Näytetään tekstit, joissa on tunniste kriisi. Näytä kaikki tekstit

Karmea paljastus! Ja saha soi!

Heips!

#Natria Hyönteisten torjunta-aine saatu blogiin Scheteligiltä


Tässä postauksessa raotan puutarhamme todellisuuden karmeaa verhoa. Miltä kauniin pionikulissin takana näyttääkään? Yleensä en julkaise kuvia puutarhani rumista kohdista, mutta menköön tämän kerran, kun olen tuota kohtaa niin monessa postauksessa parjannut.


Ensimmäisessä kuvassa sama kohta siltä puolen, jolta sen kuvaan. Ja alemmassa sama kohta kasvihuoneelta katsottuna. Tuo näkymä saa minut epätoivoon. Pitääkö tuota näkyä sietää seuraavat viisi vuotta? Alan totisesti katua päätöstäni tehdä suuri unelmien pionipenkki. Näky on kaukana unelmasta ja miten tällä luonteella jaksan odottaa unelman toteutumista monta vuotta...?


Kasvaripolun varteen olen istuttanut tuon karmeuden reunaan erilaisia hortensioita. Toiveena on, että kasvavat suht nopsaan ja ilahduttavat kukillaan pionien kukinnan päätyttyä. Metsästin tuohon mm. safiirihortensian, johon ihastuin Cornwallissa viime kesänä.


Ja tuokin vielä! Kauan haaveilemani Coral Charm -pioni on ottanut jostain nokkiinsa. Lakastutti jo kaksi nuppuaan, eikä tuo viimeinenkään toiveita herätä. Muut voivat ympärillä suht hyvin. No, itse asiassa ei. Kaksi puupionia murjottaa myös. Hermot menee! Ja, jottei liian nättiä olisi, on koko pionipenkki täynnä mitä erilaisimpia tukirautoja. Koska Mortti!


On ilonaihekin. En edes muistanut hankkineeni keltaista hybridipionia. Se kukkii nyt ensimmäistä kertaa.

Perhoangervoita istutin kymmenen viime viikolla lievittämään mustan mullan ankeutta. Saattavat olla väliaikainen tai pysyvä ratkaisu. Saa nähdä.


Riippuu pionien tarvitsemasta kasvutilasta.  Täytyy sanoa, että minulla on nyt puutarhakriisi! Ja huvittavinta on, kun miehelle eilen valitin, että puutarhamme ei ole ikinä ollut niin ruma kuin tänä kesänä, hän totesi: "Joo, on liian rehevää ja viidakkomaista." Siis, mitäh?! Juuri niin ei ole! On liian kukatonta, multaisaa, ankeaa! Miten mies ja nainen voivat nähdä saman asian näin eri tavoin?


Ja kun epätoivo on suuri, ovat keinot järeitä!


Huomaa, miten tarkkana työnjohtaja Mortti on. Kirsu kuitenkin säästyi lähietäisyydestä huolimatta.


Ja huomaa sahurin ilme! Säästyivät minunkin raajani... Joo, ei ollut turvakenkiä tai muutakaan sellaista. Pitäisi olla.


Avot! Unkarinsyreenipusikosta tuli pikkupuusto. Syreenit olivat kasvaneet leveyttä joka suuntaan pari metriä ja keskellä oli vain kuivia oksia. Olin joskus nähnyt ruotsalaisessa puutarhaohjelmassa syreeneistä tehtyjä  puita ja päädyin samaan ratkaisuun.


Enpä tiedä, jätänkö juuret noin, vai istuttaisinko jotain maanpeitekasvia. Mitä sinä tekisit?


Tuntuu, että koko puutarha kasvoi, kun tuo pusikko pieneni. Paviljongista näkymät puutarhaan päin paranivat kummasti.


Länsipolun pihasyreenistä jäi vain kannot jäljelle. Leikkasin sen kokonaan alas, koska lumi oli murjonut sen täysin muodottamaksi. Uutta kasvua odotellaan muutaman kesän verran. Ankea on näky nyt.


Tuota näkyä on odotettu! Köynnöskaari alkaa täyttyä kukkivista köynnöksistä. Mutta jottei olisi täydellistä, patsasympyrän paraatikohdan sammalleimut sanoivat sopimuksensa irti ja kivet loistavat rumina ja karuina muuten hyvässä näkymässä. Argh!


Austin- ruusut alkavat kukkia pienen vastoinkäymisen jälkeen. Kirvat ja vihreät madot ehtivät jo iskeä.


Onneksi blogiyhteistyökumppanini Schetelig tuli apuun. Sain blogiini testiin Natria Hyönteisten torjunta-ainetta, joka on luomua. Muuta en käyttäisikään, sillä en pidä myrkyistä.

Teksti lainattu Scheteligin sivuilta: Natria Hyönteisten torjunta-aine on luonnon pyretriiniä sisältävä tuhohyönteisten torjunta-aine. Sitä käytetään kirvojen, kilpikirvojen, villakilpikirvojen, jauhiaisten ja ripsiäisten sekä kehrääjäpunkkien torjuntaan hedelmäpuista, vihanneksilta avomaalla ja kasvihuoneessa sekä koristekasveista avomaalla, kasvihuoneessa ja sisätiloissa. Se tehoaa niin hyönteisiin kuin niiden toukkiin ja muniin. Ainetta ruiskutetaan niin, että kasvit tulevat kauttaaltaan, myös lehtien alapinnalta, käsitellyiksi. Natria Hyönteisten torjunta-aineet soveltuvat luonnonmukaiseen viljelyyn.

Hih, ja tuotehan onkin nyt kaupoissa uudella nimellä Solabiol. Sama tuote, mutta uusi tuotemerkki. Nappasin käteeni varastosta tuon  ruskean pullon, joka on viime vuodelta ja vanhassa kuosissa. Hyvin toimii siis vuodenkin päästä! Jos nyt haluat tuota tuotetta kaupoista, on se vihreässä pullossa Solabiol-nimellä.



Samoin kävi puutarhamme muillekin ruusuille ja lisäksi kärhöille. Kuivuus kai aiheutti vihreiden matojen ja kirvojen joukkohyökkäyksen.


Onneksi Flammentanz-köynnösruusunkin kukinta pelastui Natrian ansiosta.


Loppuun vielä kuva hyvästä kuvakulmasta. Tosin se vähän näkyä häiritsee, että altaassa ei ole vettä lutraaja Mortin vuoksi. Mortti sai itselleen pahan ihottuman vesileikkien vuoksi ja on nyt täysin maakrapu.


Minulla on siis puutarhakriisi. Sen voi tästä postauksesta päätellä. Mikä hoidoksi ja neuvoksi? Kuten olen aiemmin todennut, maltti ei ole valttini. Onko sinulla kriisikohtia puutarhassa?

Mukavaa keskiviikkoa!

Jakku valmistui ja kaikenlaista lääkintää..

Hiphei!

Viime yönä pellavajakku valmistui. Tai voipi olla, että vielä laitan tuohon kaulukseen kapean reunusnauhan. Pitsit ja nauhat ottivat ja loppuivat nääs.


Kävin tänään itse asiassa etsimässä lisää pitsiä, mutta kaikki kangaskaupat olivat kiinni. Niin täällä kaakossa... Menin reissusta niin puhki, kun kuntoni on ihan nollassa, että nukuinkin taas iltapäivän. Ehkäpä ompelen yöllä, kun sitten ei nukuta päiväunien vuoksi.

Niin ja tuo lääkitys.. Se tulee ihan hitokseen kalliiksi. Lääkitsen tuota aiemman postauksen kriisiäni.


Chanel on hyvä lääke, eikö? Mua alkoi naurattaa rasvaostoksilla, kun myyjä vertasi ihoa ja rasvan imeytymistä kasteluun ja kukkamultaan, kun kyselin häneltä neuvoja. Mitä ihmettä?! Taisi olla tietoinen mun harrastuksesta, kun multavertauksen teki. Osui ja upposi!


Lisää lääkettä... Ranskalaiset alusvaatteet. Toivottavasti nekin nostavat ja kasaavat ;O)

Lisäksi istuin ihanan työkaverin kanssa kahvilassa. En käy koskaan kahviloissa. Niitten kohdalla iskee aina nuukuus. Nytpä kävin ja kivaa oli!

Huomenna iltapäivällä on vuorossa kylpyläreissu ja ylihuomenna kollageenin koneellinen aktivointi.

Että tämmöstä! Tiedättekö, tällainen lääkitys on kivaa! Lääkittäispä reumaakin näin mukavasti kuin tätä keski-iän kriisiä!

Miten sinä hemmottelet itseäsi? Mukavaa sunnuntai-iltaa!


Joulukin tuli taloon! Tytär koristeli joulukuusen.

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

20-vuotishääpäivä (1) 2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (19) 50 vuotta (1) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) aamu puutarhassa (1) aamuaurinko (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (3) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) aitaprojekti (1) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (3) alelöytö (1) alennuskoodi (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (2) amaryllis (8) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (3) Amsterdam (2) anemone (1) anemonet (1) Anette von Einem (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (14) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) apulalinen (1) arat kasvit (1) Arava (1) arkkulaite (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonnan voittaja. messuliput (1) arvonnan voittajat (1) arvonta (130) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) arvontavoitto (1) asetelma (3) asetelma sieneen (1) asetelmat (1) askartelu (5) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austin-ruusut (2) Austria (1) autoilu (1) autoimmuunisairaus (3) autoimmuunitauti (1) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (4) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (18) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (28) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaaminen (1) bloggailu (1) bloggaminen (1) bloggari (1) bloggaritapaaminen (2) bloggaus (1) Blogger (1) blogi (66) blogiarvonta (2) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (118) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) boheemi (2) Bon Bon (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (4) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bulbs.se (1) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) Charlestown (1) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Color Me Floral (1) Colosseum (1) combisystem (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Cornwall (11) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daaliat (5) daaliatilaus (1) daffodils (1) dahlia (1) dahliat (1) David Austin -ruusut (4) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (72) Doc Martin (1) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (11) eläinten viikko (1) elämänmuutos (1) ensilumi (1) ensimmäinen (1) enterovirus (1) epäonnistuminen (1) epäreilu kohtelu (1) epätoivo (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) espanjalaiset (1) Etelä-Saimaa (1) etupiha (4) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) Falmouth (2) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) filosofointi (1) Finera (1) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (32) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floral course (1) florist (1) floristeria (1) floristi (1) floristiikka (1) floristiikkakirja (1) floristimestari (12) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (21) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) Frida Steiner (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) Gardena (2) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) grillaus (1) growing boxes (3) haastattelu (1) haaste (3) haasteita (1) haave (1) haaveet (4) haaveet murskana (1) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (4) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (7) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (18) Harju (10) Harjun oppimiskeskus (17) harkinta (1) harvest (10) hautaseppele (1) hauvavauva (4) Havu- ja rodolannoite (2) Havu- ja Rodomulta (3) havukasvit (2) havut (11) Hay Barton (1) Hedelmä- ja marjalannoite (1) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) Heligan (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (3) hempeily (1) hepuli (2) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihto (1) hiihtoloma (5) hiihtolomasuunnitelmat (1) hiihtomuistot (1) hiihtotraumat (1) hiljentyminen (1) hoito (1) hoks (1) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hopeaputous (1) hops (1) hortensia limelight (1) hortensiat (5) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) Husqvarna (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) hypetys (1) hyvä elämä (1) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (4) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) hääkimppu (4) hääkimput (1) hääkukat (2) häämessut (3) hääpäivä (1) I love your blog (1) idea (1) Ideapuutarha (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) ihotulehdus (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (5) ikkunahylly (1) ikäkriisi (1) ilo (2) iltavalo (1) image mode problem (1) Imatra (2) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (4) inspiration (5) Instagram (1) interview (1) iPhone6s (2) Iso-Britannia (2) istutukset (26) istutukset Mikki (1) istutus (21) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (4) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) itseteossa (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (33) jouluaatto (3) jouluateria (1) joulukalenteri (2) joulukoristeet (1) joulukoristelut (1) joulukortit (3) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (8) joulukuusi (5) joulumyyjäiset (3) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (9) juhla (4) juhlakoristelu (1) juhlapostaus (1) Juhlapuutarha (1) juhlat (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) julisteet (1) July (6) junamatka (1) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurakkotilaus (1) juurakot (4) juurrutus (1) jäikiinni (1) jäniksenä olo (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) kartano (1) karviainen (2) kastelu (2) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasviale (1) kasvihuone (48) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) Kasviperäinen lannoite (2) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) kasvitentti (1) Kasvitieteellinen puutarha (6) kasvohoito (1) kasvusammal (2) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) katharine hodgkin (1) katkotuin varsin (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kaupallinen yhteistyö (1) kauppahalli (2) Kauppakeskus Galleria (1) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keijunmekko (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) Kensington Gardens (1) Kensingtonin puisto (1) keramiikka (6) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) keskustelu (2) kesä (25) kesä 2013 (1) kesä2017 (1) kesäkukat (6) kesäkukka (2) Kesäkukkamulta. Hevonkakkalannoite (1) kesäkuu (7) kesäloma (1) kesänodotus (1) ketjusaha (1) ketutus (7) Keukenhof (4) kevennys (1) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (119) kevät 2017 (1) kevät mielessä (1) kevätfiilis (1) kevätkimppu (1) kevätkukat (3) kevätkukkijat (1) Kevätlannoite (1) kevätlannoitus (2) Kevätmarkkinat (1) Kevätmessut (30) Kevätmessut 2016 (1) Kevätmessut 2018 (3) kevätpesu (1) kevätpuuhat (2) kevätpuutarha (1) Kew Gardens (2) Kiana Underwood (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kiire (1) kiitos (1) kimppu (3) kimppujen salat (1) kimput (3) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjaesittely (1) kirjat (2) kirjosieppopoikue (1) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kissa (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) kohupostaus (1) koira (1) koiranpentu (15) koirapuisto (3) kokeilu (1) kokkaus (1) kommentit (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristekasvit (1) koristelu (2) korkkarit (1) Korpikangas Siemen-Frö (1) kortisoni (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotiintulo (1) kotilot (3) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotitehtävät (1) kotkansiipi (1) kotoilu (3) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) koulutus (1) kranssi (22) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (2) kriisi (2) krokus (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kruunuvuokot (2) kuivakukat (2) kukat (217) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka- ja puutarha-alan koulutus (2) kukka-amppelit (1) kukka-asetelma (11) kukka-asetelmat (14) kukkahousut (2) kukkahulluus (2) kukkahurahdus (1) kukkahöperö (1) kukkaiselamaa (1) kukkaiselämää (13) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) kukkakauppa (3) Kukkakauppa Haakana (8) Kukkakauppa Tolvanen (11) kukkakengät (1) kukkakimppu (32) kukkakimput (22) kukkakirja (1) kukkakirjat (1) kukkakollaasi (2) kukkakori (1) kukkakoristelut (2) kukkakranssi (1) kukkakurssi (1) kukkaloisto (16) kukkamania (1) kukkamatka (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasato (1) kukkasidonta (15) kukkasidontakoulutus (2) kukkasidontakurssi (3) kukkasipuli (3) kukkasipulit (16) kukkatilaus (1) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia omasta puutarhasta (1) kukkia sisälle (1) kukkii (2) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (191) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kun halvalla sain (1) kuningasprotea (1) kunnostus (1) kuolema (1) Kuopion puutarhaseura (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (5) kurpitsakeitto (2) kurpitsalyhty (1) kurssi (3) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kuvausharjoitukset (1) kuvauspaikka (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (10) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyykytys (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (3) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (2) lake (1) Lamium maculatum (1) Lamorran (1) Lanhydrock (1) lannoite (1) lannoitus (16) lapiointi (1) Lappeenrannan Ravintola Upseerikerho (7) Lappeenrannan Upseerikerho (7) Lappeenranta (6) lapset (1) lapsuus (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (7) leijona (1) leijonareliefi (2) leikki (1) leikkokukat (1) leinikit (2) leipominen (2) lelu (1) lemmikki (2) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) Les Ours (2) letkukela (1) Lidl (1) Lidlistä (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) liikaa multaa näkyvissä (1) Liisa Ihmemaassa (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (5) Lillevilla (7) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) Linnoitus (1) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (7) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (10) London (1) Lontoo (2) Lontoon (1) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lukio (1) lumi (4) lumikello (2) lumityökalut (3) lumityöt (1) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luomusiemenet (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (2) luonnonmukaisuus (1) luopuminen (1) luostari (1) lupaus (1) Lutyens (1) luu (1) Luujauho (3) Lychnis chalcedonica (1) lymfooma (2) Lysimachia punctata (2) lähikuvat (1) lämpö (1) Länsipolku (4) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) macro (2) magazines (1) magnolia (1) mahakatarri (5) mahdoton apulainen (1) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) maksaruohot (1) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) manor (1) mansikat (1) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (5) marjakuusi (3) marjapensaiden leikkaus (1) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (14) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) merileväuute (1) messuesitelmä (1) messufiiliksiä (1) messukäynti (1) messulippuarvonta (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (162) Microgreen & Babyleaf (1) microgreens (1) mid summer (1) Midsummer (2) miekka-ateria (1) mielipaha (1) Mikin seuraaja (1) Mikki (399) Mikki lomafiilis (1) Mikki työkalut (1) miljoona käyntiä (1) milk tooth (1) Mini Cooper (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) morsiuskimppu (3) morsiuskimput (2) morsiussidonta (4) Mortti (66) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) muistot (2) mukavuus (1) mullanvaihto (2) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) mussukka (1) Musta Multa (3) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) Musta Multa. Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (22) MycoForce (1) Mykorritsa (1) mylläys (3) MyPizza (3) myrsky (2) myrskytuhot (2) myrskytuuli (1) myskimalva (1) myyjäiset (2) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (10) Natria Etanarae (5) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (2) Natria Luujauho (3) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (3) nelkytplusblogit (138) nelkytplusbogit (5) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nimittely (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoret (1) nuoruus (1) nuput (3) nuudelit (1) nähen (1) näyttely (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenankerääjä (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuiden leikkuu (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasato (1) omenasämpylä (1) omenat (1) ompelu (51) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettele (1) opettelu (11) opetussuunnitelma (1) opinnot (2) opiskelu (9) opportunismi (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orkidearavinne (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (5) oxalikset (1) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (11) pakkanen (1) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) palmusunnuntai. pääsiäinen (1) paniikki (1) Panos (1) paralleeli asetelma (1) Paratiisin Taimitarha (1) Parhaat Kotiblogit -lehti (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) peilipiironki (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (2) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) penkkarit (1) penkki (1) pensasangervot (2) pensaspioni (1) pentu (3) pentukoira (1) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) perennakylvöt (1) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (5) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) perhe (3) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) PG (2) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (2) pihaprojekti (1) pihapuuhat (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) piironkivanhus (1) pillows (2) Pinterest (15) pioni (1) pionit (6) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (3) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) Poldark (1) polku (15) polkuprojekti (4) polttopuut (1) polut (5) pompöösi (2) pop up-joulutori (1) poppies and cranesbills (1) poppy (2) Poppy Cottage Garden (1) Port Isaac (1) Port Wenn (1) porttikukat (1) poseeraus (1) Poster Store (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) Preeco.fi (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (15) projektit (1) Provado Care (1) puisto (3) pukeutuminen (1) pukuhuone (1) pullokoriste (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (578) puutarha-apulainen (4) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (2) puutarhakanava (1) puutarhakirja (2) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatka (2) puutarhamatkailu (11) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhaprojekti (2) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatubetus (1) Puutarhatuliaisia (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) puutarhuriksi (1) puutarhuriopinnot (18) puutrha (1) Pyhäinpäivä (1) pyoderma gangrenosum (3) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (7) pääsiäiskoristelut (1) pääsiäiskukat (1) päätös (1) pöytä (1) pöytäasetelma (2) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) rakas (3) Rakas puolivilli puutarha (1) rakeet (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (8) Rautjärvi (1) Ravijoki (1) ravinneneste (1) ravinnepuikot (2) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (4) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) rikkaruohot (1) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) rodot (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (2) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Room32 (1) Rooma (3) Roope (3) Rootgrow-mykorritsa (1) Rosa poppius (1) rose (5) roses (14) roskaposti (1) rottweiler (8) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (4) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (4) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) ruusula (9) Ruusulannoite (1) ruusuprojekti (1) ruusut (34) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) rönsyansikka (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) sahaus (1) sahramit (1) Saimaa (5) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salkoruusu (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (2) Sammonlahden koulun Kulttuurikerho (1) Sampo (8) satama (1) sato (15) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (20) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selfiekehys (1) selkärankareuma (22) selviytyjät (1) sementti (1) sementtilaatta (1) SEON Luxus grilli (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (5) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenarvonta (2) siemenet (32) siemenkasvatit (1) siemenkylvöt (4) siemenluettelo (1) siementilaus (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sigma 105 mm (2) sign (1) siili (1) siisti piha (1) siivous (2) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) siperiankurjenmiekat (1) sipuliale (1) sipulikukat (3) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sirkku (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) Sisustusliike Dreams (1) sisustusmyymälä (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) sivuvaikutukset (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (242) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) SnowXpert (2) snäppäily (1) Solabiol (1) some (1) sommittelu (1) sormivaleangervot (1) sormustinkukka (1) Sperli (3) spiraali (6) spiraalikimppu (1) spiraalit (1) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (2) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) suomalainen verkkokauppa (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) suru (1) surukimppu (1) surulaite (3) surullinen loppu (1) surusidonta (3) Susanne Hatwood (4) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) suviruusu (1) swan (1) sydän särkyi (1) syende (1) syksy (68) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (9) syntymäpäivät (1) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (3) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (3) syyskuu (6) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysleimut (1) syysloma (10) syyspuuhat (1) syyssyrikkä (1) syystyöt (1) syöpä (1) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) söpöläinen (2) söpöyspakkaus (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (8) Tallinna (1) talventähti (4) talvetus (2) talvi (10) talvikuvia (3) talviloma (2) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) tenttitulos (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Blue Carrot (2) The Botanical Garden (3) The Lost Gardens of Heligan (1) The Queen Mary's Garden (1) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaongelma (1) tilaus (2) tilauspuput (4) tillandsiat (1) timanttituija (1) timanttituijat (1) tiput (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilailut (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (3) tour (1) toy (1) traktorilla ajon opettelu (2) travelling (1) Trebah (1) tree (1) tree felling (1) Tregony (1) Tregrehan (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trug (1) Truro (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubekanava (1) tubetus (15) tuho (1) tuholainen (1) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaaniloisto (1) tulppaanit (35) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) turistina (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (3) tv-ohjelma (3) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) työssäoppiminen (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) täyttä (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) ulkoilu (1) unelma (3) unelmat (2) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uudenvuodenvastaanotto (1) uudistukset (2) uudistus (2) uurna (2) uurnakoriste (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (4) uutuudet (1) v-tutus (1) vaatteet (3) vaihtelu (1) vaihto (1) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) vallaton koira (1) valmistelut (2) valo ja ilo (1) valokuvaus (8) valokuvauskurssi (1) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhat (1) vanhoja leluja (1) vanhojenpäivä (1) vanhojentanssit (1) vappu (8) vappukukat (1) vappulounas (1) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegaanihaaste (2) vegetable plot (3) vegetatiivinen asetelma (1) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) vesiaihe (1) vesiallas (1) vetohiihto (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (3) Viherpeukalot (1) Viherpiha (1) Vihreä makasiini (1) viidakko (1) viidakkotunnelma (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viimeinen päivä (1) viinitila (1) viktoriaaniset kasvihuoneet (1) viljelykate (1) vine (2) vinyyliaita (1) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (4) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (24) voittajat (12) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) vuosi 2018 (1) vuosikertomus (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (3) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) wedding designer (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (1) work space (1) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) xylitol-myrkytys (1) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yllätyksiä (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) yläpiha (1) ympäristö (1) yo-juhlat (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (34) yritystä (1) Yrtti- ja Taimilannoite (1) Yrttilannos (2) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (3) yöpaitasosiaalisuus (1) yöpakkanen (1) yöpakkaset (1) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (4) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)