16.12.2016

Nyt SE alkoi!

Voihan molskis!

Nyt se alkoi jälleen - entistä pahempana. Mikäkö? Keski-iän kriisi. Tämä ilmiö on joka vuosi tähän aikaan ja joka vuosi pahempana. Mie niin taas romahan.

Aloitan vuoteni aina "rupsahduspäivällä". Tulevan vuoden aloitan viimeisen kerran nelosalkuisella luvulla. Siis nyt tuntuu pahalta. Ihan oikeesti.

Kävin eilen tuulettumassa ripsihuollossa viiden päivän erakkoelon jälkeen (Kotona sairaslomalla reuman vuoksi). Viiteen päivään en poistunut kotoa. En edes postilaatikolle. Eilen poistuin. Ripsihuoltoon ja oli siinä kauneushoitolan vieressä näppärästi myös kangaskauppa.

No, ripset räpsyvät taas. Valitin siinä huollossa elämäni surkeutta salongin kosmetologille. Sitä, kun on kotona noin niiku viisi päivää putkeen, on aikaa tarkastella itseään vähän joka kulmasta. Enkä tykännyt yhtään näkemästäni.



Kun on lähes 12 kiloa lähtenyt kropasta uuden elämäntyylini myötä ja en ole päässyt liikkumaan kunnolla kohta puoleen vuoteen, jää siitä jälkiä tässä iässä. Peppuni roikkuu kuin kansallispuvun taskut ja roikkuu pari muutakin kohtaa.. Reidet ja kintut, joista lihas on tyystin kadonnut, heiluvat tuulessa. Ihan järkkyä!

No, entäs naamavärkki. Mulla on heltta. Heltta tuo sellaisen epätoivon, että kohta harkitsen kirurgin veitseä. Siis minä, joka pelkään leikkauksia hulluna! No, se ihana kosmetologi antaa ensiapua ahdinkooni ensi tiistaina. Menen johonkin hienoon kasvohoitoon. Siis minä menen kosmetologille kasvohoitoon! Olen käynyt moisessa tasan kerran aiemmin elämässäni ja senkin hoidon sain joululahjaksi äidiltäni, jonka mielestä ilmeisesti olin naamahoidon tarpeessa ;O). Eikö tämä kaikki kerro epätoivoni määrästä.

En muista, mikä se hieno koneellinen naamahoito on nimeltään, johon menen. Paras mahdollinen, sillä muu ei nyt tepsi. Noooh, toisaalta mulla ei mene rahaa enää herkutteluun, niin menköön sitten itseni restaurointiin. Ei huono diili, eihän?

Jooo, tää on niin pinnallista, mutta eipä nyt huvita olla syvällinen. Olen rypenyt koko syksyn niin syvällä, että välillä on hyvä olla pinnallakin.

Maanantaina aion tehdä sellaisenkin ihmeen, että saatan lähteä kylpylään. Siis kylpylään! Inhoan uimahalleja ja kylpylöitä. Minusta ne ovat pöpöpesiä. No, epätoivo saa minut sinnekin. Josko mieli virkistyisi ja kroppa saisi nivelystävällistä liikuntaa. Mene ja tiedä!

Tämä viikko on siis mennyt kotosalla päiväunien ja uuteen lääkkeeseen totuttelun merkeissä. Ja koska nukun päiväunia, ei illalla hevin nukutakaan. Olenpa illalla surruutellut Berninalla. Luonnonvalkoinen pellavapusero on tuloillaan. Malli on Pinterestin innoittamaa oman pään designia. Muotoutuu ommellessa. Lopputulosta en vielä tiedä. Aion ommella myös mekon tai tunikan ja kukalliset "mameluukit". Hih.



Voi, minulla on pää pullollaan ihania ompelusuunnitelmiä, jahka jaksan niitä toteuttaa. No, tuo ompelu toimii terapiana. Voin tehdä edes jotain. Niin se on, että kesällä tilipäivä on taimipäivä ja talvella kangaspäivä.

Mites sinä? Onko sinulla keski-iän kriisiä? Miten hoidat sitä, jos on? Entäs, jos olet kukkahöperö kuten minä, miten täytät kukkatyhjiön näin talvella?

Huisin mukavaa perjantaita!

55 kommenttia:

  1. Jos vähän lohduttaa, niin kyllä näin hieman nuoremmankin kroppa rupsahtaa ilman liikkumista. Reidet ja takamus hyllyy ja löllyy, kun lihakset ovat hävinneet ja voi kaameus miten kankeaksi olen tullut! :,D Nyt olen ruvennut ottamaan ensimmäisiä kävelyaskelia ilman keppejä; vaakun puolelta toiselle, kun mikäkin ankka tai pingviini. :,D
    Kyllä tässä meinaa itsellenikin jonkinlainen ikäkriisi iskeä, kun minullakin on ensimmäinen numero iässä vaihtumassa! Sitä oikeasti rupeeaa tuntemaan itsensä vanhaksi. Urheilijatkin jäävät jo tässä iässä eläkkeelle! Siis miusta ei voi tulla enään olymbia-urheilija!!!!
    Mieleltäni tunnun kyllä olevani nuorempi. Sitähän nyt kyllä onneksi sanotaankin, että 30 on uusi 20, 40 uusi 30, 50 uusi 40! ;D
    Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä vähän lohduttaa. Voi, sinulla on paras ikä menossa. Tänään just mietin vielä tätä ikäjuttua. En missään nimessä haluaisi olla enää parikymppinen. Olisi kaikki opinnot tehtävinä yms. Kolmekymppisenä taasen ei juuri omaa aikaa ollut, kun oli pienet kaksoset. Ihania olivat, mutta voimat veivät. Ihan paras ikä on ollut ehkä nelikymppisenä. Jo ammatti, työpaikka, lapst jo tolkuissaan ja ei vielä aivan rupsahtanut. No, sitä voi muistella kuin lehmä kesää. ;O)

      Poista
  2. Hih, vielä ei ole kriisiä, mutta voihan se tulla...
    Talvet kulutan sohvannurkassa, kirjoja, lehtiä, blogeja, kutomista... Nyt on pitkästä aikaa myös käyty hiihtämässä miehen kanssa, olemme tämän viikon molemmat lomalla!
    Tsemppiä sulle, kohta se kääntyy kevääksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ensi viikolla on se talvipäivän seisaus ja alkaa taas valostua siitä eteenpäin. Edessä kevät!

      Poista
  3. Voi hitsi. Toivotaan, että keväällä olet hyvässä iskussa ja sitten alkaa puutarhamöyrimiskausi, saa heltat kyytiä... tosin kaikki hyllyvä ja roikkuva taitaa olla vuosi vuodelta sitkeämmässä. Mutta ehkä mekin ollaan vuosi vuodelta sitkeämpiä ;-)
    Lentoemo-ystävä toi kerran tuliaisiksi japanilaisen kasvonaamion, jossa oli jotakin etanaa. Se teki ihosta ihmeen kimmoisan ja kiinteän oloisen. Niitä voisi käyttää kerran viikossa! Täytyy yrittää etsiä jostakin.
    Tsemppiä ja kohenevaa mieltä! Aivan ihana pusero sieltä on valmistumassa, huippukaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aion olla keväällä loistoiskussa. Puutarhakausi alkaa, joten on oltava! No, sitten saa kaikki heltat kyytiä, mikäli minusta riippuu. Olen lääkärillekin sanonut, että kaikesta muusta voin luopua, mutta en puutarhasta. Siinä menee raja, josta ei neuvotella.

      Poista
  4. Tuli vielä mieleen, että olisi aikamoinen win-win, jos lehtokotiloista pystyisi tekemään nuorentavia kasvonaamioita :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa olisi kyllä loistava markkinarako jollekin! Kotilonaamio. Jes!

      Poista
  5. Sepäs oli kertakaikkiaan virkistävä postaus. Kiva kun pääsit kosmetologille ja lisää käyntejä on tulossa. Älä vielä menetä toivoasi, viidellä alkava luku ei ole yhtään hassumpi ikä.- Blogissani on pihakalenterien arvonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ajoittain näitä ikähepuleita tulee. Jahka puutarhakausi alkaa, on hepuli ohi.

      Poista
  6. Itsekin olen laihduttanut yli 12 kg tänä vuonna ja paikat roikkuu, joka puolelta. Ei sitä vaan enää kiinteydy niinkuin nuorempana, enemmän joutuu töitä tekemään. Mutta mielelläänhän sitä, kevyempänä. Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin mennä - vastoin luotoani - tammikuussa alkavalle Reumayhdistyksen vesijumpalle. Josko siellä olisi sellainen jumppa, että jäseneni kestäisivät. Pitää vain liittyä Reumayhdistykseen vuoden alusta.

      Poista
  7. Niin tuttua! Itse pakenin ikäkriisiä aloittamalla puutarhuriopinnot, ei paljon ehdi ihmettelemään helttoja ja kahvoja:D Rentoa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin paras tapa hoitaa ikäkriisiä! Mukavaa joulunaikaa!

      Poista
  8. Minulla on alkanut täydennyskoulutus, joten ei ehdi edes tulla tyhjää aikaa. Onneksi niistä on joka kesä jonkinlainen loma.
    Viimeisin paha ikäkriisi oli minulla siinä vähän ennen 30v ikää. Tuli kriiseiltyä kuukausikaupalla.
    Toivottavasti vesi sopii sinulle ajatellen liikkumista. Minä kävin aikuisena aikuisten uimatekniikka uimakoulun ja sen avulla löysin vedestä vielä ekstraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläisen uimataito kaipaisi myös päivitystä. Luulisin tuon vesijumpan käyvän. Sillä minut kuntoutettiin vuonna kivi ja keppi, kun sairastuin reumaan.

      Poista
  9. Aika tutun kuuloista tuo sinun juttelu:) Mulla oli jonkinmoinen kriisi siinä neljänkympin lähestyessä. Nyt en ehkä tuota lähestyvää viittäkymmentä jaksa kriiseillä. Se kyllä harmittaa, että kroppa otti takapakkia heti kun 4 ja 0 pyörähti mittariin. Tuli jos minkälaista vaivaa kun ei aiemmin ole tarvinnut kipuilla. Nytkin tiedän että yläkropan lihaksia pitäisi saada vahvistettua kun tulee kaikenlaisia virheasentoja. Saamattomuus vaivaa. Siksi olen sitä mieltä, että saa ja pitää olla välillä itsekäs ja pinnallinenkin! Nyt pitää nauttia elämästä ja pienestä luksuksesta jos siihen kerran pystyy!
    Mulla kesän kukkahörhöilyn vastapainona on juurikin ompelu ja käsityöt. Jaa kääk nuo kangaskaupat, ne pitäis ymmärtää tähän tautiin sairastuneen kiertää kaukaa! Odotappas kun sulle ei enää riitä kivijalkakangaskaupat vaan pitääkin siirtyä nettikauppoihin! Ja sitten kun kotimaiset on käyty läpi niin vuorossa on ne ulkomaalaiset. Saksassa varsinkin on tarjolla vaikka mitä herkkuja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nuo kivut mulla on ollut parikymppisestä, joten ne eivät tuo elämääni muutosta, mutta tuo naamavärkin muutos ottaa koville. Hei, vinkkaapa mulle noita nettikauppoja!

      Poista
    2. Tässä muutama:
      http://www.herberttextil.de/, edullisia pääasiassa trikoo- ja puuvillakankaita, postikulut liki 20€, joten kimppatilaus kannattaa. Samoin tässä linkissä http://www.michas-stoffecke.de/. Molemmista olen tilannut ja laatu on ollut hyvä. Sitten on vielä tämä jossa on suomenkieliset sivut, mutta kankaat tulee Saksasta https://www.kankaita.com/.
      Näitä sivuja selatessa saa ajan kulumaan kyllä mukavasti :)

      Poista
    3. Oi, kiitos! Pitääpä vierailla noissa!

      Poista
  10. Ei ole kriisi vielä iskenyt, voisi olla tulematta kokonaan :)
    Sinä olet kuule hurjan taitava ompelemaan. Tuo paita on aivan upea <3
    Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi. Joo, toivotaan, että vältyt tältä tuskalta. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  11. Ei viitosella alkava vuosikymmen ole ollenkaan paha. Minä sanon että se oli elämäni paras. Tämäkin vuosikymmen olis ihan hyvä muuten, mutta kun on kipua. Mulla oli keski-iän kriisi joskus yli 3-kymppisenä, ostin jopa kalliin ryppyvoiteen. Ei ollut vaikutusta, enkä sen jälkeen ole ostanut. Heltta täälläkin heiluu, mutta onneks en ole koskaan tykännyt avokaulaisista paidoista. Viime vuosina tosin muita on ollut mahdoton löytää. Oikein mukavaa vuosikymmentä sulle😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, onneksi tuo vuosikymmen vaihtuu vasta vuoden kuluttua. On aikaa vielä sulatella sitä. Ryppyvoidetta menee minullakin nykyisin. Aiemmin ei ollut tarvetta, mutta nyt iho kuivuu eri malliin kuin nuorempana.

      Poista
  12. Älä kuule huoli! Näytät upealta! Ja katsos, kun on kiloja enemmän, niin ei tule ryppyjä, vaan kun on tuollainen hoikka, niin mahtuu vaatteet kivemmin päälle.:))
    Unohda siis kriisit, jokainen ikä on paras ikä!:)
    Olet ihan käsittämättömän taitava, mihin ikinä ryhdytkin! Ihan tekisi mieli ryhtyä ompelemaan, kun niin innostat! Mun ompelukone, joka on äitini ostama joskus 70-luvun lopulla, kun olin itse alaluokilla, alkoi savuamaan vähn aikaa sitten, kun sillä ompelin. Nyt mietin, että onko uuden ostaminen tarpeen, kun voin käydä töissä ompelemassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina on asioilla puolensa ja puolensa. Kiitos, Taina. Olen kyllä itsekin yllättynyt, että saan jotain kursittua kasaan.

      Poista
  13. Mulla oli ikäkriisi vähän ennen kun täytin 50, heti kun olin täyttänyt sen se meni ohi.. nyt ens keväänä tulee jo 60 mittariin..ei ole niin paha ikäkriisi kuin 50...toisaalta viisikymppisenä näytti sentään vielä nuorelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Mitenhän tämän kriisin selättäisi. Pitäiskö villiintyä? ;O)

      Poista
  14. Hehee...nyt repesin totaalisesti *kansallispuvun taskut*....

    VastaaPoista
  15. Itselleen pitää olla armollinen. Eihän se ole ollut sinusta kiinni, ettet ole päässyt liikkumaan. Olet viehättävä ja luulenpa, että kukaan muu ei näe sitä mitä sinä näet :). Ihana olet.
    Minä olen myös kylpylöiden välttelijä ja samasta syystä :-D. En mene, vaikka paikat roikkuisivatkin :-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ninnu. Oot ihana! Katselin, että Reumayhdistys aloittaa allasjumpat tammikuussa. Pitänee liittyä yhdistykseen ja mennä läträämään.

      Poista
  16. Edellisessä vastauksessa mietit, pitäisikö villiintyä. Olet jo villiintynyt, kosmetologi, uusi keveä kroppa ja uusi ompeluharrastus ☺. Jatka samaan tyyliin!

    VastaaPoista
  17. Kiva, kun hemmottelet itseäsi, se on ihan oikein. Kyllä on hyvä, kun olet löytänyt tuon ompeluhurahduksen, puutarhaihmisillä pitää olla talvella jotain millä saa vapaa-ajan kulumaan. Itse olen kasvatellut nyt kuukauden verran joulukieloja ja huomaan, että niiden kasvun seuraaminen on näin talvella kiehtovaa ja antoisaa. Kun keksisi vaan lisää samanlaisia talvikasvatettavia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on oltava jotain tai hulluksi tulee. Vallankin, kun en ole päässyt täältä "mökistä" minnekään.

      Poista
  18. Kun katson peiliin, niin siellä on joku vanhentunut mimmi silmäryppyineen. Mutta mun sielu on ihan sama kuin pikkutyttönä, ja kiinnostuksen kohteet kanssa (luonto, kirjat ja asioiden tutkiminen). Seuraan sieluani:)

    VastaaPoista
  19. Satu, ei mitään hätää. Lainatakseni äitini sanoja, hän sanoo, että ei ole vanha vaan iikääntynut ja on sentään jo liki 90 vuotias ;) Mies joskus viisaana hetkenään sanoi, että ihminen on juuri sen ikäinen kuin tuntee olevansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun mies latelee noita viisauksia myös, mutta mun kohdalla ne menevät vähän kuuroille korville...

      Poista
  20. Siis aivan ihanaa tekstiä, mua rupes niin hymyilyttämään tuo tekstisi, nimittäin sama fiilis täällä kun on viikon kärvistellyt influenssan kourissa. Peiliin ei oikeesti uskalla edes vilkaista!

    Kaunista paitaa olet suurruttelemassa, laitahan sitten asukuvia <3
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että mulla on sielunkumppani. Ei oo helppoa, eihän? Juu, laitan. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  21. Välillä pukkaa ikäkriisiä mutta onneksi se menee ohi! Paikat roikkuu, ihmeellisiä vaivoja ilmaantuu, mutta ei anneta sen masentaa;) Kyllä paras ikä on tässä ja nyt!
    Kauniita vaatteita osaat tehdä, minulle ei todellakaan ole suotu ompelutaitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ei minullekaan ole niitä taitoja suotu. Ne on pitänyt kaivamalla kaivaa esiin lähes nelkymmenen vuoden kässätrauman jälkeen.

      Poista
  22. Vai keski-iän kriisiä;) Minulla ei ole ollut eikä enää tulekaan, mutta saas nähdä, miten päin naama menee, kun helmikuussa ne vuosiluvut alkavat kutosella! Viisikymppiset ei tuntuneet missään mutta nyt kyllä jo hieman hirvittää;)
    Kasvohoidoissa käyn välillä - isäntä ostaa niitä minulle aina lahjoiksi - ja jos niissä nyt ei ihmeitä tälle naamavärkille tapahdu, niin ovathan ne jonkinlaista hemmottelua ja freesi on niistä jää pitkäksi aikaa!
    Tsemppiä reuman kanssa toivottelee yksi lady, jolle tämä syksy ja alkutalvi ovat olleet aika helvetillisiä pehmytkudosreumasärkyjen (fibromyalgia) kanssa kipuillessa. Vaan periksi ei anneta - tulee se parempikin päivä.
    Ja silloin olisipa ihanaa voida vetäistä päälleen tuollainen upea paita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellinen sinä, kun ei ole. Nyt on varmaan kelit olleet pahat reumalle, sillä minuakin koskee päivittäin. No, kohta lisääntyy valo ja lämpö. Tsemppiä sinulle noitten kivpujen kanssa!

      Poista
  23. Ei ole ollut ikäkriisejä minulla vaikka ikä alkaa jo kutosella. Ainoa kriisi on se, kun kiloja tuntuu karttuvan helposti nykyään. Kasvohoidossa saati muissakaan en ole koskaan käynyt, mutta monesti kyllä miettinyt, vaan aina vaan tuntuu olevan jotain tähdellisempää mihin rahansa laittaa.
    Taitava ompelija tunnut olevan: ensin tuo musta ihana asu ja nyt tämä kaunis paita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, naamasta minäkin olen tähän asti säästänyt, mutta nyt tuli muutos. Kiitos, Krisse!

      Poista
  24. Onhan tässä vähän kriisiä pukannut, kun nuorimmainenkin aikuistui mutta täytyy vaan yrittää sopeutua. :)
    Kaunista puseroa olet tekemässä!

    VastaaPoista
  25. Oi voi, ajattelin että postauksen otsikko viittaisi joululomaan tai muuhun sellaiseen...
    On kyllä sanottava, että kokemasi ulkonäköongelmat eivät näy postaamissasi kuvissa ollenkaan!
    Tätähän me kaikki (keski-ikäiset)(puutarhabloggaajat) teemme, etsimme kauneutta ja iloitsemme siitä, ja jätämme rypyt tai rikkaruohot vähemmälle huomiolle.
    Monesti toivoisin, että kasvukausi olisi pidempi, mutta toisaalta pieni tauko tekee hyvää puutarhanhoidostakin. Nyt voi muistella kesää ja suunnitella tulevaa.
    Ompelutyösi ovat todella kauniita.
    Toivottavasti hoidot auttavat ja voit viettää mahdollisimman kivutonta ja iloista joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on edelleen sairasloma, joka jatkuu kohta joululomana. Mökkihöperyys on pahasti iskemässä ja sekin taatusti vaikuttaa näihin ajatuksiini. No, hyvin ovat kuvat sitten onnistuneet! Niin, kauneutta haetaan kaikkialta. Joo, on kai se ihan hyvä levätä. Kiitos, Sara. Mukavaa joulunaikaa!

      Poista
  26. Hurjia muutoksia olet läpikäynyt. On se niin että kannattaa kaikkea yrittää jos siltä tuntuu.
    Kauneus ja terveys ovat hyvä yhdistelmä. Niihin pyrkikäämme, kukin tavallamme :)

    Silloin kun kauan sitten opetin kosmetologeille kieliä, olisin saanut kasvohoidon ilmaiseksi
    joka lukukausi, mutta ekan sellaisen jälkeen päätin että en toiste mene. Oli se sen verran
    epämukavaa olla nypittävänä :D Luulen kyllä että monet nauttivat siitä, ja taidan olla poikkeus.
    Tuolloin ei vielä ollut esim. laseria. Nykyään on varmaan ihan erilaiset systeemit. Toivottavasti
    sinulla on kiva hoito. Ehkäpä saamme tänne siitä raporttia 🙂 Ja myös kylpyläkäynnistä.

    Kasvien kaipuuseen ainakin joulukukat auttavat, mutta kauan pitää vielä odotella että pääsee
    pihalle kuopsuttelemaan 🌺 🌻 🌸 Ihanaa että on olemassa ikivihreitä havupuita 🌲🌲🌲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niihin pyritään. Terveyttä ei juurikaan ole ja se vähäinenkin kauneus on katoamassa. Voi, olisin kyllä ottanut kaikki hoidot, vaikka miten olisi sattunut! Kukat auttavat kaikkeen! Mulla on vähän joka puolella kukkia sisällä ympäri vuoden.

      Poista
  27. Ihana pellavapusero tulossa! Itse olen myös tuollainen ompelijahullu, mutta en tunnu saavan mitään aikaiseksi. En löydä sopivia kaavoja, ja budjetti on aina pieni kankaille. Pitäisi kait hankkia se sovitusnukkekin, jos vaikka helpottuisi jotkut asiat... Täällä kun ei olla ihan noin sutjakassa kunnossa kun siellä, niin muokkauksia kaavoihin joutuu tekemään - paljon ;) Nivelrikko myös molempien käsien sormissa (peukalot + etusormet) hieman haittaa harrastelua.
    Joo, ja kukkahullu olen. Kesällä se on tosiaankin pihalla ja parvekkeella, talvella minua riivaa huonekasvit, joita nyt olen keräillyt tämän vuoden aikana ihan kiitettävän määrän. Ja talvella toki akvaario saa enemmän huomiota kun kesällä. Kaikki linkittyvät toisiinsa tavalla tai toisella - akvaariosta saa kasteluvettä huonekasveille, ja kesällä myös parvekekasveille.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat. Kiitos vierailustasi blogissani!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...