20.10.2017

Kimputellaan ja lomaillaan!

Heips!

Sain viikolla äidiltäni nimipäiväkukkia. No, kimppujahan niistä piti vääntää. Tottakai!
















Ensin tein vaaleanpunaisista ruusuista...

















Sitten kirkkaanpunaisista..











































Tänään alkoi viikon syysloma. Ihanaa! Tämä oli sen verran rankka viikko, että nautin. Onko sinulla jo ollut tai tulossa syysloma?

Mukavaa loppuviikkoa!

18.10.2017

Nähdään viiden vuoden kuluttua!

Heisulivei!

Viikonloppuna siivoilin kasvaria.















Ennen siivousta löysin kaupoilta silmääni miellyttävät sadevesitynnyrit. Ne pääsivät kasvariin. Toimivat siellä ruukkujen talvisäiliönä.




















Ostin tynnyreitä kaksi. Niihin on kannet ja hanat. Ensi kesänä vesiastiat pääsevät hyötykäyttöön kasvihuoneen rännien alle. Näyttävät tammitynnyreiltä, mutta ovat muovia.
















Kasvarissa ei ole enää mitään tekstiilejä. On sen verran kosteaa, etten halua tekstiilien homehtuvan ja olen liian laiska raahaamaan niitä edestakaisin.















Sain eilen Hollannista sähköpostia, että sipulitilaukseni on matkalla. Hieno homma! Sieltä tulee semmoiset 700 sipulia, joten istuttamista on tiedossa.
























Kävin tänään mahatähystyksessä. Ei ollut kivaa, mutta nyt se on tehty. Lääkäri sanoi, että tervetuloa viiden vuoden kuluttua uudelleen. Nyt on siis pidempi väli. Olen käynyt kolme kertaa puolen vuoden välein.



















Tämmöistä tänään. Miten sinun keskiviikkosi on sujunut?

Mukavaa keskiviikkoiltaa!

15.10.2017

Tadaa!

Heips!

Sunnuntain kimppuihin tyttäreni valitsi kaupan kukat. Täydensin niitä jälleen oman puutarhan kukkasilla ja pikkukurpitsalla. Tällaiset tuli tällä kertaa..

































Toisesta tuli vähän lennokkaampi. Ihan tarkoituksella. Kokeilu.

















































Tämmöistä tänään. Kimppupuuhien lisäksi siivoilin kasvaria. Siitä tulee päivitystä jonain toisena päivänä. Miten sinun viikonloppusi sujui?

Mukavaa uutta viikkoa!

14.10.2017

Ihanuuksien äärellä..

Hei!

Viikolla kuvailin blogiyhteistyökumppanini Kukkakauppa Tolvasen tiloissa ihanaakin ihanampia kukkia. Eirtyisesti ihastuin noihin dramaattisiin, tummiin neilikoihin. Vau!






































Ihania krysanteemeja...




































































Huomenna onkin ihan kotipäivä. Mitähän sitä puuhailisi? Ehkä menen pihalle ja siivoilen kasvihuonetta tai sitten käyn kukkaostoksilla ja harjoittelen kimppuja. Mitä viikonloppusuunnitelmia sinulla on?

Ensi viikko on monellakin tapaa rankka, joten pitää huomenna tehdä jotain kivaa ja rentouttavaa. Keskiviikkona on nimittäin puolivuotismahatähystys. Yöks. Olkaa hengessä mukana.

Mukavaa viikonloppua!

13.10.2017

Kukkia sinne ja tänne...

Hei!

Ihanaa, on perjantai! Perjantain perinteisiini kuuluu ostaa kukkia kauppareissulla. Viikonloppu alkaa kimppuharjoituksilla. Puuhaa, jossa pää nollaantuu viikon töistä.

Tänään tein pinkkejä kimppuja... Täydensin kaupan kukkia oman puutarhan antimilla. Tämä kimppu meni äidilleni. Tädilleni vein sen edellisen postauksen valkoisen kimpun.

























































Liljakimpun jätin omaan kotiin. Olohuoneessa tuoksuu vahvasti itämaiselta...






















































Ostatko sinä viikonlopuksi kukkia? Meillä on aina tuoreita kukkia kotona. Tuntuu, että jotain oleellista puuttuu, jollei ole kukkia.

Mukavaa viikonloppua!

12.10.2017

Ihan itse tein!

Heips!

Kimppumanian jatkoa... Eilen kävin kaupassa ja mukaani tarttui kukkia. Kuinkas muuten? Ja eiku harjoittelemaan. Nyt treenasin valkoisen kimpun tekoa. Tällainen tuli...









































































Kaunista torstaita!

11.10.2017

Kukkakimpun synty

Hei!

Kävin tänään blogiyhteistyökumppaninillani Kukkakauppa Tolvasella kuvaamassa kukkia. Sainpa mahdollisuuden kuvata kukkakimpun synnyn. Kuvaamani kimppu meni 90-vuotisjuhliin.

Ihaillen katsoin, miten näppärästi kimpun teko kävi. Alla kimpun teossa käytettävät työkalut.










Asiakkaan valitsemat materiaalit kimppuun...














Ensin spiraaliin meni vihreää perustaksi.












Sitten spiraalin sisälle sommiteltiin kukkia. Hyvin näyttivät spiraaliin sujahtavan.


































Ulkoreunoilla vielä näyttävämpää vihreää ja lopuksi varsien tasaus.











Kaunis lopputulos! ( Neonvalot eivät oikein tehneet kukkakimpulle oikeutta valokuvassa.)




















Olipa kiva nähdä, miten ammattilaiselta kimpun teko käy. Kukkaisaa viikkoa!

10.10.2017

Eräänä kauniina päivänä...

Heips!

Todistettavasti joskus on aurinko täällä kaakossakin paistanut. Taisipa olla lauantaina. Nappasin silloin muutaman kuvan.















































































Ollapa tuollaisia aurinkopäiviä lisää... Huoks. Tänään on jälleen harmaata, kuten kaksi edellistä päivää myös. Saisi tulla kuivempia kelejä, jotta pääsisi istuttamaan kukkasipulit. Joko sinulla on sipulit maassa?

Mukavaa tiistaita!

9.10.2017

Vaihtelevalla menestyksellä..

Hei!

Viikonloppu meni taas ja jälleen on uusi viikko. Täällä kaakossa on kovin harmaa ja sateinen maanantai.

Tein viikonloppuna kukkakimput äidille ja tädille. Käytin kaupan ruusuja ja hain vähän torilta ja puutarhasta lisukkeita. Tällaiset tuli..




















Voi, että minä niin haluaisin kukkasidontakurssille, mutta täällä meillä ei niitä ole. Minkäs teet? Tietäisin tuolla toisella puolella Suomea olevan kolmen viikon kurssin keväällä, mutta enpä voi töistä lähteä ja missäs minä asuisin. Tulisi liian kalliiksi. Pitää alkaa lotota..



















Itsekseni yritän näitä epätoivon vimmalla opetella. Välillä vähän paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. No, kivaa puuhaa joka tapauksessa.






































Tämä alin psykedeelisen näköinen kimppu jäi kotiin. Ei oikein löytynyt pihalta muita kukkia maksaruohon lisäksi kuin noita sädepäivänhattuja (-ko?). Näyttävät helposti ränsistyneiltä ja en oikein tykkään niitten väristä. Ainakaan tässä kimpussa. Pihalla ovat ihan ok.

Näyttää olevan tuijan oksassa ruskeaakin. Huomasin vasta kuvasta. Kimppu on vähän lentoon lähdössä... No, niin on tekijänsäkin. ;O)


















Tällaiset yritelmät tällä kertaa. Huoks.

Kivaa uutta viikkoa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...