Näytetään tekstit, joissa on tunniste July. Näytä kaikki tekstit

Mikki puutarhassa - Mickey in our garden

Heips! Ihania ilmoja on pidellyt täällä kaakossa jo monta päivää. Puutarhasta ollaan nautittu ja skootterilla ajeltu.

Hi! We've had sunny and warm days here in Finland. I've been enjoying our garden with Mickey. Here are pictures and views I captured yesterday.















Kuvailin illalla puutarhassa. Ensimmäisessä kuvassa "Pusutunneli", jossa voi taas kulkea. Tunneli on saarnin alapuolella. Saarnissa asusti sepelkyyhkyperhe ja ylhäältä putosi "miinoja". Nyt "miinavaara" on ohi, kun kyyhkyt lähtivät maailmalle.
















Tunnelin kärhöt ovat nyt kukassa. Saisinpa nuo kärhöt pysymään talven hengissä ja kasvamaan kunnolla. Meillä on se ongelma, ettei saa kaivettua riittävän syviä kuoppia suurten kivien ja isojen puiden juurien vuoksi.














Vielä kukkii paljon, mutta tarkoitukseni olisi haalia lisää loppukesän kukkijoita. Mielellään myös muuta väriä kuin keltaista. Keltainen ei suinkaan ole inhokkini kukkien värinä - kuten monella. Päinvastoin. Tykkäämiseni keltaiseen on vain kasvanut, kun olen huomannut, miten kestäviä, pölyttäjien ja perhosten suosimia monet keltaiset kasvit ovat. Esimerkiksi nauhuksissa käy valtava kuhina.

Pidän paitsi väristä puutarhassa, myös siitä, että siellä viihtyvät muutkin kuin minä. Tällä tarkoitan luonnon öttiäisiä, lintuja, oravia yms. En esimerkiksi verkota marjoja, sillä niitä riittää linnuillekin. Jos syövät kaiken, jäämme ilman tai haemme torilta.














Syksyllä on monta puuhaa, jotka pitää hoitaa. Esimerkiksi tuo kuvan valkoinen kimikki saa siirron varjoisampaan paikkaan. Kukkii nyt ensimmäistä kertaa ja olen aivan ihastunut siihen. Noita matalia angervoja aion hankkia lisää kasvarin polun varteen. Tuon polun reunuksilla kasvavia istutuksia pitää vähän fiksailla.
















Omenia tulee valtavasti tänä vuonna. Muutakin satoa on tulossa ja jo saatukin. Kesäkurpitsaa, kurkkua ja tomaattia. Ja tietty herkukoita ja kirsikoita. "Kukkanainen", kun olen, en pahemmin satoa ja hyötykasveja kuvaile. Ei meidän kasvimaalla yleensä kummoista kuvattavaa olekaan, kun en jaksa sinne panostaa. Omiksi tarpeiksi syötävää kuitenkin yleensä saadaan.















Mikki on ihana puutarha-apuri. Se nuuskuttelee aina kukkia kulkiessaan. Varmaan noissa liljoissa oli pörriäisiä, joita tutkailla.














Tämmöistä täällä. Aikeena on lähteä "skoballa" torille ihmettelemään kesää ja hörpätä torikahvit. Aurinkoista keskiviikkoa!

Happy Wednesday! Thank you for stopping by!

Lisää kukkia! - More flowers!

Aurinkoista keskiviikkoa!

Hi! I wish you a sunny Wednesday with these flower pics I took one evening.









Laitanpa alkuun kuvan Mikistä Länsipolulla. Länsipolulla ei juurikaan kuki tällä hetkellä.










Tässä nuuskutellaan keijunkukkia "liikenneympyrässä". Tuo tarha-alpi on jo kukkinut kuukauden verran.








Ruusukaaressa kukkii Lavinia-köynnösruusu. Se on ehdoton lempparini.












Nämä kaikki kuvat on otettu illalla. Ikävä todeta, mutta iltavalossa on jo ripaus syksyn tunnelmaa. Siitä se alamäki taas alkaa... (Pimeys, kylmyys, märkyys)



Tuossa aika keskellä kuvaa olevassa saarnissa asui sepelkyyhkyperhe. Poikaset olivat lähteneet eilen.

Pihan perällä kukkivat ruskopäivänliljat. 

Tässä kuvassa on lähes viidakkotunnelmaa. Se on siinä rajoilla, tykkäänkö...

Mulla on tänään vähän synkkä päivä. Olen ollut suht riehumatta pihalla koko kesän ja silti tämä reuma vaan runnoo. Eilisen päivänkin käytännössä makoilin terassin sohvalla. Kiviä ja hiekkaa en ole kärrännyt koko kesänä. 

Lenkkeillyt en juurikaan ole. Pieniä kävelyitä vain. Yhden kerran kävin pyöräilemässä todetakseni, ettei se ole ehkä hyväksi. Läskiä kertyy, kun kunnon kulutusta ei  ole ja ruoka maistuu. 

Kesän sadekelit olivat myrkkyä ja lähenevä syksy ja kosteus eivät tee hyvää. Elokuu on aina pahin aika nivelilleni. Elokuussa aikoinaan sairastuinkin tähän selkärankareumaan. 

Tänä keväänä toukokuussa tulehtui vasen lonkkani ja on tulehtunut vieläkin. Pitää vaan sinnitellä. Istuminen on nyt myrkkyä. Kävely ja seisominen sekä makuu eivät koske, mutta istumasta en meinaa päästä liikkeelle. 

Syksyllä joudun rutiinivatsatähystykseen. Yök! Voin kertoa, ettei letkun nieleminen ole herkkua. Reuman lisänä olen näes saanut mahakatarrin. No, se siitä. 

Mut eikös se ole niin, että mikä ei tapa, se vahvistaa? Turha siis narista.

Jatketaan kukilla. Ne ovat sielun ravintoa.

Harmaamalvikki on aloitellut kukintaansa.

Tähän penkkiin siirsin aiemmin sateilla muutaman tarha-alpin vuohenkellon kaveriksi. Kukkivat yhtä aikaa ja leviävät yhtä kovasti, joten pitänevät puolensa keskinäisessä leviämiskamppailussa. Vastaväreinä käyvät hyvin vierekkäin.

On meillä vähän nurmikkoakin. G-Forcen robotti pitää sen siistinä. Sain robotin kokeiltavaksi blogiyhteistyönä. Täytyy sanoa, että olen ollut tyytyväinen. Robotti on hiljainen ja tekee siistiä jälkeä.



Tuossa vasemmalla on erilaisia heisiangervoja. Totesinpa tänä kesänä, että on tullut istutettua ne liian lähekkäin. Siinä on projektin paikka jossain vaiheessa.

Kukkuu! Kuka siellä?

Tämän lähemmän köynnöskaaren oikealle puolelle pääsi hunajaruusu kasvamaan. Toivottavasti selviää talven ja kasvaa ja kukkii hyvin.

Tänään on luvattu kaunis päivä. Pitänee nauttia siitä! Mukavaa keskiviikkoa! - Happy Wednesday!

Selvisin säikähdyksellä - Still bloooming

Vielä ovat kukat pystyssä, vaikka pahalta näytti. Tukeminen ja sateen loppuminen auttoivat.

It's still blooming, although it's been raining a lot.























































 




























Kurpitsat kasvavat heinähäkeissä Biolanin kasvusäkeissä. Hyvin näyttävät  kasvavan.
















































































































Ja sitten täyttä laukkaa etupihalle!








































































Ja matkaa jatkuu...




















Itäpolulle. Huomaatkos, mieheni leikkasi polun  päässä olevan marja-aronian muotoon Wienin reissun innoittamana?
























