Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit

Mortin kanssa multahommissa

Hei!

#kaupallinen yhteistyö Biolanin kanssa

Lämpimät ja aurinkoiset päivät ovat hellineet meitä täällä kaakossa. Täydellisiä puutarhapäiviä.


Sain viime viikolla mukavan ja multavan lähetyksen blogiyhteistyökumppaniltani Biolanilta. Niinpä vaihdoimme Mortin kanssa uudet mullat pikkukasvariin, jossa kasvatamme tomaattia ja kurkkua. Pohjalle pistimme Biolan Hevonkakkalannoitetta ja päälle luottotuotettani Mustaa Multaa.



Lisämme samanlaisen satsin multaa ja lannoitetta "heinähäkkien" päälle. Heinähäkeissä aion kasvatella muutaman kurpitsan. Kasvimaan lavakaulukset saivat uudet mullat ja lannoitteet myös.


Kasvimaalla kasvatan tänä kesänä enimmäkseen...


koiraa? No en, vaan daalioita!

Multasin puutarhan istutusalueet Puutarhan Mustalla Mullalla. Kasvit suorastaan "lentävät kasvuun", kun saavat lannoitteen lisäksi uutta multaa.


Havuille ja muille happaman maan kasveille lisäsin Havu- ja rodomultaa.


Kesäkukkaistutukset tein Kesäkukkamultaan. Pohjalle lisäsin Luonnonlannoitetta.





Lämmön ansiosta tulppaanit ovat alkaneet aueta oikein urakalla.




Onko sinulla tapana mullata penkit? Joko olet tehnyt istutuksia?


Aurinkoista sunnuntaita!

Kaatosadelannoitusta

Hei!

#kaupallinen yhteistyö Biolan

Lauantaina täällä kaakossa satoi oikein kaatamalla ja oli siis oivallinen keli hoitaa kevätlannoitus kuntoon.


 Olin saanut perjantaina Biolanilta lähetyksen blogiyhteistyön merkeissä.


Lähetyksessä oli Puutarhan Kevätlannoitetta, joka on puutarhan yleislannoite. Siinä yhdistyvät orgaanisten ja mineraalisten lannoitteiden hyvät ominaisuudet. Osa ravinteista on kasveille helposti käytettävissä ja osa taas vapautuu hitaasti ylläpitäen kasvua pidempään.  


Kun olin saanut Kevätlannoitteen leviteltyä, lannoitin havut, rodot ja mustikat happaman maan kasvien Havu- ja rodolannoitteella. Lannoite sisältää ravinteiden lisäksi sienijuurta, mykorritsaa, joka auttaa kasvia ottamaan ravinteita tehokkaammin maaperästä.


Kuten kuvasta näkyy, satoi kaatamalla.


Sateella oli hyvä hoitaa lannoitus, sillä apurini Mortti ilmeisesti ajattelee kevätlannoituksen tekevän itselleen vähintäinkin yhtä hyvää, kuin se tekee kasveille. 


Toivon, että sade liuotti ainakin suurimmat lannoitteet maahan tai ainakin vähemmän Morttia houkuttelevaan muotoon. 


Kasvien täytyy meillä kestää melkoista rasitusta pärjätäkseen...


Tuhannet sipulikukat aloittelevat kukintaansa.


Voiko iloisempaa apulaista olla?






Tänään täällä paistaa aurinko, joten eivätköhän nuput aukea. 


Aurinkoista viikkoa! Joko olet kevätlannoituksen tehnyt?

Ihania julisteita kukkahöperöille ja muillekin!

Hei!

#Yhteistyössä Poster Storen kanssa

Olen ihan fiiliksissä! Olen saanut ilon tehdä blogiyhteistyötä ruotsalaisen Poster Storen kanssa. Ja tiedätkös mitä! Minulla on sinulle hyviä uutisia! Mikäli ihastut laillani näihin julisteisiin ja haluat tilata niitä itsellesi, saat lukijanani 30 %:n alennuskoodin. Koodin löydät jutun lopusta.

Poster Storen perustivat veljekset Oskar ja Tobias Renlund. Heidän ajatuksenaan oli, että taiteen pitäisi olla kaikkien saatavilla - eikä kauniiden asioiden tarvitse olla kalliita.


Kuva: Poster Store


"Poster Storen liiketoiminnan liikkeellepaneva voima oli halu luoda paikka täynnä inspiraatiota. Kotisi pitäisi olla keidas, joka antaa sinulle inspiraatiota ja energiaa - haluamme olla auttamassa ihmisiä luomaan juuri näin." - Oskar Renlund, Perustaja

Ja niin syntyi Poster Store, joka tarjoaa laadukkaita julisteita ja kehyksiä eri tyyleissä. Suunnittelut tekee sekä Poster Storen oma arvostettu suunnittelija, että julisteet tehdään yhteistyössä tunnettujen taiteilijoiden kanssa eri puolilta maailmaa - avaten ovet upeiden taideteosten maailmaan.



Kuva: Poster Store
Sittemmin Oskarin todellinen intohimo suunnitteluun yhdistettynä Tobiaksen todelliseen iloon yrityksen rakentamiseen on johtanut menestykselliseen laajentumiseen jo kymmeneen eri Euroopan maahan.

Poster Storella on toimipiste Tukholmassa ja shoppailla voi myös verkkokaupassa, jollei sattumoisin ole juuri nyt asiaa Tukholmaan.

Poster Storen verkkokauppa on täynnä ihanaakin ihanampia julisteita ja tyylikkäitä kehyksiä. Ideoita julisteilla sisustamiseen löytyy inspiraatiosivustolta, joka vetoaa enemmän kuin hyvin meikäläiseen. Rakastan vihreää ja kukkia!


Kuva: Poster Store

Mitäpä julisteita sitten valitsinkaan? Hmm...

No, kukkajulisteita tietenkin!


Julisteet painetaan paikallisesti Tukholmassa ruotsalaisella paperitehtaalla nimeltä Lessebo bruk. Tehdas perustettiin vuonna 1693 ja se sijaitsee tiheämetsäisellä alueella suurten matalien järvien välissä Smålandin sisämaassa. Tehdas on tuottanut paperia sukupolvilta sukupolville, halliten taitoansa ja kehittäen maailman ilmastoystävällisintä paperia.  

"Meille on luontaista huolehtia ja edistää ympäristöä tuleville sukupolville, ja siksi enemmän puita istutetaan kuin satoa korjataan.

- Lessebo bruk

Kuva: Poster Store


Julisteet on painettu taidegalleria-laatuiselle raskaalle paperille. Julisteilla on myös arkistointiominaisuudet. Ne eivät muut keltaisiksi ajan kuluessa. 

Kehyksiä on saatavilla erilaisilla kauniilla viimeistelyillä. Vahvistettuja alumiinikehyksiä on kiiltävän kultaisina, kuparisina, hopeisina ja mattamustina. Poster Storelta löydät myös puukehykset tammen ja saksanpähkinän värisinä sekä mäntypuiset kehykset mustalla ja valkoisella viimeistelyllä klassisen ulkonäön saavuttamiseksi.

Kaikki kehykset on varustettu pleksilasilla. Pleksilasilla on samat heijastavat ominaisuudet kuin lasilla, mutta se on vain kauniimpaa, kestävämpää ja kristallinkirkasta.

Ja se alennuskoodihan on KUKKAISELAMAA30 (Ei koske Selection-julisteita, kehyksiä eikä tätä tarjousta voi yhdistää jo alennettujen tuotteiden kanssa.)

Ihastuitko johonkin tiettyyn julisteeseen erityisesti?

Messulippujen voittajat ja kevätaskarteluja

Hei!

#lippuarvonta yhteistyössä Biolanin kanssa

Voi tätä ilon ja onnen päivää! Meillä kukkii, vaikka lunta onkin enemmän kuin laki sallii.


Nyt ovat Kevätmessujen pääsylippujen voittajat selvillä. Blogiyhteistyökumppanini Biolan toimittaa sähköiset liput voittajille. Ja keitä arpaonni suosikaan?


Katariina Mattila ja Heli! Onnea ja mukavaa messuilua! Toimitan sähköpostiosoitteenne Biolanille, jotta he voivat lähettää sähköiset pääsyliput teille.

Viime viikonloppuna tein keväisiä askarteluja Lappeenrannan Upseerikerholle.



Aiemmin viikolla kävin hakemassa kipsityökurssilta ideoita ja oppia askarteluihin.



Tein keväisen, hempeän kukkatarjottimen.


Koristelin kerhon ikkunoitten välit.


Keväiset amppelit


Tipukranssi


Ensi lauantaina tarkoituksenani on lähteä Helsinkiin ja Kevätmessuille. Ehkä törmätään?

Aurinkoista viikkoa!

Tyylissä löytyy ja Messulippuarvonta!

Hello!

#Messulippuarvonta yhteistyössä Biolanin kanssa

Tiedättekö, että minua on potkaissut onni tänä keväänä... Olen saanut jotakin sellaista, mitä ei rahalla saa. Olen saanut uuden, aivan ihanan ystävän. Sattumoisin "löysimme toisemme" erään työprojektin kautta, vaikka olemme tunteneet jo vuosia. Voi, että olen iloinen!

Tänään ystävälläni ja minulla oli mahtipäivä! Olimme Lappeenrannan Upseerikerholla Tyylipäivä-tapahtumassa. Päivän juonsi upea Saimi Hoyer. Hän on  nainen, jossa on karismaa.


Päivään kuului muotinäytös, tuote-esittelyjä, ruokailua ja Raili Hulkkosen meikkausnäytöksiä. Ai, että olisi ollut ihanaa päästä mestarin meikattavaksi, mutta en päässyt. No, selfie otettiin!




Alla olevaan mekkoon ihastuin todella, ja saatanpa käydä sitä viikolla sovittamassa...


Ted Baker vetoaa minuun aina myös...


Nuo kassit olivat ihania!


Ja sitten siihen Kevätmessujen lippuarvontaan. Kevätmessut pidetään ensi viikolla 4.-7.4. Helsingissä, Messukeskuksessa. Arvon kaksi kahden messulipun pakettia. Liput arvottaviksi on lahjoittanut Biolan.



Biolan ja Biolan Ekoasuminen esittelevät yhteisosastolla 6c80 puutarhauutuuksia ja vinkkejä puutarhaan sekä ratkaisuja ekologiseen asumiseen. 
Arvonnan suoritan maanantaina 1.4.2019 ja palkintona on siis kaksi kahden messulipun pakettia.
Jokainen voi osallistua yhdellä arvalla täällä Bloggerin puolella jättämällä kommentin tähän postaukseen. Toivon, että kommentissasi kerrot, mitä odotat erityisesti tämän vuoden Kevätmessuilta.
Itse ajattelin piipahtaa messuilla ensi lauantaina. Tavoitteena on fiilistellä kevättä ja aina on mukava törmätä tuttuihin.
Onnea arvontaan ja kivaa viikonloppua!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

