Kukkaiselämää
My Flowering Life

Hei!

Vuosikymmenen vaihtumisen kunniaksi ajattelin koota tähän ennen ja jälkeen kuvia puutarhastamme.
Olemme asuneet tässä talossa ja tällä tontilla vuodesta 2003. Tätä blogia olen kirjoittanut kohta kahdeksan vuotta.

Aloitan muisteluni vuodesta 2004, jolloin vietimme ensimmäistä kesäämme täällä. Puutarha-apulaisena toimi tuolloin rakas Roope-rottweiler. Roopella oli tuona kesänä 2004 ikää jo lähes 12 vuotta.

Takapihamme oli enimmäkseen nurmikkoa ja koska meillä oli tuolloin 3-vuotiaat kaksoset, piti pihan soveltua lapsille.



Yllä mieheni kärrää innokkaita puutarha-apureita. Tuona kesänä oli hellettä vappuna ja kuva on otettu tuolloin. Istutimme tontille ensitöiksemme lisää marjapensaita pienille herkkusuille.


Tonttimme oli hyvin hoidettu ja istutuksia oli jonkin verran jo valmiiksi, kun muutimme. Vesiallaskin oli valmiina. Tuona kesänä 2004 poikamme pulahti altaaseen, mutta onneksi apu oli lähellä.


Kuten kuvista näkyy, nurmikkoa oli paljon.



Koska meillä oli tuolloin pienet kaksoset ja rottweiler, rakensimme tonttimme ympärille aidan ja portin.


Etupihalla oli pensaita. Välillä nuo pensaat antoivat tilaa kukille ja pari vuotta sitten istutin tuohon pensaita uudelleen.


Nykyisen lavakaulusmaan tilalla oli takapihalla mansikkamaa.


Joitakin perennoja kasvoi. Poikamme rakasti pionien tuoksua.


Tuona vuonna saimme "moukan tuurilla" hyvän kurpitsasadon.


Sato hyödynnettiin...


Seuraavana kesänä 2005 Roopea ei enää ollut. Uutena puutarha-apurina aloitti Aku-rottweiler.


2005 keväällä omenapuut ja syreenit kukkivat ihanasti.


Vielä oli tilaa pelata jalkapalloa...


ja jumpata!


Tuolloin patsas, jonka mieheni äiti on tehnyt, oli vielä muualla. Nykyisin se komistaa puutarhaamme.


Pihamme amerikanjalopähkinä oli vielä suhteellisen pieni nykyiseen kokoonsa verrattuna.


Tuolloin harrastin vielä öljyväreillä maalausta. Maalasin lähinnä eläimiä. En maalaa enää, kosken saanut haluamani kaltaista aikaan.



Keväällä 2006 näyttää ilmestyneen ensimmäinen tekemäni kukkapenkki. Tuo pienempi tuolla taustalla. Kasvihuone oli tontilla jo tänne muuttaessamme.


Etupiha oli lähinnä nurmikkoa. No, jos on piha muuttunut, niin ovat asukkaatkin...


Kesällä 2007 pikkukokit puuhailivat pihakeittiössä.


Kesällä 2008 on taas ilmaantunut muutama pikkuistutus lisää.


Pari kesää piha pysyi suht ennallaan. Kävimme matkoilla ja veneilimme lasten kanssa. Kesällä 2010 Itäpolku sai alkunsa.


Tähän onkin hyvä päättää tämä postaus. Seuraavalla vuosikymmenellä tapahtuikin pihalla huomattavasti enemmän.

Mukavaa viikkoa ja paluuta arkeen!

Hellou!

Kuis huitoo? Loman jälkeinen ensimmäinen työpäivä on takana. Olipa kiva olla töissä. Teinit ovat ihan parhaita. Heidän kanssaan jutustellessani niitä näitä, sain mieleeni tämän postaukseni aiheen.

Tämä juttu ei nyt liity puutarhaan, vaan ihan muuhun. Oli oppilaitteni kanssa puhetta hiihdosta. Kyselin, kuka hiihti hiihtolomalla. Ei tainnut löytyä hiihtäneitä. No, en hiihtänyt minäkään. Ja kerronpa miksi.

Minulla on aika traumaattisia kokemuksia hiihdosta. Kouluhiihto oli ihan oma lukunsa. Oli pakko osallistua hiihtokilpailuihin. Olipa niissä kisoissa sitten kiva hiihdellä maaliin viimeisenä tai ainakin viimeisten joukossa. Kerran onneksi nyrjäytin nilkkani ennen tuota vuoden kohokohtaa ja hiihtokilpailut jäivät luvan kanssa väliin.

Tuosta se alkoi meikäläisen hiihtoura. Ei niin kivoissa merkeissä.

Hiihtotyyliäni vuodelta 1972

Seuraava muisto on, kun koulun kanssa oli pakko hiihtää ihan jumalattoman pitkä lenkki jonnekin hiihtomajalle, missä odotti peräti lasillinen kuumaa juotavaa. Koulupäivä päättyi sinne jonnekin jorpakkoon ja piti omin neuvoin hankkiutua kotiin. Siis hiihtämällä! Jösses! Meni niin hapoille, ettei heti tehnyt mieli hiihtää.

Entäs ne liikuntatuntien hiihtokerrat? Ei meillä kotona kukaan osannut voidella lasikuitusuksia. Koko suku oli hiihtänyt hiihtonsa puusuksilla. (Minulla oli upouudet lasikuituiset Järviset.) Eikä ollut nettiä, mistä etsiä tietoa. Liikunnanopelta kysyin apua, mutta ei häntä kiinnostanut suksieni voitelutaso.

Ja, eiku hiihtämään! Kerran menin kaksi metriä taakse ja yhden eteen. Kannustuksena liikunnanopelta sain siellä pöpelikössä, että enkö vielä ole pidemmälle hiihtänyt. Tuli vähän tuhahtelevaan sävyyn tuo kommentti. No, enpä ollut sen pidemmällä...ja hiki oli.

Toisella kertaa toin koululle koko ladun suksieni pohjassa. Se oli mielenkiintoista se.

Koulun jälkeen meni ehkä viitisentoista vuotta toipuessa noista kouluhiihtotraumoista. Sitten lähdin mieheni ja Roope-rottweilerin kanssa hiihtelemään järven jäälle. Roopella oli vetovaljaat, joista sidottiin köysi vyölle vyötärölleni. Oi, sitä vauhdin hurmaa, kun Roope veti! Mutta kas, kas. Roope vainusi jotain mielenkiintoista oikealla 90 asteen kulmassa. Roope teki tuon käännöksen ja meikä jatkoi suoraan niin kauan, kuin köyttä riitti. Ei ollut kiva loppu sillä tarinalla. Polvet mustina kömysin kotiin.

Roope 1994

Vetoharrastus Roopen kanssa ei suinkaan päättynyt tuohon. Suksilla Roopen vedettäväksi en enää kuitenkaan suostunut. Mieheni sen sijaan tykkäsi hiihtää Roopen vetäessä. No, mikäs rooli suksilla minulle sitten lankesi? Arvaapas vain!

Jäniksen! Ei ole todellista, että suostuin! Tämä tapahtui Saimaan jäällä. Meikä lähti hiihtämään hervotonta vauhtia jäniksenä edelle, kun mies odotti Roopen kanssa, että tulee välimatkaa. Sitten mies tuli Roopen vetämänä kuin "Lentävä hollantilainen" ja eiku jänis uudelleen liikkeelle! Hertsileijaa! Oikeesti! Kuka hullu suostuu tuohon hommaan? Siis jänikseksi? Minä suostuin. Kävelin tuon treenin jälkeen kuin cowboy kahareisin reilut pari viikkoa. Sen verran touhu hapotti.

Enpä ole viime vuosina hiihdellytkään, ja tuskin hiihtelen ihan heti tulevinakaan. Ei ole minun juttu.

Mites sinä? Tykkäätkö hiihtää? Perinteistä vai luistelutyyliä?

Kyllä minä tuon luistelutyylinkin opettelin reilut viisi vuotta sitten. Välineurheilijana hankin välineetkin vimpan päälle. Rankkaa puuhaa on. Niin rankkaa, että olen suosiolla jättänyt touhun terveemmille.

Mukavaa hiihtolomaa teille, joilla se alkoi! Aurinkoista viikkoa ihan kaikille!

Katselin vanhoja valokuvia tehdäkseni suht' asiallisen postauksen puutarhamme muutoksista vuosien varrella. No, asialliset postaukset eivät ole vahvuuteni... Joten tässä tulee!

Enpä nyt ihmettele, etten ihan alkuvuosina ehtinyt niin paljon puutarhahommia tehdä kuin nykyisin. Meillä näyttää olleen kaikenlaista puuhaa lasten kanssa yllin kyllin. Toki apulaisia pihatöihin oli tarjolla...

Parin kuvan kohdalla sain kyllä hillittömän hepulin...


Alkuun muutama kuva edelliseltä pihaltamme. Olen vakaasti sitä mieltä, että pihanhoitoa on opeteltava jo varhain. Eikö? Tässä 2-vuotiaat puutarhurin alut.


Pihatöitten välillä pitää toki iloitellakin.


Ja vilvoitella. Kesän 2002 rantamuotia....


Tämä kuva on nykyisen talomme takapihalta 2004 - ensimmäisenä kesänämme tässä talossa ja tontilla. Lipunnostoseremonia menossa ja kunniavartio paikalla... Roope-rottweiler mukana menossa. Roope on tässä 12-vuotias. Tuohon aikaan kaikkien rottisten hännät oli vielä typistetty. Onneksi siihen on tullut muutos.


Narsissit kukkivat samaisena kesänä. Roope on kiinni lipputangossa. Hihna oli pitkä ja varjoakin olisi ollut tarjolla, mutta Roope nautti auringosta. Pihalla näyttää olleen keinut. Myöhemmin samana kesänä valmistui tonttiamme ympäröivä teräselementtiaita.


Kukas sieltä viipottaa? Pikku puutarhuri ja karviaispuska.


Innokkaita apureita!


Kyytipalkalla!


Samana syksynä saatiin kurpitsasatoa. Moukan tuurilla. Tuon jälkeen en ole onnistunut saamaan näin montaa isoa kurpitsaa.


Tässä takapihamme kesällä 2004. Nyt se on vähän erilainen...


Näemmä olen edellisenä syksynä ehtinyt muutaman tulppaanin istuttaa. Kuva keväältä 2005.


Syreenit ja hedelmäpuut kukkivat ihanasti keväällä 2005.


Kesällä 2005 on pihalla pelattu jalkapalloa. Nyt se ei kyllä onnistuisi.


On siellä nyrkkeiltykin. ;O)


Bootcamp? No, ei sentään! Mies vetää lapsille aamujumppaa ennen töihin menoaan. Puutarha-apulainenkin on vaihtunut edellisestä kesästä. Jumpassa mukana Aku, noin puolivuotias rotikka.


Tarzan puussa? Ei, vaan mieheni leikkaamassa amerikanjalopähkinää syksyllä 2005. Lähes jokasyksyinen operaatio.


Nykyisin takapihamme on minun leikkikenttäni.... Tällaiselta näytti leikin tulos tänä aamuna.

Mukavaa Helatorstaita!

Mieheni teki ja laittoi Rottis-viirin katolle.