Miten ne kilot lähtivät?

Hei!

Aurinkoista maanantaita! Täällä kaakossa aurinko paistaa ihanasti ja on kaunis pakkaspäivä. Huomenna ilmeisesti kaikki muuttuu ja sataa vettä ja loppuviikolle on luvattu plusasteita.

Liittyen edelliseen postaukseeni sain viestejä, joissa kysyttiin, miten sain painoni putoamaan nuo 13 kiloa. Ihan yllättävän helposti, osan vahingossa.

Ja mistä sain motivaation ruokavaliomuutokseen? Pelko on paras motivaattori! Kävin syksyllä keskivaikean mahakatarrini vuoksi mahalaukun tähystyksessä. Edellinen tähystys oli viisi vuotta sitten ja seuraava on taas reilun kahden viikon kuluttua. Mahalaukun pinnalla oli solumuutoksia, dysplasia levis, lieväksi syövän esiasteeksi tuota sanottiin. Siinä se.

Voin myös kertoa, että tuo tuleva tähystys pelottaa jo nyt. Olen parina yönä nähnyt painajaisia, mutta ei auta itkut näillä markkinoilla. Parhaani olen kuitenkin tehnyt, että masu olisi kunnossa. Ei sitten harmita, etten edes yrittänyt.

Masulääkärini tosin syksyllä sanoi, että ihan sama mitä teen, muutokset etenevät kuin juna, jos ovat edetäkseen. Pahimmassa tapauksessa poistettaisiin mahalaukku. Tällainen puhelu oli erään syksyisen perjantai-iltapäivän ratoksi. Siinäpä olikin miettimistä.

Turhaa tai ei, päätin, että nyt muuttui tämän rouvan syömiset ja juomiset. Ja se muuttui puhelun jälkeen jo samana iltana. Ulkonäöllisistä syistä tämä muutos ei siis alkanut. Jos nyt näytän vähän paremmalta, se on pelkkää bonusta!

Tästä lähdettiin.. Ihan karmealle omaan silmään näytän...Pöhössä. Valokuva kertoo enemmän kuin peilikuva..


Kuvasta näkee, että hyvää oli tullut nautittua muittenkin puolesta ja vaatteilla sitä yritin verhoilla. En minä aina noin pullea ollut. Tuossa kohdin olin jo vähän luovuttanut. Sehän on fakta, että satunnaiset laihikset, jotka ovat erittäin tuttuja minulle, eivät tuo pysyvää muutosta, vaan kaikki palaa korkoineen takaisin.

Nyt minulla on ehkä toivoa pysyä näissä mitoissa, koska terveyden vuoksi minun on pysyttävä tällä ruokavaliolla.



Ja yllä oleva kuva on otettu toissapäivänä, reilun puolen vuoden ruokavaliomuutoksen jälkeen. Toivon vakaasti, että nuo housut eivät enää täyty. Jo ihan terveyteni vuoksi. Ei minulla kyllä ole aikeita palata entiseen.

Mitä jätin pois? Leivän, sokerin, gluteenin. Ihan ablosolutisti noitten em. juttujen suhteen en ole. Syön esim. aamulla Nalle-kauraruispuuroa, mikä on herkkuani. Leipää syön ehkä palan kuukaudessa, jos tulee hillitön mieliteko. Vähän kun joustan, ei tule hepuleita, että pakko saada jotain. Saatan myös syödä palan kakkua, jos on vaikka syntymäpäivät, mutten entiseen tapaan joka viikko.

Lihaa en syö lainkaan. Ollut lihattomalla ruokavaliolla jo puolitoista vuotta. Kalaa ja äyriäisiä syön.

Alla kuva mieheni aamupalasta. Se on vähän erilainen kuin omani. (Kuvaa ei omastani ole, koska söin sen ja unohdin ottaa kuvan!) Minä en käytä mustikkakeittoa. Puurossani on nokare voita, ruokalusikallinen turkkilaista jogurttia ja marjoja. Joo, tiedän outo yhdistelmä, mutta maistuu minulle. Jogurtti on proteiinin vuoksi. Puuroon lisään proteiinin vuoksi myös auringonkukansiemeniä. Hedelmiä on sama satsi kuin miehellä. Mehuna minulla on Gefilus-mehua. Mustaa, vahvaa kahvia juon kupin. Yritin jättää sen, muttei onnistunut. Ravitsemusterapeuttikin sanoi, että voin kaksi kahvikupillistani pitää. Jotain nautintoa saa olla siis vielä..., kun suklaa vietiin.


Aamupalan syön puoli seitsemän aikoihin. Jos olen töissä, syön siellä usein jonkin hedelmän puoliltapäivin. Kotona syön lounaan kahden tai kolmen aikoihin töitten jälkeen. Usein jotain kasvisruokaa, vettä ruokajuomana. Jälkkärinä on kuppi kahvia ja hedelmä.


Tänään olisi tarkoitus syödä juureskeittoa bataatista, porkkanoista, kurkumasta ja inkivääristä. Joukkoon kookosmaitoa ja ehkä juustoa. Ja tietty valkosipulia. Pinnalle jotain tuoretta yrttiä.

Illalla kuuden aikaan, kun katson Emmerdalea ;O), syön kaksi gluteenitonta keksiä (yläkuvan paketti), päällä fetaa. Lisäksi pähkinöitä, joitten joukossa on aika makeita kuivahedelmiä. Juon myös varmaan puoli litraa vihreää teetä. Joskus iltapalalla voi olla kalaa lisänä.


Noilla mennään. Ruokavalio sopii minulle. En ole ikinä syönyt kahta lämmintä ateriaa päivässä, enkä aio syödä vastedeskään. Tuosta ruokavaliosta joustan. En ole ehdoton, koska sellainen ei vaan toimi. Suurena linjanani on välttää gluteenia ja sokeria, koska ne edistävät tulehduksia ja niitä mulla riittää reumani vuoksi.

Kalaa, vihanneksia, hedelmiä ja pähkinöitä menee lähes joka päivä. Maitotuotteena on juustoa ja turkkilaista jogurttia. Maitoa en ole juonut yli 40:een vuoteen. Vasta mitattiin luustontiheys ja hyvä oli.

Nälkää en ole nähnyt. On hyvä olo, ei koske mahaan ja ei turvota. En tajua, miksen tehnyt näitä muutoksia jo aiemmin. No, parempi myöhään.

Sitruksia, happamia ruokia, virvoitusjuomia, kaaleja joudun välttämään kokonaan, koska ne aiheuttavat mahakipua. En myöskään nauti mitään alkoholia. Perunaa syön todella vähän, koska minusta se ei maistu miltään. Muu perhe syö perunaa ja kaikkea muutakin. Riisiä syön silloin tällöin.

Miehenikin on keventänyt ruokavalionsa ja on laihtunut 11 kiloa. Ei huono. Hän syö vähän enemmän, koska lenkkeilee Mikin kanssa yms. Minähän en juurikaan liiku muuta kuin pakolliset, koska jalka ei kestä. Kerran viikossa käyn Reumayhdistyksen vesijumpassa ja kohta on toiveissa saada hyötyliikuntaa puutarhassa.

On ollut muutamia kohtia, joita olen etukäteen vähän pelännytkin, että miten menee. Esimerkiksi joulu. Ihan hyvin meni. Kalaa ja salaatteja söin. Muukaan perhe ei halunnut kinkkua, suklaata laatikkotolkulla tms. Laatikoita meillä oli myös. Ja toisaalta, jos joinain poikkeuspäivinä lipsuu, ei se ole niin vaarallista, kun arkena palaa entiseen.

Noudatatko sinä jotain tiettyä ruokavaliota?

Loppuun pari kuvaa keittiöstä. Ompelin eilen uudet verhot keittiöön. Mies pesi ikkunat. Meille tuli siis kevät kyökkiin!



Jep. Lomaviikko edessä. Jospa tänään taas ompelisin jotain. Illalla on vesijumppakin. Mitäpä aiot tehdä tällä viikolla?

Shoppailua, asuja ja - 13 kg

Hellurei!

Se on loma nyt! Jippii! Ja ei vain loman vuoksi, vaan muutenkin, on ihan hitokseen hyvä fiilis! Olen saanut elämäni takaisin ja tää on kivaa.

Tajusin juuri tällä viikolla, että jaksan tehdä töitten jälkeen muutakin kuin nukkua. Ei väsytä, ei itketä eikä masenna.