20-vuotishääpäivä (1) 2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (19) 50 vuotta (1) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) aamu puutarhassa (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (2) alelöytö (1) alennuskoodi (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (8) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (3) Amsterdam (2) anemone (1) anemonet (1) Anette von Einem (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (14) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) apulalinen (1) arat kasvit (1) Arava (1) arkkulaite (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonnan voittaja. messuliput (1) arvonnan voittajat (1) arvonta (130) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) arvontavoitto (1) asetelma (3) asetelma sieneen (1) asetelmat (1) askartelu (5) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoilu (1) autoimmuunisairaus (3) autoimmuunitauti (1) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (4) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (18) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (28) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaaminen (1) bloggailu (1) bloggaminen (1) bloggari (1) bloggaritapaaminen (2) bloggaus (1) Blogger (1) blogi (66) blogiarvonta (2) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (115) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) boheemi (2) Bon Bon (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (4) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bulbs.se (1) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) Charlestown (1) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Color Me Floral (1) Colosseum (1) combisystem (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Cornwall (11) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daaliat (4) daaliatilaus (1) daffodils (1) dahlia (1) dahliat (1) David Austin -ruusut (3) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (72) Doc Martin (1) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (11) eläinten viikko (1) elämänmuutos (1) ensilumi (1) ensimmäinen (1) epäonnistuminen (1) epäreilu kohtelu (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) espanjalaiset (1) Etelä-Saimaa (1) etupiha (4) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) Falmouth (2) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) filosofointi (1) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (32) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floral course (1) florist (1) floristeria (1) floristi (1) floristiikka (1) floristiikkakirja (1) floristimestari (12) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (21) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) Frida Steiner (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) Gardena (2) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haastattelu (1) haaste (3) haasteita (1) haave (1) haaveet (4) haaveet murskana (1) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (4) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (18) Harju (10) Harjun oppimiskeskus (17) harkinta (1) harvest (10) hautaseppele (1) hauvavauva (4) Havu- ja rodolannoite (2) Havu- ja Rodomulta (3) havukasvit (2) havut (10) Hay Barton (1) Hedelmä- ja marjalannoite (1) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) Heligan (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihto (1) hiihtoloma (5) hiihtolomasuunnitelmat (1) hiihtomuistot (1) hiihtotraumat (1) hiljentyminen (1) hoks (1) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hopeaputous (1) hops (1) hortensiat (2) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) Husqvarna (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) hypetys (1) hyvä elämä (1) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (4) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) hääkimppu (4) hääkimput (1) hääkukat (1) häämessut (3) hääpäivä (1) I love your blog (1) idea (1) Ideapuutarha (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) ihotulehdus (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (5) ikkunahylly (1) ikäkriisi (1) ilo (2) iltavalo (1) image mode problem (1) Imatra (2) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (4) inspiration (5) Instagram (1) interview (1) iPhone6s (2) Iso-Britannia (2) istutukset (26) istutukset Mikki (1) istutus (21) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (3) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (33) jouluaatto (3) jouluateria (1) joulukalenteri (2) joulukoristeet (1) joulukoristelut (1) joulukortit (3) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (8) joulukuusi (5) joulumyyjäiset (3) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (9) juhla (4) juhlapostaus (1) Juhlapuutarha (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) julisteet (1) July (6) junamatka (1) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurakkotilaus (1) juurakot (3) juurrutus (1) jäniksenä olo (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) kartano (1) karviainen (2) kastelu (2) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasviale (1) kasvihuone (48) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) Kasviperäinen lannoite (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) kasvitentti (1) Kasvitieteellinen puutarha (6) kasvohoito (1) kasvusammal (2) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) katharine hodgkin (1) katkotuin varsin (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) Kauppakeskus Galleria (1) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) Kensington Gardens (1) Kensingtonin puisto (1) keramiikka (6) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) keskustelu (2) kesä (25) kesä 2013 (1) kesä2017 (1) kesäkukat (5) kesäkukka (2) Kesäkukkamulta. Hevonkakkalannoite (1) kesäkuu (7) kesäloma (1) kesänodotus (1) ketjusaha (1) ketutus (7) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (119) kevät 2017 (1) kevät mielessä (1) kevätfiilis (1) kevätkimppu (1) kevätkukat (3) kevätkukkijat (1) Kevätlannoite (1) kevätlannoitus (2) Kevätmarkkinat (1) Kevätmessut (31) Kevätmessut 2016 (1) Kevätmessut 2018 (3) kevätpesu (1) kevätpuuhat (2) kevätpuutarha (1) Kew Gardens (2) Kiana Underwood (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kiire (1) kiitos (1) kimppu (3) kimppujen salat (1) kimput (3) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjaesittely (1) kirjat (2) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kissa (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) kohupostaus (1) koiranpentu (15) koirapuisto (3) kokeilu (1) kokkaus (1) kommentit (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristekasvit (1) koristelu (2) korkkarit (1) Korpikangas Siemen-Frö (1) kortisoni (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotiintulo (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotitehtävät (1) kotkansiipi (1) kotoilu (3) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) koulutus (1) kranssi (22) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (2) kriisi (1) krokus (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kruunuvuokot (2) kuivakukat (2) kukat (210) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka- ja puutarha-alan koulutus (2) kukka-amppelit (1) kukka-asetelma (11) kukka-asetelmat (14) kukkahousut (2) kukkahulluus (2) kukkahurahdus (1) kukkahöperö (1) kukkaiselamaa (1) kukkaiselämää (13) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) kukkakauppa (3) Kukkakauppa Haakana (8) Kukkakauppa Tolvanen (11) kukkakengät (1) kukkakimppu (31) kukkakimput (22) kukkakirja (1) kukkakirjat (1) kukkakollaasi (2) kukkakori (1) kukkakoristelut (2) kukkakranssi (1) kukkakurssi (1) kukkaloisto (16) kukkamania (1) kukkamatka (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasato (1) kukkasidonta (15) kukkasidontakoulutus (2) kukkasidontakurssi (3) kukkasipuli (3) kukkasipulit (16) kukkatilaus (1) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia omasta puutarhasta (1) kukkia sisälle (1) kukkii (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (168) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kun halvalla sain (1) kuningasprotea (1) kunnostus (1) kuolema (1) Kuopion puutarhaseura (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (5) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kurssi (3) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kuvauspaikka (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (10) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyykytys (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (3) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) Lamorran (1) Lanhydrock (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenrannan Ravintola Upseerikerho (7) Lappeenrannan Upseerikerho (7) Lappeenranta (6) lapset (1) lapsuus (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (7) leijona (1) leijonareliefi (2) leikki (1) leikkokukat (1) leinikit (2) leipominen (2) lelu (1) lemmikki (2) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) letkukela (1) Lidl (1) Lidlistä (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) Liisa Ihmemaassa (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (5) Lillevilla (7) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) Linnoitus (1) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (8) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (10) London (1) Lontoo (2) Lontoon (1) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lukio (1) lumi (4) lumikello (2) lumityökalut (3) lumityöt (1) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luomusiemenet (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (2) luopuminen (1) luostari (1) lupaus (1) Lutyens (1) luu (1) Luujauho (3) Lychnis chalcedonica (1) lymfooma (2) Lysimachia punctata (2) lähikuvat (1) lämpö (1) Länsipolku (2) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) macro (2) magazines (1) magnolia (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) maksaruohot (1) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) manor (1) mansikat (1) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (3) marjakuusi (3) marjapensaiden leikkaus (1) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (14) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) merileväuute (1) messuesitelmä (1) messufiiliksiä (1) messukäynti (1) messulippuarvonta (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (162) Microgreen & Babyleaf (1) microgreens (1) mid summer (1) Midsummer (2) miekka-ateria (1) mielipaha (1) Mikin seuraaja (1) Mikki (398) Mikki lomafiilis (1) Mikki työkalut (1) miljoona käyntiä (1) milk tooth (1) Mini Cooper (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) morsiuskimppu (2) morsiuskimput (2) morsiussidonta (4) Mortti (35) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) muistot (2) mukavuus (1) mullanvaihto (2) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) mussukka (1) Musta Multa (3) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) Musta Multa. Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (19) MycoForce (1) Mykorritsa (1) mylläys (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) myyjäiset (2) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (8) Natria Etanarae (4) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (2) Natria Luujauho (3) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (3) nelkytplusblogit (138) nelkytplusbogit (5) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nimittely (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoret (1) nuoruus (1) nuput (3) nuudelit (1) nähen (1) näyttely (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenankerääjä (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuiden leikkuu (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasato (1) omenasämpylä (1) omenat (1) ompelu (51) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettele (1) opettelu (11) opetussuunnitelma (1) opinnot (1) opiskelu (9) opportunismi (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orkidearavinne (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (5) oxalikset (1) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkanen (1) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) palmusunnuntai. pääsiäinen (1) paniikki (1) Panos (1) paralleeli asetelma (1) Paratiisin Taimitarha (1) Parhaat Kotiblogit -lehti (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) peilipiironki (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (2) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) penkkarit (1) penkki (1) pensasangervot (2) pensaspioni (1) pentu (3) pentukoira (1) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) perennakylvöt (1) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (4) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) perhe (3) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) PG (2) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (2) pihaprojekti (1) pihapuuhat (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) piironkivanhus (1) pillows (2) Pinterest (15) pioni (1) pionit (4) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (3) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) Poldark (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) pop up-joulutori (1) poppies and cranesbills (1) poppy (2) Poppy Cottage Garden (1) Port Isaac (1) Port Wenn (1) porttikukat (1) Poster Store (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (15) Provado Care (1) puisto (3) pukeutuminen (1) pukuhuone (1) pullokoriste (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (539) puutarha-apulainen (4) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (2) puutarhakanava (1) puutarhakirja (2) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatka (2) puutarhamatkailu (11) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhaprojekti (2) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatubetus (1) Puutarhatuliaisia (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) puutarhuriksi (1) puutarhuriopinnot (18) puutrha (1) Pyhäinpäivä (1) pyoderma gangrenosum (3) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (7) pääsiäiskoristelut (1) pääsiäiskukat (1) päätös (1) pöytä (1) pöytäasetelma (2) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) Raili Hulkkonen (1) rain (8) rakas (3) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (8) Rautjärvi (1) Ravijoki (1) ravinneneste (1) ravinnepuikot (2) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) rodot (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (2) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Room32 (1) Rooma (3) Roope (3) Rootgrow-mykorritsa (1) Rosa poppius (1) rose (5) roses (14) roskaposti (1) rottweiler (8) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (4) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (4) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) ruusula (5) Ruusulannoite (1) ruusuprojekti (1) ruusut (30) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) rönsyansikka (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (5) Saimi Hoyer (1) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salkoruusu (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (2) Sammonlahden koulun Kulttuurikerho (1) Sampo (8) satama (1) sato (15) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (18) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selfiekehys (1) selkärankareuma (22) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (5) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenarvonta (2) siemenet (32) siemenkasvatit (1) siemenkylvöt (4) siemenluettelo (1) siementilaus (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sigma 105 mm (2) sign (1) siili (1) siisti piha (1) siivous (2) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) siperiankurjenmiekat (1) sipuliale (1) sipulikukat (3) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sirkku (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) Sisustusliike Dreams (1) sisustusmyymälä (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) sivuvaikutukset (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (198) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) SnowXpert (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormivaleangervot (1) sormustinkukka (1) Sperli (3) spiraali (6) spiraalikimppu (1) spiraalit (1) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (2) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) suru (1) surukimppu (1) surulaite (3) surusidonta (3) Susanne Hatwood (4) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) suviruusu (1) swan (1) sydän särkyi (1) syende (1) syksy (59) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (9) syntymäpäivät (1) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (3) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (3) syyskuu (6) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysleimut (1) syysloma (10) syyspuuhat (1) syyssyrikkä (1) syystyöt (1) syöpä (1) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) söpöläinen (2) söpöyspakkaus (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (7) Tallinna (1) talventähti (4) talvetus (2) talvi (10) talvikuvia (3) talviloma (2) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) tenttitulos (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Blue Carrot (2) The Botanical Garden (3) The Lost Gardens of Heligan (1) The Queen Mary's Garden (1) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaongelma (1) tilaus (2) tilauspuput (4) tillandsiat (1) timanttituija (1) timanttituijat (1) tiput (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilailut (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (3) tour (1) toy (1) traktorilla ajon opettelu (2) travelling (1) Trebah (1) tree (1) tree felling (1) Tregony (1) Tregrehan (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trug (1) Truro (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubekanava (1) tubetus (15) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaaniloisto (1) tulppaanit (35) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) turistina (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (3) tv-ohjelma (3) Tykki (1) tylsää (2) Tyylipäivä (1) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) työssäoppiminen (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) täyttä (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) ulkoilu (1) unelma (3) unelmat (2) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uudenvuodenvastaanotto (1) uudistukset (2) uudistus (1) uurna (2) uurnakoriste (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (4) uutuudet (1) v-tutus (1) vaatteet (2) vaihtelu (1) vaihto (1) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (8) valokuvauskurssi (1) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhat (1) vanhoja leluja (1) vanhojenpäivä (1) vanhojentanssit (1) vappu (8) vappukukat (1) vappulounas (1) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegaanihaaste (2) vegetable plot (3) vegetatiivinen asetelma (1) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) vesiaihe (1) vesiallas (1) vetohiihto (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (3) Viherpeukalot (1) Viherpiha (1) Vihreä makasiini (1) viidakko (1) viidakkotunnelma (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viimeinen päivä (1) viinitila (1) viktoriaaniset kasvihuoneet (1) viljelykate (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (24) voittajat (12) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) vuosi 2018 (1) vuosikertomus (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (3) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) wedding designer (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (1) work space (1) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yllätyksiä (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (34) yritystä (1) Yrtti- ja Taimilannoite (1) Yrttilannos (2) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (2) ystävä (1) Ystävänpäivä (3) yöpaitasosiaalisuus (1) yöpakkanen (1) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (4) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)