23.6.2017

Kukkaisaa juhannusta!

Hei!

Nappasin eilen pari kuvaa Mikistä puutarhassa.




















Ilmeisesti amerikanjalopähkinän pöntössä on asukkaita ja elämää, sillä Mikillä vierähti monta tuntia vahdissa tuon pöntön alapuolella. Ihmetteli sieltä kuuluvia ääniä, joita minä en edes kuullut.






























Me vietämme juhannuksen kotosalla puutarhassa. Lillevillakin alkaa valmistua sopivasti. Miten sinä vietät juhannusta?

Kukkaisaa ja lämmintä juhannusta!

21.6.2017

Myrskyn jälkeinen iltahepuli!

Heips!

Tänään oli hurja raekuuro täällä meillä. Pistin livevideotakin siitä tuonne Facen puolelle. Ajattelin, etteivät alppiruusut voi mitenkään selvitä siitä myräkästä, mutta niin vain kukkivat edelleen kauniisti. Myöhään illalla paistoi lopulta jopa aurinko.












Kävin tänään(kin) taimikaupoilla. Mukaan tarttui kaksi Elisabeth Queen -ryhmäruusua, kun sain ne puoleen hintaan. Lisäksi ostin valkoisen sammalleimun, kalliokilkan, kilpiangervon ja konnanliljan. Illalla pääsivät multiin. Oli valmiiksi hyvin kasteltu maa kahden päivän reilujen sateiden jälkeen.





























Mikki sai illalla puutarhassa hepulit. Oli varmaan virtaa jemmassa vähän liikaa, kun jumitti kanssani sisällä kaatosateet. Ei se Mikkikään halua ulos kovilla sateilla.














Aikamoiset kallistukset mutkissa..





























Että semmosta...












Tämmöinen päivä oli tänään. Miten sinun päiväsi sujui? Tuliko rakeita? Entäs hepuleita? ;O)

20.6.2017

Tukka putkella on mentävä!

Hei!

Tänään oli kaatosadepäivä. Meni sisällä huiliessa ja möllöttäessa. Onneksi otin eilen kuvia puutarhasta varastoon, niin on materiaalia jemmassa bloggailua varten.




















Mies ja tytär rakensivat eilen Lillevillan edustan pikkuterassille ja portaille pohjan. Tuossa se kuivuu seinustaa vasten taustalla.














































































































"Tukka putkella" on Mikinkin mentävä, jotta ehtii kaiken..











Mukavaa iltaa!

Kerta kiellon päälle!

Heips!

Ilmoja on pidellyt. Täällä kaakossa alkoi se luvattu parin päivän sade. Yksikin päivä olisi riittänyt, kiitos. Mutta näillä mennään. Toivottavasti satelee nätisti, että alppiruusut eivät ota nokkiinsa.

Vielä on pakko laittaa tähän näitä Länsipolulla napattuja kuvia. Länsipolku on tällä hetkellä suosikkialueeni puutarhassamme. Siellä näyttää ja tuoksuu hyvälle.















Maanantai oli ihana puutarhapäivä ja kuvasin näitä tämän päivän kelejä silmällä pitäen varastoon..







































Tämmöinen kuvapläjäys tällä kertaa! Mukavaa tiistaita!

19.6.2017

Mikin puutarhamaanantai! ;O)

Heips!

Kuvasin tänä iltana varastoon tulevillekin sadepäiville. Mikki poseerasi hövelisti kuvissa. Alla
kuvasatoa..


Sammal- ja rönsyleimupedillä on hyvä köllötellä..















Välillä nuuskutellaan kukkia..

































Pikkukävelyllä..




















Nuuskutellaan Pusutunnelissa..













Huilitaan..

















Ihmetellään Länsipolulla..


















Itäpolulla..














Etupihalla..













Takapihalla..











Tuli hännän alla?










Kiire sisälle! Tällainen oli Mikin puutarhamaanantai!

18.6.2017

Pinkkiä ja purppuraa!

Hellurei!

Taas meni yksi viikonloppu. Tämä päivä oli aika lailla kaatosadepäivä täällä kaakossa.














No, kaatosadekaan ei estänyt meikäläistä suuntaamasta puutarhakaupoille. Kävin ostamassa kesäkukkia: lohenpunaisia pelargonioita, lilaa riippapetuniaa, kulta-alpia, murattia yms. Huomenna pitäisi auringon paistaa ja teen istutukset. Nuo kesäkukat tulevat koristamaan Lillevillan edustaa.
































En tykkää noiden laukkojen keltaisista lehdistä. Pitääkin jatkossa muistaa istuttaa laukat vähän korkeampien kasvien joukkoon, jolloin lehdet peittyvät.















































Pakko laittaa tähän loppuun vielä yksi rhodokuva. Olen tällä hetkellä rakastunut alppiruusuihin!















Nautitaan huomenna auringosta, jos sitä on. Sen jälkeen on ilmeisesti taas kylmempää ja sadetta.

Mukavaa uutta viikkoa!

17.6.2017

Muutin mieltäni!

Hei!

Lämpö on hellinyt täällä kaakossa useamman päivän. Tänään saatiin illalla jo sadettakin, mikä oli hyväksi kasveille.















Olen aiempina kesinä pitänyt heinäkuun puoliväliä kauneimpana aikana puutarhassamme. Alan tänä kesänä olla toisella mielellä. Minun on vaikea kuvitella, että tätä kauniimpaa aikaa voisi enää tänä kesänä tulla kuin on nyt. Syreenit, alppiruusut ja leimut kukkivat ihanasti parhaillaan.






















































































Nämä kuvat otin tänä iltana sateen jälkeen. Mukavaa viikonloppua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...