Ihan pihalla Mikin kanssa

Ihan pihalla Mikin kanssa

Hei! Tänään pääsi taas parin päivän tauon jälkeen pihatöihin. Pistimme äitini kanssa yhden kukkapenkin uusiksi. Vuohenkello ja tarha-alpi saivat kyytiä. Tilalle pääsi liljoja, ruoste- ja harlekiinikukkaa yms.

Mikki oli tietenkin pihalla mukana valvomassa toiminnan laatua.

Mieheni ripusti kasvihuoneeseen verhot. On luvattu auringonpaistetta lähipäivinä. Olen jo siirtänyt suurimman osan taimista kasvariin. Siellä asustavat myös daaliat esikasvatuksessa.

Mikki päivysti saarnin alla huomattuaan oravan puussa. Kasvimaalle olen kylvänyt paljon kukkien siemeniä. Toivottavasti tiedossa on kukkamaa.

Keksin viimein paikan daalioille. Mansikkamaa tuossa loivassa rinteessä saa antaa tilaa kauneudelle. Mansikat muuttavat marjapensaiden lähistölle.

Osa talvetetuista pelargonioista muutti Lillevillaan ja osa isompaan kasvariin. Sisällä talossa ikkunoille tuli ihanasti tilaa. Istutin orvokkeja amppeleihin ja laatikkoon Lillevillan edustalle.

Huomenna ilmeisesti sataa ja viikonloppuna paistaa.

Viikonloppuna pitäisi laittaa vesiallas kesäkuntoon ja puuhailla kaikenlaista pientä pihalla. Joko sinulla on puutarhan kevättyöt hyvällä mallilla? Onko tiedossa isompia projekteja?

Mukavaa loppuviikkoa!

36 thoughts on “Ihan pihalla Mikin kanssa

  1. Ihania nuo mutkittelevat polut! Pieniä kevätaskareita on tehty ja puutarhan tämän vuoden työt alkavat olla suunnittelun asteella valmiita. Tuleva kesä ei taida näillä näkymin muuta ollakaan kuin isoja projekteja 😀 Mutta mikäs sen mukavampaa.

  2. Lillevillan isot ikkunat ovat eduksi kasveille, eiköhän pelakuut viihdy. ja näkyy siellä maassakin jo nousevan esiin kaikenlaista. Oliko vuohenkellon poistamisessa iso työ? Minulla on sitä yhdessä penkissä ja välillä koen sen aika riesaksi.

  3. Ihana postaus jälleen pihastasi. 🙂 Hyvällä mallilla on pieni pihamme. Ja mitään isompaa projektia ei ole tiedossa tällä hetkellä, vaikka suunnitelmia on vaikka kuinka paljon. 🙂

  4. Oi, teillä on kevät edistynyt pitkin harppauksin! Meillä ei kevät ole vielä noin pitkällä. Sipulikukkia nousee maasta. Luulen kuitenkin, että tämä viikonloppu tekee ihmeitä. On luvassa ihanan lämmin jakso.
    Nyt on se aika, jota me ollaan niin kauan odotettu. Ihanaa tulevaa viikonloppua!

  5. Mukava kivipiha sinulla,kivet ovat niin kivoja.Itse olen myös kivi-ihminen,siis just nuo luonnonkivet.Miten hoidat nuo kivien välit? Minulla ainakin kasvit yrittävät ryömiä sinne,krassinkin siemenet on pärjänneet siellä rakosissa talven,ihan itämiskykyisinä.Minulle joskus vitsaillaan että minulla on sellanen kivenpyörittäjän piha .:-)

  6. Meillä ihan pihalla Sulon kanssa! Kyllä koirakin nauttii pihalla olemisesta. Taas ihailin näistä kuvista tuota muuria!

  7. Kiitos. Minä rakastan puutarhapolkuja ja inhoan nurmikkoa, koska meillä se on lähinnä rikkaruohoja ja on työläs hoitaa. Hih, meillä taitavat isojen projektien kesät olla ainakin toistaiseksi takanapäin. Projekteja on kiva suunnitella ja toteuttaa.

  8. Juu, uskoisin viihtyvän. Tulppaaneja nousee kivasti. Oli siinä poistossa aika urakka. Alpissa vielä isompi. Vielä on pari paikkaa, joissa aion tehdä saman. Niitä juuria riitti ja riitti ja alpi oli syvällä.

  9. Tällä viikolla kevät on saanut vauhtia yölämmöllä ja sateilla. Ihana viikonloppu pitäisi olla siis tiedossa. Pelkkää puutarhailua! Aurinkoista viikonloppua, Riina.

  10. Kiitos. Tämä aika on itse asiassa sellainen, että minua nuo kivet häiritsevät suunnattomasti. Olenkin ajatellut maastottaa niitä kaivamalla vähän syvemmälle kivituhkaan. Näen ne aina hammasrivistöinä. ;O) Kesällä hoitavat hommansa hyvin penkkien reunuksina ja eivät näy noin voimakkaasti. Olen tarkoituksella istuttanut kivikkokasveja noihin reunoihin ja maisemoivat kivasti ja on kukkivat reunukset. Nyt on karua, kun olen leikellyt reunakasveja siistimmiksi, jotta lähtevät paremmin kasvuun.

