Kuis huitoo? Loman jälkeinen ensimmäinen työpäivä on takana. Olipa kiva olla töissä. Teinit ovat ihan parhaita. Heidän kanssaan jutustellessani niitä näitä, sain mieleeni tämän postaukseni aiheen.
Tämä juttu ei nyt liity puutarhaan, vaan ihan muuhun. Oli oppilaitteni kanssa puhetta hiihdosta. Kyselin, kuka hiihti hiihtolomalla. Ei tainnut löytyä hiihtäneitä. No, en hiihtänyt minäkään. Ja kerronpa miksi.
Minulla on aika traumaattisia kokemuksia hiihdosta. Kouluhiihto oli ihan oma lukunsa. Oli pakko osallistua hiihtokilpailuihin. Olipa niissä kisoissa sitten kiva hiihdellä maaliin viimeisenä tai ainakin viimeisten joukossa. Kerran onneksi nyrjäytin nilkkani ennen tuota vuoden kohokohtaa ja hiihtokilpailut jäivät luvan kanssa väliin.
Tuosta se alkoi meikäläisen hiihtoura. Ei niin kivoissa merkeissä.
Hiihtotyyliäni vuodelta 1972 |
Entäs ne liikuntatuntien hiihtokerrat? Ei meillä kotona kukaan osannut voidella lasikuitusuksia. Koko suku oli hiihtänyt hiihtonsa puusuksilla. (Minulla oli upouudet lasikuituiset Järviset.) Eikä ollut nettiä, mistä etsiä tietoa. Liikunnanopelta kysyin apua, mutta ei häntä kiinnostanut suksieni voitelutaso.
Ja, eiku hiihtämään! Kerran menin kaksi metriä taakse ja yhden eteen. Kannustuksena liikunnanopelta sain siellä pöpelikössä, että enkö vielä ole pidemmälle hiihtänyt. Tuli vähän tuhahtelevaan sävyyn tuo kommentti. No, enpä ollut sen pidemmällä...ja hiki oli.
Toisella kertaa toin koululle koko ladun suksieni pohjassa. Se oli mielenkiintoista se.
Koulun jälkeen meni ehkä viitisentoista vuotta toipuessa noista kouluhiihtotraumoista. Sitten lähdin mieheni ja Roope-rottweilerin kanssa hiihtelemään järven jäälle. Roopella oli vetovaljaat, joista sidottiin köysi vyölle vyötärölleni. Oi, sitä vauhdin hurmaa, kun Roope veti! Mutta kas, kas. Roope vainusi jotain mielenkiintoista oikealla 90 asteen kulmassa. Roope teki tuon käännöksen ja meikä jatkoi suoraan niin kauan, kuin köyttä riitti. Ei ollut kiva loppu sillä tarinalla. Polvet mustina kömysin kotiin.
Roope 1994 |
Jäniksen! Ei ole todellista, että suostuin! Tämä tapahtui Saimaan jäällä. Meikä lähti hiihtämään hervotonta vauhtia jäniksenä edelle, kun mies odotti Roopen kanssa, että tulee välimatkaa. Sitten mies tuli Roopen vetämänä kuin "Lentävä hollantilainen" ja eiku jänis uudelleen liikkeelle! Hertsileijaa! Oikeesti! Kuka hullu suostuu tuohon hommaan? Siis jänikseksi? Minä suostuin. Kävelin tuon treenin jälkeen kuin cowboy kahareisin reilut pari viikkoa. Sen verran touhu hapotti.
Enpä ole viime vuosina hiihdellytkään, ja tuskin hiihtelen ihan heti tulevinakaan. Ei ole minun juttu.
Mites sinä? Tykkäätkö hiihtää? Perinteistä vai luistelutyyliä?
Kyllä minä tuon luistelutyylinkin opettelin reilut viisi vuotta sitten. Välineurheilijana hankin välineetkin vimpan päälle. Rankkaa puuhaa on. Niin rankkaa, että olen suosiolla jättänyt touhun terveemmille.
Mukavaa hiihtolomaa teille, joilla se alkoi! Aurinkoista viikkoa ihan kaikille!