Ei tällä koivella vielä lenkille lähdetä, mutta ei sitä tarvitse ontuakaan. Ja kun se sytostaatti (selkärankareumaan) on ollut poissa elämästäni jo useita viikkoja, on väsymys lähtenyt ja olen ennallani. Ihanaa!

Ruokavalioremppani on kestänyt (reumani ja mahakatarrini vuoksi) viime elokuun alusta asti ja elopaino on pudonnut 13 kiloa, vaikken varsinaisesti laihduta. Kyllä sekin vetää iloiseksi! Kaiken tämän ilon kunniaksi lähdin tänään ekana lomapäivänä kaupoille.

Alla kuvassa on ylläni viime keväänä ostamani kukkahousut. Eipä taida olla niillä nyt käyttöä. Ei hätää, ompelen uudet!


Kävin tänään kangaskaupoilla. Ei ehkä olisi pitänyt. Sieltä löytyi vaikka mitä kaunista. Vaalenpunaista ja vedenvihreää viskoosipellavaa, kukkakangasta housuihin ja keittiöön laskosverhoihin kangasta. Tiedänpä siis, mitä lomalla teen. Ompelen.


Se on sanottava, että kun paino on pudonnut, löydän vaatteita paljon helpommin ja halvemmalla. Ennen en voinut ostaa mitään H&M:stä yms. Aina piti ostaa kalliimmalla. No, en tiedä, onko eettistä ostaa noita halpisvaatteita, mutta ostin nyt kuitenkin. Löysin farkut, farkkuhaalarit, kaksi paitaa yms.



Tässä mustassa t-paidassa on kiva pitsiyläosa.


No, näitten farkkujen kanssa tuo valkoinen t-paita näyttää vähän aluspaidalta, ainakin tässä kuvassa. Helma pitänee laittaa housujen sisään..


Nämä farkkuhaalarit on numeron liian isot, sillä kokoni oli jo mennyt. Ei haittaa. Eipähän kiristä ja jossain vaiheessa voin ottaa nuo puutarhakäyttöön.


Jo viime kuussa ostin mustan röyhelöneuleen, tosin röyhelö ei oikein kuvassa näy, ja pilkkuhousut. Omat ompelemani pilkkuhousut eivät onnistuneet ja löysinkin sitten kaupasta halvemmalla kuin ostamani kangas oli.

Ja tottahan kaverille piti tuoda jotain uutta myös. Uusi vinkulelu.


Mikki näytti tykkäävän siitä..


Tämmöinen eka lomapäivä. Joko sinä olet pitänyt hiihtloman vai onko se vielä edessä? Miten aiot lomasi viettää?


Iloa ja valoa viikonloppuusi! Täällä käynnistyy ompelukone!

Vetinen juttu ja vähän muutakin..

Hei!

Tänään olen jälleen pohtinut tulevaa puutarhakautta ja uudistuksia puutarhaamme. Meillä on ollut jo vuosia iso puutos puutarhassamme. Tohdinko kertoakaan, mikä se on..?













Meiltä puuttuu täysin sadevesien keräysjärjestelmä. Siis ei ole edes sadevesitynnyreitä. Kaikki kastelu on taivaan ja vesijohtoveden varassa. Miten sinä olet järjestänyt sadevesien talteenoton? Onko sinulla jokin toimiva kastelujärjestelmä?

Vesiletkun varressa olen saanut kuivina kesinä seisoa tuntitolkulla ja se ei ole kivaa eikä halpaa. Kaiken lisäksi puutarhaletku ei yllä pihamme perällä, vaan vesi on kannettava kannulla sinne. Huoks.

Esteetikko, kun olen, en ole hankkinut sadevesiastioita, koska en ole löytänyt silmääni miellyttäviä. Pelkkä ajatuskin muovisista, kirkkaanvärisistä vesiastioista puistattaa. Joo, ei. Tyylikkäät saisivat olla ja sellaiset, että sulautuvat maisemaan.














Jep, ja sadevesien keräilyn lisäksi yritän panostaa vähän enemmän hyötykasveihin. Nooh, niinhän minä kyllä joka kesä aion. Ja sitten, kun kukat puhkeavat kukkaan, vievät ne sydämeni.

Tänään huomasin viikko sitten kylvämieni latva-artisokkien itäneen ja pikkupiipot pilkistivät jo mullasta. Toivottavasti kirvat eivät tällä kertaa iske niihin. Niin kävi edellisen yrityksen kanssa pari vuotta sitten.