  11. Koirat ovat parhaita pihakamuja! Kiitos. Minäkin tykkään tuosta muurista kovasti!

  12. Kaunis piha jo keväällä. Istutin pienen kirsikkapuun meidän rivitalopihalle. Meillä on yksi pieni kirsikkapuu, joka kukki viime kesänä kauniisti, mutta ei tehnyt yhtään kirsikkaa, ja kuulin sitten naapurilta, että he olivat kaivaneet kirsikkansa pois. Päättelin siitä, että kirsikkani tarvitsee kaverin <3
    Kiva nähdä, miten daaliat alkavat kukkimaan pihallanne 🙂

  13. On hienoa saada pikkuhiljaa kasveja pois sisältä. Viikonlopun aurinkoa odotan. Vaihteeksi olisi mukava tehdä pihahommia ilman paksua takkia.

  14. Hyvä että on työmaavalvonta kunnossa;) Meillä sitä virkaa hoitavat kissat!

    Kukkapenkeistä on katkottu viimevuotisia perennanvarsia ja osa pihasta on haravoitu. Lannoitteet levitetty, pikkuruista potageria alettu rakentamaan ja kasvihuone laitettu kevätkuntoon, siinäpä meikäläisen puutarhan kevättyöt:)

    Tänään sateisena lomapäivänä ajattelin keskittyä sitten puutarhaohjelmiin ja -lehtiin:) Huomenna taas pihalle!

  15. Olipa teillä työmaa tuone kellon ja alpin kanssa ihan varmasti! Hiljalleen pihahommia teen, ensi viikonloppuna kasvimaalla ilmeisimmin ilme muuttuu merkittävästi :D. Toivottavasti saamme aurinkoa ja lempeitä tuulia! Se on aika jännää, että vaikka kuinka paljon juurakoita, taimia ja sen sellaista hankkii, aina heille paikka löytyy – usein aika helpostikin!

    Kaunista viikonloppua!

  16. Upea vihreä keidas puhkemassa kukkaan.. Kaunista on♥

  17. Teillä on kyllä niin upea piha jo nyt, vaikka kevät on vasta alkamassa:) Minä näinkin ensimmäisen kerran teidän pihaa blogistasi viime kesänä kun siellä oli jo ihan täysi kukkaloisto päällä..tänä vuonna pääsen näkemään sen muutoksen keväästä asti ja se on kyllä jännää:) Ihana Mikki siellä apuna♥ Mukavaa viikonloppua♥

  18. Kiitos, Mai. Meillä on vain kaksi kirsikkapuuta ja molemmat ovat aika huonossa hapessa. Daalioita odotan minäkin.

  19. Niin on. Selkenee ja tulee tilaa. Aurinkoa kaivataan täälläkin.

  20. Mikillä on vastuullinen homma. Sinä olet tehnyt jo vaikka mitä! Pitääkin pistää pari ohjelmaa nauhoitukseen.

  21. Juu, oli noissa kaivamista. Sinulla on aivan ihana kasvimaa! Kyllä niille aina paikka löytyy, kun tekee tilaa. Aurinkoista viikonloppua, Saila!

  22. Kiitos, Päivikki. No, nyt on vielä aika karua, mutta kyllä se tästä rehevöityy. Mikki on mussu. Aurinkoista viikonloppua!

  23. Täällä myös myllätään pihaa uuteen uskoon, uusi perennapenkki on perustettu ja vanhan kasveille pistää suorittaa jakotoimenpiteitä.
    Tuo teidän piha on kyllä ihanan näköinen kun joka mutkan takaa avautuu uusia näkymiä.
    Meidän puutarha-apulaiset lähettävät Mikille terkkuja, meillä on myös koirankuonolaiset olleet puuhissa mukana 🙂

  24. Siellä on kevättyöt jo hyvällä mallilla. Meillä on vielä hieman luntakin pihalla, vaikka pihatöihin pääsinkin jo. Kasvihuone on vielä talviteloillaan. Daaliat ja ruusut odottavat ulosvientiä. Eli tosi alussa täällä vielä. Mukavaa viikonloppua!!!

  25. Teillä on kyllä ollut varsin suloinen laadunvalvoja siellä 🙂
    Ihanasti jo pihalla vihertää. Yritän (huom! yritän) tänä viikonloppuna saada tuon takapihan haravoitua 🙂

  26. Teillä näyttää jo aikaisin keväällä puutarha kauniilta. Toki tiedän, millainen se on kesäaikaan. Mutta oma puutarha uinuu vielä, voisiko sanoa talviunta. Ehkä sekin jossakin vaiheessa herää.
    Mikki on pätevä laadunvalvoja.
    Kaunista viikonloppua!

  27. Kun luen sinun uurastuksesta ja innostuksesta, niin kyllä täälläkin alkaa tulla uusia projekteja mieleen. Syyshortensian ympäristö saa jotain uutta, lisään hieman laatoitusta ja jotain uusia kasvihankintoja lisäksi. Lähden siihen taimikauppaan. Puuhakasta viikonloppua sinulle!

  28. Kiitos, Virpi. Mikki kiittää ja lähettää terkkuja myös. Koiruli on ihan paras pihakaveri!

  29. Juu, onhan ne. Meiltä ovat lumet onneksi jo kaikonneet. Kiitos, aurinkoista viikonloppua!

  30. Niin on! Sipulikukat tuovat vihreyttä. Tsemppiä haravointiin!

  31. Kiitos, Tuula. Olen pyrkinyt siihen, että puutarha kukoistaa alkukeväästä loppusyksyyn. Aurinkoista viikonloppua!

  32. Hih, minulla onkin jo tänään alkanut uusi vähän isompi projekti. Kaikki muuttui yhdessä yössä! Kuulostaa kivalta projektilta. Mukavaa viikonloppua, Ansu!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: