Kaikenmoista mylläystä

Kaikenmoista mylläystä

Hei! Aurinko paistaa ihanasti täällä kaakossa. Tänään aion nauttia pihaelämästä.

Takapihan hortensiat kukkivat ihanasti! Miksen ole jo vuosia sitten tajunnut hortensioiden upeutta? No, parempi myöhään. Noita hankin lisää!

Luin jostakin, että sellaisen hortensian, joka kukkii punaisena tai sinisenä maaperän happamuuden mukaan, saa kukkimaan sinisenä, kun juurelle mullan sekaan lisää rautanauloja. Onko kokemusta?

Lumikärhöt antavat parastaan.

Pelargoniat kukkivat kasvarissa. Lisää on vielä Lillevillassa. Talvetettuja kaikki.

Kuluneella viikolla olen pistänyt matalaksi pari kukkapenkkiä. Yllä olevasta siirsin kuunliljat Länsipolulle. Tilalle tuli nurmikonsiemeniä.

Itäpolulla tapahtui vastaavaa. Pisamakellot ja kurjenkellot saivat siirron ja tilalle tuli nurmikonsiemeniä. Kukapa olisi uskonut? Polun toisella puolella olleet kultahelokit saivat myös häädön ja tilalle tuli angervopensaita.

Etupihan kultahelokit sisäänkäynnin vierestä saivat lähdöt myös. Mortti oli tehnyt niistä hakkelusta. En enää kestänyt katsella niitä. Tilalla Mortin-kestäviä angervoja.

Angervot nappasin omasta pihasta tuosta yllä olevan kuvan vasemmasta reunasta, jossa aiemmin kasvoivat. Oli liian ahdasta. Takapihan pionipenkin kultahelokit saivat lähdöt myös – aiemmin mainitsemastani syystä. Tilalle tuli kolme hortensiaa. Jalopähkämöt jaoin ja istutin uudelleen. Hyvänä apuna isossa urakassa oli äitini. Kiitos!

Kesällä uudistamani kadunvierus näyttää nyt tältä. Rikkaruohikko sai väistyä ja tilalle istutin maanpeitekasveja, jotka kestävät paahdetta ja tallaamista (posteljoonin auton yliajoa). Kivasti ovat levinneet ja olen istuttanut lisää, jos jostain projektista on tullut ylijäämäkasveja.

Itäpolulla myllerrykset varmaan vielä jatkuvat. Sormivaleangervot joutuvat seuraavaksi syyniin.

Rakastan noita vihreitä kotilokukkia. Olen kasvattanut niitä siemenistä. Tuoksuvat ihanasti ja kestävät hienosti asetelmissa.

Takapihalla aion vielä myllätä myös.

Jep! Tällaista tällä erää. Onko sinulla puutarhaprojekteja meneillään? Syksy on hyvää istutusaikaa ja alelöytöjä voi tehdä… Aurinkoista lauantaita!

15 thoughts on “Kaikenmoista mylläystä

  1. Ihanalta näyttää❤️ Teidän piha on niin kaunis oli se vuodenaika mikä tahansa! Meillä on jo kaikkialla alkavan syksyn merkkejä. Ihan liian nopsasti tuo kesä vaan sujahtaa:) Mukavaa viikonloppua❤️

  2. No nyt on kyllä myllätty siellä. Hortensiat on upeita. Sinun täytyy testata tuota rautanaulajuttua.
    Ihanaa viikonloppua Satu <3

  3. Hienolta näyttää. Myös tuo teidän aidan vierusta kadulle on kaunis. Kaikenlaisia projekteja on minullakin kesken.

  4. Kiitos, Päivikki. Syksy alkaa jo näkyä. Aurinkoista sunnuntaita!

  5. Juu, ja mylläys vain pahenee. Pitää kokeilla. Kivaa sunnuntaita, Outi.

  6. aikamoista mylläystä tosiaan, mut on viisasta hieman muokata puutarhaa energisen koirulin tarpeiden mukaaan. vähän sama juttuhan oli myös lasten ollessa pieniä, moni ihanuus jäi hankkimatta ja nurkikkoa piti olla leikkejä varten.
    nuo matalat hortensiat ovat kyl tosi kauniita ja kukkivat tavattoman pitkään. mul ei ole niitä kuin yksi, mut katsellessani kuviasi jäin miettimään, et pitäisköhän tosiaan hankkia muutama lisää. mukavaa alkanutta syyskuuta Sinulle!

  7. Näinhän se on. Tilanteiden mukaan on mentävä. Hortensiat ovat helppoja ja kauniita.

  8. Kauniin kukkaista! Jo yksi hortensiapensas tuo valtavasti näyttävyyttä kukintaan ja sinulla niitä on joka puolella. Aidanvierusta on todella kaunis nyt. Voittaa ehdottomasti kituvan nurmikon. Keltalehtinen suikeroalpi (?) näyttää kuin jotain kukkisi koko ajan keltaisena. Syksy onkin hyvää aikaa kaikenlaisille mylläyksille. Täälläkin on kasvikaruselli taas käynnissä, tosin ei noin laajana kuin sinulla. Iloista syyskuuta!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: