Shoppailua ja kukkia

Heips!

Jo pari päivää on mennyt töissä. Ihan mukavasti on alkanut. Huomenna tulevat oppilaat. Uuden lukuvuoden kunniaksi kävin vaatekaupoilla. Ostin elämäni ensimmäisen Desigualin tunikan ja tykkään siitä tosi paljon.


Pistänpä nyt tähän selfien Mikin kanssa, vaikken selfieistä yleensä hirveästi perusta. Tämä kuva hämmensi minua, sillä vasta tämän nähdessäni tajusin, kuinka paljon olen "kutistunut". Vuodessa on lähtenyt reilut 13 kiloa.

Ja sitten asiaan, eli puutarhaan. Alan vähitellen toipua viikonlopun angstista, jota tunsin kaatosateiden runtelemien kukkien vuoksi. Tällä viikolla on ollut hyvät kelit ja olen korjaillut vaurioita töitten jälkeen.














Kuvailin puutarhaa tänä iltana. Mikki ei ollut yhtään yhteistyötuulella. Sillä oli koko ajan hinku karata pois. Kun lopetin kuvaamisen, tajusin, että sillä kiire oli sisälle ja syömään. Mikin ruokahalut ovat melkoiset kortisonikuurin ansiosta. Se haluaisi syödä koko ajan. Mikillä on kuukauden kortisonikuuri hotspotin (ihottuma) vuoksi.














Näin viikko on kulunut täällä. Mites siellä?

Mukavaa torstaita!

46 kommenttia

  1. Kiva kuulla, että kelit on parantuneet, toivottavasti hieno sää jatkuu! Vaikka työt ovatkin jo alkaneet... mutta illat ovat vielä pitkiä ja valoisia, voi nauttia puutarhasta.
    Upea hoikka nainen on kuvassa, ihana tunika! Desigualilla on kivoja kuoseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila. Joo, iltaisin onneksi ehtii vielä olla pihalla. Nautitaan!

      Poista
  2. Kunnioitettava painonpudotus. Minäkin olen yrittänyt ja saanut runsaassa kahdessa kuukaudessa vaivoin kolme kiloa.
    Kuvissa puutarha on oikein hyväkuntoisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on oikein sopiva tahti. Mulla meni 1 - 2 kiloa kuukaudessa. Kiitos, eilamar.

      Poista
  3. Näytät upealta ja tuo Desiqualin tunika on kaunis♥ Itse ihastuin noihin Desiqualin asuihin aikoinaan kun oltiin reissussa Teneriffalla..Ihania!! Oikein mukavaa lukuvuotta ja hyvä että Mikille ruoka maistuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, Mikille maistuu - vähän liiankin hyvin.

      Poista
  4. Niin ne tosiaan koulut alkavat huomenna. Meillä neiti edelleen jännittää alkavaa koulua vaikka neloselle jo menee. Äitiinsä on lapsi pieni tullut.
    Minullakin oli puutarha aiheinen postaus, ihan jännittää mitä sie olet tekemisestäni mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, pitääpä käydä katsomassa puutarhajuttusi. Olen ollut nyt tosi vähän koneella.

      Poista
  5. Todella kaunis tunika ja sopii hyvin sinulle.
    Kauniilta näyttää myös puutarhassa!
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu ❤️

    VastaaPoista
  6. Olet niin soman simpsakassa kunnossa.
    Tsemppiä työn alkuun!

    VastaaPoista
  7. Olen toki lukenut laihtumisestasi, mutta tästä kuvasta kutistuminen näkyy selvästi. Desiqualin vaatteiden kukkakuosi miellyttää minuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuva yllätti minutkin. Kyllä töissäkin sanoivat minun kutistuneen kesän aikana. Kesällä lähti pari kiloa, muttei enempää.

      Poista
  8. Minäkin tykkään Desigualin vaatteista ja oletkin löytänyt kivan tunikan. Sade on pilannut minulta kesäkukkia ja sekin harmittaa jo niin paljon. Onneksi on kesää jäljellä, ehdit nauttia ihanasta puutarhastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kesäkukat menivät pilalle myös. Pitää nauttia vielä, kun voi.

      Poista
  9. Meilläkin on ollu poutoo. Aikaseempa se koulu nykyään alakaa! Nätin tunikan oot löytäny ja nätti oot ihekkin. Kaunista on puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla. Koulu alkoi aikaisin, jotta voimme pitää viikon syysloman.

      Poista
  10. Kadehdittava painonpudotus! Minulle on tullut lisää kiloja, koska astma on haitannut lenkkeilyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paino kyllä nousee paljon helpommin kuin putoaa..

      Poista
  11. Wautsi sie oot hoikustunu tosi paljon ,voi kun itekin onnistuis hoikistumaan .Mitä oot jättäny pois että muodonmuutos tapahtui?Voi Mikki ISO hali Mikille ja puutarha eikun kukoistaa .Ai että, miten tympii taas ,kun kesä ohi kohta syksy ja pimeys alkaa =( työn iloa sinulle=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin sokerin ja gluteenin. Nyt on kyllä vähän lipsunut. Pitäisi palata ruotuun. Mikki kiittää. Kiitos, mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  12. Kauniin tunikan olet ostanut sopii hienosti sinulle. Sade on kyllä tehnyt tuhoja puutarhoihin kyllä olikin kova rankka sade. Onnea työn alkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma. Sade on tosiaan tehnyt tuhoa. Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  13. Eilen juuri ajattelinkin, että mitenhän työt ovat alkaneet :) Ja pohdin, että mikähän olet ammatiltasi. Täällä alkoivat koulut myös. Esikoinen aloitti yläasteen ja olihan se aika jännä paikka. Molemmille! Onneksi kelit ovat olleet suosiolliset puutarhahörhöilylle <3 Aivan ihanaa! Jospa tämä jatkuisikin tälläisenä :)
    Tosi kaunis sin uusi tunika!
    t.Hilu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti alkoi. Opettaja olen. Yläasteella. Kiitos! Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  14. Sopii niin hyvin tuo uusi tunika sulle! Ihan nappilöytö:) Ihanan runsaalta näyttää tuo sun puutarha! tuu osallistumaan kastelukannu arvontaan blogiin, niitähän ei ole koskaan liikaa;)

    VastaaPoista
  15. Kaunis uusi tunika.
    Siitä huomaa syksyn saapuneen, kun opiskelut alkavat.
    Kuvat eivät kerro, että puutarha olisi sateissa nuhjaantunut niin on rehevää ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, syksy on. Kesäkukat lähinnä kärsivät.

      Poista
  16. Oletpa kyllä hoikistunut, heti hoksasin ja hyvältä näytät ja tunika myös.
    Puutarhakin on kaunis.

    Kaikkea hyvää arjen aloitukselle <3

    VastaaPoista
  17. Kivasti sopii sulle toi tunika.
    Minusta sinun puutarha on niin kaunis, kuvissa ei yhtään huomaa, että sade on hakannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On tuo piha jo vähän toipunut ja siivoilin sitä.

      Poista
  18. On todella rehevän näköinen puutarha eli ei kyllä yhtään huomaa sateen piiskanneen. Josko nyt alkaisi vähän parempi kesäkeli.

    VastaaPoista
  19. Nauhukset kukkii upeasti. Joskus uuden asun osto on paikallaan, piristää kummasti.

    VastaaPoista
  20. I can see that you have lost plenty of weight, but it suits you, you look good.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Rosemary. I feel better and it's good, it I look better.. Happy new week!

      Poista
  21. Hienosti pudotettu paino. Kyllä minunkin pitäisi ainakin sen verran saada pois.

    VastaaPoista
  22. Hieno painonpudotus!
    Näytä upealta uudessa tunikassa;)
    Mikillä olisi pitänyt olla retkieväät mukana puutarhassa, niin reppana olisi jaksanut paremmin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heh, eväille olisi Mikillä tarvetta..

