Nyt se alkoi taas! - I'm hopeless!

No, mikä? Se, että pää tursuaa ideoita puutarhan suhteen! Olenko ihan toivoton tapaus? No, olen!

Kaikki on eilen ilmestyneen Kotipuutarha-lehden syytä. Sain sieltä yhden idean (ks. aiempi postaus) ja yksi ajatus yhtyi toiseen jo jonkin aikaa päässä muhineeseen ajatukseen. Ja kun pehmittelin miestä yhdelle ajatukselle ja jouduin perustelemaan ideaani, syttyi samalla isompi kokonaisajatus. Heh, heh. Ei tästä taida saada tolkkua.

I have some new garden dreams for next summer.. I'd love to have a vine alley.. (like a long pergola) I've got new readers, so I show our garden as well.


Tässä, kun esittelen ideaani, teen samalla puutarhaesittelyn uusille lukijoilleni. Tervetuloa kukkahörhön hörinöihin!

Viime syksynä rakensimme takapihalle tämän muotopuutarhaa muistuttavan polkusysteemin. Edellisessä postauksessa hehkutin haluavani sellaisen köynnöskatoksen kattamaan jotain osaa polusta. Katos ei passaa tähän pääpolkuun, sillä tähän on tarkoitus tulla romanttiset ruusukaaret.

Äsken jouduin miehelleni perustelemaan paikkaa sille köynnöskujalle ja lamppuni syttyi kuin syttyikin!


Tähän se ei käy. Lumet putoavat talvella katolta ja köynnöskatos saattaisi kärsiä.


Ei käy tähänkään, sillä katos ja köynnökset peittäisivät näkymän puutarhaan olohuoneen ikkunasta.


Ei käy köynnöskatos tähän etupihallekaan...


Ei käy katos tännekään. Taas tulisivat lumet katolta ja tuossa on nuo pyykkinarutkin.


Ei sovi köynnöskatos tähänkään, sillä lipputanko peittyisi.



Tässä peittyisi kasvihuone...



Mutta tähän se sopisi! Köynnöskatos liljojen keskellä ja johdattaisi kasvimaalle. Ei huono?

Ja aiemmin päässäni muhinut ajatus kasvimaan ympäröimisellä pilareilla ja niitä yhdistävillä yläparruilla, joita kiemurtelee köynnös.. Nämä ideat voisi yhdistää.

My plan is to have a vine alley here above. Like a long wooden pergola.. And I'd like to have some pillars surrounding this veggie plot (below). And those pillars would be united with a top bar and some vines would grow there...



Heh, ja loppukevennys... Kukkanaisen kasvimaakin näyttää enemmän kukkapenkiltä kuin hyötykasvimaalta. Mistähän johtunee? ;O) Varmaan rakkaudesta kaikkeen kauniiseen ts. kukkiin!

Our veggie plot looks more like a flower bed - for some reason.. ;O)


Mukavaa loppiaista! Kevättä kohti mennään! Oujeee! - Thank you for stopping by! 

71 kommenttia

  1. Ihanat hörinät, hörise ihmeessä lisää!
    Kuulostaa siltä, että siellä on ollut varsinainen aivoriihi, mahtavin lopputuloksin. Yhtenäinen köynnöskäytävä ja kasvimaan reunusaitasysteemi kuulostaa oikein hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Ihania pohdintoja ja kiva puutarhan esittely :) Huikea kukkaloisto odottaa taas kesällä! Suunnitelma kuulostaa hyvältä, tulee varmasti näyttävä kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Mies näytti illemmalla jo vihreää valoa!

      Poista
  3. Sama juttu. Joulusta kun selvitään, niin jo pitää tehdä suunnitelmia seuraavalle kesälle. Pinterest lukemattomin ideoineen on minun inspiraation lähteeni tällä hetkellä. Puutarhakirjoja ja lehtiä en uskalla vielä edes avata. Sun puutarha on kyllä uskomaton ja sieltä kyllä minäkin napsin ideoita.

    VastaaPoista
  4. Upea ja perusteltu suunnitelma, lopputulos varmaan upea. Miehet tarvitsevat perusteluja ja tarkennuksia ja pehmityksiä. Pohdintasi kuullostavat melko tutuilta :)

    VastaaPoista
  5. Sukankutojilla tämä "tauti" on neuloosi.
    Mikähän se voisi olla teillä joita puutarhakärpänen on puraissut :D
    Oikein mukava näitä suunnitelmia on katsella, ja kauniita pihoja, itsellä vaan se suunnittelu loppui kun pieni japanilaishenkinen puutarha tuli valmiiksi, saatan kyllä vähän kiviä siirrellä :) Luovuin jopa monista vuosikerroista puutarhalehtiä.

    VastaaPoista
  6. Samat juttu tällä hörhöllä, en ihan vielä loppuun saakka lukenut kyseistä lehteä, mutta kovasti jo mielenkiinto heräsi esimerkki-istutusten kautta. Purppuranpunaista ja limen vihreää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jep. Mulla ovat japaninverivaahtera ja joku limenvärinen angervo vierekkäin. Ihan tuon lehden oppien mukaan! Oujee..

      Poista
  7. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Minä laitoin Kotipuutarhan tilaukseen, voin lopettaa kirjastossa lukemisen ensi kuussa. Uusin täytyykin lukaista huomenna kun käyn kirjastossa. Tuli muuten ihan mieletön ikävä kesää noista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut ikävä kesää jo elokuun lopusta alkaen. Elokuu on jo luopumista...

      Poista
  8. Ei huono, sanoi Jorma Uotinenkin, jep jep : D Tässä on Satu se paha vika et kun sinä innostut niin se innostus tarttuu : D mutta sehän on vain hyvä asia, todellakin ja hyvin suunniteltu on melkein puoliksi tehty, näin on tainnut joku viisas joskus sanoa.
    Kasvimaa oli meilläkin enimmäisinä vuosina hyötykasveilla, mutta viime kesänä jo sukulaiset ihmetteli, et miten kaikki minun juurekset noin kukkaa pukkaa : P tiedä häntä missä vika? :)))

    Nyt vaan sitten odotellaan lumien sulamista ja Sadun projektin etenemistä, jeeeee <3
    P.S. toivottomia löytyy siis muitakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, etten ole yksin! En oikein jaksaisi odottaa lumien sulamista...

      Poista
  9. Ihania suunnitelmia! Oletko tutustunut Kaarron pariskunnan ruusuiseen pihaan? Vilaisehan heidän blogiaan, siellä on käytetty paljon kaarikujanteita ja lopputulos on huikea!

    VastaaPoista
  10. Täydellisen kaunista.. silmä lepää näissä kuvissa:)

    VastaaPoista
  11. Kiitos puutarhaesittelystä. Sinun puutarhaasi on aina niin ilo katsella. Minä ajattelin toteuttaa tuon köynnöspolun alppiruusupuistooni, vaikka sen toteuttamiseen voi mennä vielä useampi vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Mun paha puoli on se, että kaikki tässä mulle ja heti nyt -luonne. Tulee aina sikakalliiksi - ts. kesällä kaikki rahat menevät kukkiin, multaan, soraan yms. ja kroppa saa enemmän kuin tarpeeksi hyötyliikuntaa. Ja hyötyliikuntaa saakin koko perhe. Viime kesänä tuo luomiskausi kesti huhtikuulta syyskuun loppuun. Uusi ennätys!

      Poista
  12. Ei kannat mennä Kaartoje sivuille....menee täysin unet!
    Suunnitelmat täälläki muhii. Hortonoomit odottelee niin kevättä!

    VastaaPoista
  13. Your translation button is not working at the time, so I couldn't read all your sweet words. Is this your garden, it is gorgeous! It's so green and groomed and lovely with all the different flowers. I'm so glad that I saw this today because I wanted to plant some flowers this spring at my new home, and you have many great ideas. I really like the walkway that's made with stone. And the statue is lovely. I bet it's so nice to just sit out there and relax in your garden.

    Happy days to you in the new year.

    ~Sheri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, it's our garden. I can tell you that I sit there very seldom. We have many places where to sit, but I love to work in the garden. I'm a restless soul..

      Poista
  14. Niin ihana ja kaunis puutarha! Kevät ja kesä saisi kyllä jo tulla.

    VastaaPoista
  15. Ονειρεμένες φωτογραφίες !

    ...σαν παραμύθι


    Φιλιά και

    ΚΑΛΗ ΧΡΟΝΙΑ

    VastaaPoista
  16. Hyvä ajatus köynnöskatoksen paikasta! Eikö olekin ihanaa jo pelkkä suunnittelukin. Minäkin kävin piirtelemässä eilen vähän viivoja lumeen ja suunnitelmat alkoivat muhimaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Olen ihan liekeissä taas! Minä kun luulin jo rauhoittuneeni viime kesän jälkeen..

      Poista
  17. Jeeees kevät! ;) Suunnittelu lyhentää talvea ja odotusta.

    VastaaPoista
  18. What a great garden you have Satu. I wish I had that space. But we can't have it all.
    Have a fantastic gardenyear.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Marijke. Happy gardening to you as well!

      Poista
  19. Kauniita kuvia taas kerran! Kyllä sitä aina jotakin uutta puutarhaan mahtuu, kun tarkkaan miettii. Minulla on alkanut samanlainen suunnittteluvaihe. Kaikenlaista ideaa tuppaa päänuppiin, toteutus onkin sitten jo eri asia :)

    VastaaPoista
  20. Tuohonhan se sopii justiinsa.
    Oli taas mukava katsella kuvia ihanasta puutarhastasi.

    VastaaPoista
  21. Wau, mikä puutarha! Jäin heti lukijaksi, sillä tämä blogi taitaa toimia oman pahasti keskeneräisen puutarhamme inspiraation lähteenä:)
    http://satutalo.blogspot.com

    VastaaPoista
  22. Hi! I`ve just found your blog and I am already in love with your garden! You are doing such a god job, your garden in amazing!
    Hugs from Serbia!

    VastaaPoista
  23. Voi että, pihasi on kyllä niin kaunis! Kiva nähdä, miten tänä kesänä projektit etenee joka suunnalla... Kun nyt ensin päästäisiin vähän lähemmäksi kesää :D

    VastaaPoista
  24. On se ihana että on suunnitelmia! Hyvälle kuulostaa ja uskon että myös näyttää! Mutta nyt täytyy tsekata mikä tuo Kaarron puutarha oikein on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Kaarron puutarha on vaarallinen paikka! Mie sekosin!

      Poista
  25. Kaunis tuo teidän piha :) minulla ei oikein ole kukan hoito/kasvatus taitoja joten pihalla vain nurmikkoa, mutta näitä kuvia katsellessa itsellekin iski inspis josko kuitenkin minäkin jotain kasvattelua kokeilisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Itsestä voi löytyä uusia ulottuvuuksia!

      Poista
  26. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä tuleman pitää. :-D

    VastaaPoista
  27. Oi nuo sinun polut ovat niin ihania, että joskus on ihan pakko tehdä itsellekin tuollaisia polkuja. Välillä olen päättänyt, että haluan sellaisia hyötypuutarhaan ja välillä taas haluan säilyttää siellä ihan kuorikatetut polut ja tehdä kauniit polut muualle. Sitten kun mieli ei koko ajan enää muutu, lähden toteuttamaan. :)

    VastaaPoista
  28. Kiitos puutarhaesittelystä! Ihanaa tämän loskasta pääkalloliukkaaksi muuttuneen talven keskellä katsella kesäkuvia :) Ihana puutarha ja ihania suunnitelmia sinulla :)

    VastaaPoista
  29. Mikä mahtava kukkatulva teidän pihalla onkaan! Ja ei, pihan suhteen ei voi olla liikaa ideoita tai ei niitä ainakaan liian aikaisin voi alkaa pohtimaan :)

    VastaaPoista
  30. QUE HERMOSURA DE JARDIN!!!!
    SALUDITOS

    VastaaPoista
  31. Suunnitelmasi kuulostaa ihanalta, ja paikka sopii siihen mainiosti! Köynnösten verhoilemaa pergolakujaa pitkin kasvimaalle kuulostaa unelmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sama mielikuva. Ja eiku toteuttamaan, jahka lumi sulaa..

      Poista
  32. Voi että minä kuolaan, ihana piha! Suunnitelma kuulostaa hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari. Vielä on hommaa, mutta puutarhahan ei ole koskaan valmis...

      Poista
  33. Pakkasta -20, onpa kivaa katsella kauniita, kesäisiä puutarhakuvia. Upea on pihasi jo nyt.
    Työtäkin varmaan kesäisin paljon. Tiedän tunteen, kun joku asia vie, vie se kokonaan :-)
    Siinä kevättä odotellessä on kivaa suunnitella tulevaa.

    VastaaPoista
  34. Aivan ihastuttava tuo teidän puutarhanne! Mutta kait sitä aina voi uudistaakin. Suunnitelma on hyvä. Ahkeria olette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt enää varsinaisesti uudisteta - ainakaan pahemmin. Pientä täydennystä ;O)

      Poista
  35. Oih, kuinka kaunis puutarha sinulla on! Ihana!

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!

KIITOS VIERAILUSTASI! TERVETULOA UUDELLEEN!
THANK YOU FOR YOUR VISIT! TACK FÖR BESÖKET! VIELEN DANK FÜR IHREN BESUCH! MUCHAS GRACIAS POR SU VISITA!

TUNNISTEET

20-vuotishääpäivä (1) 2014 (1) 40+bloggaaja (25) 40+bloggaja (1) 40+blogi (6) 40+blogit (19) 50 vuotta (1) A Beautiful Blog -award (1) a new camera (1) aamiainen (1) aamu puutarhassa (1) Aconitum (1) Advent (4) Adventti (5) adventtikynttelikkö (1) Adventtikynttilät (1) afrikankukka (2) aikuistubettaja (2) aikuistubettajat (8) AKE 30 LI (1) Aku (15) Alan Titchmarsh (1) Alankomaat (1) alavire (1) ale (2) alelöytö (1) alkylaattibensiini (1) All Saints' Day (1) Allas (1) alpi (1) alppiruusu (2) alppiruusut (1) amaryllis (7) American Walnut (1) amerikan jalopähkinä (2) amerikanjalopähkinä (3) Amppelilannos (3) Amsterdam (2) anemone (1) anemonet (1) ankylosing spondylitis (1) Anna Utti (14) Annabelle (2) Anne-Mari (5) annual (1) Annukka (1) Ansku's room (1) Anskun huone (1) Antoni Gaudi (1) aphid (1) apple (1) apple pancake (1) apple roll (1) apple tree (1) apple trees (1) applepie (1) arat kasvit (1) Arava (1) arovuokko (1) ART 26-18 LI (1) arvonnan voittaja. messuliput (1) arvonnan voittajat (1) arvonta (127) arvontamuistutus (1) arvontavoittaja (1) arvontavoitto (1) asetelma (3) asetelma sieneen (1) asetelmat (1) askartelu (2) Aspen (1) aster (1) astiat (1) asukuvat (1) aubergine (1) aubergine pie (1) auringonlasku (3) Auringonpaiste (1) aurinko (4) Austria (1) autoilu (1) autoimmuunisairaus (2) autumn (25) autumn holidays (1) autumn vacation (1) avautuminen (4) avoimet puutarha (1) Avoimet puutarhat (5) Avoimet puutarhat 2013 (3) Avoimet puutarhat 2014 (3) Avoimet puutarhat 2015 (2) Avoimet puutarhat 2017 (3) avoin puutarha (3) AXT 25 TC (2) back yard (2) bag (2) Baition (1) baking (2) balkaninvuokko (1) Baltic Herring Fair (1) Baltic Queen (1) Barcelona (8) Barcelonan (1) bathroom (1) Bayer (1) Bayer Garden (18) Beautiful Blogger Award (1) bedroom (6) bellflower (1) Berner (1) Bernese Mountain dog (1) Bernin paimenkoira (1) Bernina (1) Bernina 330 (1) betonipatsas (2) betonityö (1) betonivalu (1) Biocin F (1) Biolan (23) Biolan Puutarhan Talvisuoja (1) Biolan Syksyn PK-lannoite (1) birdhouse (1) birthday (5) blackcurrant (1) blog (43) bloggaaja (1) bloggaajapassi (1) bloggaajatapaaminen (2) bloggaaminen (1) bloggailu (1) bloggaminen (1) bloggari (1) bloggaritapaaminen (2) bloggaus (1) Blogger (1) blogi (66) blogiarvonta (2) Blogikylä (11) blogikylän asukas (1) blogilistaus (3) blogiyhteistyö (109) blogiykkönen (1) blomster (4) bloomers (2) blooms (1) blue stone (1) boat (1) boating (1) boheemi (2) Bon Bon (1) bone (1) books (1) boring (1) Bosch (9) Bosch AHS 54-20 LI pensasleikkuri (1) Bosch AXT 25 TC -oksasilppuri (1) Bosch IXO (1) bouquets (4) breakfast (1) broad bean (1) built (1) bulb (1) bulbs (5) bulbs.se (1) bunnies (6) bunny (4) bureau (1) cage (1) callunas (1) Calvin Klein (1) Campanula carpatica (1) candle (1) candles (2) Carl Larsson (1) cement (1) cement tile (1) cep (1) ceramics (5) challenge (3) challenges (1) chandelier (1) change (4) Charlestown (1) cherry (1) chick (1) childhood memories (1) chokeberry (1) Christmas (21) Christmas card (1) Christmas cards (1) Christmas flowers (2) Christmas Star (1) Christmas traditions (1) Christmas tree (1) Christmas wreath (1) Chritsmas tree (1) Cision (4) citylife (1) Classic Kanttausrauta (2) Classic Perennalapio (2) clay (4) clay works (1) cleaning (1) clematis (1) coceo (1) Color Me Floral (1) Colosseum (1) combisystem (1) cooking (1) Coreopsis verticillata (1) Cornwall (11) Costa Serena (1) creeping Jenny (1) crop (5) cucumber (4) currant (2) curtains (1) cushions (5) cutting nails (1) cycling (1) daalia (1) daaliat (4) daaliatilaus (1) daffodils (1) dahlia (1) dahliat (1) David Austin -ruusut (3) decor (36) decoration (2) deer steak (1) Desigual (2) dishes (1) divaani (1) DIY (71) Doc Martin (1) dog park (2) Donald (1) dotted loosestrife (1) dreaming (4) dreams (1) dressing room (1) dysplasia (1) Easter (1) Eastern Finland (2) Echinops bannaticus (1) Edenpont (1) EKSOTE (2) elf (1) elokuu (11) eläinten viikko (1) elämänmuutos (1) ensilumi (1) ensimmäinen (1) epäonnistuminen (1) epäreilu kohtelu (1) Erigeon specious and Oenothera tetragona (1) Erigeron speciosus (1) esikko (1) esikot (2) espanjalaiset (1) Etelä-Saimaa (1) etupiha (4) Eulalia (1) Eurobulb (1) evening dress (1) fabrics (1) face (1) facebook (1) fair (1) Falmouth (2) fashion (1) Father's Day (1) favorite perennial (2) favorite picture (1) favourite pics (1) Fazer (1) fi-verkkotunnus (1) fiilistely (2) filosofointi (1) first of May (1) first snow (1) Fiskar (1) Fiskars (32) Fiskars Inspiration Lucy (1) Fiskars Xact Pistolapio (1) flea market (1) fleamarket (1) floral course (1) florist (1) floristeria (1) floristi (1) floristiikka (1) floristiikkakirja (1) floristimestari (12) flower beds (1) flower bouquet (2) flower collage (2) flower pots (1) flowerbouquet (1) flowerpower (1) flowers (21) flue (1) flunssa (1) fog (1) forest (2) foxglove (1) Frassino (1) Frida Steiner (1) frost (1) fruit set-up (1) frump (1) funiculur (1) G-Force (3) G-Force Tools (1) garden (180) garden book (1) Garden fair (2) garden favorites (1) garden life (1) garden path (2) garden plans (1) garden Plantinavia (1) Gardena (2) gardenassistant (1) gardening (18) gardening dreams (1) garlic (1) gate (1) Gaudi (1) geranium (2) germinate (1) giant bellflower (1) golden retriever (1) Golden Retriever (10) goldenretriever (29) gooseberry (3) GreenCare (2) Greengate (8) greenhouse (31) growing boxes (3) haastattelu (1) haaste (3) haasteita (1) haave (1) haaveet (4) haaveet murskana (1) haaveilu (13) Hakaniemen halli (1) Hakaniemi (1) hake (1) haketin (1) Halloween (2) halot (1) hame (1) Hamina (1) hampaanpesu (1) hamstraus (2) hana (1) hanhet (1) Happy Easter (1) haravointi (6) harjakoriste (1) harjaus (1) harjoittelu (18) Harju (1) Harjun oppimiskeskus (9) harkinta (1) harvest (10) Havu- ja rodolannoite (1) Havu- ja Rodomulta (2) havukasvit (2) havut (10) Hay Barton (1) Hedelmä- ja marjalannoite (1) hedelmäasetelma (1) hedgehog (1) heinäkuu (19) Heli Sutela (1) Heligan (1) heliotrooppi (2) Helkkä Dreams (1) helle (2) Helsinki (20) hemmottelu (2) hempeily (1) hepuli (1) HerbGarden (1) herkku (1) herukka (2) hiihto (1) hiihtoloma (5) hiihtolomasuunnitelmat (1) hiihtomuistot (1) hiihtotraumat (1) hoks (1) holiday housing -exposition (1) holidays (8) Holland (3) Hollanti (3) home (2) hopeahärkki (3) hopeaputous (1) hops (1) hortensiat (2) hosta (1) hotspot (1) housut (3) Hullut Päivät (1) huoltokatko (1) huovinkukka (1) hurahdus (1) Husqvarna (1) huvimaja (1) hyacinth (3) hyasintit (2) hyasintti (4) hypetys (1) hyvä elämä (1) Hyvää Pääsiäistä (1) hyötykasvi (2) hyötykasvit (4) hyötyviljely (1) HZPC Kantaperuna (1) häkki (1) hämähäkkikukka (1) härkäpapu (1) hääkimppu (2) hääkimput (1) häämessut (2) hääpäivä (1) I love your blog (1) idea (1) Ideapuutarha (1) If I were (1) Ihmepuutarha (1) Iines (1) Ikea (2) ikivihreät (5) ikkunahylly (1) ikäkriisi (1) ilo (2) iltavalo (1) image mode problem (1) Imatra (2) Independence Day (1) Indy (1) innostus (2) inspiraatio (4) inspiration (5) Instagram (1) interview (1) iPhone6s (2) Iso-Britannia (2) istutukset (26) istutukset Mikki (1) istutus (21) istutusalueet (1) istutushommat (1) Isänpäivä (2) isänpäiväkimppu (1) itapuku (1) itetaide (1) itsenäisyysjuhla (1) itsenäisyyspäivä (3) itsenäisyyspäivän kukat (1) Itä-Suomi (2) itäminen (1) Itävalta (1) Jaakontaika (2) jalokallioinen (1) jalopähkämö (2) jardin (1) Jiffy (1) Jiffy Decogro (1) JiffyEasy (2) Jos olisin (1) Josefiinan aitta (2) joulu (31) jouluaatto (2) joulukalenteri (2) joulukortit (1) joulukortti (1) joulukranssi (1) joulukukat (8) joulukuusi (5) joulunodotus (1) jouluperinteet (1) jouluruusu (2) joutsen (1) Joutseno (1) Juhannus (9) juhla (4) juhlapostaus (1) Juhlapuutarha (1) juhlaviikko (1) Julia's Travel (1) July (6) junamatka (1) June (4) juorupeili (1) jupina (1) jupinaa (1) juurakkotilaus (1) juurakot (3) juurrutus (1) jäniksenä olo (1) jänispaisti (1) jännitys (2) K & K (1) kaappi (2) kaatosade (2) kaatuminen (1) kadonneet (1) Kaivopuisto (1) kaksoset (1) Kamp (1) kampaajan jälkeen (1) kangas (1) kansainvälinen retki (1) kantaperuna (1) Kanttausrauta (1) karpaattienkello (1) karppaus (1) kartano (1) karviainen (2) kastelu (2) kastelujärjestelmä (1) kastelukela (1) kasvari (5) kasviale (1) kasvihuone (47) kasvihuoneen pesu (1) kasvilava (1) kasvilavat (2) kasvimaa (9) Kasvimaa ruukuissa (1) kasviravinne (1) kasvissyönti (1) kasvisvuoka (1) kasvitentti (1) Kasvitieteellinen puutarha (6) kasvohoito (1) kasvusammal (1) Kasvusäkki (2) Katajannokka (1) Katalonia (4) katedraali (1) katharine hodgkin (1) kauneudenhoito (1) kauneus (1) Kaunis blogi -tunnustus (1) kauppahalli (2) kaupunkielämä (1) kauralastut (1) keijuangervo (1) keittiö (24) keittiöhaaste (1) keittiöremontti (1) keitto-ohje (1) keittoresepti (1) Kekkilä (1) kelloköynnös (2) keltamaksaruoho (1) Kensington Gardens (1) Kensingtonin puisto (1) keramiikka (6) keski-ikä (2) keski-iän kriisi (1) keskustelu (2) kesä (25) kesä 2013 (1) kesä2017 (1) kesäkukat (5) kesäkukka (2) kesäkuu (7) kesäloma (1) kesänodotus (1) ketjusaha (1) ketutus (7) Keukenhof (4) Kevytrakenteinen pistolapio (1) Kevytrakenteinen talikko (1) kevät (114) kevät 2017 (1) kevät mielessä (1) kevätfiilis (1) kevätkimppu (1) kevätkukat (3) kevätkukkijat (1) kevätlannoitus (1) Kevätmessut (28) Kevätmessut 2016 (1) Kevätmessut 2018 (3) kevätpesu (1) kevätpuuhat (2) kevätpuutarha (1) Kew Gardens (2) Kiana Underwood (1) kierros (1) Kiira-myrsky (1) kiitos (1) kimppu (2) kimppujen salat (1) kimput (3) kipsimuotti (2) kipu (4) kirja-arvonta (10) kirjaesittely (1) kirjat (2) kirppis (2) kirppisostokset (1) kirpputori (1) kirsikat (1) kirsikka (1) kissa (1) kitchen (19) kitchen renovation (1) Kivikangas (1) Kivipajula (1) kivipolku (5) kivireunus (1) kivut (1) Kodin kukat (1) kodin lämmin joulu (1) Kodin Pellervo (2) kodinhoitohuone (5) kohupostaus (1) koirapuisto (2) kokeilu (1) kokkaus (1) kommentit (1) konnanlilja (1) koriste (1) koristekasvit (1) koristelu (2) Korpikangas Siemen-Frö (1) koti (3) Kotiblogit (1) kotilot (2) Kotipuutarha (1) Kotipuutarha-lehti (1) kotitehtävät (1) kotkansiipi (1) kotoilu (2) kouliminen (3) koulinta (2) koulu (2) koulu alkaa (1) koulukuva (1) koulutus (1) kranssi (21) kranssin valmistus (1) kranssiohje (1) kranssit (1) kriisi (1) Kruunuhaka (1) Kruununhaka (1) kruunuvuokot (2) kuivakukat (1) kukat (194) kukat maljakossa (1) kukinta (1) kukka- ja puutarha-alan koulutus (1) kukka-amppelit (1) kukka-asetelma (11) kukka-asetelmat (11) kukkahousut (2) kukkahulluus (2) kukkahurahdus (1) kukkahöperö (1) kukkaiselamaa (1) kukkaiselämää (13) kukkaistutukset (1) kukkaistutukset ruukuissa (1) kukkakauppa (3) Kukkakauppa Haakana (8) Kukkakauppa Tolvanen (10) kukkakimppu (30) kukkakimput (21) kukkakirja (1) kukkakirjat (1) kukkakollaasi (2) kukkakori (1) kukkakranssi (1) kukkakurssi (1) kukkaloisto (15) kukkamania (1) kukkamatka (1) Kukkamessujen haaste (1) kukkapenkin rakennus (1) kukkapenkki (1) kukkasato (1) kukkasidonta (12) kukkasidontakoulutus (2) kukkasidontakurssi (3) kukkasipuli (3) kukkasipulit (16) kukkatilaus (1) kukkatykitys (1) kukkia (2) kukkia maljakossa (1) kukkia omasta puutarhasta (1) kukkia sisälle (1) kultahelokki (1) kultainennoutaj (1) kultainennoutaja (133) kultainnennoutaja (1) kultainnoutaja (2) kultakärsämö (1) kultalakka (1) kun halvalla sain (1) kuningasprotea (1) Kuopion puutarhaseura (1) kurjenkello (1) kurkku (4) kurkkusato (1) kurpitsa (4) kurpitsakeitto (1) kurpitsalyhty (1) kurssi (3) kutsu (1) kuukalenteri (1) kuunlilja (1) kuusi kuvaa kesästä (1) kuvaongelma (1) kuvauspaikka (1) kylpyhuone (2) kylpyhuoneremontti (1) kylvö (2) kylvöt (8) kynsienleikkuu (2) kynttilä (1) kynttiläkruunu (1) kynttilät (1) kyykytys (1) kyyttö (1) kärhö (1) kärhöt (1) kärrynpyörä (1) kärsimyskukka (1) kärsämö (1) käsityö (10) käsityöt (14) kässä (1) köynnös (1) köynnöskuja (1) köynnöstunneli (3) labyrintti (1) Labyrinttipuisto (1) Lahden pihapiiri - puutarhamessut (2) Lahden Pihapiiri-messut (3) Lahden pihapiirimessut (1) laihdutus (1) lake (1) Lamium maculatum (1) Lamorran (1) Lanhydrock (1) lannoite (1) lannoitus (14) lapiointi (1) Lappeenrannan Ravintola Upseerikerho (2) Lappeenrannan Upseerikerho (3) Lappeenranta (4) lapset (1) lapsuus (1) lapsuusmuistot (1) laskiainen (1) lattemukit (1) lauantai (2) laukku (2) laundry room (1) lautashylly (1) lavakaulus (1) lavender (1) laventeli (1) lawn (2) lehdet (1) lehtijuttu (7) leijona (1) leijonareliefi (2) leikkokukat (1) leinikit (2) leipominen (2) lelu (1) lempikuvat (1) lempiperenna (1) lepo (1) letkukela (1) Lidl (1) Lidlistä (1) Liebster Blog (1) lifestyle (1) Light-sarja (1) ligularia (1) liha (1) lihaton ruokavalio (1) Liisa Ihmemaassa (1) likusteri (1) lilacs (1) lilja (3) liljat (5) Lillevilla (7) Lillevilla 387 (15) Lillevilla by Luoma (2) Lillevilla by Luoman (14) lillja (1) lily (3) Linda Peltola (2) Linnanmäki (2) linnunpelätin (1) linnunpönttö (1) lippuarvonta (7) liput (2) Lisse (1) living room (16) lohi (1) lokakuu (2) loma (10) London (1) Lontoo (2) Lontoon (1) lottery (10) Louis Vuitton (1) low carb (2) low carb diet (2) lukio (1) lumi (3) lumikello (2) lumityökalut (3) lumiukko (2) luokkaretki (1) Luoman Puutuote (1) luomusiemenet (1) luonnonkivireunus (1) Luonnonlannoite (2) luostari (1) lupaus (1) luu (1) Luujauho (3) Lychnis chalcedonica (1) Lysimachia punctata (2) lähikuvat (1) lämpö (1) Länsipolku (2) lääkitys (2) löydöt (1) maaliskuu (2) macro (2) magazines (1) magnolia (1) mahakatarri (5) Mailed (1) Maileg (3) maisema (1) maitohammas (1) makkaravarvas (3) maksaruohot (1) makuuhuone (6) mallow (2) malva (2) manor (1) mansikat (1) Maria Theresa (1) marigold (1) marja-aronia (1) marjakuuset (3) marjakuusi (3) marjapensaiden leikkaus (1) Market hall (1) marraskuu (1) Martat (1) Matkailu (14) Mediterranean cruise (1) Mediterranean flowers and plants (1) Meidän talo -lehti (2) Mekkotehdas aikuisille -kirja (1) memories (1) merileväuute (1) messuesitelmä (1) messufiiliksiä (1) messulippuarvonta (1) messuluento (1) messut (4) metsä (2) Mickey (161) Microgreen & Babyleaf (1) microgreens (1) mid summer (1) Midsummer (2) mielipaha (1) Mikki (392) Mikki lomafiilis (1) Mikki työkalut (1) miljoona käyntiä (1) milk tooth (1) Mini Cooper (1) Miramar (1) mokailu (1) MontJüic (1) MontSerrat (1) morning (1) Mosa Interior (1) moss (3) mud (1) muistelma (1) muistelu (1) muistilista (1) muistot (1) mukavuus (1) mullanvaihto (2) munakoiso (2) munakoisopiiras (1) muoti (2) muotin valmistus (1) muotopuutarha (2) mushroom (3) mushroom pie (1) Musta Multa (3) Musta Multa. Biolan Luonnonlannoite (1) mustaherukka (1) mustelma (1) muta (1) muurahaisrasia (1) muutos (19) MycoForce (1) Mykorritsa (1) mylläys (1) MyPizza (3) myrsky (1) myrskytuuli (1) myskimalva (1) naispatsas (1) naisten muoti (1) naistenpäivä (1) Nalle (1) nameday (1) narsissi (1) Natria (8) Natria Etanarae (4) Natria Etanarakeet (1) Natria Hyönteisten torjunta-aine (2) Natria Luujauho (3) Natria Rodolannoite (1) Natria Rose (2) Natria Verijauho (2) nauhus (1) neilikat (2) nelktplusblogit (1) nelkyplusblogit (3) nelkytplusblogit (138) nelkytplusbogit (5) Netherlands (1) neule (1) New Year (1) New Year's Day (1) nimipäivä (1) nimittely (1) noodles (1) Nordiska Trädgårdar (3) nujerrettu (1) nuoret (1) nuoruus (1) nuput (3) nuudelit (1) nähen (1) oat bisquits (1) ohje (1) oilpainting (1) oireilu (1) oksasilppuri (2) old toys (1) olohuone (18) Oma piha -messut (2) Omapiha-messut (4) omena (1) omenankerääjä (1) omenapannari (1) omenapiiras (1) omenapuiden leikkuu (1) omenapuitten kukinta (1) omenapuu (1) omenapuut (1) omenasato (1) omenasämpylä (1) omenat (1) ompelu (51) ompeluhaave (1) ONE LOVELY BLOG AWARD (1) Open gardens (1) Open gardens 2013 (2) opettele (1) opettelu (11) opetussuunnitelma (1) opiskelu (7) opportunismi (1) ops (1) optikko (1) orava (1) orkidearavinne (1) orvokit (1) orvokki (2) ostokset (1) ovikranssi (5) oxalikset (1) oxalis (1) p-ska viikko (1) paella (1) paha mieli (1) pain (1) painepesuri (1) painonhallinta (10) pakkanen (1) pakkasaamu (1) palavarakkaus (1) palkinto (1) pallerolaukka (1) pallotuija (2) palmusunnuntai. pääsiäinen (1) paniikki (1) Panos (1) paralleeli asetelma (1) Paratiisin Taimitarha (1) Parhaat Kotiblogit -lehti (1) park (1) Park Güel (1) path (12) path project (1) Paula Ritanen-Närhi (1) pavilion (1) paviljonki (1) paw bear (1) pelargoni (1) pelargonia (2) pelargoniat (2) pelargonit (2) pellava (1) Peltolan Piha (2) pensasangervot (2) peonies (1) peony (1) perannat (1) perenna (6) perennakylvöt (1) Perennalapio (1) perennapenkki (1) perennat (4) perennial (6) perennial bed (1) perennials (2) perhe (1) pernisiöösi anemia (1) peruminen (1) peruna (1) perunan viljely (1) perunat (2) Peugeot (1) peuranpaisti (1) phlox (2) Pientalo ja piha -lehti (1) piha (242) pihaelämä (1) pihaesittely (1) pihakierros (1) pihakirppis (2) pihakävely (3) pihamaja (3) pihan rakentaminen (1) pihanteko (2) pihapolku (5) pihapolut (2) pihaprojekti (1) pihapuuhat (1) pihatyökalut (1) Pihatyöt (3) pillows (2) Pinterest (15) pioni (1) pionit (3) pistokkaat (2) pizza (3) PK-lannoite (1) plan (4) plans (2) Plantagen (2) Plantinavia (3) planting (6) plantings (1) plants (1) plum (1) Pohjois-Savon Martat (1) Pohjoisranta (1) Poldark (1) polku (15) polkuprojekti (3) polttopuut (1) polut (4) pompöösi (2) poppies and cranesbills (1) poppy (2) Poppy Cottage Garden (1) Port Isaac (1) Port Wenn (1) porttikukat (1) potatoes (1) potkut (1) PowerGear Raivaussakset (1) pressure washer (1) primula (1) primulas (2) Prinsessa Armaada (1) project (9) projekti (15) Provado Care (1) puisto (3) pukeutuminen (1) pukuhuone (1) pumpkin (5) punaherukka (2) punakärsämö (1) Puolivilli Puuhamaa (1) Puolustusvoimat 100 vuotta Kesäkiertue (1) pupu (16) pupuarvonta (2) puput (18) pusero (2) puu (1) puunkaato (1) puutarh (1) puutarha (525) puutarha-apulainen (1) Puutarhablogien top 10 - 2015 (1) Puutarhablogien top 10 - 2017 (1) puutarhablogit (1) puutarhahaalarit (2) puutarhakanava (1) puutarhakirja (1) puutarhakohde (1) puutarhakulkuri (1) puutarhamaja (9) puutarhamatka (2) puutarhamatkailu (11) puutarhamessut (4) puutarhamyymälä (1) Puutarhan KESÄ (1) puutarhan rakentaminen (1) Puutarhan syksy (1) puutarhanhoito (1) puutarhapolku (4) puutarhaprojekti (2) puutarhapäivä (1) puutarharetki (1) puutarhaseura (1) Puutarhasi elämään (3) Puutarhasi elämään 2017 (1) puutarhasuosikit (1) puutarhasuunnitelma (1) puutarhatubetus (1) puutarhatyökalut (1) Puutarhatyöt (3) puutarhaunelmia (1) puutarhauni (2) Puutarhavuosi 2012 (1) puutarhuriksi (1) puutarhuriopinnot (10) puutrha (1) Pyhäinpäivä (1) pyöräily (1) päänsärky (1) päärynäsato (1) pääsiäinen (6) pääsiäiskoristelut (1) pääsiäiskukat (1) päätös (1) pöytä (1) pöytäasetelma (2) QuickFit Istutuslapio (1) QuickFit vaihtovarsi (1) Raatihuone (1) rabbit steak (1) rain (8) Rakas puolivilli puutarha (1) rakennuslupa (1) rakentaminen (9) raking (6) rannelämmikkeet (1) ranteiden lämmittimet (1) raparperi (1) rapujuhlat (1) rauniomuuri (8) Rautjärvi (1) Ravijoki (1) ravinneneste (1) ravinnepuikot (2) ravitsemusterapeutti (2) Red Spangle (1) Red Spangles (1) redcurrant (2) rehevää (1) reliefi (2) remontti (2) remonttisuunnitelmat (1) renovation (1) resepti (1) Reserviläisten liitto (1) retki (1) reuma (3) reumapoli (1) revonhäntä (1) Rhododendrons (1) rhodot (3) rhubarb (1) riittämättömyys (2) rikkakasvien torjunta (1) rikkaruohonpoistaja (3) risteily (1) ritarinkukka (2) Ritva Falla (1) robot vacuum cleaner (1) robotti-imuri (1) Rodolannoite (1) rodot (1) romance (1) romantic (5) romantiikka (2) romanttinen (5) romanttiset vaatteet (1) Rome (1) romuttuminen (1) roof (1) Rooma (3) Roope (3) Rosa poppius (1) rose (5) roses (14) roskaposti (1) rottweiler (8) ruoanlaitto (2) ruohonleikkurirobotti (1) ruohonleikkuu (2) ruoka (3) ruokapäiväkirja (1) ruokaremontti (1) ruokaremppa (2) ruokavalio (4) Ruotsi (5) ruotsin kieli (1) ruska (4) ruuanlaitto (3) ruusu (4) ruusukaari (1) ruusukoriste (1) ruusuköynnös (1) ruusula (5) Ruusulannoite (1) ruusuprojekti (1) ruusut (30) ruuvinväännin (1) ryhmäruusu (1) rönsyansikka (1) saarni (2) sade (12) sadepäivä (1) sadevesiastiat (1) sadevesien keruu (1) sadevesitynnyrit (1) Saimaa (5) sairasloma (3) sairastaminen (1) sairastelu (1) sakset (1) sale shopping (1) salkoruusu (1) salmon (1) salusiinit (2) sammal (3) sammalkranssi (2) sammalleimut (2) sammalpallot (1) Sammonlahden koulu (1) Sampo (8) satama (1) sato (15) satokatsaus (1) Saturday (2) saumuri (1) savi (4) savityö (3) savityöt (1) savustus (1) sawing (1) Schetelig (18) Schonbrunn (1) school (2) Schönbrunn (1) scissors (1) seed (2) seedlings (11) seeds (11) selfie (2) selkärankareuma (21) sementti (1) sementtilaatta (1) September (1) sewing (14) sheshed (9) shoppailu (4) shopping (1) shrimps (1) Shrove Tuesday (1) siemen (1) siemenarvonta (2) siemenet (30) siemenkasvatit (1) siemenkylvöt (4) siemenluettelo (1) siementilaus (1) sieni (2) sienimetsä (1) sienipiiras (1) sigma 105 mm (2) sign (1) siili (1) siisti piha (1) siivous (1) siivouspäivä (1) Silakkamarkkinat (1) silmälasit (1) sinipallo-ohdake (1) siperiankurjenmiekat (1) sipuliale (1) sipulikukat (3) sipulit (1) sipulitalkoot (1) Sirkku (1) Sisustajan Onni (1) sisustus (39) sisustusliike (1) Sisustusliike Dreams (1) sisustuspuoti (1) Sitges (1) six summer pictures (1) skootteri (1) slider (140) smoke (1) snails (1) snapchat (1) snow (2) snowman (2) SnowXpert (2) snäppäily (1) some (1) sommittelu (1) sormivaleangervot (1) sormustinkukka (1) Sperli (3) spiraali (5) spiraalikimppu (1) spiraalit (1) spring (41) squirrel (1) St. Thomas Christmas Market (1) Stachys grandiflora (1) Stala (1) star (1) Stockholm (3) stone path (5) stressi (1) StyleRoom (4) suikeroalpi (1) suklaakosmos (1) summer (7) summer 2013 (1) summerflower (1) sumu (1) sun (2) sunnuntai (1) sunset (2) Sunshine (1) Suomen 40+ blogit (1) Suomen kaunein piha -ohjelma (2) Suomen kaunein piha 2015 (2) Suomi100 (1) suosikkikuva (1) suosikkiperenna (1) superba (1) Superbas (1) suppilovahvero (2) surulaite (1) Susanne Hatwood (4) Suttons-Siemen (1) suunnitelma (4) suunnitelmat (2) suunnittelu (7) suutin (1) suviruusu (1) swan (1) syende (1) syksy (59) synttäriarvonta (1) synttärit (2) syntymäpäivä (9) syreeni (1) syysasteri (1) syysistutus (3) syyskaunosilmä (1) syyskimppu (1) syyskranssi (3) syyskuu (6) syyslannoite (1) syyslannoitus (2) syysleimu (2) syysleimut (1) syysloma (10) syyspuuhat (1) syyssyrikkä (1) syystyöt (1) säleikköpuu (1) sänky (1) särky (1) table (1) taimet (13) taimet - spring (1) taimiale (1) Taimimoisio (1) taimiostoksilla (1) taimitilaus (1) takapiha (7) Tallinna (1) talventähti (3) talvetus (2) talvi (9) talvikuvia (3) talviloma (1) talvimuistoja (1) talvisuojaus (1) talvivalkosipuli (1) tapetit (1) tarha-alpi (1) Tarha-Tuote (2) tarhajuoru (2) tassunalle (1) tatti (1) tavoitteet (1) tenttitulos (1) terassi (3) terrace (1) TerraCottem (2) Terva ja Höyhen (1) terveys (2) testaus (1) The Blue Carrot (2) The Botanical Garden (3) The Lost Gardens of Heligan (1) The Queen Mary's Garden (1) the Sun (1) The Traditional Christmas Market in the Old Student House (1) thujas (1) thunder (1) tienviitta (1) tilaongelma (1) tilaus (2) tilauspuput (4) tillandsiat (1) timanttituija (1) timanttituijat (1) tiput (1) Tirilä (1) Tirilän Puutarha (3) Tirliän puutarha (1) toilet (1) toipuminen (1) toive (1) tomaaatti (1) tomaatti (5) tomatoe (4) tonttu (1) tools (1) top-blogit (1) Torres (1) tosca (1) toukokuu (3) tour (1) toy (1) traktorilla ajon opettelu (2) travelling (1) Trebah (1) tree (1) tree felling (1) Tregony (1) Tregrehan (1) trendit (1) trimmaus (2) trimmeri (1) trug (1) Truro (1) trädgård (2) ttt-lehti (1) tubekanava (1) tubetus (15) tuija (1) tuijat (6) Tukholma (8) Tukholman messut (1) tulehdus (4) tulip (1) tulips (10) tulppaani (1) Tulppaanien lumo (2) Tulppaanien lumo -näyttely (1) tulppaaniloisto (1) tulppaanit (31) tunika (4) tunnel (1) tuntokasvi (1) Tuomaan markkinat (1) turistina (1) tuuletus (1) tuuli (1) tuuliviiri (2) tuunaus (2) tv-ohjelma (3) Tykki (1) tylsää (2) tyynyt (7) työhuone (3) työkalut (3) työpöytä (1) tähkäkimikki (1) tähti (1) täytetyt paprikat (1) täyttä (1) törmäkukka (1) ukkonen (1) Ukonhattu (1) ukonkello (1) unelma (3) unelmat (2) unelmointi (1) unikko (2) upseerikerho (2) utility room (1) utitility room (1) uudistukset (2) uudistus (1) uurna (1) uusi kamera (1) Uusi vuosi (2) uusivuosi (3) v-tutus (1) vaatteet (2) vaihtelu (1) vaihto (1) vaijerihissi (1) Valaam rose (1) valamonruusu (1) Valentine's (1) Valentine's Day (1) valeriana (1) valkoherukka (1) valkoinen kirves (1) valkoiset kukat (1) valkopyökki (1) valkosipuli (1) valmistelut (2) valokuvaus (8) valokuvauskurssi (1) valumuotti (1) vanhakaupunki (1) Vanhan perinteiset joulumyyjäiset (1) vanhat (1) vanhoja leluja (1) vanhojenpäivä (1) vanhojentanssit (1) vappu (8) vappukukat (1) vappulounas (1) Vartti (3) varvas (1) varvastulehdus (1) vastavärit (1) vegaanihaaste (2) vegetable plot (3) vegetatiivinen asetelma (1) veggie casserole (1) veggieplot (1) veneily (3) verhot (3) Verijauho (1) vetohiihto (1) video (14) Vienna (2) vierasmaja (2) view (1) viherhuone (4) viherkatto (3) Viherpeukalot (1) Viherpiha (1) viidakko (1) viidakkotunnelma (1) viikonloppu (2) viimeinen lomapäivä (1) viinitila (1) viktoriaaniset kasvihuoneet (1) viljelykate (1) vine (2) violet (1) Violet Queen (2) virginiantädyke (1) virkkaus (2) VitaGro (1) vlog (27) vloggaus (4) vlogi (1) voittaja (23) voittajat (11) voitto (1) Volkgarten (1) vuohenkello (1) vuokko (1) vuosi 2013 (1) vuosi 2014 (1) Väinö (1) Välimeren kasvillisuus (1) Välimeren risteily (1) väsymys (2) wallpapers (1) Wanha Weräjä (1) wardrobe (1) Waterwheel (1) wc (1) weather vane (1) wedding designer (1) weed (1) weekend (1) weigh control (2) weigh watching (1) weight control (2) White Axe (1) whitecurrant (1) wieght control (1) Wien (2) wine (1) winter (4) winter holidays (3) winter memories (1) winter pictures (3) Winter Star (1) women's day (1) Wood Rack (1) work room (1) work space (1) working table (1) wreath (15) wreath instructions (1) www.puutarhasielamaan.fi (3) yard (3) yarrow (1) year 2013 (1) year 2014 (1) yellow stem (1) yellow stems (1) ykkönen (1) yllätyksiä (1) yläkoulu (1) Yläkuu (1) ympäristö (1) You Tube (3) youth (1) YouTube (34) yritystä (1) Yrttilannos (2) Yrttimaa (1) yrttipuutarha (1) ystävyys (1) ystävä (1) Ystävänpäivä (2) yöpaitasosiaalisuus (1) yöpakkanen (1) Zetas (3) Åhlens (1) äitienpäivä (4) äyriäiset (1) äänestys (1) öljyvärimaalaus (1) Österreich (1)