Polun toisessa päässä oleva salava sai puolestaan pallon muodon.














Tämä Flammentanz-ruusu jaksaa kukkia. On kukkinut jo pari viikkoa. Tähän on hyvä lopettaa jälleen kerran. Kuvia tuli tähän postaukseen valtavasti. En vaan oikein osannut karsia. Tai karsin kyllä, mutta silti kuvia tuli valtavasti. Toivottavasti jaksoit. Nyt on puutarhan kaunein aika, vaikka sateet ja tuuli välillä kurittavat aika lailla.

Mukavaa viikonloppua! - Thank you for stopping by! Happy weekend!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

20-vuotishääpäivä (1) 2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (19) 50 vuotta (1) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) aamu puutarhassa (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (2) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (3) Amsterdam (2) anemone (1) anemonet (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (14) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) arat kasvit (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonnan voittaja. messuliput (1) arvonnan voittajat (1) arvonta (127) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) arvontavoitto (1) asetelma (3) asetelma sieneen (1) asetelmat (1) askartelu (3) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoilu (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (4) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (18) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (23) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaaminen (1) bloggailu (1) bloggaminen (1) bloggari (1) bloggaritapaaminen (2) bloggaus (1) Blogger (1) blogi (66) blogiarvonta (2) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (109) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) boheemi (2) Bon Bon (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (4) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bulbs.se (1) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) Charlestown (1) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Color Me Floral (1) Colosseum (1) combisystem (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Cornwall (11) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daaliat (4) daaliatilaus (1) daffodils (1) dahlia (1) dahliat (1) David Austin -ruusut (3) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (71) Doc Martin (1) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (11) eläinten viikko (1) elämänmuutos (1) ensilumi (1) ensimmäinen (1) epäonnistuminen (1) epäreilu kohtelu (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) espanjalaiset (1) Etelä-Saimaa (1) etupiha (4) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) Falmouth (2) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) filosofointi (1) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (32) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floral course (1) florist (1) floristeria (1) floristi (1) floristiikka (1) floristiikkakirja (1) floristimestari (12) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (21) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) Frida Steiner (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) Gardena (2) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haastattelu (1) haaste (3) haasteita (1) haave (1) haaveet (4) haaveet murskana (1) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (4) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (18) Harju (4) Harjun oppimiskeskus (11) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja rodolannoite (1) Havu- ja Rodomulta (2) havukasvit (2) havut (10) Hay Barton (1) Hedelmä- ja marjalannoite (1) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) Heligan (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihto (1) hiihtoloma (5) hiihtolomasuunnitelmat (1) hiihtomuistot (1) hiihtotraumat (1) hoks (1) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hopeaputous (1) hops (1) hortensiat (2) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) Husqvarna (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) hypetys (1) hyvä elämä (1) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (4) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) hääkimppu (2) hääkimput (1) häämessut (2) hääpäivä (1) I love your blog (1) idea (1) Ideapuutarha (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (5) ikkunahylly (1) ikäkriisi (1) ilo (2) iltavalo (1) image mode problem (1) Imatra (2) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (4) inspiration (5) Instagram (1) interview (1) iPhone6s (2) Iso-Britannia (2) istutukset (26) istutukset Mikki (1) istutus (21) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (3) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (31) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukoristeet (1) joulukortit (3) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (8) joulukuusi (5) joulumyyjäiset (2) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (9) juhla (4) juhlapostaus (1) Juhlapuutarha (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) junamatka (1) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurakkotilaus (1) juurakot (3) juurrutus (1) jäniksenä olo (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) kartano (1) karviainen (2) kastelu (2) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasviale (1) kasvihuone (47) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) kasvitentti (1) Kasvitieteellinen puutarha (6) kasvohoito (1) kasvusammal (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) katharine hodgkin (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) Kensington Gardens (1) Kensingtonin puisto (1) keramiikka (6) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) keskustelu (2) kesä (25) kesä 2013 (1) kesä2017 (1) kesäkukat (5) kesäkukka (2) kesäkuu (7) kesäloma (1) kesänodotus (1) ketjusaha (1) ketutus (7) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (114) kevät 2017 (1) kevät mielessä (1) kevätfiilis (1) kevätkimppu (1) kevätkukat (3) kevätkukkijat (1) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) Kevätmessut 2018 (3) kevätpesu (1) kevätpuuhat (2) kevätpuutarha (1) Kew Gardens (2) Kiana Underwood (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kiire (1) kiitos (1) kimppu (2) kimppujen salat (1) kimput (3) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjaesittely (1) kirjat (2) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kissa (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) kohupostaus (1) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) kommentit (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristekasvit (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotitehtävät (1) kotkansiipi (1) kotoilu (2) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) koulutus (1) kranssi (21) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kruunuvuokot (2) kuivakukat (2) kukat (196) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka- ja puutarha-alan koulutus (2) kukka-amppelit (1) kukka-asetelma (11) kukka-asetelmat (14) kukkahousut (2) kukkahulluus (2) kukkahurahdus (1) kukkahöperö (1) kukkaiselamaa (1) kukkaiselämää (13) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) kukkakauppa (3) Kukkakauppa Haakana (8) Kukkakauppa Tolvanen (11) kukkakimppu (30) kukkakimput (22) kukkakirja (1) kukkakirjat (1) kukkakollaasi (2) kukkakori (1) kukkakranssi (1) kukkakurssi (1) kukkaloisto (15) kukkamania (1) kukkamatka (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasato (1) kukkasidonta (12) kukkasidontakoulutus (2) kukkasidontakurssi (3) kukkasipuli (3) kukkasipulit (16) kukkatilaus (1) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia omasta puutarhasta (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (134) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kun halvalla sain (1) kuningasprotea (1) Kuopion puutarhaseura (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (5) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kurssi (3) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kuvauspaikka (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (8) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyykytys (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (3) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) Lamorran (1) Lanhydrock (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenrannan Ravintola Upseerikerho (3) Lappeenrannan Upseerikerho (4) Lappeenranta (5) lapset (1) lapsuus (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (7) leijona (1) leijonareliefi (2) leikkokukat (1) leinikit (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) letkukela (1) Lidl (1) Lidlistä (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) Liisa Ihmemaassa (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (5) Lillevilla (7) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (7) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (10) London (1) Lontoo (2) Lontoon (1) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lukio (1) lumi (3) lumikello (2) lumityökalut (3) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luomusiemenet (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (2) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (3) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lähikuvat (1) lämpö (1) Länsipolku (2) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) macro (2) magazines (1) magnolia (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) maksaruohot (1) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) manor (1) mansikat (1) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (3) marjakuusi (3) marjapensaiden leikkaus (1) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (14) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) merileväuute (1) messuesitelmä (1) messufiiliksiä (1) messulippuarvonta (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) Microgreen & Babyleaf (1) microgreens (1) mid summer (1) Midsummer (2) mielipaha (1) Mikki (393) Mikki lomafiilis (1) Mikki työkalut (1) miljoona käyntiä (1) milk tooth (1) Mini Cooper (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) muistot (1) mukavuus (1) mullanvaihto (2) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (3) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (19) MycoForce (1) Mykorritsa (1) mylläys (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) myyjäiset (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (8) Natria Etanarae (4) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (2) Natria Luujauho (3) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (3) nelkytplusblogit (138) nelkytplusbogit (5) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nimittely (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoret (1) nuoruus (1) nuput (3) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenankerääjä (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuiden leikkuu (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasato (1) omenasämpylä (1) omenat (1) ompelu (51) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettele (1) opettelu (11) opetussuunnitelma (1) opiskelu (8) opportunismi (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orkidearavinne (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (5) oxalikset (1) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkanen (1) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) palmusunnuntai. pääsiäinen (1) paniikki (1) Panos (1) paralleeli asetelma (1) Paratiisin Taimitarha (1) Parhaat Kotiblogit -lehti (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (2) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) pensasangervot (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) perennakylvöt (1) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (4) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) perhe (1) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (2) pihaprojekti (1) pihapuuhat (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinterest (15) pioni (1) pionit (3) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (3) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) Poldark (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) Poppy Cottage Garden (1) Port Isaac (1) Port Wenn (1) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (15) Provado Care (1) puisto (3) pukeutuminen (1) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (525) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (2) puutarhakanava (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatka (2) puutarhamatkailu (11) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhaprojekti (2) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatubetus (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) puutarhuriksi (1) puutarhuriopinnot (13) puutrha (1) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (6) pääsiäiskoristelut (1) pääsiäiskukat (1) päätös (1) pöytä (1) pöytäasetelma (2) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (8) Rautjärvi (1) Ravijoki (1) ravinneneste (1) ravinnepuikot (2) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) rodot (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (2) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Room32 (1) Rooma (3) Roope (3) Rosa poppius (1) rose (5) roses (14) roskaposti (1) rottweiler (8) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (4) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (4) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) ruusula (5) Ruusulannoite (1) ruusuprojekti (1) ruusut (30) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) rönsyansikka (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (5) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salkoruusu (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (2) Sampo (8) satama (1) sato (15) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (18) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenarvonta (2) siemenet (30) siemenkasvatit (1) siemenkylvöt (4) siemenluettelo (1) siementilaus (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sigma 105 mm (2) sign (1) siili (1) siisti piha (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) siperiankurjenmiekat (1) sipuliale (1) sipulikukat (3) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sirkku (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) Sisustusliike Dreams (1) sisustusmyymälä (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (146) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) SnowXpert (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormivaleangervot (1) sormustinkukka (1) Sperli (3) spiraali (5) spiraalikimppu (1) spiraalit (1) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (2) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) surulaite (1) surusidonta (1) Susanne Hatwood (4) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) suviruusu (1) swan (1) syende (1) syksy (59) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (9) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (3) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (3) syyskuu (6) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysleimut (1) syysloma (10) syyspuuhat (1) syyssyrikkä (1) syystyöt (1) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (7) Tallinna (1) talventähti (3) talvetus (2) talvi (9) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) tenttitulos (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Blue Carrot (2) The Botanical Garden (3) The Lost Gardens of Heligan (1) The Queen Mary's Garden (1) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaongelma (1) tilaus (2) tilauspuput (4) tillandsiat (1) timanttituija (1) timanttituijat (1) tiput (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (3) tour (1) toy (1) traktorilla ajon opettelu (2) travelling (1) Trebah (1) tree (1) tree felling (1) Tregony (1) Tregrehan (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trug (1) Truro (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubekanava (1) tubetus (15) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaaniloisto (1) tulppaanit (31) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) turistina (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (3) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) työssäoppiminen (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) täyttä (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (3) unelmat (2) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uudistukset (2) uudistus (1) uurna (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (3) v-tutus (1) vaatteet (2) vaihtelu (1) vaihto (1) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (8) valokuvauskurssi (1) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhat (1) vanhoja leluja (1) vanhojenpäivä (1) vanhojentanssit (1) vappu (8) vappukukat (1) vappulounas (1) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegaanihaaste (2) vegetable plot (3) vegetatiivinen asetelma (1) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) vetohiihto (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (3) Viherpeukalot (1) Viherpiha (1) viidakko (1) viidakkotunnelma (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) viktoriaaniset kasvihuoneet (1) viljelykate (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (23) voittajat (11) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) wedding designer (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (1) work space (1) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yllätyksiä (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (34) yritystä (1) Yrttilannos (2) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) yöpaitasosiaalisuus (1) yöpakkanen (1) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (4) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)