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (20) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (1) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (2) Amsterdam (2) anemone (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (1) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonta (114) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) asetelma (2) askartelu (2) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (3) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (16) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (18) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaritapaaminen (2) blogi (66) blogiarvonta (1) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (82) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (3) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Colosseum (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daffodils (1) dahlia (1) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (68) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (7) elämänmuutos (1) ensilumi (1) epäonnistuminen (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) Etelä-Saimaa (1) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (29) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floristeria (1) floristimestari (1) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (20) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haaste (3) haasteita (1) haaveet (2) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (2) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (11) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja Rodomulta (1) havukasvit (1) havut (10) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihtoloma (4) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (2) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) I love your blog (1) idea (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (4) ikkunahylly (1) ilo (1) iltavalo (1) image mode problem (1) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (3) inspiration (5) Instagram (1) iPhone6s (2) istutukset (24) istutukset Mikki (1) istutus (20) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (2) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (29) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukortit (1) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (3) joulukuusi (4) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (8) juhla (3) juhlapostaus (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurrutus (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) karviainen (2) kastelu (1) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasvihuone (46) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) Kasvitieteellinen puutarha (5) kasvohoito (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) keramiikka (5) keramiikki (1) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) kesä (24) kesä 2013 (1) kesäkukat (4) kesäkukka (2) kesäkuu (5) ketjusaha (1) ketutus (6) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (96) kevät 2017 (1) kevätkukat (3) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) kevätpesu (1) kevätpuuhat (1) kevätpuutarha (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kimppu (2) kimput (3) kipsi (1) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjat (1) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotkansiipi (1) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) kranssi (17) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kukat (133) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka-asetelma (6) kukka-asetelmat (4) kukkahousut (2) kukkaiselämää (7) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) Kukkakauppa Haakana (1) Kukkakauppa Tolvanen (4) kukkakimppu (25) kukkakimput (14) kukkakollaasi (2) kukkakranssi (1) kukkaloisto (11) kukkamania (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasidonta (1) kukkasipuli (3) kukkasipulit (13) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (115) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (4) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (6) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (1) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenranta (4) lapset (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (6) leijona (1) leijonareliefi (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) Lidl (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (2) Lillevilla (4) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (6) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (9) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lumi (3) lumityökalut (1) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (1) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (1) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lämpö (1) Länsipolku (1) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) magazines (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (2) marjakuusi (3) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (6) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) messuesitelmä (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) mid summer (1) Midsummer (2) mielipaha (1) Mikki (335) Mikki työkalut (1) milk tooth (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) mullanvaihto (1) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (2) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (10) MycoForce (1) Mykorritsa (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (6) Natria Etanarae (3) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (1) Natria Luujauho (2) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (5) nelkytplusblogit (168) nelkytplusbogit (7) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nivelpsoriasis (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoruus (1) nuput (2) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasämpylä (1) ompelu (50) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettelu (4) opetussuunnitelma (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (4) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) paniikki (1) Panos (1) Paratiisin Taimitarha (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (1) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (2) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinteres (1) Pinterest (14) pioni (1) pionit (1) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (2) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (12) puisto (3) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (449) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatkailu (4) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (4) pöytä (1) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (7) Rautjärvi (1) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (1) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Rooma (3) Roope (2) rose (5) roses (14) rottweiler (7) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (3) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (3) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) Ruusulannoite (1) ruusut (24) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (3) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (1) satama (1) sato (14) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (11) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenet (22) siemenkylvöt (2) siemenluettelo (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sign (1) siili (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) sipuliale (1) sipulikukat (2) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (11) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormustinkukka (1) Sperli (2) spiraali (3) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (1) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) swan (1) syende (1) syksy (48) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (7) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (1) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (1) syyskuu (5) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysloma (10) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (6) Tallinna (1) talventähti (1) talvetus (2) talvi (6) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Botanical Garden (3) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaus (2) tilauspuput (4) timanttituija (1) timanttituijat (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (1) tour (1) toy (1) travelling (1) tree (1) tree felling (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubetus (14) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaanit (23) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (2) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (1) unelmat (1) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (1) v-tutus (1) vaatteet (2) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (5) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhoja leluja (1) vappu (7) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegetable plot (3) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (1) Viherpeukalot (1) Viherpiha (3) viidakko (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (21) voittajat (7) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (2) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (33) Yrttilannos (1) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (3) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)