Haluaisin rajata lavakaulusmaan jotenkin, mutta pelkään rajauksen varjostavan kasvatteja. Esimerkiksi jonkinlainen pensasaita voisi tulla kyseeseen. Sellainen muotoonleikattu, ei liian korkea.

Toinen vaihtoehto voisi olla puupylväät ja yläparrut, joita pitkin jokin köynnös kiemurtelisi, esim. ruusupapu. No, ruusupavun kasvatus ei ole vielä kertaakaan minulta onnistunut. En tajua, miksi. Muut pavut kyllä kasvavat. Olisiko sinulla vinkkiä ruusupavun onnistumiseen?

Noihin lavoihin pitäisi saada myös kennolevykannet saranoilla. Ainakin osaan lavoista. En jaksa viritellä harsoja. En sitten millään.


Haluaisin puutarhaamme muotoonleikattuja pensaita ja havuja. Ehdottomasti.

Haluaisin haalia jostain vanhoja tiiliä. Päässäni muhisi mukava projekti niille... Onko sinulla jo projekteja mielessäsi? Sellaisia haavejuttuja?


Lumikärhöjä aion hankkia lisää. Rakastuin lumikärhöön, joka kasvoi ja kukki upeasti heti ensimmäisenä kesänään. Juu, ja ranskalaiset ruusut ovat hankintalistalla, jahka ryhmikset kupsahtelevat yksi toisensa perään...

Tällaisia mietteitä... Mitä suunnitelmia sinulla on tulevalle puutarhakaudelle?

Mukavaa keskiviikkoiltaa!

Kylvöjä ja mullanvaihtoa

Heisulivei!

Just, kun pääsi lähes kevättunnelmaan, tulikin kunnon talvi. Täällä kaakossa on satanut lunta oikein urakalla koko päivän. No, norppa kiittää pesälumesta.

Teinpä parit YouTube-videot kylvöpuuhista ja talvetettujen pelargonioiden huollosta.

Ensin niitä siemenpuuhia...



ja sitten pelakoitten kimppuun!



Jos sinua kiinnostaa katsella meikäläisen kukkatouhuja videoilta, saat ilmoituksen uudesta videosta, kun tilaat YouTube-kanavani. Pääset tilaamaan tästä linkistä. Klikkaa kanavani oikeassa yläkulmassa olevaa tilaa-painiketta. Tilaaminen on ilmaista.

Mikäli haluat löytää lisää YouTubesta meidän "aikuisten" tekemiä videoita, löydät niitä käyttämällä hakusanaa "aikuistubettajat".

Perjantaina oli kiva päivä. Poikamme tanssi vanhojen tansseja. Hän on vielä lukion ensimmäisellä, mutta paikkasi huutavaa miespulaa ja meni kavajeeriksi tansseihin.

Pääsinpä minäkin pyörähtelemään pojan kanssa.


Vielä ensi viikko töitä ja alkaa viikon hiihtoloma. Etelässähän lomat ovat jo alkaneet. Hyvää lomaa kaikille lomalaisille!

Mukavaa sunnuntaita!

Hamsterihommia...

Heips!

Viikko on jo lopuillaan. Tämä viikko onkin mennyt paremmin kuin muutama aiempi. En ole ollut niin väsynyt. Varmaan vaikuttaa se, että sain jättää sytostaatin pois reilut pari viikkoa sitten. Alkaa olla taas ihmismoinen olo ja jaksan muutakin kuin nukkua.

Kantapää toki kummittelee edelleen. Kävelin tänään kotiin töistä alle puolen kilsan matkan ja kantapää muistutti olostaan joka askeleella. Varoa pitää.

Hamsterina olen ollut tällä viikolla. Jotenkin mopo irtosi käsistä tuolla siemenkaupoilla..


Hamstrasin niin hyöty- kuin koristekasvejakin.


Paprikaa, timjamia, korianteria, basilikaa, isoa tsinniaa, jättikurpitsaa, ruusupapua, kääpiösamettikukkaa...

Ja alla jo aiemmin tänä keväänä tekemiäni hankintoja..


pioniunikkoa, kesäharsoa, harjaneilikkaa, koristekurpitsaa, kääpiöpapua, kääpiötarhapapua, kesäporkkanaa...


