana kuva! <3 Kaunistut vuosi vuodelta, mikä on hehkusi salaisuus?

  17. Minä yritän saada entiset projektit valmiiksi. Uusia ei enää tule tälle kesälle. Kaunis kuva kauniista mallista!

  18. Vähän tässä alkaa sellainen luovuttamisen tunne pukata päälle puutarhan suhteen. Voi olla että kuitenkin vielä istutan jonkin köynnöksen uutta pergolaamme koristamaan.
    Tosi onnistunut kuva!

  19. Kauniin rehevältä ja hienolta näyttää puutarhassanne, vaikka kesän kukintahuiput onkin siellä jo ohitettu. Täällä liljat pistävät juuri parastaan. Ai että! Muutamia kukkijoita onkin vielä tulossa kukkaan; nauhuksia ja kultapalloja muun muassa. Syysleimujakin muutamia. Niitä pitäisikin hankkia lisää, nimittäin lisääkin saisi väriä loppukesässä olla. 😉
    Puutarhaprojektina olisi tälle syksylle perustaa pieni pensasruusu-hanhikkipenkki. Taimet onkin jo aika lailla hankittuna, kunhan vain saisi kaivettua. Ja tietenkin kovat sipulikukkien istutusurakat on tänäkin syksynä suunnitteilla. Netistä olen yhden sipulitilauksen jo tehnyt. Enempää ei ehdi, syksyksi on paljon kiireitä. 🙂

  20. Oi kuinka kaunis koulukuva. Meillä ei ole mitään ihmeitä suunnitteilla. Sipulikukkia tietysti tekisi mieli lisätä jokapaikkaan. Muutamia siirto ja istutussuunnitelmia on myös.

  21. Hyvä kuva. Taitaa jäädä koira-aitaus ensikesään, jos ei nyt jotain ihmettä tapahdu. Mä kyllä tekisin, mutta jotkut muut ei…huoh…

  22. Voipi olla, että joku projekti puutarhassa vielä tässä loppukesästä toteutuu. Ihana on tuo kuvasi!

  23. Kiitos, Teija. Ainakin omaa oloa on parantanut kilojen kariseminen. Paljon parempi fiilis. Olisi pitänyt karistaa ne jo aikoja sitten pois.

  24. Syksy onkin hyvää istutusaikaa ja taimia saa edullisesti. Kiitos, Kristiina.

  25. Kiitos. Meillä osa liljoista märkäni kaatosateissa ja on isoja aukkoja liljapenkissä. Kallionauhukset ja kultapallot ovat täälläkin vielä nupussa. Syysleimuihin iski härmä. Sipulisavotta on edessä jossain kohdin.

  26. Kiitos, Sanna. Aina tulee meilläkin tehtyä noita siirtoja. Niin varmasti tänäkin syksynä.

  27. Kiitos, Pirkko. Projektit ovat kivoja. Meillä ei nyt isompia ole tiedossa. Remontin lisäksi.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: