Näytetään tekstit, joissa on tunniste voittaja. Näytä kaikki tekstit

Lappeenrannan kerholle! ja Fiskars-arvonnan voittajat!

Heisulivei!


Kiirettä on pitänyt. Olimme eilen Lappeenrannan Ravintola Upseerikerhon avajaisissa. Avajaiset olivat sopivasti ystävänpäivänä. (Tämä ei ole kerhon osalta blogiyhteistyöpostaus, vaan esittelen perinteikästä ravintolaa ihan tuodakseni paikalle näkyvyyttä ja tukeakseni puolisoni aherrusta perinteikkään kerhon hyväksi.)

Hyvässä seurassa nautimme mieheni kanssa erinomaisesta ruuasta. Laadukkaasta musiikista vastasivat  Esa Niiva ja Jarkko Palokas

Kuva: Jukka Kopra
Upseerikerhon ruokalista on suunniteltu talon historian ja tarinoiden pohjalta. Annokset viittaavat mm. Suomen valtiolliseen johtoon ja heidän puolisoihinsa.

Aiemmin Upseerikerho on toiminut tilausravintolana ja juhlapaikkana. Lounasravintola on toiminut tammikuun alusta ja nyt ravintola on avoinna kaikille myös iltaisin. Rakennuksen omistaa Upseerikerhoyhdistys, joka sai sen Lappeenrannan kaupungilta lahjoituksena. Mieheni toimii Lappeenrannan Upseerikerhon hallituksen puheenjohtajana ja on tehnyt pitkää päivää ravintolan käynnistymisen ja menestymisen eteen.

Jos käyt Lappeenrannassa, käy ihmeessä kerholla nauttimassa historian havinasta ja herkullisesta ruuasta Saimaan äärellä.

Henkilön Ravintola Upseerikerho Lappeenranta kuva.

Alkuruokana söin herkullisen kalalautasen.


Pääruokana kuhaa


Jälkiruokana oli Oi Pyhä Sylvi Marenkia. Nam! Karhunvatukkaa, vadelmaa ja vaniljavaahtoa. Annos viittaa Sylvi Kekkoseen.

Henkilön Ravintola Upseerikerho Lappeenranta kuva.

Ja sitten Blogiyhteistyönä pitämäni Fiskars-arvonnan voittajiin!


Palkintoina on kaksi Fiskarsin SnowXpert-autosettiä, jotka sisältävät autolapion ja harja/jääraapan. Äitini toimi onnettarena.

Voittajiksi nousivat Elise H. ja Ruskarouva. Paljon onnea! Ilmoitatteko yhteystietonne sähköpostiini myusualdailylife@gmail.com? Ilmoitan yhteystietonne Fiskarsille, josta palkinto toimitetaan teille.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Jollet nyt voittanut, älä lannistu. Ihan pian on tulossa messulippu- ja Biolanin tuotearvontaa. Kannattaa olla kuulolla.

Mukavaa loppuviikkoa! Meillä on huomenna jännittävä päivä. Kaksoset (tyttö ja poika) juhlivat huomenna lukion vanhojenpäivää.

Oliko teillä perheessä abi liikkeellä tänään tai onko huomenna vanhojentanssihuumaa?

Fiskars-arvontamuistutus + siemenarvonnan voittajat

Hei!

Uusi viikko ja uudet kujeet! Miten on viikkosi lähtenyt käyntiin? Joko hiihtoloma kolkuttelee nurkan takana?


Minulla alkaa hiihtoloma kahden viikon kuluttua. Siis ihan kohta. Sen jälkeen onkin virallinen kevät ja maaliskuu. Jippii!

Nyt on siemenarvonnan voittajat selvillä! Mieheni toimi "onnettarena". Kesäkukkien siemenet voitti Outi. Käykääpä vierailemassa Outin mukavassa Outi's life -blogissa. Paljon onnea, Outi!


Hyötykasvien siemenet voitti  Ansu Tuuliannikan-blogista. Varmaan Ansu loihtii näistä siemenistä huippusadon. Ansun ihanassa blogissa kannattaa vierailla myös! Onnea, Ansu!


Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Jollei onni suosinut, ei hätää. Tulossa on piakkoin messulippuarvontaa ja Biolanin tuotearvontaa, joten ole kuulolla!

Vielä ehdit osallistua myös blogiyhteistyöarvontaani Fiskarsin kanssa. Jollet ole jo osallistunut, pääset arvontaan TÄSTÄ.


Jep, näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Mukavaa uutta viikkoa!

Mestarin oppiin! + Arvonnan voittaja!

Hei!

Kun hätä on suurin, on apu yllättävän lähellä.

Tuskailin torstaina, kun en pääse minnekään kukkasidontaoppiin. Olin yhteydessä mm.Keudaan ja sain sieltä kylmää vettä niskaan. Kukkajuttuja ei kuulemma opiskella etänä. Ok. Sikäli hassua, että lähes kaikkea muuta voi opiskella monimuoto-opintoina.

Pohjana pitäisi kaiketi lisäksi olla puutarhuriopinnot.  Soitin myös Sampon viheralan opolle. Häneltä sain Anna Utin yhteystiedot. Ja jippii, Anna ymmärsi kukkaintoni ja lupasi opettaa minulle kukkasidonnan saloja. Olemme sopineet treffit tammikuulle, kun Annan opiskelukiireet helpottavat.

Anna Utti

Näin Anna kertoo itsestään:

"Olen 40-vuotias kahden teini-ikäisen lapsen äiti. Valmistuin floristiksi vuonna 2000, ja olen siis toiminut alalla vuodesta 1997. Aloitin syksyllä 2016 floristimestari-opinnot ja olen suorittanut siitä jo melkein kolme tutkinnon osaa, joten loppumetreillä ollaan.Vaativin ja viimeisin on tosiaan tämä uutena vuotena Imatra Ballet 2018 tapahtumassa tapahtuva floristisen alan tuotteiden kehittäminen, joka on työllistänyt minua koko syksyn. Työt ovat nähtävillä tapahtuman ajan Imatran kulttuuritalo  Virrassa. 

Olen floristiselta tyyliltäni hyvin luonnonläheinen ja rakastan materiaalien omaa olemusta yli kaiken. En niinkään työstä voimakkaasti kasvimateriaalia tiettyyn muotoon,  vaan kunnioitan niiden luontaista olemusta. Löydän luonnosta vuosien jälkeenkin aina inspiroivia ja hämmästyttäviä kasveja ja luonnonluomia muotoja, jotka puhuttelevat. Käsityöalana tämä myös vaatii tietynlaista kypsymistä, ihan raakileena ei voi syntyä mestariksi.
Olen työskennellyt Kukkakauppa Haakanalla vuodesta 2010. Kollegat ja työyhteisö ovat olleet suuri tuki pyrkimyksissäni alan huippuosaajaksi."

Annasta tulee Etelä-Karjalan ensimmäinen floristimestari. Koko Suomessa heitä on reilu tusina, joten ei monta.

Alla kuvia Annan sidontatöistä:



Näin loppuun voin todeta, että olen onnesta soikeana! Aloitan valmistautumisen Annan oppiin lukemalla kukkasidontakirjoja. Siinäpä joulupuuhaa.

Lopuksi kirja-arvonnan voittajaan. Palkintona oli Kasvimaa ruukuissa -kirja. Mieheni toimi "onnettarena". Voittajaksi valikoitui Aila! Onneksi olkoon! Ilmoitatko minulle osoitteesi, jotta voin postittaa palkinnon?

Kiitos kaikille arvontaan osallistumisesta!

Mukavaa sunnuntaita!

Huisin hyvä päivä! + Arvonnan voittaja!

Hei!

Eilen oli hyvä päivä. Kävin kampaajalla ja sattumalta viereiseen penkkiin istahti hyvä ystäväni, jota en näe usein. Siitä oli mukava jatkaa yhtä matkaa kahville, sillä olimme samaan aikaan valmiit.

Kahvittelun jälkeen tulin kotiin ja matkalta tarttui mukaan kukkia. Kuinkas muuten?




































Mikki halusi lelunsa kanssa kuvaan myös.

Toinen eilen tekemistäni kimpuista pääsi keittiön pöydälle.
























































Tonttukalenteri on jo valmiina ensi viikkoon.




















Ja, heiii.. saunan pesuhuoneremontti on valmis. Mies vielä remontoi saunan ja sitten on rempat vähäksi aikaa meidän talossa tehty.




















Toivottavasti pääsemme joulusaunaan. No, nyt tuli vähän muutakin kuin kukkia tähän juttuun. Ei hätää, en aio sisustusbloggariksi ryhtyä, sillä tunnen rajani. ;o)


Ja sitten Lindan kirjan arvonnan voittajaan! Tyttäreni toimi onnettarena. Voittajaksi arvottiin Sesse. Paljon Onnea, Sesse!

Sesse kirjoittaa kivaa blogia Ilo elää. Jollet ole käynyt, käypä vierailulla.! Sesse, lähetätkö osoitteesi blogini sähköpostiin, jotta kirja voidaan toimittaa sinulle?

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Järjestän pian toisen kirja-arvonnan, joten olepa kuulolla!

Mukavaa sunnuntaita!

Mööpelit Lillevillaan! Arvonnan voittaja..

Moi!

Tänään pääsin jo sisustelemaan Lillevillaa. Lillevilla by Luoman on blogiyhteistyöprojekti, joka alkaa olla valmis. Viherkatto vielä puuttuu ja se on siinä! Nooh, mahdollisesti mieheni nikkaroi myös ikkunaristikot.































Sisustus on vielä vaiheessa. Haaveilen mökkiin vanhasta rautasängystä. Siinä voisi ottaa päiväunet ja joskus kesällä yöpyäkin. Jos tiedät, mistä löytäisin vanhan, valkoisen rautasängyn edullisesti, vinkkaa ja laita vaikka sähköpostia. Pari jo löysin, mutta ne ehtivät mennä nenäni edestä.















Unelma-pupu muutti Lillevillaan. Unelman kaveri Anelma muutti pari viikkoa sitten maailmalle. Unelma ja Anelma olivat mukanani Blogikylän asukkaina toissa kevään Kevätmessuilla.















Kuvasin päivällä livevideota blogini Facen puolelle mökin sisältä. Video löytyy Facesta, jos haluat nähdä.















Poimin puutarhasta mökkiin tuoreita kukkia.















Ja sitten Natria-arvonnan voittajaan... Palkintona on Bayer Gardenin Natria Etanarakeita. Palkinnon tarjoaa yhteistyökumppanini Schetelig.


Etanarakeet voitti Marja-Liisa Tuhansia sivuja -blogista. Onnea! Lähetätkö blogini sähköpostiin myusualdailylife@gmail.com yhteystietosi, jotta palkinto voidaan toimittaa sinulle? Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Mukavaa uutta viikkoa!

Vappujuhlintaa ja arvonnan voittaja!

Hellurei!

Vaput on nyt vaputeltu. Kivaa oli ja sääkin suosi. Miten sinun vappusi meni?

Menimme Lappeenrannan Upseerikerholle vappulounaalle. Ruoka ja seura oli erinomaista. Syötiin, kuunneltiin musiikkia ja jopa tanssittiin. Tuuletettiin ylioppilaslakkejakin monen vuoden tauon jälkeen.



Sanovat, että tytär on isänsä näköinen. Olen samaa mieltä!


Onko poitsu sitten äitinsä näköinen?





Enpä ole vuosiin tanssinut humppaa... Laadukkaasta musiikista vastasi  Uusi Kvartetti Karjalan Laulumiehistä ja Potero-orkesteri.

Kun kerholta tultiin kotiin, nautittiin lasit skumppaa kasvarissa. Huikopalana oli mansikoita ja vaahtokarkkia.


Mies laittoi tänään verhot ja muut tekstiilit kasvariin. Ompelin eilen istutuspöytiin uudet "verhot".



Ja sitten siemenarvonnan voittaja! Ensinnäkin kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.

Poikani toimi onnettarena ja voittaja on Aikku MadeInKoti -blogista. Paljon onnea, Aikku! Ilmoitatko blogini sähköpostiosoitteeseen myusualdailylife@gmail.com yhteystietosi, jotta voin postittaa palkinnon?

Mukavaa uutta viikkoa!

Tomaattien koulintaa, pistokkaita pelargoneista ja arvonnan voittaja!

Hei!

Luvattu Föhn-tuuli ei tavoittanut meitä täällä kaakossa tänään. Kaikki mahdollinen sää koettiin pakkasaamusta lumisateen ja vesisateen kautta auringonpaisteeseen. Sopivasti ehdin olla pihalla tuon auringon näyttäytymisen aikoihin. Pistinkin siitä live-kuvaa Facebookin puolelle. Hetki siitä ja alkoi kaatosade ja olikin lähdettävä sisälle.

Sisällä otin Mårbackasta pistokkaita "satumaiseen tyyliin" ;0D, koulin taimia ja tulipa selville daalia-arvonnan voittajakin. Kaiken tuon näet alla olevalta videolta. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!


Aurinkoista uutta viikkoa!

Tietysti kukkia ja Fiskars-arvonnan voittaja! - Flowers, of course!

Tervepä taas!

Tyttäreni toimi onnettarena blogini Fiskars-arvonnassa ja voittaja on nyt selvillä... Mutta pidetäänpä vielä voittajaa jännityksessä ja katsellaan ensin kukkia.












Mikki tässä tepsuttelee pihan perällä.













Täällä on muuten tällä hetkellä aika hassu sää. On lämmin, aurinko paistaa ja vettä sataa. Täydellinen keli puutarhalle!













Mitäköhän tuo Mikki tuossa nuuhkii kuono pystyssä? Noista hollanniniiriksistä ei ollut montaa päivää iloa. Enää yksi kukkii, muut jo lakastuivat.











Nyt on puutarhassa melkoisen rehevää.












Olin näemmä kylvänyt joskus keväällä kesämalvikkiakin. Tämä omenapuun alla oleva kukkapenkki on yllätysten penkki. Sieltä  on putkahdellut jos jonkinmoisia ylläreitä. Kuten tuo tarha-alpin takana kukkiva doorianvillakkokin. En tiennyt omistavani tuollaista.

Ja sitten... ARVONNAN VOITTAJA!


Tehokkaat Fiskarsin raivaussakset voitti Between Rikkaruohoelämää-blogista. Onnea hurjasti! Saksilla on Betweenin kaltaisella puutarhurilla taatusti käyttöä, joten sakset pääsevät hyvään kotiin.

Kiitos kaikille arvontaan osallistujille! Mukavaa sunnuntaita!

Lopuksi oman pihan kukista tehty kimppu.







Töttöröö! Fiskars-arvonnan voittaja selvillä!!

Hellurei! Vappuisaa iltaa!

Nytpä on Fiskars-työkalut arvottu. Palkinnon lahjoitti Fiskars blogiyhteistyönä. Mieheni toimi "onnettarena".

Kiitos kaikille runsaasta osanotosta arvontaan! Olikin blogini kaikkien aikojen osallistumisennätys. Eikä ihme. Palkinto on hyvä. Nuo valkoiset Fiskarsin työkalut, pistolapio ja talikko, ovat todella kevyet. Itse olen jo muutaman kerran samanlaisia heilutellut puutarhassa ja homma hoitui kevyesti.


Jollei nyt voitto osunut kohdalle, ei pidä masentua. Tulevalla viikolla on luvassa ihana pellavatunika-arvonta yhteistyössä Josefiinan aitan kanssa. Jospa onni suosisi? Itselläni on kaksi eri väristä pellavatunikaa. Arvottava tunika on samanlainen kuin minulla on, mutta valkoinen. Siitä lisää tulevalla viikolla.

No, nyt siihen työkalujen voittajaan....


Voittaja on: Tiia, Minäkö keski-ikäinen? -blogista! Onnea hurrrrrrrrrrrjan paljon, Tiia! Sanoit osallistuvasi arvontaan, jotta miehesi saisi hyvät työkalut. No, nyt sai! Lähetätkö osoitteesi blogini sähköpostiosoitteeseen, jotta voin postittaa työkalut sinulle?

Oikein mukavaa viikkoa! Onkin lyhyt viikko tiedossa, kun on Helatorstai...


Lahden Pihapiiri -messuille liput voitti...

Messuliput Lahden Pihapiiri - messuille on nyt arvottu. Minnelie, voitit kahden lipun paketin. Onnea! Kun lähetät nimesi blogini sähköpostiosoitteeseen myusualdailylife@gmail.com, saat liput messujen näyttelytoimistosta nimelläsi. Mukavaa messuilua!

Kiitos kaikille arvontaan osallistumisesta. Tulossa on lähiaikoina parikin arvontaa, mm. Fiskarsia.

















Mukavaa tiistai-iltaa!

Eppu arvottu ja puutarhakausi korkattu!

Eilen oli hyvä päivä! Kevätmessujen jälkeen tuntui kuin olisin ollut viikolla jollain rentoutuslomalla. Olin töissä täynnä energiaa. (Oppilasparat!)

Ja kun pääsin töistä kotiin, paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Ja eiku pihalle!


Olin reilut kolme tuntia haravoimassa. Mikkikin lopulta väsähti.


Aika raukea katse Mikillä. Puutarha-apulaisen elo on rankkaa...



Etupihalla jo kukkii...


Ja sitten Eppu-pupuun! Mieheni toimi "onnettarena" ja Epun voitti..


Piia-Mari Pylväläinen. Onnea! Ilmoitatko osoitteesi blogini sähköpostiin myusualdailylife@gmail.com , jotta voin postittaa Epun?

Kiitos kaikille runsaasta osanotosta pupuarvontoihin! Lisää arvontoja on tiedossa niin tunika- kuin Fiskars-saralla.

Aurinkoista tiistaita!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

20-vuotishääpäivä (1) 2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (19) 50 vuotta (1) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) aamu puutarhassa (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (2) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (3) Amsterdam (2) anemone (1) anemonet (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (14) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) arat kasvit (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonnan voittaja. messuliput (1) arvonnan voittajat (1) arvonta (127) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) arvontavoitto (1) asetelma (3) asetelma sieneen (1) asetelmat (1) askartelu (3) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoilu (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (4) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (18) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (23) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaaminen (1) bloggailu (1) bloggaminen (1) bloggari (1) bloggaritapaaminen (2) bloggaus (1) Blogger (1) blogi (66) blogiarvonta (2) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (109) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) boheemi (2) Bon Bon (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (4) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bulbs.se (1) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) Charlestown (1) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Color Me Floral (1) Colosseum (1) combisystem (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Cornwall (11) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daaliat (4) daaliatilaus (1) daffodils (1) dahlia (1) dahliat (1) David Austin -ruusut (3) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (71) Doc Martin (1) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (11) eläinten viikko (1) elämänmuutos (1) ensilumi (1) ensimmäinen (1) epäonnistuminen (1) epäreilu kohtelu (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) espanjalaiset (1) Etelä-Saimaa (1) etupiha (4) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) Falmouth (2) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) filosofointi (1) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (32) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floral course (1) florist (1) floristeria (1) floristi (1) floristiikka (1) floristiikkakirja (1) floristimestari (12) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (21) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) Frida Steiner (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) Gardena (2) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haastattelu (1) haaste (3) haasteita (1) haave (1) haaveet (4) haaveet murskana (1) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (4) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (18) Harju (4) Harjun oppimiskeskus (11) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja rodolannoite (1) Havu- ja Rodomulta (2) havukasvit (2) havut (10) Hay Barton (1) Hedelmä- ja marjalannoite (1) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) Heligan (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihto (1) hiihtoloma (5) hiihtolomasuunnitelmat (1) hiihtomuistot (1) hiihtotraumat (1) hoks (1) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hopeaputous (1) hops (1) hortensiat (2) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) Husqvarna (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) hypetys (1) hyvä elämä (1) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (4) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) hääkimppu (2) hääkimput (1) häämessut (2) hääpäivä (1) I love your blog (1) idea (1) Ideapuutarha (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (5) ikkunahylly (1) ikäkriisi (1) ilo (2) iltavalo (1) image mode problem (1) Imatra (2) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (4) inspiration (5) Instagram (1) interview (1) iPhone6s (2) Iso-Britannia (2) istutukset (26) istutukset Mikki (1) istutus (21) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (3) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (31) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukoristeet (1) joulukortit (3) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (8) joulukuusi (5) joulumyyjäiset (2) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (9) juhla (4) juhlapostaus (1) Juhlapuutarha (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) junamatka (1) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurakkotilaus (1) juurakot (3) juurrutus (1) jäniksenä olo (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) kartano (1) karviainen (2) kastelu (2) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasviale (1) kasvihuone (47) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) kasvitentti (1) Kasvitieteellinen puutarha (6) kasvohoito (1) kasvusammal (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) katharine hodgkin (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) Kensington Gardens (1) Kensingtonin puisto (1) keramiikka (6) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) keskustelu (2) kesä (25) kesä 2013 (1) kesä2017 (1) kesäkukat (5) kesäkukka (2) kesäkuu (7) kesäloma (1) kesänodotus (1) ketjusaha (1) ketutus (7) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (114) kevät 2017 (1) kevät mielessä (1) kevätfiilis (1) kevätkimppu (1) kevätkukat (3) kevätkukkijat (1) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) Kevätmessut 2018 (3) kevätpesu (1) kevätpuuhat (2) kevätpuutarha (1) Kew Gardens (2) Kiana Underwood (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kiire (1) kiitos (1) kimppu (2) kimppujen salat (1) kimput (3) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjaesittely (1) kirjat (2) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kissa (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) kohupostaus (1) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) kommentit (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristekasvit (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotitehtävät (1) kotkansiipi (1) kotoilu (2) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) koulutus (1) kranssi (21) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kruunuvuokot (2) kuivakukat (2) kukat (196) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka- ja puutarha-alan koulutus (2) kukka-amppelit (1) kukka-asetelma (11) kukka-asetelmat (14) kukkahousut (2) kukkahulluus (2) kukkahurahdus (1) kukkahöperö (1) kukkaiselamaa (1) kukkaiselämää (13) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) kukkakauppa (3) Kukkakauppa Haakana (8) Kukkakauppa Tolvanen (11) kukkakimppu (30) kukkakimput (22) kukkakirja (1) kukkakirjat (1) kukkakollaasi (2) kukkakori (1) kukkakranssi (1) kukkakurssi (1) kukkaloisto (15) kukkamania (1) kukkamatka (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasato (1) kukkasidonta (12) kukkasidontakoulutus (2) kukkasidontakurssi (3) kukkasipuli (3) kukkasipulit (16) kukkatilaus (1) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia omasta puutarhasta (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (134) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kun halvalla sain (1) kuningasprotea (1) Kuopion puutarhaseura (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (5) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kurssi (3) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kuvauspaikka (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (8) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyykytys (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (3) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) Lamorran (1) Lanhydrock (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenrannan Ravintola Upseerikerho (3) Lappeenrannan Upseerikerho (5) Lappeenranta (5) lapset (1) lapsuus (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (7) leijona (1) leijonareliefi (2) leikkokukat (1) leinikit (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) letkukela (1) Lidl (1) Lidlistä (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) Liisa Ihmemaassa (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (5) Lillevilla (7) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (7) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (10) London (1) Lontoo (2) Lontoon (1) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lukio (1) lumi (3) lumikello (2) lumityökalut (3) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luomusiemenet (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (2) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (3) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lähikuvat (1) lämpö (1) Länsipolku (2) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) macro (2) magazines (1) magnolia (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) maksaruohot (1) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) manor (1) mansikat (1) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (3) marjakuusi (3) marjapensaiden leikkaus (1) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (14) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) merileväuute (1) messuesitelmä (1) messufiiliksiä (1) messulippuarvonta (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) Microgreen & Babyleaf (1) microgreens (1) mid summer (1) Midsummer (2) miekka-ateria (1) mielipaha (1) Mikki (393) Mikki lomafiilis (1) Mikki työkalut (1) miljoona käyntiä (1) milk tooth (1) Mini Cooper (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) muistot (1) mukavuus (1) mullanvaihto (2) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (3) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (19) MycoForce (1) Mykorritsa (1) mylläys (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) myyjäiset (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (8) Natria Etanarae (4) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (2) Natria Luujauho (3) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (3) nelkytplusblogit (138) nelkytplusbogit (5) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nimittely (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoret (1) nuoruus (1) nuput (3) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenankerääjä (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuiden leikkuu (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasato (1) omenasämpylä (1) omenat (1) ompelu (51) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettele (1) opettelu (11) opetussuunnitelma (1) opiskelu (8) opportunismi (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orkidearavinne (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (5) oxalikset (1) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkanen (1) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) palmusunnuntai. pääsiäinen (1) paniikki (1) Panos (1) paralleeli asetelma (1) Paratiisin Taimitarha (1) Parhaat Kotiblogit -lehti (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (2) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) pensasangervot (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) perennakylvöt (1) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (4) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) perhe (1) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (2) pihaprojekti (1) pihapuuhat (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinterest (15) pioni (1) pionit (3) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (3) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) Poldark (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) Poppy Cottage Garden (1) Port Isaac (1) Port Wenn (1) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (15) Provado Care (1) puisto (3) pukeutuminen (1) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (525) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (2) puutarhakanava (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatka (2) puutarhamatkailu (11) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhaprojekti (2) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatubetus (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) puutarhuriksi (1) puutarhuriopinnot (13) puutrha (1) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (6) pääsiäiskoristelut (1) pääsiäiskukat (1) päätös (1) pöytä (1) pöytäasetelma (2) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (8) Rautjärvi (1) Ravijoki (1) ravinneneste (1) ravinnepuikot (2) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) rodot (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (2) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Room32 (1) Rooma (3) Roope (3) Rosa poppius (1) rose (5) roses (14) roskaposti (1) rottweiler (8) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (4) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (4) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) ruusula (5) Ruusulannoite (1) ruusuprojekti (1) ruusut (30) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) rönsyansikka (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (5) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salkoruusu (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (2) Sampo (8) satama (1) sato (15) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (18) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenarvonta (2) siemenet (30) siemenkasvatit (1) siemenkylvöt (4) siemenluettelo (1) siementilaus (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sigma 105 mm (2) sign (1) siili (1) siisti piha (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) siperiankurjenmiekat (1) sipuliale (1) sipulikukat (3) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sirkku (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) Sisustusliike Dreams (1) sisustusmyymälä (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (146) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) SnowXpert (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormivaleangervot (1) sormustinkukka (1) Sperli (3) spiraali (5) spiraalikimppu (1) spiraalit (1) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (2) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) surulaite (1) surusidonta (1) Susanne Hatwood (4) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) suviruusu (1) swan (1) syende (1) syksy (59) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (9) syntymäpäivät (1) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (3) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (3) syyskuu (6) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysleimut (1) syysloma (10) syyspuuhat (1) syyssyrikkä (1) syystyöt (1) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (7) Tallinna (1) talventähti (3) talvetus (2) talvi (9) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) tenttitulos (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Blue Carrot (2) The Botanical Garden (3) The Lost Gardens of Heligan (1) The Queen Mary's Garden (1) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaongelma (1) tilaus (2) tilauspuput (4) tillandsiat (1) timanttituija (1) timanttituijat (1) tiput (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (3) tour (1) toy (1) traktorilla ajon opettelu (2) travelling (1) Trebah (1) tree (1) tree felling (1) Tregony (1) Tregrehan (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trug (1) Truro (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubekanava (1) tubetus (15) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaaniloisto (1) tulppaanit (31) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) turistina (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (3) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) työssäoppiminen (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) täyttä (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (3) unelmat (2) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uudistukset (2) uudistus (1) uurna (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (3) v-tutus (1) vaatteet (2) vaihtelu (1) vaihto (1) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (8) valokuvauskurssi (1) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhat (1) vanhoja leluja (1) vanhojenpäivä (1) vanhojentanssit (1) vappu (8) vappukukat (1) vappulounas (1) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegaanihaaste (2) vegetable plot (3) vegetatiivinen asetelma (1) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) vetohiihto (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (3) Viherpeukalot (1) Viherpiha (1) viidakko (1) viidakkotunnelma (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) viktoriaaniset kasvihuoneet (1) viljelykate (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (23) voittajat (11) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) wedding designer (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (1) work space (1) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yllätyksiä (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (34) yritystä (1) Yrttilannos (2) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) yöpaitasosiaalisuus (1) yöpakkanen (1) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (4) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)