Kiinanasteria, tuntokasvia, hämähäkkikukkaa, keijunmekkoa, hunajakukkaa...


heliotrooppia, revonhäntää...


kellohunjakukkaa, tuoksupielusta, tarhakukonkannusta..


lisää tsinniaa, auringonkukkia ja leijonankitaa. Vieläköhän puuttuisi jotain? Lisäksi on jämiä entisistä ostoista laatikollinen.

Mikä tilanne sinulla on siementen ja kylvöjen suhteen? Minä aion enimmäkseen pärjäillä suorakylvöillä tänä vuonna. Aion kyllä vielä jotain kylvää ja varmaan pyöräytän vielä toisen kylvövideonkin YouTubeen. Ehkäpä jo viikonlopulla.

Huomenna menen katsomaan vanhojen tanssia. Lukion ykkösellä oleva poikamme paikkaa nuorten naisten huutavaa kavaljeeripulaa ja tanssahtelee frakki yllään. Se on nähtävä se.

Tänään olen syönyt, sokerittomaan elämääni poiketen, karkkia. Entiset oppilaat kävivät muistamassa avokätisesti. Herkkua oli. Kiitos!

Hurahdus! ja arvonnan voittaja

Hei!

Nyt se tapahtui! Hurahdus pelargoneihin! Enpä olisi uskonut niin käyvän ja ihmettelin aina, miten niistä voi innnostua. Viime talvena talvetin ensimmäisen kerran pelargoneja ja kun huomasin, miten upeita talvetetut kasvit ovat seuraavana kesänä, olin mennyttä. Nyt on ikkunalaudat pullollaan talvehtivia pelakoita.



Eilen kävin Plantagenissa ja bongasin siellä pöydällisen erilaisia pelargonin pikkutaimia. Ja eiku mukaan niitä pari kassillista. Tein YouTube-videon pelakkahifistelyistäni.. Oletko jo tilannut kanavani? Voit tilata sen TÄSTÄ. Tilaaminen on ilmaista ja tilaajana saat ilmoituksen, kun julkaisen uuden videon. Keväällä tulee kaikenmoisia istutusvideoita..

Tänään sitten jatkettiin siemenillä. Ja tietysti multa loppui kesken. Lopussa piti tehdä arvovalintoja kukkien ja hyötykasvien välillä. Kummatkohan mahtoivat voittaa? Heh, he.



Ja sitten Blogger-puolen siemenarvontaan... Tyttäreni toimi onnettarena. Pinkin siemensatsin voitti..
Irja Plaza de mustis -blogista. Paljon onnea ja kukkaloistoa! Lähetätkö minulle osoitteesi sähköpostiini [email protected], jotta voin postittaa palkinnon?

Facen puolella ilmoitan oranssin siemensetin voittajan. Kiitos kaikille runsaasta osallistumisesta arvontaan! Näitä arvontoja tulee vielä lisää tässä kevään aikana. Kannattaa olla kuulolla!

Mukavaa sunnuntaita!

Muutoksen tuulia

Hei!

Still alive! ;O) Jälleen viikonloppu edessä. Aloitin sen kahden tunnin päiväunilla töitten jälkeen.

Tällä viikolla sain ihan huippua postia blogiyhteistyön merkeissä. Unelmien yhteistyö alkaa ajatellen tulevaa puutarhakautta ja sitä, mihin jo aiemmin kerroin panostavani tänä tulevana kesänä puutarhassamme. Aloitan blogiyhteistyön  Plantinavian taimiston kanssa.

Plantinavia myy huippulaadukkaita, hollantilaisia kasveja Skandinavian markkinoille. Kasvit toimitetaan suoraan taimistolta kotiovellesi, ilman välivarastointia. Plantinavian taimisto sijaitsee Alankomaissa Noord Brabantin provinssissa.

Kuva lainattu Plantinavian sivuilta

Taimisto on erikoistunut ikivihreisiin ja aitakasveihin. Kasvivalikoimiin kuuluvat erilaiset tuijat, marjakuuset, valkopyökki ja likusteri.

Kuva meidän puutarhastamme syksyllä 2016


Nytpä rakkaat blogikamut tarvitsisin teidän apuanne ja tietotaitoanne! Minulle nuo havut ovat aika uusi juttu, sillä hurahdin niihin enemmän tai vähemmän vasta viime kesänä.

Haluaisin puutarhaamme ryhtiä ja näyttävyyttä ikivihreillä siten, että puutarha näyttää hyvältä kaikkina vuodenaikoina - muulloinkin kuin kesällä.

Alla pohjapiirros puutarhastamme. Otin kuvan Viherpiha-lehdestä, jossa oli joulukuussa iso juttu puutarhastamme. Viherpiha teki kuvan mieheni pohjapiirustuksen mukaan. Täydensin nyt vähän kuvaa lisätekstillä.

Ajattelin, että jonkinlainen tuijaryhmä sopisi hyvin tuohon Länsipolun ulkomutkaan etupihalta lähtiessä. Siinä kasvaa tällä hetkellä ränsistynyt pensasruusu, joka kukkii huonosti ja leviää holtittomasti.


Kuvaan olen merkinnyt jo olemassa olevat havukasvit ja isoimmat puut. Mihin sinä sijoittaisit ikivihreitä tuomaan ryhtiä ja vehreyttä? Apusi olisi nyt kullanarvoinen! Millaisia ikivihreitä sinulla on ja millaisia ovat? Oletko muotoillut pensaitasi? Millaisia yhdistelmiä sinulla on? Oletko käyttänyt pensaita puksin tavoin?

Alle olen tiivistänyt tietoja Plantinavian sivuilta heidän välittämistään kasveista, joista minun on mahdollista valita sopivia.

Likusteria voi käyttää puksin tapaan. Ruotsissa näin tehdäänkin. Likusteri menestyy 2-vyöhykkeelle asti. Meidän puutarha on kakkosella. Talvisuojaus kannattaa. Likusteri kestää voimakastakin leikkausta ja muotoilua. Likusteri on kapeakasvuinen ja voi saavuttaa jopa neljän metrin korkeuden. Likusteri kukkii toukokuussa valkoisilla, tuoksuvilla kukkatertuilla.

Alla pari likusterikuvaa Pinterestistä. Tein Pinterestiin ikivihteille oman kansion, jos kiinnostuit.

Evergreen Privet Ligustrum ovalifolium is a very strong hedge that stays green in a mild winter and thrives almost anywhere. The Evergreen Privet is suitable for any type of soil and is easy to clip into shape. For a beautiful dense hedge, you need to plant 5 per metre. Height supplied 40-50 cm.:
Via Pinterest

got one for Lisa's new spruced up yard:
Via Pinterest

Valkopyökki ei ole yhtä tiheäkasvuinen kuin likusteri, mutta siitäkin saa suht tiheän leikkaamalla. Valkopyökki pudottaa lehtensä talveksi. Valkopyökki kasvaa nopeammin kuin tavallinen pyökki, mutta sen kasvu parimetriseksi vie useamman vuoden. Jollei valkopyökkiä leikkaa, se kasvaa monikymmenmetriseksi puuksi.
CARPINUS betulus En rideau Tige:
Via Pinterest
Yllä on kuva valkopyökistä säleikköpuuna. Tuollainen säleikköpuurivistö olisi mahtava etupihalla hillitsemässä liikenteen pölyä ja ääniä. Mahtaako olla realistinen haave? Tuollainen aitapensaitten vieressä. Vähän kyllä arveluttaa nämä meidän 2-vyöhykkeen talvet ja pyökin pakkasensieto.

Tuijissa olisi vaihtoehtoina kultatuija, timantti- ja kartiotuija. Tuija kestää jonkin verran kalkittuakin maata ja ei ole yhtä ehdoton maaperän happamuuden suhteen kuin moni muu ikivihreä. Tuijat olisi hyvä istuttaa puolivarjoon tms., ei paahteeseen.

Mixed border with  Buxus - Box and Chamaecyparis topiary. Berberis thunbergii 'Atropurpurea Nana', Eleagnus, Nepeta grandiflora 'Dawn to Dusk', Phlox paniculata 'Monica Lynden-Bell', Sambucus nigra 'Black Beauty', Sedum 'Purple Emperor', Stachys byzantina 'Big Ear', S. byzantina 'Silver Carpet' and Thuja occidentalis 'Smaragd'
Via Pinterest

In Detail: SWD-LDBLL-4609                             LL2 - Louise del Balzo Garden Design:
Via Pinterest
#Fresh Garden with Sun Raising:
Via Pinterest

puutarha:
Via Pinterest

Smaragd-tuija on vaaleamman vihreä, kasvaa hitaammin ja on kartionmuotoinen. Kasvu on hyvin tiheää. Brabant-tuija on nopeakasvuisempi ja edullisempi. Soveltuu hyvin neliönmuotoiseen aitaan. Joittenkin mielestä se on harvempikasvuinen, mutta tiheys riippuu leikkauksesta.

Euroopanmarjakuusi soveltuu tiheäksi, neliskanttiseksi, ikivihreäksi aidaksi, jolla on säännöllinen ulkomuoto. Marjakuusen voi istuttaa toisen puun alla ilman ongelmia. Marjakuusi on hidaskasvuinen, mutta siitä tulee kaunis ja kestävä aita. Marjakuusi ei siedä jatkuvaa märkyyttä.

Kartiomarjakuusi Hillii on tiheä, ikivihreä, kestää kylmyyttä ja helppo hoitaa. Tämä marjakuusi on marjaton.

Immergrüne Gartenpflanzen, Sträucher und Hecke für frische Landschaft:
Via Pinterest
Pinterestistä löytyy kyllä vaikka mitä ihanaa! Inspiraatiota pullollaan.

Tässä linkki syksyllä tekemääni blogijuttuun havujen istutuksesta puutarhaamme. Kuvista saat jonkinlaisen käsityksen nykyisestä havutilanteestamme, mikäli ovat vielä talven jälkeen kunnossa. Lisäksi Länsipolun varrella on kolme valkokartiokuusta.

Alla muutama kuva puutarhastamme syksyllä.






































Yllä olevan Länsipolun varteen haluaisin havuja, etenkin tuonne mutkaan, jossa Mikki näkyy.

Lisäksi havut toisivat näyttävyyttä rakenteilla olevan puutarhamajan luo takapihalle. Haluaisin myös rajata jonkin alueen pensailla tai havuilla ikään kuin "huoneeksi". Onko ideoita mitä, minne?


Tällaisia suunnitelmia. Ikivihreät pitää istuttaa hetimmiten toukokuussa, joten suunnitelmat pitää olla silloin valmiina. Apu tulisi tarpeen!

Oikein mukavaa viikonloppua!

Haalarit naulaan!

Heips!

Kiitos, ihanat! Virtuaalihalaus ja pusu. Uskomaton määrä lohtua ja ymmärrystä teiltä löytyy. Ihan sanattomaksi vetää. KIITOS!

Aikamoisia painajaisia viime yönä näin, mutta kyllä tää tästä suttaantuu. Onneksi nuorten kanssa murheet unohtuu (on pakko unohtaa).

Näitä kukkahaalareita olen työstänyt aika pitkään. Inspiraation ja jaksamisen mukaan. Lohtuhaalarit ja harjoituskappale. Kankaan riittävyys teki näitten kanssa tiukkaa ja jotkut osat on paloista kyhätty. No, kukapa niitä tuolla puutarhassa katsoo? Korkeintaan joku perhonen laskeutuu haalarin kukkaan. ;O)


Ja kun nuo lopultakin sain valmiiksi, leikkasin heti uudet. Näihin riittää kangas. On ihan varta vasten haalaria varten ostettu. Palojen reunat on jo siistitty saumurilla. Odottavat vain yhteen ompelua.


Koska esikasvatukset eivät nyt tilan ja valon puutteen vuoksi nappaa, ostin muutaman suorakylvettävän siemenpussukan. Halvalla kun sain...


Kaikki muut paitsi kurkkuyrtti ovat minulle uutuuksia. Suorakylvetäänkö tuo palsternakkakin? Tuleeko siitä se korkea, keltainen kukka?


Kun on luvattu kylmää ja aurinkoa, käytiin Mikin kanssa peittämässä takapihan havut. Tukipuita ei ollut alla. Toivottavasti havut eivät ota nokkiinsa, kun kangas on suoraan niitä vasten.

Ja loppuun kukkaterapiaa heinäkuulta:


Rakastan tuota lilaa ajuruohoa. Olen pyrkinyt levittämään sitä lähes kaikkien polkujen reunoille. Onkin kiitollinen kasvi. Kestää kuivaa, helppo jakaa, pörriäiset tykkää ja tuoksuu kivasti. Ihan paras!

Aurinkoa viikkoosi!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (20) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (1) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (2) Amsterdam (2) anemone (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (1) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonta (114) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) asetelma (2) askartelu (2) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (3) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (16) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (18) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaritapaaminen (2) blogi (66) blogiarvonta (1) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (82) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (3) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Colosseum (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daffodils (1) dahlia (1) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (68) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (7) elämänmuutos (1) ensilumi (1) epäonnistuminen (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) Etelä-Saimaa (1) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (29) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floristeria (1) floristimestari (1) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (20) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haaste (3) haasteita (1) haaveet (2) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (2) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (11) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja Rodomulta (1) havukasvit (1) havut (10) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihtoloma (4) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (2) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) I love your blog (1) idea (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (4) ikkunahylly (1) ilo (1) iltavalo (1) image mode problem (1) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (3) inspiration (5) Instagram (1) iPhone6s (2) istutukset (24) istutukset Mikki (1) istutus (20) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (2) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (29) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukortit (1) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (3) joulukuusi (4) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (8) juhla (3) juhlapostaus (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurrutus (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) karviainen (2) kastelu (1) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasvihuone (46) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) Kasvitieteellinen puutarha (5) kasvohoito (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) keramiikka (5) keramiikki (1) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) kesä (24) kesä 2013 (1) kesäkukat (4) kesäkukka (2) kesäkuu (5) ketjusaha (1) ketutus (6) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (96) kevät 2017 (1) kevätkukat (3) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) kevätpesu (1) kevätpuuhat (1) kevätpuutarha (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kimppu (2) kimput (3) kipsi (1) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjat (1) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotkansiipi (1) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) kranssi (17) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kukat (133) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka-asetelma (6) kukka-asetelmat (4) kukkahousut (2) kukkaiselämää (7) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) Kukkakauppa Haakana (1) Kukkakauppa Tolvanen (4) kukkakimppu (25) kukkakimput (14) kukkakollaasi (2) kukkakranssi (1) kukkaloisto (11) kukkamania (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasidonta (1) kukkasipuli (3) kukkasipulit (13) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (115) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (4) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (6) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (1) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenranta (4) lapset (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (6) leijona (1) leijonareliefi (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) Lidl (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (2) Lillevilla (4) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (6) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (9) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lumi (3) lumityökalut (1) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (1) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (1) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lämpö (1) Länsipolku (1) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) magazines (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (2) marjakuusi (3) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (6) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) messuesitelmä (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) mid summer (1) Midsummer (2) mielipaha (1) Mikki (335) Mikki työkalut (1) milk tooth (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) mullanvaihto (1) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (2) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (10) MycoForce (1) Mykorritsa (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (6) Natria Etanarae (3) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (1) Natria Luujauho (2) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (5) nelkytplusblogit (168) nelkytplusbogit (7) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nivelpsoriasis (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoruus (1) nuput (2) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasämpylä (1) ompelu (50) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettelu (4) opetussuunnitelma (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (4) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) paniikki (1) Panos (1) Paratiisin Taimitarha (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (1) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (2) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinteres (1) Pinterest (14) pioni (1) pionit (1) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (2) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (12) puisto (3) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (449) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatkailu (4) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (4) pöytä (1) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (7) Rautjärvi (1) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (1) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Rooma (3) Roope (2) rose (5) roses (14) rottweiler (7) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (3) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (3) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) Ruusulannoite (1) ruusut (24) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (3) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (1) satama (1) sato (14) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (11) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenet (22) siemenkylvöt (2) siemenluettelo (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sign (1) siili (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) sipuliale (1) sipulikukat (2) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (11) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormustinkukka (1) Sperli (2) spiraali (3) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (1) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) swan (1) syende (1) syksy (48) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (7) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (1) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (1) syyskuu (5) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysloma (10) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (6) Tallinna (1) talventähti (1) talvetus (2) talvi (6) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Botanical Garden (3) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaus (2) tilauspuput (4) timanttituija (1) timanttituijat (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (1) tour (1) toy (1) travelling (1) tree (1) tree felling (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubetus (14) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaanit (23) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (2) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (1) unelmat (1) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (1) v-tutus (1) vaatteet (2) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (5) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhoja leluja (1) vappu (7) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegetable plot (3) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (1) Viherpeukalot (1) Viherpiha (3) viidakko (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (21) voittajat (7) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (2) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (33) Yrttilannos (1) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (3) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)